En voi ymmärtää miksi näin valtavat määrät dissaavat Lordia. Lordin biisihän on loistava. Kolmeenminuuttiin on saatu mahtumaan vaihtelua (nousuja ja laskuja) ja todella tarttuva kertosäe. Biisi siis jää mieleen.
Sitten heidän esiintyminen. Siinä on munaa. Ulkonäkö jää varmasti mieleen, ja täytyy edelleenkin muistaa että "huonoa" julkisuutta ei ole olemassakaan.
Suomi on jo vuosia kopioinut muilta biisejä viisuihin eikä ole edes pyrkinyt tekemään sitä mitä täällä osataan tehdä, eli metallimusiikkia.
Olisi todella outoa jos suomen biisi ei pääsisi finaaliin, mutta kaikkea voi tapahtua. Mediahäly tulee varmasti olemaan bändin ympärillä suurta, jopa ulkomaillakin.
Ja vielä se, että bändillä on biisistä todella hieno musiikkivideo! Sitä kehtaa näyttää. Ei ole niinkuin yleensä finaalien esityksestä koottua huttua.
Itse olen varsin optimistinen Lordin menestyken suhteen. Täytyy ottaa huomioon, että metallikansa ei varmastikaan yleensä Euroviisuista pidä, mutta Lordi saa varmasti alan lehdistössä huomiota euroopassa. Kärkisijaa ei ehkä tule, mutta paras sijoitus miesmuistiin on melko varma.

Vastaukset 1
Vanhimmat
http://www.mikseri.net/users/115266.php