suku, kuten anoppikin tulee 'pakkopullana' kuvioihin kun menee naimisiin tai muuttaa jonkun kanssa yhteen. Mutta jos ei synkkaa, niin ei ole pakko seurustella kenenkään kanssa. Ei vaikka olisi sukulainen tai miehen sukulainen. Tällaiset asiat voi jokainen päättää itse. Ei sellaisen ihmisen kanssa jonka lähellä on huono olla tai tulee aina säännöllisesti paha mieli, tarvitse seurustella. Se vasta teeskentelyä on. Hyvä kuitenkin alussa suhtautua avoimesti ja ensin tutustua tulevaan anoppiinsa ja/tai appeensa, mutta kun toteaa homman ei toimivan, niin antaa olla. Sukulaisiaan ei voi valita, mutta ei niiden luona ole pakko käydä kun jouluna ja äitien/isänpäivänä, jos näin haluaa.
Mulla on anoppi, joka on viimeiset 25 v valittanut, narissut, ollut negatiivinen, etsinyt huomauttamista aina kaikesta. Miehenikin on aina siellä käydessään pahalla päällä jälkeenpäin. Hän kuitenkin hoitaa nyt jo vanhaa ja sairasta äitiään. Hyvä n iin, mutta minun ei ole siellä pakko käydä enkä käykään. Koska ei tykätä puolin eikä toisin - minä en ainakaan ala teeskentelemään. Olen jo 50 v ja elän omaa elämääni mieheni ja tyttäreni kanssa omalla tavallani, Elämää joka on kaunis, ihana ja ainutlaatuinen eikä synkkä ja negativiinen paikka kuten aina anoppilassa. Jotkut ihmiset eivät koskaan muutu.
Mulla on anoppi, joka on viimeiset 25 v valittanut, narissut, ollut negatiivinen, etsinyt huomauttamista aina kaikesta. Miehenikin on aina siellä käydessään pahalla päällä jälkeenpäin. Hän kuitenkin hoitaa nyt jo vanhaa ja sairasta äitiään. Hyvä n iin, mutta minun ei ole siellä pakko käydä enkä käykään. Koska ei tykätä puolin eikä toisin - minä en ainakaan ala teeskentelemään. Olen jo 50 v ja elän omaa elämääni mieheni ja tyttäreni kanssa omalla tavallani, Elämää joka on kaunis, ihana ja ainutlaatuinen eikä synkkä ja negativiinen paikka kuten aina anoppilassa. Jotkut ihmiset eivät koskaan muutu.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Tein nuorena miniänä sen virheen, että yritin ehkä osittain tiedostamatta miellyttää anoppiani. Jotenkin sitä ajatteli, että vanhempia ihmisiä pitää kunnioittaa ja että miehen mukana tulee sukukin. Tavallaan anoppikin sai minusta väärän kuvan ja varmaan oli aika epämiellyttävää huomata sitten vuosien päästä, että miniä ei olekaan sellainen kuin hän kuvitteli. Anoppini on erittäin kotikeskeinen ihminen ja itse taas vanhetessani muutun enemmän ja enemmän kodinhengettärestä itselliseksi naiseksi.
En tule kovin hyvin toimeen anoppini kanssa, mutten myöskään ole ikinä estänyt mieheni ja lasteni kanssakäymistä mieheni suvun kanssa. Mieheni käykin lasten kanssa vanhempiensa luona. Anoppini pitää poikiaan lähes ihmeolentoina ja nuo ihmeolennot saavat ihan vapaasti hoitaa äitinsä asiat. Minä en ole käynyt anoppini luona moneen vuoteen, en yksinkertaisesti halua tuhlata vähäistä vapaa-aikaani ihmisen kanssa, josta en pidä.
Tuttavapiiriini,sanon tuttava en ystävä,kuuluu hyvin paljon sinua muistuttava ihminen.Olen kuullut noita samoja selityksiä kerrasta toiseen,uudelleen ja taas uudelleen..Sinusta en voi sanoa minkälainen ihminen olet mutta tuttavani on todella kylmä ja itsekäs persoona jota ei edes oman isän kuolema hetkauttanut suuntaan ei toiseen.Miehen äiti on työnnetty täysin syrjään,ei tavata oikeastaan koskaan ja taas selitys,mitä niitä narinoita kuuntelemaan..Olen itsekin tavannut tämän anopin,enkä kyllä mitään suurempaa vikaa huomannut,ihan ystävällinen ja puhelias ihminen..Tuttavallani on lapsia,jotka eivät ole päässeet tutustumaan mummuunsa!Menetys on kyllä suurin näille lapsille.Huvittavin piirre koko jutussa on että tuttavani itse on pahin tuntemani narisija,en jaksa kovin kauan kuunnella,eikä hänellä niitä kuuntelijoita pahasti muitakaan ole.Minä en hänen seurassaan viihdy ja sen johdosta en enään tapaakaan häntä...Kun luin kirjoituksesi,tuli tämä vain heti mieleen...Kyllä ihminen vähemmästäkin katkeroituu,säälin anoppiasi ja tytärtäsi,minkälaisen mallin hän onkaan sinulta saanut!
Palstan kirjoituksista on käynyt selvästi ilmi, että anoppi - miniä-suhteen pilaaja voi olla kumpi tahansa osapuoli. Ei todellakaan pysty aina sivullisena aivan varmuudella sanomaan, kumpi kenenkin kirjoittajan tapauksessa on se "syyllinen". Kirjoituksethan ovat aina subjektiivisia.
Monet kirjoittajat vaikuttavat kuitenkin aivan fiksuilta ihmisiltä, joten en ole nähnyt tarpeelliseksi ruveta heidän sanomisiaan epäilemään.
Ymmärrän oikein hyvin niiden miniöiden epätoivon, joiden anopit eivät ole ymmärtäneet eroa oman ja muiden kotien välillä. Ihan sama, kuka se toinen on, niin oma koti se ei kuitenkaan ole, joten siitä pitäisi älytä, ettei siellä sooloilla, kuten omassa kodissa. Sama koskee elämää yleensä - anopin elämä on anopin elämä, muut elävät omiaan eikä anopilla ole niihin mitään sanomista.
Ikäväähän sekin on, jos mukavalle anopille osuu miniä, joka ne kahnaukset aiheuttaa. Usein se voi mennä nuoruuden piikkiin. Joskus vaan kemiat ei pelaa. Tai ihminen on vaan jotenkin ... sellainen. Meitä on niin moneksi.
Kyllä minä nostan hattua niille miniöille, jotka panevat hanttiin asiattomille anopeille. Monessa kirjoituksessa kuvattu käyttäytyminen voi olla elinikäinen riesa, jos siihen ei ajoissa puutu.
Ja niitä hankalia sukulaisia on muitakin kuin anopit ja apet. Itselläni oli hankala veljenvaimo. Monenlaista paskaa me sisarukset nieltiin veljemme ja hänen lastensa tähden. Sinä päivänä kun he erosivat, me kaikki huokaisimme helpotuksesta. Elämä on helpottunut huomattavasti. No, nyt lapset ovat aikuisia, joten heidän tapaaminen ilman äitiä on jokapäiväistä. Ko. naista siedän vain nippanappa joissain sukujuhlissa. Välejä en ole rikkonut, mutta erossa pysyn.
Vaikka en itse pidä anopistani, se ei tarkoita, että hän olisi mielestäni "paha" ja minä "hyvä". Elämähän ei koskaan ole niin mustavalkoista. Meillä jokaisella on erilaisia rooleja. Minä olen pidetty työtoveri työpaikallani (on käynyt ilmi erilaisissa testeissä), mutta en usko anoppini erityisesti pitävän minusta. Tulen toimeen joidenkin miesteni sukulaisten kanssa, mutten kaikkien. Yleensähän nyrkkisääntö menee niin, että mitä kaukaisempi ihminen, sitä vähemmän riitoja ja yhteenottoja. Harva kai meistä kaupan kassan tai satunnaisen tuttavan kanssa riitelee.
Anoppinikin on varmasti joidenkin ihmisten mielestä ihan hyvä tyyppi. Meidän suhteemme ei kuitenkaan toimi. Olen joskus ennenkin kirjoittanut, että olemme täysin erilaisia ihmisiä ja meidän molempien olisi pitänyt alusta asti pitää etäiset viileät välit. Jos tapaisin anoppini kerran vuodessa sukujuhlissa, meidän välillämme tuskin olisi mitään ongelmaa. Ongelma tulee, jos joudun olemaan hänen kanssaan samoissa nurkissa neljä tuntia kauemmin.
Sinäkin tunnet varmasti oman tuttavasi paremmin kuin hänen anoppinsa. Tottakai myös kielteiset piirteet tulevat esille pitkän ajan kuluessa. Jos ystävyyssuhde ottaa enemmän kuin antaa, on varmasti viisainta lopettaa tapailu kuten sinä teit tuttavasi kanssa. Sama pätee miniä-anoppi-suhteisiin.
"Kyllä ihminen vähemmästäkin katkeroituu,säälin anoppiasi ja tytärtäsi,minkälaisen mallin hän onkaan sinulta saanut!" Minä taas sanoisin, että tapausta tuntematta tuo oli aikamoinen yleistys, joka perustuu sinun kokemukseesi, ei kirjoittajan miniä-anoppi-suhteen tuntemiseen.
Olen täysin samaa mieltä. Ei ole pakko olla tekemisissä, jos toinen ihminen vain aiheuttaa pahaa mieltä. Jos omat ystäväni minua loukkaisivat jatkuvasti, niin en kai heitäkään haluaisi enää tavata. Miksi siis joku ns. sukulainen olisi poikkeus.
Minulla ja miehelläni ei ole vielä lapsia (toiveissa on), joten olemme saaneet sen puoleen olla rauhassa anopin vaatimuksilta. Mies voi mun puolesta kestää jatkuvaa nälvimistä ja haukkumista, jos haluaa käydä juhlapyhinä sitä kuuntelemassa. Itse vietän aikaani mieluummin niiden ihmisten parissa, joiden kanssa viihdyn.
Muutama vuosi sitten tein sen virheen, että vietin pääsiäisen anoppilassa mieheni kanssa. En koskaan enää. Ne neljä päivää olivat ihan hirveitä. En tehnyt muuta kotiin päästyäni kuin vain itkin ja itkin. Järkyttäviä ihmisiä, pelkkää riitaa ja huutamista koko ajan. Kaikki riitelivät kaikkien kanssa (mukana olisi siis mieheni veli perheineen) enkä ollut koskaan törmännyt moiseen.
Jos/kun saamme lapsia, niin en tietenkään voi kieltää lasta menemästä mummolaan vierailulle, mutta saa kyllä mennä isänsä kanssa.
Haluaisin nähdä tulevaa anoppiani harvemmin; joka toinen kuukausi. Poikaystäväni totesi tähän, että en minäkään sitten sinun äitiäsi halua nähdä. Miten toimia?
Minulla ei vain synkkaa hänen äitinsä kanssa. Kovasti yritän olla avarakatseisempi ja muuttua, mutta...
taustaasi,miksi en pidä anopistasi.Aina vain ei toimi.Sinun ei ole mikään pakko käydä hänen luonaan ollenkaan!Poikaystäväsi kyllä tottuu ajan myötä.Anoppisikin varmasti huomaa jos kyläilysi on tuskaa joten suo siellä vetelä täällä.Älä kiusaa itseäsi.
Turhahan sinne anoppilaan on kiemurtelemaan mennä jos se noin vaikealta tuntuu.Poikaystäväsi ja tämän äiti kyllä huomaavat kuinka epämukava sinulla on olla.Noin harvat vierailukerrat kuin kerran kuukaudessa kyllä kertovat tuntemuksesi muutenkin,joten turha siinä on enään itseään kiduttaa
Täällä sanotaan, että ei ole pakko olla tekemisissä, jos ei tule toimeen tai on mieli pahoitettu. Kuinka paljon mieltä tulee pahoittaa, että tilanne menee tähän? Itselläni on tilanne, jossa mieheni ei ole käynyt/puhunut minun vanhempieni kanssa kahteen vuoteen eikä toivo näiden käyvän meillä. Omasta mielestäni miestäni ei ole pahoitettu vanhempieni taholta kovinkaan suuresti (isäni pyyteli käymään liian tiuhaan asioilla tai eivät myyneetkään miehelleni jotain vanhaa moottoripyörää vaikka niin oli ymmärtänyt yms.), ja kärsin tilanteesta aivan valtavasti.
Mielestäni mieheni olisi pitänyt "kestää" anoppinsa ja appensa ärsyttävyydet ihan vaan minun ja lasten takia. Ei olisi ollut pakko käydä anoppilassa tiuhaan, mutta välit-poikki-systeemi menee yli minun hilseeni. Minä suren asiaa joka päivä, mukavat vanhempani haluaisivat käydä meillä, mutta eivät käy. Vikaa on myös heissä, kun eivät yritä sopia asioita mieheni kanssa.
Jos miehesi ei pidä vanhemmistasi, miksi et voi tavata heitä ilman miestäsi? Itse en pidä anopistani, enkä käy heidän luonaan kylässä. Toisaalta en kiellä mieheni vanhempia käymästä meillä, kestän kyllä vierailut harmaat irvessä. Ja sama toisin päin eli minun vanhempieni vierailujen suhteen.
Minä käyn lasten kanssa vanhempieni luona viikoittain.
Jos haluan että vanhempani käyvät meillä, minun pitää odottaa sellaista hetkeä, jolloin mieheni on takuuvarmasyti pois kotoa ja inhoan sumplia tällaisia juttuja. Tästä johtuen vanhempani käyvät meillä tosi harvoin mikä on lasten kannalta tosi ikävä juttu.
Olen tullut samaan lopputulokseen vaikka olen sinua paljon nuorempi :) Mutta mies vihastuu ja valittaa asiasta kun mun on pakko kuulemma olla sosiaalinen :(
siitä laimenee.Ensin voi vähän vastustaa mutta tottuu kyllä ajatukseen.