Historiaa

Mitä olen katsellut, niin monet tämän päivän nuoret taitavat luulla, että gootit ovat suhtkoht uusi ilmiö.

Kertokaa jos olen väärässä, mutta synkkää keskiaikaa
Euroopassa minun mielestäni kutsuttiin gootismiksi.
2354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei kai..?Oletko aivan tosissas?ohhoh..

Äänestä

Synkkää keskiaikaa ei koskaan ole Euroopassa kutsuttu gootismiksi.

Sen sijaan gotiikka on Euroopassa vallinnut taiteen tyylikausi, joka seurasi romaanista ja edelsi renessanssityyliä: se alkoi n. vuonna 1150 Ranskan arkkitehtuurissa. Gotiikan myötä syntyi myös goottilaiseksi luonnehdittavaa kuvanveistoa, maalaustaidetta ja taidekäsityötä. Alppien pohjoispuolella gotiikka käsitti ajan n . 1150–1525 ja Italiassa n. 1250–1420. Gotiikka on vaihtelevaa, sillä sen vaiheet ja ilmentymät usein poikkeavat maakohtaisesti huomattavasti toisistaan. Goottilainen taide korostaa erityisesti uskonnollisuutta.

Nimitys "gotiikka" syntyi Italiassa renessanssiaikana kuvaamaan "barbaarien", goottien, rakennustaidetta. Sana on vasta myöhemmin laajennettu merkitykseltään siten, että sillä käsitetään myös aikakauden kuvataiteita.

Gootit puolestaan olivat itägermaanista kieltä puhunut ihmisryhmä, joka asui ajanlaskun alkuvuosisatoina Veiksel-joen suulla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Viuhku kirjoitti:

Mitä olen katsellut, niin monet tämän päivän nuoret taitavat luulla, että gootit ovat suhtkoht uusi ilmiö.

Kertokaa jos olen väärässä, mutta synkkää keskiaikaa
Euroopassa minun mielestäni kutsuttiin gootismiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu