Kyllähän se näiden juttujen perusteella käy selväksi että se miniän asenne on kasvatuksesta kiinni,eräskin äiti kun tuossa hehkutteli miten on pysynyt 25vuotta erossa anopistaan...Joten minä itse ainakin tulevana anoppina päätin satsata vielä lisää asennekasvatukseen,nimenomaan näitä tapauksia vastaan.Sen olen jo pojilleni saanut menemään perille ettei nykyaikana papin aamenella ole mikään kiire,avoliitostahan kun on helpompi lähteä.Nyt aion kerätä kootut kertomukset näistä mitä täältä löytyy ja luetutan ne pojillani,voisin vannoa että suu voi loksahtaa auki muutaman kerran mutta tietävätpä mitä voi vastaan tulla ja osaavat etukäteen miettiä mitä ovat valmiit uhraamaan.Itse ainakin yritän suojella poikiani näiltä "hirvityksiltä" mutta jos ne sellaisen helmen eteeni tuovat joita täällä ainakin pari kappaletta on kuitenkin nähty,annan täyden tukeni ja pidän tyttöä kuin kukkaa kämmenellä.Asenteet kun ovat tyttöjen kodeissa tuota luokkaa mitä täältä on saanut lukea niin älkää sitten ihmetelkö että niitä häitä ei ala kuulumaan.Näitäkin poikia löytyy vielä jotka kuuntelevat ja ottavat onkeensa vanhempiensa "varoitukset"
asenne
kasvatusta
343167
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Voit ihan rauhassa pitää poikasi. En voisi kamalampaa aviomiestä itselleni painajaisissa kuvitella kuin pojan, joka keskustelee äitinsä kanssa mennäkö naimisiin vai ei. Onhan se kaunis perinne, että mies kysyy naisen kättä tämän isältä, mutta sekään ei taida olla enää ihan tätä päivää. Onko se joku teidän suvun juttu, että pojat kysyy äidiltä lupaa mennä naimisiin? Pitääkö sinutkin ottaa kaupan päälle? Jopa ihan kotiin asumaan?
Onko sinulle tärkeämpää, että poikasi vaimo tulee toimeen kanssasi vai pitäisikö miettiä, millainen vaimo on pojalle paras. Itse en tule anoppini kanssa toimeen, mieheni tapaa häntä silloin tällöin. Silti avioliittomme on onnellinen. En luule edes anoppini olevan pahoillaan viileistä väleistämme, varmaan avioeromme satuttaisi häntä varmasti enemmän. Hän elää omaa elämäänsä ja minä omaani.
älähdit jos asiasi kerran ovat kunnossa????Kirjoitukseni oli tarkoitettu muille tuleville anopeille joilla on ehkä mahdollisuus vaikuttaa poikansa "valintoihin" ajoissa.Meidän suvussamme on tapana tulla toimeen ihmisten kanssa,eipä sen kummempia perinteitä (:
Olemme olleet onnellisesti naimisissa lähes 15 vuotta eikä loppua näy. Ilmeisesti anopin kiusaksi.
En tiedä, miksi hän minua vihaa, vihasi jo alunperin. Heti kun tapasimme, hän toivotti avioeroa vaikkei tiennyt minusta mitään.
Hänen vanhempansa eivät varmaan aikoinaan ole antaneet hänelle mitään asennekasvatusta.
Eihän se sulle kuulu ollenkaan millaisen ihmisen kanssa poikasi avioituvat.
Et kai sinä vain olettanut, että aloittamalla viestiketjun vain kanssasi samaa mieltä olevat viestiisi kommentoisivat? Viestiesi sävy on aika lailla "olet joko puolellani tai olet minua vastaan" -tyyliä. Minusta sinun kannattaisi todella miettiä, onko suvun kanssa toimeen tuleminen tärkeämpi tai yhtä tärkeä asia kuin poikiesi onnelliset avioliitot. Eikö kuitenkin olisi järkevämpää luoda itselleen oma elämä ja antaa poikien ja tyttöjen elää omaa elämäänsä omine valintoineen.
Minulla on itsellänkin poika. En missään tapauksessa aio sortua siihen, että alkaisin tuputtaa hänelle käsityksiäni hyvästä tyttöystävästä. Jokainen saa kotoaan jonkinlaisen elämisen mallin ihan automaattisesti ja on myös asioita, joita ihan tietoisesti yritän opettaa (kuten käytöstapoja). Elämänkumppanin valinta on jo sellainen asia, etten ikinä tekisi sellaista virhettä, että yrittäisin vaikuttaa poikani valintaan ja siten joutuisin myös kantamaan vastuun ja syyllisyyden, jos suhde ei onnistuisikaan. Jos miniäni ei pidä minusta, niin toivottavasti suhde poikaani on sen verran hyvä, että hän pitää meihin yhteyttä vaimostaan huolimatta. En elä lasteni kautta, joten minulla on ystäviä ja tuttavia ilman miniääkin. En tietysti toivoisi riitautuvani miniäni kanssa (en ole riidoissa anoppinikaan kanssa), mutta en voi ketään pakottaa pitämään itsestäni, vaikka hän poikaani sattuisi rakastamaankin.
tietynlaisista miehistä,eikö vanhemmilla ole oikeutta varoittaa poikiaan tietynlaisista naisista?On onnenonkijaa jos jonkinlaista,miksi en opettaisi erottamaan jyviä akanoista?
kirjoitat ainakin jollain asteella asiaa=)itselläni kivat välit appi vanhempiini,mutta silti haluan tietyn etäisyyden pitää,ihan vain pitemmän tähtäimen takia,ei ole mukavaa jos nyt jostain pienestä riitaantuu ja vielä 30vuoden päästäkin siitä vihoitellaan.mieheni juttelee ja puhuu paljon äitinsä kanssa,kuitenkaan se ei ole tehnyt hänestäns.mammanpoikaa,kunnioitus kaikkien osapuolien mielipiteisiin ja ajatuksiin on kai sitten se joka pitää välit kunnossa ja tekee yhdessä elon appivanhempienkin kanssa mukavaksi.mielestäni äitien pitäisikin enemmän puhua asioista poikiensa kanssa,kotoahan asenteet saadaan aika pitkälti,riippuen tietenkin taas ihmisestä.
omasta äidistäni voin sanoa että hän on ymmärtänyt sen ettei sotkeennu nuoren parin elämään,jos emme sitten kysy erikseen.täydellinen ei kuitenkaan hänkään ole anoppina.mutta näissäkin kuten muissakin suhde asioissa,yritän aina muistaa että ihmiset on vain ihmisiä,jotka tekee virheitä ja niistä ainakin itse yritän kovasti oppia...=)
hyvää hevään alkua kaikille!!
Kyllä kai jokainen vanhempi toivoisi, että lapsi saisi mahdollisimman täydellisen puolison. Mutta kenen kannalta täydellisen: lapsen itsensä vai anopin?
Enpä ole omia edes onnenonkijoista varoitellut. Emme ole nimittäin niin varakkaita, että ajattelisin jonkun onnenonkijan menevän tyttäremme kanssa naimisiin kesämökin ja omakotitalon takia. Kauhuskenaario on tietysti se, että joku lapsistamme tapaa narkkarin ja sortuu itsekin huumeisiin, alkaa myymään itseään jne. Saattaisin jopa yrittää vaikuttaa lapseeni tuollaisessa tapauksessa.
näitäkin tyttöjä täältä löytyy!Puhut nimenomaan asiaa,olet sisäistänyt miniän roolin todella hyvin.Jo ajatuksistasi huomaa että ajatusmaailmasi on terveellä pohjalla.Toiset eivät näytä ymmärtävän käytöstapojen merkitystä.Toivonpa poikani löytävän ajatusmaailmaltaan samantyyppisen tytön kuin sinä olet.Kun tyttö löytyy en varmasti puutu heidän elämäänsä,olenhan kasvatustyöni silloin jo tehnyt ja haluan elää omaa elämääni josta lasten takia joutuu osin luopumaankin.Monet täällä luulevat että äidit haluavat elää lastensa kautta,minä en ainakaan jaksaisi aloittaa alusta uudelleen.Riittää kun "pikkuperhe" käy joskus tervehtimässä,heillä on asiat hyvin ja ovat onnellisia...Näiden muiden miniöiden asenteet vain tuntuvat olevan "hakusessa" ja vasta näitä lukiessani pelästyin todella,näitä kun tuntui olevan niin paljon.Onnellista elämänjatkoa sinulle!
Kuten kirjoituksista usein huomaa, vika on aina jotenkin nuoremmissa. Vanhemmilla on lupa käyttäytyä miten vaan.
Kiveen hakattu totuus?
Taidat olla mun anoppi?
Paitsi että mun anoppi ei osaisi kyllä suoltaa näin kirjoitusvirheetöntä tekstiä??
Jokainen valitsee ITSE oman puolisonsa. Siihen ei ole anopilla tai apella mitään sanottavaa, kummankaan puolelta. Tekstistäsi paistaa läpi oma epäonnistunut avioliittosi??! Elät omaa elämääsi lastesi kautta. Harmillista.
anoppi josta miniät täällä vauhkoavat. Alusta asti olet sitä mieltä että itse olisit poikasi paras puoliso....ei kukaan voi tulla tuollaisen ihmisen kanssa toimeen.
Eikö se ole poikasi asia millaisen tytön kanssa hynttyyt lyö yhteen, et sinä täällä ikuisesti elä poikasi kanssa? Jos heti alat tyttöä kritisoimaan, jo ennen kuin poikasi on tuonut näytille, olet itse se hirmu-anoppi, joista täällä kirjoitellaan.
Onhan se hyvä poikia varoitella tyttöjen vanhemmista mutta muista itse samat säännöt, sinä saatat olla se todella ilkeä ja töykeä anoppi tytölle (ja tytön vanhemmat ovat saattaneet varoitella sinusta ja sinun laisista). Jos poikasi todella rakastaa tyttöä saatat töykeydellä ja haukunnalla pelata itsesi pois poikiesi elämästä, joskus vaimo on äitiä rakkaampi, sori vaan.
Onnea ja menestystä mammalle ja hänen kultamussukoilleen, tuskin kukaan fiksu nainen tuollaisten poikien mukaan edes lähtee! Turhaan pelkäät kenenkään tunkevan sinun ja poikiesi väliin.
Lue mitä N.esayah kirjoittaa,ehkä ymmärrät silloin mitä ajan takaa....Ilo huomata että hänen kaltaisiaankin tyttöjä on todella vielä olemassa
Silloin kun tyttö on uusi perheessä, hän käyttäytyy normaalien kätöstapojen mukaan eli on ystävällinen ym. Menee yleensä aikaa ennen kuin miniän (tai anopin!) "todellinen" luonne paljastuu. Tässä vaiheessa poikasi on jo auttamattomasti rakastunut tyttöön eikä halua erota vaikka äitikulta niin vaatisi.
Kirjoitit eräässä jutussasi näin:
"Kun tyttö löytyy en varmasti puutu heidän elämäänsä,olenhan kasvatustyöni silloin jo tehnyt ja haluan elää omaa elämääni josta lasten takia joutuu osin luopumaankin."
Mutta toisessa kirjoituksessa sanoit näin:
"Itse ainakin yritän suojella poikiani näiltä "hirvityksiltä"."
Yritä nyt päättää yritätkö ajaa miniäehdokkaat mäkeen vai hyväksyä heidät.
Pointtini on se, että yleensä poikasi on jo ehtinyt kauemmin seurustelemaan (ja todennäköisesti rakastunut tyttöön) ennen kuin tytöstä paljastuu tämä "hirvitys", eli silloin olet itse kauhuanoppi joka yrittää tuhota poikasi suhteen puhumalla pahaa tytöstä (sinun mielestä puhut järkeä ja yrität auttaa poikaasi).
Ei miniän tarvitse tykätä anopista, kuten ei anopinkaan tarvitse tykätä miniästä mutta toimeen olisi hyvä tulla. Molemmat rakastavat samaa poikaa, hieman eri tavalla vaan. Jos poikasi on onnellinen tytön kanssa yritä myös itse käyttäytyä kohteliaasti tyttöä kohtaan. Voi olla että poika tiukan paikan tullen valitsee mieluummin tytön kuin äitinsä!
Takuuvarma tapa pilata itsensä ja miniän suhde (ja ehkä suhde poikaankin) on luoda jo etukäteen mielikuva toiveminiästä. Tosiasia on myös, että harva poika tai oikeammin mies valitsee mieluummin äitinsä kuin tyttöystävän. Aviopari saa valita toisensa ja silti puolet valinnoista menee pieleen, koska tulee ero. Miten anopin ja miniän suhde voisi toimia sen paremmin, koska kyseiset henkilöt on sattuman oikusta joutuneet samaan sukuun.
kerrakseen!!!Ilmankos avioerotilastot ovat surkeaa katseltavaa jos tytöt eivät näytä "todellista" luonnettaan "vasta kun on liian myöhäistä" jo on kommentti.Eiköhän hyvä avioliitto perustu rehellisyydelle ja luottamukselle.Eiköhän se rakkaus miehestäkin karise jos huomaa tulleensa petetyksi????Mutta osuit asian ytimeen.Tiesitkö että ihmisten välisestä kommunikoinnista vain 7% hoituu puhumisella,loppu tulee ilmeistä,silmistä ym...Elämää enemmän nähneet ihmiset osaavat paremmin "lukea" ja tunnistaa "teeskentely" piirteitä eikä se rakkauskaan siinä ole sokaisemassa.Kolikon toinen puoli on että tunnistaa avoimen ja rehellisen ihmisen jolla ei ole mitään pahaa piiloteltava.Ja se riittää!
Lue, mitä kirjoitetaan. äläkä sitä mitä haluat lukea.
On ihan normaalia vieraampien ihmisten kanssa käyttäytyä muodollisemmin ja kohteliaammin. Kun tutustutaan paremmin, voi alkaa itsestä näyttää enemmän -kun oppii tuntemaan, niin tutustuu niihin huonoihinkin puoliin, joita kaikissa ihmisissä on.
Samoin parisuhteessa; aluksi ollaan kamalan rakastuneita, eikä toisessa ole virheitä ollenkaan. Ajan myötä realismi astuu kuvaan, kun alktiivinen rakastumisen tunne vähemnee. Sen tilalle (ihanteellisesti) tulee hyvälksyntä, kiintymys, tasa-arvo ja kestävä rakkaus.
Ei niillä asioilla ole mitään tekemistä sen kanssa, että tahallaan yritetään näytellä söpöläostä ja odotetaan sopivaa hetkeä paljastaa noidan naamio -kuin lukkikunigatar, joka lopulta syö avuttoman miespuolisen.
Turhaa sinä täältä pojillesi mitään tulostelet; et tiedä näistä ihmisistä mitään. Et heidän elämästään, etkä todellisista tilanteistaan. Itseasiassa et edes tiedä mikä juttu on tosissaan kirjoitettu, ja mikä tahallaan keskustelun herättämiseksi.
Ja edelleen: ikä ei automaattisesti tuo mitään kykyä non-verbaalin kommunikoinnin tulkitsemiseen. Siihen vaikuttavat ihan muut asiat.
huomattavasti paremmin kuin anopin tai apen. Anopin ja apen luona käyttäydytään hyvin eikä kiukutella pienimmästä heille tai miehelle.
Poika/mies varmasti tuntee tyttöystävänsä hyvin ennen kuin esittelee tämän vanhemmilleen, tai anakin niin oletan. Ei ns. turhaa, hetken kestävää suhdetta esitellä vanhemmille, ei ainakaan minun tuttavapiirissä. Eli mies tuntee naisensa hyvin ja on silmittömästi rakastunut kun hänet vanhempiensa eteen tuo. Minä esittelin mieheni vanhemmilleni viiden kuukauden seurustelun jälkeen ja anoppini tapasin n. 7kk seurustelun jälkeen.
Tyttö toki käyttäytyy anoppilassa vieraillessa alkuun, kun ollaan vielä tuntemattomia, kuten vieraita ihmisiä kohtaan käyttäydytään, nätisti ja kohteliaasti. Vasta ajan kuluessa, ihmisten tutustuessa toisiinsa, tulee näitä ikäviä piirteitä esiin, niin anopista kuin miniästäkin.
"Ilmankos avioerotilastot ovat surkeaa katseltavaa jos tytöt eivät näytä "todellista" luonnettaan "vasta kun on liian myöhäistä", Eiköhän hyvä avioliitto perustu rehellisyydelle ja luottamukselle"
Avioliitto perustuu miehen ja naisen väliseen rehellisyyteen, ei miniän ja anopin väliseen rehellisyyteen. Toki on kohteliasta olla valehtelematta anopille mutta kaikkea ei hänelle kuitenkaan tarvitse kertoa, ei hän kuulu "ydinperheeseen". Mies tulee aina tuntemaan vaimonsa paremmin kuin anoppi miniänsä eli turha vouhkata avioerotilastojen johtuvan valheesta.
Älä ota liian vakavasti näitä kirjoituksia täällä. Todenäköisyys, että sinulle sattuisi sellainen oikea hirviö-miniä on kuitenkin aika pieni vaikka tietenkin mahdollinen. Jos liikaa alkaa soveltamaan näitä kirjoituksia tosielämään niin voi ehkä se normaali miniäkin alkaa suhtautumaan vieroksuen jos kamalan tiukkana ja mutrukulmaisena hänet otat vastaan.
Onhan täällä myös kamalista anopeista puhuttu, mutta itse uskon niiden kuuluvan vain marginaaliryhmään. Vaikka itse kuulun lähinnä miniä-kastiin, niin osaisin kuvitella kuinka onnessani olisin jos poikani/tyttäreni löytäisi kumppanin, jonka kanssa elää.
Mielestäni on ymmärrettävää, että äidit haluavat neuvoa tai varoittaa poikiansa maailman vaaroista. Mutta...
Jos äiti siis todellakin tuntee pakottavaa tarvetta valistaa poikaansa tämän tyttöystävän/vaimonsa pahuudesta, niin kannattaa asiasta mainita kerran ja hyvällä tahdolla sekä pitkän harkinnan jälkeen. Turha on asiasta "vihjailla" säännöllisesti myöhemmin, jos poika kuitenkin päättää jatkaa suhteessa. Äidit muistakaa, että haukkumisella vain aiheutatte pahaa mieltä sekä tulevalle/jo olevalle miniälle SEKÄ pojallenne. Kannatan myös suoraan pojan mielitietylle puhumista! Miksi valittaa pojalle? Anopit, jos teillä on jotakin hampaankolossa poikienne puolisoita kohtaan, niin siitä vain kahvikupin äärelle keskustelemaan asianomaisen kanssa, että mikä hiertää.
Muistakaa myös, että vaikka poikanne rakastavat ja kunnioittavat teitä, niin he ovat silti omia erillisiä ihmisiä ja yksilöitä, jotka tekevät omat päätöksensä.
ovat taas "barrikaadilla". Eniten pistää silmään tuo asenne, ettei kuulu pojan äidille millaisen tyttöystävän hän itselleen ottaa...no, vaikkei "kuulukaan" se silti näkyy, ja tunteehan kana munansa eikä muna kanaa opeta vaan päinvastoin, niinhän ne tyttöjenkin äidit tekee..
Huomaatteko miniät, että nimenomaan TE annatte näitä elämisen ohjeitamme täällä anopeille ikäänkuin he eivät mitään ymmärtäisi...
ampiaispesään,hieman kyllä palautteen määrä pääsi yllättämään....Olenpa harvinaisen samaa mieltä kanssasi (: Montakohan poikaa nämä tyttöset ovat kasvattaneet ja kuinkahan moni nyt sitten killuu siinä avoliitossaan kun noin suuttuiva?Tein mitä uhkasin,eli näytin vanhemmalle pojalleni tämän ketjun pari muuta tapausta.Huumoriahan se kieltämättä herätti,ainut ilmaanheitetty kommentti oli,itseluottamusta sieltä korvien välistä ainakin löytyy...Tulipahan tämäkin osio nyt sitten hoidettua.Hyvät jatkot vain kaikille "onnellisille" miniöille (;
Niin kauan jos mukana ei ole henkistä tai fyysistä väkivaltaa tahi muuta pahaa, niin se EI TODELLAKAAN KUULU POJAN ÄIDILLE MILLAISEN TYTTÖYSTÄVÄN HÄN ITSELLEEN OTTAA.
Oma äitini ei ole kertaakaan arvostellut mielitiettyjäni. Kiitos tästä hänelle. Hän arvostaa minua ja päätöksiäni. Ihmiset muuttuvat ja kasvavat. Kana ei aina välittämättä tunne munaansa ja kyllä, muna voi todellakin opettaa kanaa. Äitini on rakas minulle, mutta vaikka onkin "muninut" minut, niin ei silti omaa MINKÄÄNLAISTA määräysvaltaa elämääni. Silti rakastan ja kunnioitan häntä. Riippuu anopista kuka ymmärtää ja kuka ei.
tällaiset tekstit tulevalla miehellään jotta saavat miestensä silmät auki miksi äiti ei osaa irrottaa heistä vielä aikuisenakaan ja miksi nainen alkaa käyttäyttyä miehen äidin tapaamisten jälkeen oudosti.
tässä on taas naisihminen josta on hyvää vauhtia tulossa hirmuanoppi vaikka miniöistä ei tietoakaan. Miniät ovat puhuneet täällä asiaa ja kotikasvatusta olisivat tarvinneet myös anopit aikanaan.
Asiat ovat kimuranttisia mutta sinä et anoppina tule kyllä toimeen miniöidesi kanssa!
ja hyvin, ei puututa, ei suututa... eletään omaa elämää, pyydetään kylään, käydään joskus, ei arvostella, ollaan iloisia kivoista miniöistä!
Olipas ketju. Itse ehdottaisin anopeille seuraavaa: suvaitkaa erilaisuutta ja olkaa onnellisia jos poikanne yleensäkään löytävät itselleen sopivan elämänkumppanin. Ei ihmistä ole tarkoitettu elämään yksin. Hyvä kai se on huonokin miniä kuin ei miniää ollenkaan.
kommenttia jos jonkinmoista!Kieltämättä herää kysymys : kuinka moni miniä olisi valmis luopumaan suhteestaan vanhempiinsa jos vävy tätä toivoisi???
minä menisi allekirjoittamaan. Että joku pitäisi ottaa ettei jää ilman. Omille lapsilleni en moista kyllä markkinoisi en pojalle enkä tytöille. Ei se maailma siihen kaadu jos hetken odottaa ja ottaa sitten hyvän kun kohdalle sattuu. Ei se yhteiselo aina niin juhlaa ole että sitä sitten jaksaisi niitä huonoja aikojakin jonkun "kunhan nyt joku on" kanssa.
Olipa omituinen kysymys kerta kaikkiaan.
Aloittajahan oli poikien äiti jolla ei vielä ollut miniöitä. Mutta sinä kirjoitat, että teillä menee hyvin.
Jos olet ketjun aloittaja, niin silloin valehtelit joko alussa tai nyt.
Miten on?
ja selventää, etten suinkaan tarkoittanut ihan noin, vaan että jos poika mielestään hyvän löytää, niin voisipa anoppikin olla onnellinen poikansa puolesta. Ei se ole niin itsestään selvää, että täältä maailmasta mieleisensä saa. Jos on pojalle hyvä niin luulisi anopillekin kelpaavan. Eihän sitä vaimoa anopille valita vaan itselle.
ensimmäisiä viestejä,siellähän se mutta toisinpäin.Eli jos piti valita vaimon tai äidin väliltä niin vaimo voittaa,niin kuinkas käy kun tilanne on toisinpäin,jos se mies ei pidä vaimon vanhemmista?
Omalla anopillani on ollut hirveä anoppisuhde. Ja anoppini laittoi vahingon kiertämään.
Olemme 5-henkinen perhe,onnellisia yhdessä ja onnellisesti naimisssa - vieläkin,anopin SUUREKSI harmiksi.
Välimme menivät totaalisesti kun hän vei lapsemme kapakkaan keskellä päivää. Ensimmäisen kerran annoin anteeksi mutta toisella kerralla sanoin miehelleni että nyt täytyy asiaan puuttua niin ettei hän saa enää lapsiamme hoitaa yksin.
Mieheni otti ohjat käsiin ja ojensi äitiään, jolloin äitinsä kääntyi - ketäs muuta kuin miniää vastaan. Sain kuulla olevani huora,hyväksikäyttäjä ja totaalisen,täysin kelvoton miniä. Mutta kyllä minäkin puhuin suuni puhtaaksi ja täytyy tunnustaa että tuntui hyvältä.
Tiesin että enää ei tarvitse väleissä olla, eikä jännittää mitä lapsillemme tapahtuu kun ovat ns. mummin kanssa kahdestaan.
Tästä tapauksesta tosin seurasi vuosien kiusaaminen anopin taholta, mieheni eli poikansa työpaikkaa myöten mutta perheenä olemme selvinneet. Emmekä eronneet. Ei edes käynyt mielessä. Mieheni on ollut järkyttynyt ja surullinen äitinsä käytöksestä, mutta sitä olemme olleet kaikki muutkin. Valitettavasti tämä tarina on tosi ja luetuta ihmeessä tämä pojillasi.
Toivon kuitenkin että antaisit poikiesi elämään rauhan ja annat heidän itsensä valita tulevat kumppaninsa - sittenkin vaikka tekisivät virheen.
Itselläni on kaksi poikaa joista toinen jo seurustelee ja tämän tyttöystävän kanssa olen jutellut omasta anopistani. Vaikka tämä tyttö ei mahdollisesti olisi se oikea, se ei ole minun asiani. Poikani valitsevat itselleen sopivat ja jos poikani tytön hyväksyy,hän on riittävän hyvä silloin myös minulle.
Isäni sanoi aikanaan miehelleni että koska tyttäreni on sinut valinnut, olet tervetullut perheeseemme. Mieheni sanoikin aina tuntevansa enemmän perheekseen minun perheeni. Miksiköhän?
Sanon vielä, etten todella valinnut tulla vihatuksi miniäksi. Kaikkien kannalta olisi ollut mukavampi että olisimme voineet olla väleissä. Mutta näin ei käynyt ja meidän kaikkien on myös elettävä tämän tilanteen kanssa. Mutta siitä olen onnellinen etten koskaan nimitellyt anoppia kuten hän minua, sanoin hänelle etten todella ikinä halua enää tulla hakemaan lapsiani kapakasta. Jos emme itse heitä siihen elämään tutustuta se ei ole myöskään mummin tehtävä. Sanoin myös että lastenhoito loppui tähän!!!
Ja sanojeni takana seison,samoin mieheni.
Anopit - suurta sydäntä please! Eikä ainaista arvostelua!