loppujen lopuksi elämästä ja liitosta/suhteesta, kun on aikoinaan eronnut ja alkaa tekemään tiliä valinnoistaan..
Ainakaan ei kannata erota kuin pitkän harkinnan tuloksena, vähintään se 1000 päivää pitää olla yhdessä, ennen kuin uuteen liittoon ym..Lukekaa ja miettikää...surullista ja totta monelle...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4000000000000061&posting=22000000014748246
Ainakaan ei kannata erota kuin pitkän harkinnan tuloksena, vähintään se 1000 päivää pitää olla yhdessä, ennen kuin uuteen liittoon ym..Lukekaa ja miettikää...surullista ja totta monelle...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4000000000000061&posting=22000000014748246
Vastaukset 25
Vanhimmat
itkin.
..minullekin ja oikein tunsin ahdistusta kertojan puolesta...Opettava tosielämän kertomus!Olen eronnut itsekin, mutta kenenkään liittoa en rikkonut ja lapset olivat aikuisia erotessamme.
Avioero, toiseen ihastuminen rakastumisineen on hetken huumaa ja kun vuodet kuluvat havaitsee, että samanlaisen elämän olisi voinut elää eka liitossakin. Lapsilla olisi ollut ehjä perhe ympärillä ja he olisivat saaneet terveet perhe-elämän mallit omalle elämälleen. Jälkiviisautta, mutta se tarpeellista ja tervettä tässä 13000 avioeron/vuosi maassa.
surullista, mutta joidenkin kohdalla totta. Harmi, että ihminen ei voi nähdä tulevaisuuteen, näitä juttuja ei silloin tarvitsisi katua. Mutta niinhän se on, kaikki kuuluu elämään, ja murheet on läpikäytävä.
Ikävä totuus on, että omat virheet jokaisen on itse tehtävä ja niistä joko opittava tai sitten ei. Mies oppi vasta kovin myöhään, nainen kantaa syyllisyyttä nyt aivan turhaan, paljolti tyttärensä vuoksi.
kahteen kertaan, niin laittoi ajattelemaan..
Kirjoittaja kertoo, että heillä oli onnellinen elämä ja hän oli tavallinen aviovaimo. Miehen tilitys kuoleman lähestyessä - tavallaan katumus - vaikka olivat eläneet onnellisesti, vasta "veti maton alta" kirjoittajan kannalta. Hän tunteellisena "näkevänä" ihmisenä ja naisena päättelee, että oliko mies sittenkään onnellinen pitkässä yhteiselämässä, koska paljasti/tilitti/katui sitä, mitä hän miehenä aiheutti ex-perheelleen-ja vaimolle. Ex-vaimon osa korostui entisestään, koska hän oli pysynyt yksin eron jälkeen.Surullista , liikuttavaa ja samalla opettavaa. Valitettavasti tulevaisuutta ei voi ennustaa, eikä nähdä tekojensa seurauksia. Sitten kun näkee, on jo myöhäistä...
Tai oikeastaan syyllisyys? Luulen, että mies ei niinkään katunut, mutta tunsi vain suurta syyllisyyttä siitä, että jätti 1.vaimonsa.
"Surullinen tarina, joll ei oo vertoa".
Vähän vain epäilyttää, että ex:n hyviä ominaisuuksia on vähäsen liioiteltu. En ole koskaan nähnyt naisen pudottelevan lumia katoilta, saati sitten yöllä. Muutenkin on äärimmäisen harvinaista, että nainen tekee "miesten työt", jos talossa on mies.
Nämä toki ovat toisarvoisia suurien tunteiden edessä.
Todellakin tuntuu, että joka päivä tuhlataan "vuosisadan rakkaustarina" aivan turhaan.
Ihmiset eivät enää jaksa pitää huolta parisuhteestaan, koska uuden, ja jännittävän saa baarista muutamassa minuutissa.
Useimmiten se on ohikin muutamassa minuutissa loppuhuipennuksen jälkeen.
Kukapa muu tästä kärsii, kuin ne viattomat lapset, ja vielä lapsenlapsetkin.
Sääli.
käteviä naisia, jotka tekevät "miesten töitä" vaikka mies asuu saman katon alla. Itse olen tottunut "miesten hommiin" olosuhteiden pakosta ja tunnen monta kaltaistani naista.
Naapurin mies oli tyyppiä, joka siirsi ja siirsi ja vitkutteli pienissäkin, yleensä miehille kuuluvissa korjaushommissa. Vaimo oli kätevämpi eikä aikaillut ja teki työt. Vasara ja saha oli useimmin vaimon kuin miehen kädessä.
Totta, että arki tulee vääjäämättä muutaman vuoden jälkeen kiihkeimpäänkin suhteeseen. Sitä ei vain uuden huumassa tiedosta ja kiertokulku saattaa jatkua uuden jännityksen etsintään. Lapset ovat viimekädessä "maksajina."
Varmaan on käteviä naisiakin, mutta kukaan niistä ei soita minua vaihtamaan palovaroittimen patteria.
En siis tapaa heitä koskaan.
Moniko nainen sadasta lienee edes käynyt asuntonsa katolla?
Minusta siinä tarinassa sanottiin, ettei ollut miestä talossa. Itse olen juuri eronnut ja asumme omakotitalossa. Niin sitä vain tulee tehtyä kaikenlaisia miesten hommia. Jo avioliiton aikana tein, kun mies oli välillä toisella paikkakunnalla. Minä myös kuulun siihen sarjaan, joka on katolta lumet pudottanut. Oli muuten kova homma. Eikä riittänyt, että pudotin ne katolta. Ne pudotetut lumet piti myös autokatoksen ym. teiden kohdalta siirrellä pois. Pakkohan se on yksin touhuta, kun ei edes sukulaisia asu lähisuedulla.
lisäksi teen muut miesten työt perheessämme
katolla on käyty, tosin vaan ihailemassa maisemaa ja katsomassa, miehen työskentelyä ;)
Mutta vasara, saha, kanki sun muut pysyy tiukasti kädessäni tarvittaessa ja yleensä teenkin pienet korjaukset kotona itse. Muovilattiankin vaihdoin laminaattiin...
Mielestäni jutussa oli montakin ajattelemisen arvoista asiaa. Yksi oli se, että jokainen suhde alkaa huumavalla ihastumisella ja jos suhde jatkuu pitkään, se arkipäiväistyy. Varmaan melkein jokainen kuvittelee hääpäivänään olevan se onnekas, jonka parisuhde on jotain ainutlaatuista. Ja varmaan lähes jokainen huomaa pienten lasten pyörityksessä miettivänsä, tässäkö se nyt olikin. Jos sitten jompi kumpi ihastuu ja saa vastaihailua vastakkaiselta sukupuolelta, voi kuvitella löytäneensä sen tosi rakkauden. Usein uusi kumppani myös kuvittelee olevansa jotain ainutlaatuista, koska hylkäsihän puoliso eksänsä uuden onnen takia. Uusi rakkauskin arkipäiväistyy ja entinen perhe saa ehkä turhankin sädekehän. Siinä vaiheessa saattaa iskeä katumus esimerkiksi lasten takia.
Tavallaan oli kyllä julmaa, että mies alkoi käsittelemään eroaan vasta kuolemansa porteilla. Myös kakkosvaimon elämältä ja rakkaudelta vietiin pohja pois. Menneisyyttä ei kuitenkaan voi muuttaa ja nyt miehen kuoltua, vaimo joutuu käymään yksin asian läpi.
Tuo tyttären kohtalo vahvisti omaa uskomustani siihen, että ihminen joutuu vastaamaan teoistaan ennen pitkää. Niinpä tämäkin kakkosnainen maksoi omasta kakkosuudestaan ehkä julmimmalla tavalla.
Kävin lukemassa tarinan. Koskettavahan se oli, mutta ei saanut kyyneltä silmäkulmaani.
Nainen tuntee surua edesmenneen puolison takia ja tyttären avioero on saanut hänet suunniltaan. Hän tuntee antaneensa väärän roolimallin lapselleen.
Jokainen ihminen tekee omat valintansa. Ei vanhempia pidä kaikesta syyttää.
En ole koskaan käynyt talon katolla pudottamassa lumia, mutta tuskin se kovin raskas homma on.
Elimme seitsämän vuotta viikonloput mökkielämää täysin ilman mukavuuksia olevassa talossa.
Pumppasin vedet, lämmitin huoneet ja saunat. Vein vedet sisään ja ulos. Mies hakkasi halot ja teki lumityöt. Kesällä pihatyöt. En minä kovin helpolla päässyt, mutta maalta lähtöisin olevana nautin joka hetkestä.
Jos exäni lukee juttujani, niin ei näiden kirjoitusteni tarkoitus ole lietsoa huonoa omatuntoa. Hän jätti perheensä viinan takia.
Ei yhteiselämässä olisi ollut mitään järkeä.
Kakkosnainen on mikä on. Hyvä ihminen, mutta en halua olla hänen kanssa tekemisissä.
Yksinhuoltajuudessa on valtavan paljon hyviä puolia. Saan tehdä mitä haluan eikä kukaan ole perään huutelemassa.
Kello on nyt paljon. Olen ypöyksin ja ei haittaa ollenkaan.
Jokainen selvittää eronsa oman aikataulunsa mukaan. Luulisin, että minulla suurin urakka on jo takanapäin.
Yhteiskunta on ajanut yksinhuoltajat ahtaalle.
Olen tehnyt koko avioeron jälkeisen ajan kahta työtä.
Vaikka tiukkaa on ollut, niin lapseni eivät saa olla katkeria ja vihaisia isälleen. Hän on maailman kultaisin isä. Pääasia, että hän on olemassa.
Kuten ennenkin olen kirjoittanut, kirjoittaminen on erittäin terapeuttista. Mutta ei näiden vuodatusten edessä kannata itkua porata.
Annetaan toisillemme tukea ja lohdutusta, mutta terve maalaisjärki ja reipas huumori on parasta nettitukea.
Exäni sanoi aikoinaan, että hän teki elämänsä viisaimman päätöksen jättäessään minut. Vuosien päästä olen sitä mieltä, että hän oli täysin oikeassa. Olin varsinainen pirttihirmu. Räpätäti, jonka suu kävi jatkuvasti.
Jos en olisi kokenut avioeroa, olisin todella tylsä tyyppi. Aviero on ollut minulle paras mahdollinen elämänkoulu.
Uutta miestä en halua. Ei sitä minulle näillä netin keskustelupalstoilla kukaan tyrkytäkään.
Harrastuksia on liiankin kanssa. Olen vihdoin oppinut nauttimaan joutenolosta. Nyt laitan netin kiinni ja menen nukkumaan. Kaipa aikuiset lapset tulevat kohta kotiin "yökeilaamisesta".
On kuulema niin suosittu juttu, että kaikki aikaisemmat vuorot oli jo buukattu. Siellä on isäntänä Miljonääri Jussi. Näimme tämän tyypin pari talvea sitten samassa ratikassa.
Ihan kiva tässä vapaanana ex-yh-äitinä on länkyttää miehistä. Ei ole mustasukkaista miestä niskaan puhaltamassa.
kuljettava oma tie ja vastattava omista valinnoistaan, vaikka ne myöhemmin tarkasteltuna osoittautuis huonoiksi. Elämä opettaa..toivottavasti siihen suuntaan, että ihmiset viisastuvat toisten tekemistä virheistä ja osaavat välttää aiheuttamasta turhaa tuskaa läheisilleen...
Kyllä se vaan niin menee, että minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Kannattaisi aina syventyä pohtimaan asioita myös kaikkien muiden kuin omalta kantilta. Kuin myös kyseenalaistaa omat tunteet ja ajatukset.
Heikot sortuu kovan tiällä.
Ei voi mitään.
Makaa kun petaa ja elämä' on.
Olen itse kiikun kaakun tilanteessa eli erotako vai ei. Olen ihastunut yhteen työkaveriini (meillä ei ole suhdetta) ja olen ajatellut, onko kaksikymmenvuotinen avioliittoni enää onnellinen. Nyt tajusin sen, että avioliittoni on varmaan kriisissä, mutta oikeastaan se on alkanut tuntumaan entistä onnettomammalta tutustuttuani paremmin kyseiseen työkaveriini. Onko siis avioliittoni oikeasti onneton vai onko vain ruoho alkanut tuntua vihreämmältä aidan toisella puolella? En usko uuteen mahdolliseen suhteeseeni arjen tulevan kovin pian, koska emme ole enää "lapsentekoiässä". Kyseessä olisi enemmänkin kahden aikuisen suhde. Arki kuitenkin tullee jossain vaiheessa ja sinun-minun-lapset-lapsenlapset-exät -syndrooma iskee kuitenkin.
Jos siis avioliitostamme lähden, lähden kuitenkin omilleni, en toisen miehen mukaan.
just mietin äske itseäni..itkin.. et tätäkö oikeesti halusin?! muutin eroon miehestäni syyskuussa.. läksin ja jätin hänet, yhteisen talon ja kaikki. olimme 15 vuotta naimisissa. (2.3.1991. toisen vaiheen eropaperit kävin kirjoittamassa viime torstaina.
kolmen viikon päästä vapaa?! vaik liitto on vaikea ja ero tuntuu ainoalta ratkaisulta. mut ei se erokaan oo helppo. ehkä tämä tästä helpottaa kun sais viel osituksen tehtyä..
mut se totuus täytyy sanoa jos ette ole tunteneet puolisoitanne aiemmin, ainakaan mite ilkeitä ne voi olla niin ero prosessin aikana kyl oppii tuntemaan. tänään sain kuulla kaikki ne sanat joita en ole kuullut mieheni koskaan sanovan.
luulin ettei hän tunnekkaan sellaista tekstiä.
mun piti alun perin asua vain jouluun saakka muualla ja tarkoitus oli et tarkastetaan tilanne..
jos tulee ikävä niin palaan "kotiin". muuttaessani tiesin etten palaa. joutuis paljon unohtamaan ja antamaan anteeksi, liian paljon. ei mun luonteella se onnistu. toivon et joillaki onnistuu.
mut toisaalta ajattelen et mitä roikkua suhteessa jos ei ole mitään enää, meillä on vain yksi ainoa elämä.. pitäis elää omaa elämään, eikä toisen kautta. et saa "eilistä" takaisin. jos on jatkuvasti onneton niin se kuluttaa. ei jaksa.
itse jokainen joutuu tekemään ratkaisun. lähteekö vai jää?! kumpikaan ei ole helppo. mut ero helpottaa ja kun kerroit et sulla on "ystävä" joka tukee sua. niin se tekee päätöksen helpommaksi.
mullaki on "ystävä" ja ilman häntä ja muita ystäviä en olis jaksanu tätä jatkuvaa painetta.
joudun olemaan saikulla n puoli vuotta työuupumuksen ja erosta johtuvan masennuksen takia. nyt jo työelämässä. työ on hyvä lääke. mut nää viikonloput tuntuu aika rankoille vieläkin.
en ymmärrä mistä kyyneleitä vaan riittää.
Yö:n biisit tuli tutuksi syksyn aikana, erityisesti "kuolematon". ajoin autoa tuhansia kilometrejä ja musiikki soi. se oli "pakomatka".
nyt jo joskus osaan olla yksin. ja nauttia siitä mitä elämä nyt tarjoaa.
en tiedä auttoko tää sua yhtään.. mua aikaki helpotti.
aurinkoisia kevätpäiviä- kaikesta huolimatta!
.. korjaa otsikkoa..
vaihtamisesta parane. Samat ongelmat voivat tulla eteen uudessakin suhteessa.
uudessa suhteessa on uudet ongelmatkin; ja ne puolestaan voivat olla vaikeampiakin kuin edellisessä suhteessa.
Tuo edellä sanottu olisikin tiedostettava erittäin hyvin parisuhteessa. Olet suhteessa kenen kanssa tahansa, niin aina se olet juuri sinä, joka on se parisuhteen toinen osapuoli. Harva nimittäin ajattelee muuttavansa uudessa suhteessa itseään edes niiltä kohdilta, jotka ovat edellisessä suhteessa tuottaneet ongelmia. Yleensä ihminen ajattelee, että jokainen ongelma kimpoaa vain siitä surkeasta, kyvyttömästä, ymmärtämättömästä kumppanista... itsellä ei ole mitään tekemistä asian kanssa :D.
Usein ero pukkaa päälle juuri silloin, kun suhteessa olisi kehittämisen ja kehittymisen paikka. Surku. Voisi edes kokeilla millaiseen loistoon saa kumppaninsa, kun käyttäytyy, toimii ja sanoo asiat täysin eritavoin kuin ennen.
Mielestäni tuossa jutussa ei ollut mitään kovinkaan surullista. Miten ihmeessä voi olla surullista, jos edellinen vaimo oli ok ja uusi myös? Sehän on hieno juttu! Ainoa huono asia (mistä joku tässä mainitsikin) oli miehen oma syyllisyys, joka heräsi vasta vuosien jälkeen. Mutta loppujen lopuksi oliko sekään oikeastaan huono homma? Toisen vaimon kanssa elämä ei varmasti olisi asettunut uomilleen, jos syyllisyys olisi alkanut painaa heti avioeron jälkeen ensimmäisestä vaimosta.
kertomuksesta sellaisenkin johtopäätöksen, että mies saattoi katua eroaan jo aiemmin, mutta hänen piti sovittaa tekonsa vasta kuoleman kynnyksellä. Eikö se ole tavallista, että kun tietää pian kuolevansa, haluaa ennen sitä selvittää välinsä ja tekonsa? Eli mies tunsi syyllisyyttä koko uuden avioliiton ajan, mutta kertoi sen vasta "kuolinvuoteellaan."
Ehkä hänen persoonalleen ei käynyt uuden liiton purkaminen ja tulihan siihenkin lapsia, jotka pieninä sitoivat enemmän...
miehellä ei ollut mitään kaduttavaa. Hän halusi vain synninpäästön ex-vaimoltaan, ei mitään kummempaa.
Minusta kirjoituksesta kävi selvästi ilmi, että mies "katui" tai ainakin mietiskeli, miksi vaihtoi appelsiinin appelsiiniin. Uusikaan suhde ei ollut onneton, mutta se oli todennäköisesti samanlainen kuin ensimmäinen. Julmaa oli se, että mies halusi puhdistaa mieltään ja tavallaan kakkonen joutui miehen elämän viime metreillä maksumieheksi. Kakkosen (eli siis kuitenkin lopulta vaimon) mielestä ikään kuin heidän avioliittonsa arvo laski miehen tunnustusten myötä. Mies olisi lopulta voinut kuvitella eläneensä ykkösenkin kanssa.
Mennyttä ja kaukaisia päätöksiä on turha murehtia. Pitää joko tehdä uusia päätöksiä tai elää tehtyjen päätösten kanssa.
Mielestäni taas kakkonen (eli kirjoittaja) katui omaa elämäänsä, koska hänen tyttärensä nyt hylkäsi äitinsä tämän tekemän kaukaisen virheen takia.