Saanen härskejä kommentteja, vaan antaapa tulla.
Kerron tilanteestani, mutta en ole ihan varma miksi. Kanava lienee kuitenkin oikea.
Olen keski-ikäinen, pari kertaa avioliitossa ollut tavallinen nainen. Normaali koulutustausta, eli alempi korkeakoulututkinto. Työskentelen koulutustani melko kaukaa sivuavalla alalla ja syön virkamiehen pitkää ja kapeaa leipää. En ole minkään näköinen, en kaunis mutta en myöskään ruma.
Kävin tyttäreni kanssa etelän matkalla (en siis etsiäkseni viihdyttäjiä) ja tapasin siellä miehen, jonka kanssa olen pitänyt yhteyttä parisen vuotta. Paljon kirjoitellut ja keskustellut, joitakin kertoja tavannut, viihdymme yhdessä. Suhteeseen ei kuulunut alkuun seksi, vaikka hän olikin mielestäni hyvin vetävä. Nyt suhde alkaa kehittyä tulevaisuuden suunnitelmien tasolle. Olen empinyt, sillä tiedostan hyvin mahdollisuuden, että hänen puoleltaan voi olla kysymys eurokansalaisuudesta, ainakin osittain. Mutta olen myös onnellinen - ja se on oikein mukava tunne. Ja jos ei tästä kiikkustuoliin asti kestävää avioliittoa tulisi, eivät aikaisemmatkaan suhteet ole kohdallani elämän mittaisia olleet. Joten olen päättänyt lähteä täysin purjein mukaan - tuli mitä tuli.
Suurten rahojen perässä hän ei ole, tietää kyllä köyhyyteni, lisää muslimeita ei minun kanssani tehdä, annoin steriloida itseni lapset tehtyäni. Ja tuo matkalippukin olisi varmaan helpompi saada jonkun muun kanssa, joten olen päättänyt, että ei se ainakaan ainoa peruste ole.
Olemme keskustelleet kulttuurieroista, lapsettomuudesta, siitä, ettei tulevaisuus yhdessä tule olemaan kummallekaan helppo. Mutta ei myöskään tylsä. Hänen sukunsa ei todennäköisesti ole tilanteeseen kovin ihastunut, sillä hän ei tule varattomasta perheestä enkä tosiaankaan ole toiveminiä. Mutta hänen suhtautumisensa on: "älä kuuntele ihmisiä, älä välitä puheista, tiedän mitä olen tekemässä"
Eli, on tulossa yksi epäsuhtainen pari lisää kummasteltavaksi - sitten parin vuoden kuluttua...

Vastaukset 6
Vanhimmat
toivotan Sinulle hyvää onnea; on ollut iloa lukea sellaista inhimillistä ja vaatimattomasti kypsää kirjoitusta.
Toivo on voimaa.
Sinä itse tiedät mitä olet tekemässä, sinulla on oikeus yrittää olla onnellinen ( jospa velvollisuus :D).
Onnea!
muitten mielipiteitten mukaan hyppäämiseen. Eikun täysillä vain elämää eteenpäin, tuli mitä tuli :)
Ei muuta kuin tee kuten parhaalta tuntuu. Pääasia on, että itse on onnellinen, vaikka se onni ei oliskaan pysyvää. Jos ei anna tilaisuudelle ja onnelle mahdollisuutta, jää harmittamaan, että olisikohan siitä voinut tulla jotain. Itse pidän kummallisesta ja epäsuhteisesta suhteesta kiinni niin kauan, kun olen onnellinen! Sydämeni pohjasta onnea teille tulevaisuudessa!
Onnea tarvitaan elämässä aina eivätkä myötä seuraavat onnen toivotukset ole koskaan pahasta. Niin tässä suhteessa kuin muutenkin.
Yritän antaa onnelle mahdollisuuden ja yritän olla ajattelematta menneitä tai liian paljon tuleviakaan. Monenlaista on tähän asti elämääni mahtunut, mutta ainoat asiat, joita olen jäänyt katumaan, ovat olleet ne, jotka olen jättänyt tekemättä.
Jossakin vaiheessa kuvittelin vielä tehneeni virheitä, mutta nykyään ajattelen niiden olleen vain elämääni kuuluneita tapahtumia ja valintoja, joista tähän astinen elämäni on muodostunut. Ja jokainen päivä antaa mahdollisuuden tehdä uusia valintoja ja muokata tulevaa elämääni siihen suuntaan kuin haluan.
Luojan kiitos, en elä ura- enkä muunkaan laisessa putkessa ja onneksi tulevaisuus on tuntematon. Säilyy jännitys.
ja valinnoista on seuraukset. Seuraukset on kestettävä ja muistot seuraa lopun elämää.
Mikäs siinä, onnistumisen mahdollisuus on Mattia lainatakseni fifty-sixty.
Hei,
elämäsi kuulostaa tutulta:) Minäkin olen vastaavanlainen keski-ikäinen nainen ja yritän oppia elämään omanlaistani elämää. Olen tapaillut nyt puolisen vuotta ulkomaalaista miestä. Tämä suhde näyttää ulkopuoliselta juuri hyvin "stereotyyppiseltä". Mutta olen päättänyt katsoa tämän loppuun. JOs haluat kirjoitella vaihdetaan meiliosoitteita.