Taidankin olla vaikea ihminen. Äitini sanoi aina niin ja ilmeisesti tuotin vanhemmille vain päänvaivaa. Olen 21 enkä ole koskaan seurustellut. En ole suudellut, ainoa kanssakäymiseni miesten kanssa elämäni aikana on ollut isäni sekä sukulaismiesten kanssa, ja juu, luultavasti joskus olen käynyt myös miespuolisella optikolla.
Alan valmistautua siihen, että vietän loppuelämäni yksin. En vain osaa kuvitella itselleni minkäänlaista kumppania. Enhän minä osaa seurustella sillä lailla jonkun kanssa. Olen ujo ja varmaan jotenkin estynytkin, ei varmasti ole sellaista mahdollisuutta että joskus joku jaksaisi tutustua minuun paremmin, edes kaverimielessä. Minussa ei ole mitään mielenkiintoista, olen varsin tavallinen ja tiedän sen itsekin. Mutta ei ihminen voi täysin päinvastakkaiseksi kuin mitä on, muuttua.
Onko muita jotka eivät osaa edes kuvitella itselleen seurustelukumppania? Minä kun olen aina ollut yksin ja kaikki ystäväni ovat olleet naisia, en osaa ajatella millaista olisi seurustella miehen kanssa. Tai olla edes ystävä miehen kanssa. (Älkää ymmärtäkö väärin, olen kyllä hetero.)
En vain osaa. Olen aina tehnyt elämästä vaikeaa ja olen vaikea, en sitä saa itsessäni muuttumaan. Minusta on varmasti vaikea kenenkään kiinnostua kun ujostelen ja pysyttelen taustalla, tai olen muuten vain tylsä. Sen kyllä osaan kuvitella, että jos asuisin miehen (tai kenen kanssa vain) samassa taloudessa se olisi toiselle ihmiselle kamalaa. Kun olen niin vaikea.
Ajattelin hankkia koiran ja turruttaa mieleni ja valmistautua siihen, etten näköjään sitten ole kykeneväinen seurustelusuhteisiin ja normaaliin elämään. Aion väkisin kitkeä kaikki haaveet ihmisestä, joka tykkäisi minusta pois, sillä niistä tulee vain paha mieli. Sellaista ihmistä ei voi olla olemassa. Aion unohtaa sellaiset jutut iäksi.
Mites teillä?
Alan valmistautua siihen, että vietän loppuelämäni yksin. En vain osaa kuvitella itselleni minkäänlaista kumppania. Enhän minä osaa seurustella sillä lailla jonkun kanssa. Olen ujo ja varmaan jotenkin estynytkin, ei varmasti ole sellaista mahdollisuutta että joskus joku jaksaisi tutustua minuun paremmin, edes kaverimielessä. Minussa ei ole mitään mielenkiintoista, olen varsin tavallinen ja tiedän sen itsekin. Mutta ei ihminen voi täysin päinvastakkaiseksi kuin mitä on, muuttua.
Onko muita jotka eivät osaa edes kuvitella itselleen seurustelukumppania? Minä kun olen aina ollut yksin ja kaikki ystäväni ovat olleet naisia, en osaa ajatella millaista olisi seurustella miehen kanssa. Tai olla edes ystävä miehen kanssa. (Älkää ymmärtäkö väärin, olen kyllä hetero.)
En vain osaa. Olen aina tehnyt elämästä vaikeaa ja olen vaikea, en sitä saa itsessäni muuttumaan. Minusta on varmasti vaikea kenenkään kiinnostua kun ujostelen ja pysyttelen taustalla, tai olen muuten vain tylsä. Sen kyllä osaan kuvitella, että jos asuisin miehen (tai kenen kanssa vain) samassa taloudessa se olisi toiselle ihmiselle kamalaa. Kun olen niin vaikea.
Ajattelin hankkia koiran ja turruttaa mieleni ja valmistautua siihen, etten näköjään sitten ole kykeneväinen seurustelusuhteisiin ja normaaliin elämään. Aion väkisin kitkeä kaikki haaveet ihmisestä, joka tykkäisi minusta pois, sillä niistä tulee vain paha mieli. Sellaista ihmistä ei voi olla olemassa. Aion unohtaa sellaiset jutut iäksi.
Mites teillä?
Vastaukset 18
Vanhimmat
minusta taas tuntuu etten saa tuntea enää onnea kenenkään kanssa.kaksi kertaa olen seurustellut.ensimmäiselle kerralla minua petettiin,toisella kerralla oli liikaa riitelyä jonka takia masennuin täysin.
pelkään rakastumista..
Sinussa on sentään jotain johon ihmiset ihastuvat. Minussa ei mitään sellaisia ominaisuuksia ole.
kyllä sinullakin varmasti sellaisia ominaisuuksia on. onhan sulla aikaa. olisi minullakin.mutta usko hiipuu.. tuntuu kaikkien haluavan jotain ihmeellisen kaunista missiä.miksei söpö ja nätti kelpaa
Olet nuori, 21v ei ole ikä eikä mikään. Kyllä sinut joku löytää ajankanssa.
Kaikissa ihmisissä on myös vaikeita piirteitä.
Opetele hyväksymään itsesi sellaisena kuin olet , se tuo itsevarmuuta ja taas itsevarmuus tuo kiinostavuuta.
Ja jos tuntuu oikein pahalta käy keskustelemassa jonkun ammati ihmisen kanssa.
Kyllä sinulla on mahdolisuus löytää rakkaus mutta opettele ensin rakastamaan itseäsi.
Oletko joutunut kuuntelemaan äitisi saarnan, luonneanalyysin ja elämäntilanteesi repostelua? Tuo tuntui aika kieli poskella kirjoitetulta vai oletko oikeasti masentunut ja alistettu?
Hah, äitisi ainakin on varsin kaikkitietäväinen. Odotapa 5 vuotta lisää, niin sille kelpaa vävyksi mikä vaan, kunhan se on mies, jolla värkki toimii ;)
Kuulun myös niihin, jotka eivät elä kiintiöelämää turvallisesti satamasta satamaan.Joskus mulle valkeni, että seurustelemattomuus edelleen lukiossa ei tule korjaantumaan opiskeluvuosinakaan.Nyt viimeisin toteamus, etten ole fyysisestikään terve, lapsettomuus uhkaa jopa.Satsaan siksi niin antoisaan sinkkuelämään kuin mahdollista, periaatteessa huveja kyllä aina löytyy.Älä kuitenkaan vaivu kuoppaan tämän luettuasi, voit kuulua niihin jotka saa yliopistokullan vaikka lukiokultaa ei ollut.
Hei, sä oot vielä nuori! Olen saman ikäinen kuin sinä ja en ole seurustellut myöskään. En siitä kanna paineitakaan. Ainahan tuota kysellään ja jopa ihmetelläänkin. Treffikutsuja on jokunen tullut, mutta varautuneena ja ujona ihmisenä helposti torjun, jos en tunne esim. kavereitten kautta...
Olen 21-vuotias mies, "jolle ei koskaan tapahdu mitään"
Oma syyni. Satun nimittäin pitämään rauhallisesta elämästä. En ole koko ajan menossa johonkin. Kavereita näen koulussa, joten ei tule koskaan missään käytyäkään, paitsi teekkaribileissä ;)
Tietenkin olisi mukava, että olisi tyttökaveri, enkä sen hommaamisen uskokaan olevan mikään este, mutta pelko siitä, että joutuisin muuttamaan elämäntyyliäni liian paljon, aiheuttaa sen, etten oikeastaan ole kiinnostunut seurustelusta. Läheisyyden kaipuu tulee kuitenkin ennen pitkää muuttamaan tämän seikan.
Tapailin yhtä tyttöä tuossa syksyllä, mutta elämäntyylimme oli niin erilaiset, etten katsonut tarpeelliseksi jatkaa juttua :(
Päätös oli vaikea, sillä olin jo tottunut läheisyyteen, mutta melko pian siitä yli pääsi.
Saa nähdä, miten käy tulevaisuudessa. Jokatapauksessa, kesä lähestyy ja tukka pois... :)
Olen 30-vuotias enkä ole ikinä seurustellut enkä varsinkaan suudellut. Tuskin on ikäsiäni kohtalo tovereita. Eikä tämmämöstä asiaa muuten kertoisikaan, jos ei voisi tälleen nimettömänä. Älkää luulko, että olen jokin epäsosiaalinen nörtti, joka vaan netissä istuu kaiket päivät. Olen sosiaalisesti erittäin lahjakas ja aktiivinen. En ole erityisen rumakaan. Minua huomattavasti rumemmat elävät parisuuteessa. Kirjoituksestasi päätellen minun olisi jo pitänyt luopua ajatuksesta olla jonkun miehen kansa läheisessä suhteessa, mutta en ole.
vielä löydän sen tavallisen "mattimeikäläisen", joka omissa silmissäni näyttää "täydelliseltä prissiltä."
Moi!
Ottakaa ihan rauhallisesti, kyllä se kohalle kolahtaa. Olkaa alotteellisempia naiset/tytöt, ei miehet/pojat sen rohkeampia ole.Ottakaa vanhempi mies/ poika syyniin kuin itse olette. Juoksut on jo juostu. Noin 10-20 vuotta vanhempi kuin itse olette on varmempi ratkaisu.
itse 45 kaveri 27
Olet vasta 21-vuotias. Älä ota paineita koko loppuelämästäsi. Elää voit kuitenkin vain tätä päivää.
Koirat on ihania. Ota vaan, jos mielesi tekee. Ja jos todella olet valmis siihen sitoutumaan. Se elää pitkään ja on riippuvainen sinusta.
Nauti myös siitä, että sinulla on ystäviä. Ei seurustelu ole ainoa oikea tapa elää. Tee asioita, joista nautit. Siten saat elämästäsi enemmän irti.
Ja muista - elämä voi yllättää:)))))))
Heh, no ystäviä minulla ei oikeastaan enää ole eikä niiden saaminen juuri nyt ole kovin helppoa, esim. koulussani se on miltei mahdotonta kun ihmiset vaihtuvat jatkuvasti uusiin. Ujouden takia niitä ei myöskään muualta ole helppo hankkia.
Voi olla mahdollista, ettet koskaan saa elämänkumppania, mutta yhtä hyvin on mahdollista, että elät pitkässä pitkässä parisuhteessa elämäsi loppuun asti.
Loppuelämäsi on aika paljon pidempi, kuin mitä olet tähän mennessä elänyt. Vai mitä ajattelit tehdä seuraavat 60-65 vuotta? Ajattelitko, ettet sinä aikana tapaa ketään enemmän tai vähemmän mielenkiintoista ihmistä? Loppuelämäsi tosin saattaa kestää vain ensi viikkoon, jolloin kenties joudut rekan yliajamaksi...
Valmistaudu loppuelämään, mutta ei kannata valmistautua siihen liian valmiiden ajatusten ja odotusten kera!
Ihan samanlaisia ajatuksia on itsellä ja varmasti monilla muillakin ihmisillä, joten ei niistä kannata huolestua. Aina välillä on tullut mietittyä, että onkohan sitä kasvanut liian itsekkääksi, kun ei ole ollut koskaan minkäänlaisessa suhteessa.
Käytännössähän seurustelu on luonnollinen osa ihmisen elämää, eikä siihen tarvitse mitään sen kummempia ominaisuuksia. Usein ainut este parisuhteelle on ne omat ajattelutavassa tai itsetunnossa olevat ongelmat. Itse äärirealistina myönnän usein ajatelleeni vastaavalla tavalla, eli hitot naisista, aion elää loppuelämäni yksin. Jos nyt kuitenkin ihan rehellisiä ollaan, niin kyllä ne naiset kuitenkin väkisinkin kiinnostaa ja varmasti sinua myös miehet, joten ei tuollainen päätös ole järkevää tai edes mahdollista.
Millä tavalla muuten tuo "vaikeutesi" ilmenee? :P Ujostelu tai taustalla pysyminen ei haittaa mitään, koska tuskinpa olet ujo miehen kanssa, kunhan opitte ensin tuntemaan toisenne hyvin.
Ujouteni ansiosta minulle ei ole jäänyt kouluajoilta pahemmin ystäviä eikä edes kavereita, joten mitään sen kummempaa sosiaalista kanssakäymistä harrastan harvoin. Minulla on yksi ystävä jota näen noin kerran kuussa tai harvemmin.
En vain yksinkertaisesti osaa kuviella, että joku voisi olla minusta oikeasti kiinnostunut kun oppii minut tuntemaan. Minussa ei oikeasti ole paljonkaan piirteitä joiden voisin kuvitella viehättävän yleensä ihmisiä. En ole järin positiivinen ollut koskaan, jos ulkona sataa vettä keskellä talvea ja joudun lähtemään ulos niin en todellakaan löydä siitä mitään hyvää. En ole aina pirteä, olen tavallinen. Minulla ei ole paljonkaan selkeitä mielipiteitä monista asioista. En ole fiksu.
Kohtaan rohkeasti totuuden. Ei kukaan voi kiinnostua ihmisestä jolla ei ole mitään annettavaa tai jossa ei ole mitään mielenkiintoista. Mutta en minä voi itseäni pakottaa kiinnostumaan asioista jotka eivät minua yksinkertaisesti kiehdo pätkääkään.
Moi!
Ota syyniin itseäsi vähintään 15-25 vuotta vanhempi mies kuin itse olet OSAA kyllä hommat..........!
olevana into menny! Älä ny tuollaista "pidä", ei toi ole oikein rehellistä sinua itseäkään kohtaan! Kuules nyt asu missä asut, mutta mä tulen sulle tarjoamaan vaikka lounaan ja kerron ainakin miljoona asiaa, jonka vuoksi sulla voi olla ystäviä miehistä ja tietty mielitietty kans. Laitahan´sähköpostia, niin oot ainakin mukavan ruokahetken voittanut jo tavallisen 31v jätkän kanssa ja sit päästään keskustelemaan! Ja se osoites oli [email protected]
et vietä varmaastikaan loppuelämääsi yksin, eikä sinun kannata tuollaisia murehtia, olet vielä nuori ja sinulla on ties mitä mahdollisuuksia edessä. Joskus pettymysten jälkeen ajattelin itse, että parempi ilman, että seurustelisi, mutta ei sitä kannata jäädä (yksin murjottamaan) pitemmäksi aikaa.
Laita kortesi likoon, sinulla varmasti on niitä käytettävissä, ja kokeile jotain uutta vaihteeksi, jos hankalaa kasvotusten kohdata, kokeile vaikka nettitreffejä, saa ilmaista ajatuksensa ja tunteensa virtuualisesti tapaamatta toista. Saattaa ehkä nostattaa itsetuntoakin, jos olet ujo, niin miehen kanssa et ole sellainen varmaankaan.