Yritin euroviisujen jälkeen soittaa Kakkosen ohjemapäivystykseen mutta niin oli linjat tukossa vihaisten katselijoitten puheluista, ettei läpi päässyt!
Kuuntelin myös aamutuimaan uuden Kissin lähetystä aiheesta euroviisut, ihmiset soittivat ja haukkuivat Lordin maan rakoseen.
Heräsin väkisin kysymys, missä ovat ne, jotka lähes puolella äänimäämästä äänestivät tämän pellejoukkueen voittoon? Koulussa, väitän. Määrällisesti heitä ei ole paljoa eikä tässä yhteydessä kannata puhua demokatiasta mitään, sillä demokratiassa on vain YKSI ÄÄNI /henkilö.
Tälläkin palstalla uhottiin ennen euroviisuja että laitetaan sitten aikankin viisi ääntä jokainen Lordille...Sehän oli vasta vajaa kolme euroa isän maksamaan puhelinlaskuun lisää.
Minä tulen laittamaan tänä aamuna televisolupani poikki. Irtisanon sen tylysti ja kerron syyn, miksi näin teen. Otan uuden luvan vasta kun äänestys on uusittu tai muutettu muotoon jossa on vain yksi ääni/puhelinnumero. Ilta-Sanomissa on sama meininkin. Lukijat aikovat boikotoida Ateenan kisoja.
Kissin juontaja sanoi aamulla hyvin, hän sanoi, ettei sentään ihan mitä tahansa kannata antaa kansan päättää. Ja näin se kyllä on, varsinkin kun päätöstä ei ohjaa mikään!
YLE boikottiin!
105
5256
Vastaukset
Tuohan tyyliin olisi moni voinut vedota kun sinne päästettiin Geir Rönnin tai Sillanpää vinkumaan.
Koska kisoista on muutenkin tullut naapurisuhteiden lapsusäänikisat, on sama mitä Suomi sinne laittaa.
PS: Sano vaan lupasi poikki. Etpähän pääse ensi vuonna äänestämään Tomi Metsäpetoa ja sitten sinne meneekin vuorostaan Sonata Arctica.
PSS: Tuollainen itku on säälittävää. Välillä on aika nuorison ja meidän keski-ikäisten heviäijien saada tahtomme läpi.- Merja
Niin miksi et laittanut Yleä boikottiin Sillanpään tai Rönningin voittaessa?
Ihan mielenkiinosta kuulisin vastauksesi asiaan...
Minäkin boikotoisin Yleä, mutta asun jo valmiiksi muussa maassa kuin Suomessa. ;D
Jos et tiedä, niin tästä on todellakin noussut I S O meteli siellä Suomessa, uutisoivat kanavat. - Pettynyt
Merja kirjoitti:
Niin miksi et laittanut Yleä boikottiin Sillanpään tai Rönningin voittaessa?
Ihan mielenkiinosta kuulisin vastauksesi asiaan...
Minäkin boikotoisin Yleä, mutta asun jo valmiiksi muussa maassa kuin Suomessa. ;D
Jos et tiedä, niin tästä on todellakin noussut I S O meteli siellä Suomessa, uutisoivat kanavat.Lähetä palautetta Yleen, jos et voi irtisanoa.
Ilmoita boikotoivasi edes kisoja Ateenassa kuten ovat tekemässä monet muutkin Ilta-Sanomien mukaan.
Tässä osoite kaikille asiasta kiinnostuneille:
[email protected] Merja kirjoitti:
Niin miksi et laittanut Yleä boikottiin Sillanpään tai Rönningin voittaessa?
Ihan mielenkiinosta kuulisin vastauksesi asiaan...
Minäkin boikotoisin Yleä, mutta asun jo valmiiksi muussa maassa kuin Suomessa. ;D
Jos et tiedä, niin tästä on todellakin noussut I S O meteli siellä Suomessa, uutisoivat kanavat.Kenties kaikki eivät ota Neurooviisuja niin vakavasti kuten sinä tai joku muu joka täällä nyt itkee Lordin voittoa.
Kyllä Suomi on lähettänyt niin monta itkuvirttä niihin talkoisiin että oli jo aika vaihtaa tyyliä. Metsäpedon tai jonkin Annikan kaltainen kimitys olisi taas hukkunut massaan ja olis saatu ne "tutut" zero points.Pettynyt kirjoitti:
Lähetä palautetta Yleen, jos et voi irtisanoa.
Ilmoita boikotoivasi edes kisoja Ateenassa kuten ovat tekemässä monet muutkin Ilta-Sanomien mukaan.
Tässä osoite kaikille asiasta kiinnostuneille:
[email protected]Oli kansanäänestys ja kansa on puhunut. Siinä ei teidän itkut auta.
Mikäli YLE aikoo kieltää Lordin esiintymisen tulen vetämään asian EUn korkeimpaan oikeuteen riistosta. Asia on harvinaisen selvä, Lordi voitti. Deal with it!
Ei sinne tarvitse joka vuosi humppapaskaa laittaa, kysykää vaikka Norjalta?- Merja
SavoRULES kirjoitti:
Kenties kaikki eivät ota Neurooviisuja niin vakavasti kuten sinä tai joku muu joka täällä nyt itkee Lordin voittoa.
Kyllä Suomi on lähettänyt niin monta itkuvirttä niihin talkoisiin että oli jo aika vaihtaa tyyliä. Metsäpedon tai jonkin Annikan kaltainen kimitys olisi taas hukkunut massaan ja olis saatu ne "tutut" zero points.Minä en itke voittajan perään. On ikää jo sen verran että tiedän, ettei paras voita vaan eniten ääniä saanut.
Noh. Ehkäpä T. Halonen sitten kisojen jälkeen pyytää teidän kaikkien puolesta kauniisti anteeksi. Kuten Tanskassakin on toisessa jupakassa ollut pakko mennä tekemään...
Minulle ihan sama. - Merja
SavoRULES kirjoitti:
Oli kansanäänestys ja kansa on puhunut. Siinä ei teidän itkut auta.
Mikäli YLE aikoo kieltää Lordin esiintymisen tulen vetämään asian EUn korkeimpaan oikeuteen riistosta. Asia on harvinaisen selvä, Lordi voitti. Deal with it!
Ei sinne tarvitse joka vuosi humppapaskaa laittaa, kysykää vaikka Norjalta?"Mikäli YLE aikoo kieltää Lordin esiintymisen tulen vetämään asian EUn korkeimpaan oikeuteen riistosta. Asia on harvinaisen selvä, Lordi voitti. Deal with it! "
Mitä se oli se puhe NEUROviisuista ja huonosta häviämisestä? - Merja
Pettynyt kirjoitti:
Lähetä palautetta Yleen, jos et voi irtisanoa.
Ilmoita boikotoivasi edes kisoja Ateenassa kuten ovat tekemässä monet muutkin Ilta-Sanomien mukaan.
Tässä osoite kaikille asiasta kiinnostuneille:
[email protected]Tuotapa en tullut ajatelleeksi. Laitan mielelläni meiliä Yleen. Kiitos. :)
Merja kirjoitti:
Minä en itke voittajan perään. On ikää jo sen verran että tiedän, ettei paras voita vaan eniten ääniä saanut.
Noh. Ehkäpä T. Halonen sitten kisojen jälkeen pyytää teidän kaikkien puolesta kauniisti anteeksi. Kuten Tanskassakin on toisessa jupakassa ollut pakko mennä tekemään...
Minulle ihan sama...pyytää anteeksi muilta viisumailta siksi,että Suomi menee kerrankin alkukarsinnasta läpi.
Merja kirjoitti:
"Mikäli YLE aikoo kieltää Lordin esiintymisen tulen vetämään asian EUn korkeimpaan oikeuteen riistosta. Asia on harvinaisen selvä, Lordi voitti. Deal with it! "
Mitä se oli se puhe NEUROviisuista ja huonosta häviämisestä?Monta kertaa me hevidiggarit ollaan tultu tänne itkemään kun mummot vetää jonkin Sillanpää ja Rönningin kisoihin?
Minä en ainakaan kertaakaan vaan olen ajatellut että kai se paras voitti kun sai kerta eniten ääniä. Samaa ajattelutapaa kehoitan nyt teidänkin käyttämään. Paras voitti...paras sai eniten ääniä...Hyvä Suomi!!Hyvä Lordi!!- sinne...
Pettynyt kirjoitti:
Lähetä palautetta Yleen, jos et voi irtisanoa.
Ilmoita boikotoivasi edes kisoja Ateenassa kuten ovat tekemässä monet muutkin Ilta-Sanomien mukaan.
Tässä osoite kaikille asiasta kiinnostuneille:
[email protected]hyvää palautetta....kerranki saatiin hyvä edustaja suomelle :D
- Chatu
SavoRULES kirjoitti:
Oli kansanäänestys ja kansa on puhunut. Siinä ei teidän itkut auta.
Mikäli YLE aikoo kieltää Lordin esiintymisen tulen vetämään asian EUn korkeimpaan oikeuteen riistosta. Asia on harvinaisen selvä, Lordi voitti. Deal with it!
Ei sinne tarvitse joka vuosi humppapaskaa laittaa, kysykää vaikka Norjalta?Minä melkein toivon että lordi diskataan ja tilalle todella laitetaan joku inisijä, joka putoo koko finaalista. Saavatpa nää ruikuttajat mitä tahtovat!
- Lady
Siinäpä laitat tv lupas poikki...sakkolasku tulee perästä jos et hävitä koko telkkuas samalla!!
Uskomatonta tosikkomaisuutta...kuka ottaa euroviisut noin tosissaan? Oma veikkaukseni...mummeli/papparainen jolla ei ole enään muuta elämää kun vahdata töllötintä ja iso osa elämää on esim juuri euroviisut ja muut tangomarkkinat...
Älä itke enään...olisit laittanu puhelimes kuumaks Tomi Metsäkedon hyväks!! Kyllä siellä on ollut jo tarpeeksi usein mummojen valintoja näyttämässä miten hävitään...
Nyt on uudistuksen aika!!
Ja ennenkaikkea ottakaa huomioon että kyseessä on Ylen kutsuartistit!! Ei olis Lordi lähdössä Ateenaan jos ei heitä olisi vartavasten sinne kutsuttu...
Suomi on varmasti ainut maa jossa mummot kyttää euroviisuja ja noita karsintoja henki kurkussa...viime vuosien voittajia katsellessa huomaa kyllä että muissa maissa katsojat ja äänestäjät on nuorempia...
Edustajatkin on aina nuorekkaita...sen sijaan suomesta tulee aina joku Jari Sillanpää tai muu humppa artisti nolaamaan meidät sinne kun sanomattakin on selvää ettei niillä iskelmillä siellä pärjätä...
Onneksi nuoret ottivat ohjat käsiin tänä vuonna...jo oli aikakin!!- mummi ja vaari
....sitä vaan että me annettiin yhteensä 4 ääntä Lordille!!! Mummit ja Vaarit rulaa:::))))
- jm5
Olen kyllä tosi pahasti pettynyt euroviisujen tulokseen, eihän tuota Lordia pysty edes katselemaan. Oli todella suuri moka YLE:ltä päästä koko sakkia kisaan. Euroviisut on mennyt vuosi vuodelta hullummaksi, ja minä en seuraa loppukilpailua enkä kyllä enää euroviisujakaan.
- Älää seuraa
ja sillä siisti!! Se ei ole keltään muulta pois kun sinulta itseltäs!! Kummallista hommaa...täällä meuhkataan kun pikkupennut kun oma suosikki ei mennyt läpi!! Mummot on lapsellisempia kun pikkupenskat...
- ...
Älää seuraa kirjoitti:
ja sillä siisti!! Se ei ole keltään muulta pois kun sinulta itseltäs!! Kummallista hommaa...täällä meuhkataan kun pikkupennut kun oma suosikki ei mennyt läpi!! Mummot on lapsellisempia kun pikkupenskat...
No kai jokaisella on oikeus sanoa mielipiteensä! Oli hän sitten puolesta tai vastaan...
- Hölmöjen hommaa
Meillä asuu pariskunta, 27- ja 31-vuotiaat. Emme kumpikaan äänestäneet euroviisuehdokkaita, mutta silti Lordi oli tuosta joukosta aivan paras lähtemään kisoihin! Molempien musiikkimaku on lähempänä iskelmää ja poppia, mutta silti Lordi jyräsi ja lujaa!
Mikä noista ehdokkaista olisi ollut valovoimaisempi, kuin show'n omaava Lordi? Työläisveisu Shanghain valoista? Joku tangokuningatar ontuvan laulunsa kanssa? Minihameinen ja laulutaidoton tyttötrio??
Ei hyvää päivää..! Ei ole pakko katsella televisiota, jos ei pysty sulattamaan tällaisia leikkimielisiäkään juttuja!
Minäkin voisin kiukuspäissäni sanoa, että muutanpa Ruotsiin, kun presidentiksi valittiin ihan väärä ehdokas, jota saa taas joidenkin pösilöiden takia sietää kuusi vuotta! Mutta tuolla asenteella ei elämässä pitkälle pääse, joten en jaksa taistella tuulimyllyjä vastaan. Sinun kohdallasi on kyse vain leikkisästä musiikkikilpailusta, joten mieti vielä kannattaako moisen takia elämäänsä kärjistää!- Merja
On eri juttu kiukuspäissään sanoa jotain. Tässä on tarkoitus vaikuttaa asiaan, ei puhua suutuspäissään.
Merja kirjoitti:
On eri juttu kiukuspäissään sanoa jotain. Tässä on tarkoitus vaikuttaa asiaan, ei puhua suutuspäissään.
Biisi on valittu ja Lordi menee Ateenaan.
Voitte itkeä vaikka koko vuoden asia ei muuksi muutu. Kerrankin on mahdollisuus päästä sentään finaaliin. Metsäketo tai Annika olsi jättänyt meidät taas 100% varmuudella alkueriin.- Merja
SavoRULES kirjoitti:
Biisi on valittu ja Lordi menee Ateenaan.
Voitte itkeä vaikka koko vuoden asia ei muuksi muutu. Kerrankin on mahdollisuus päästä sentään finaaliin. Metsäketo tai Annika olsi jättänyt meidät taas 100% varmuudella alkueriin.Jos Ylellä on varaa menettää lupamaksunsa ja katsojansa Euroviisufinaalista, ne loputkin, yhden Lordin takia, niin sitten on.
Tarkoitus on tehdä heille tiettäväksi, että on olemassa henkilöitä, jotka eivät valintaa hyväksy. Mitä väärää siinä on? Muistaakseni Suomessakin oli mielipiteen- ja sanavapaus?
Teoistaan on tapana olla myös vastuussa. Länsimainen yhteiskunta vaatii sitä. - voinut vaikuttaa
Merja kirjoitti:
On eri juttu kiukuspäissään sanoa jotain. Tässä on tarkoitus vaikuttaa asiaan, ei puhua suutuspäissään.
asiaan...nyt on aika tukkia turpa ja antaa Lordin näyttää mihin pystyy!!
- Merja
voinut vaikuttaa kirjoitti:
asiaan...nyt on aika tukkia turpa ja antaa Lordin näyttää mihin pystyy!!
Minä en asu Suomessa. Ja Lordi luultavasti ei pysty mihinkään. Euro-semin kolmanneksi viimeinen paikka, ennustivat aamulla työtoverini täällä Euroopassa. Helppo yhtyä ajatukseen.
Mutta minun maani ei kaadu vaikka voittaisikin. - Kyllä on
Merja kirjoitti:
Jos Ylellä on varaa menettää lupamaksunsa ja katsojansa Euroviisufinaalista, ne loputkin, yhden Lordin takia, niin sitten on.
Tarkoitus on tehdä heille tiettäväksi, että on olemassa henkilöitä, jotka eivät valintaa hyväksy. Mitä väärää siinä on? Muistaakseni Suomessakin oli mielipiteen- ja sanavapaus?
Teoistaan on tapana olla myös vastuussa. Länsimainen yhteiskunta vaatii sitä.mummoilla taas itku huulessa kun ei metsäkedon prinssi päässyt jatkoon!! Kuka vajakki voi ottaa noin todesta kisat että jättäis sen takia tv luvan maksamatta...lapsellinen asenne!! "Jos Lordia ei päästetä esiintymään niin sitten minäki lopetan tv luvan maksun" Hehheh....kasvakaa joskus edes isoiks asti :D
- Merja
Kyllä on kirjoitti:
mummoilla taas itku huulessa kun ei metsäkedon prinssi päässyt jatkoon!! Kuka vajakki voi ottaa noin todesta kisat että jättäis sen takia tv luvan maksamatta...lapsellinen asenne!! "Jos Lordia ei päästetä esiintymään niin sitten minäki lopetan tv luvan maksun" Hehheh....kasvakaa joskus edes isoiks asti :D
Että Yle ei suhtaudu yhtä heppoisesti lupamaksujen menetykseen ja katsojakatoon yhden muutettavissa olevan päätöksen vuoksi.
Se on se raha, joka maailmaa pyörittää, katsos.
WIRN...Joskus sinäkin olet niin iso että ymmärrät, mutta siihen on vielä paljon aikaa :E - nyt tuntuu
Merja kirjoitti:
Minä en asu Suomessa. Ja Lordi luultavasti ei pysty mihinkään. Euro-semin kolmanneksi viimeinen paikka, ennustivat aamulla työtoverini täällä Euroopassa. Helppo yhtyä ajatukseen.
Mutta minun maani ei kaadu vaikka voittaisikin.johonki kaatuvan...
Mutta eipä pystyny Jarit eikä muutkaan muuhun kun häviämiseen...onko sillä nyt niin suurta väliä vaikkei Lordikaan menestyisi? mehän on totuttu jo häviämään...
Me suomalaiset suomessa ollaan Lordi valittu...se lähtee Ateenaan ja sinunkin täytyy vain hyväksyä asia tai olla hyväksymättä...asiahan ei meille kuulu!! - välitä
Merja kirjoitti:
Että Yle ei suhtaudu yhtä heppoisesti lupamaksujen menetykseen ja katsojakatoon yhden muutettavissa olevan päätöksen vuoksi.
Se on se raha, joka maailmaa pyörittää, katsos.
WIRN...Joskus sinäkin olet niin iso että ymmärrät, mutta siihen on vielä paljon aikaa :EJa miksi pitäisi tulos muuttaa juuri sellaiseksi kuin sinä sen haluaisit olevan? Eikö joskus voisi sopeutua siihen mitä on ja katsoa miten menee?
Yle ei välitä kakkaakaan muutamista raukoista boikotoijista. Niillä on digihömpötysten takia jo valmiiksi nesteet sukassa. - henkisesti ainakin
Merja kirjoitti:
Että Yle ei suhtaudu yhtä heppoisesti lupamaksujen menetykseen ja katsojakatoon yhden muutettavissa olevan päätöksen vuoksi.
Se on se raha, joka maailmaa pyörittää, katsos.
WIRN...Joskus sinäkin olet niin iso että ymmärrät, mutta siihen on vielä paljon aikaa :Ekypsempi kun sinä...lapsellista niskurointia!! Ja toisaalta ethän sinä niitä lupamaksuja muutenkaan sieltä kaukaa euroopasta tänne maksa niin pidä turpas kiinni sillon!! Kannusta sinä vaan oman maas ehdokasta...
Sitäpaitsi onhan ylelle siitä vähän hyötyäki jos tantat jättää luvat maksamatta kun voi sitten lähetellä sakkomaksuja ja periä vähän extraa...ja toisaalta ei se luvilla keplottelu muutenkaan kauaa enään onnistu!! Ensivuonna siirrytään digi aikaan joten kaikki tv:n omistajat maksaa sen jälkeen lupamaksuja...
Että jättäkää vaan kaikki tantat lupanne maksamatta...ens vuonna viimeistään maksatte taas ja korkojen kera :D - Merja
nyt tuntuu kirjoitti:
johonki kaatuvan...
Mutta eipä pystyny Jarit eikä muutkaan muuhun kun häviämiseen...onko sillä nyt niin suurta väliä vaikkei Lordikaan menestyisi? mehän on totuttu jo häviämään...
Me suomalaiset suomessa ollaan Lordi valittu...se lähtee Ateenaan ja sinunkin täytyy vain hyväksyä asia tai olla hyväksymättä...asiahan ei meille kuulu!!Asia on pelkkä mielipide. Ei koske millään tavalla jokapäiväistä elämääni.
Lordi ei menesty, siitä olemme yhtä mieltä. Tai menestyyhän se, siihen asti kunnes semifinaali käydään. Sitten enää ei.
Suomessa on valittu niin monta kertaa se väärä biisi. Kerran jopa varma voittaja vaihdettiin ihan toiseksi, koska voittajan ei "uskottu" pärjäävän. Tämä tapahtui tuomariston päätöksellä. Voiton otti kuin kopio Suomen biisista sinä vuonna.
Minä henkilökohtaisesti ihmettelen sitä logiikkaa joka kutsukilpailuna käydyssä kisassa on raadilla ollut. Millä perustein on artistit/säveltäjät valittu?
Silloin toimieni on kohdistuttava siihen tahoon, jolla on käyttänyt asiassa päätösvaltaa. Muusta ei ole hyötyä.
Ei, ette te ole tottuneet häviämään... Te siellä tartutte mihin tahansa oljenkorteen, jolla kuvittelette saavuttavanne muuta kuin sen viimeisen sijan. Siksi tämä näyttää niin typerälle. Tarkoitus on niin ilmeinen. Etten sano liian ilmeinen. Sillä asenteella on ennenkin jäänyt vikaksi. - Merja
välitä kirjoitti:
Ja miksi pitäisi tulos muuttaa juuri sellaiseksi kuin sinä sen haluaisit olevan? Eikö joskus voisi sopeutua siihen mitä on ja katsoa miten menee?
Yle ei välitä kakkaakaan muutamista raukoista boikotoijista. Niillä on digihömpötysten takia jo valmiiksi nesteet sukassa.Olenko ollut muuttamassa tulosta? Jos niin laita linkki siihen viestiini.
Minä itse ja ehkä jokunen muu haluaa että äänemme huomioidaan. Että vastalause tulee tiettävksi ja asialle tehdään jotain, jos voidaan.
Itse kannatan sellaista että lopputulos muutetaan sellaiseksi, jossa on rekisteröity vain yksi ääni/liittymä. Muut samalle annatut äänet/sama liittymä tiputetaan pois. Vaikka ei lopputulosta muutetakaan, tällainen lopputulos olisi se oikea.
Eli taas kerran; minä en vastusta Lordin voittoa, mutta äänestystapaa tässä tapauksessa arvostelen. Se oli väärä ja epäilen että tästä syystä lopputulos on vääristynyt. Joka demokratiassa tulisi oikaista. - Atomic Punk
Merja kirjoitti:
Että Yle ei suhtaudu yhtä heppoisesti lupamaksujen menetykseen ja katsojakatoon yhden muutettavissa olevan päätöksen vuoksi.
Se on se raha, joka maailmaa pyörittää, katsos.
WIRN...Joskus sinäkin olet niin iso että ymmärrät, mutta siihen on vielä paljon aikaa :EKuinka monen luulet todella peruvan tv-lupansa Euroviisujen karsinnan lopputuleman seurauksena? Rehellisesti, käsi sydämellä?
Oma veikkaukseni on alle kymmenen. Vaikka raha tätä maailmaa pyörittääkin, niin pieniä ovat silakat joulukaloiksi... - Merja
henkisesti ainakin kirjoitti:
kypsempi kun sinä...lapsellista niskurointia!! Ja toisaalta ethän sinä niitä lupamaksuja muutenkaan sieltä kaukaa euroopasta tänne maksa niin pidä turpas kiinni sillon!! Kannusta sinä vaan oman maas ehdokasta...
Sitäpaitsi onhan ylelle siitä vähän hyötyäki jos tantat jättää luvat maksamatta kun voi sitten lähetellä sakkomaksuja ja periä vähän extraa...ja toisaalta ei se luvilla keplottelu muutenkaan kauaa enään onnistu!! Ensivuonna siirrytään digi aikaan joten kaikki tv:n omistajat maksaa sen jälkeen lupamaksuja...
Että jättäkää vaan kaikki tantat lupanne maksamatta...ens vuonna viimeistään maksatte taas ja korkojen kera :DMitä pelkään tapahtuvaksi? Sillä selvästi pelkäät...
Kisboikotti on toinen Suomessa (Ilta-Sanomissa) esille tullut boikotinmuoto.
Onko se myös ekstraa Euroopassa, jonne tieto oman maan boikotista väistämättä leviää?
Kuka äänestää täällä Suomea, kun Suomikaan ei äänestä ketään? - yhtämieltä siitä
Merja kirjoitti:
Asia on pelkkä mielipide. Ei koske millään tavalla jokapäiväistä elämääni.
Lordi ei menesty, siitä olemme yhtä mieltä. Tai menestyyhän se, siihen asti kunnes semifinaali käydään. Sitten enää ei.
Suomessa on valittu niin monta kertaa se väärä biisi. Kerran jopa varma voittaja vaihdettiin ihan toiseksi, koska voittajan ei "uskottu" pärjäävän. Tämä tapahtui tuomariston päätöksellä. Voiton otti kuin kopio Suomen biisista sinä vuonna.
Minä henkilökohtaisesti ihmettelen sitä logiikkaa joka kutsukilpailuna käydyssä kisassa on raadilla ollut. Millä perustein on artistit/säveltäjät valittu?
Silloin toimieni on kohdistuttava siihen tahoon, jolla on käyttänyt asiassa päätösvaltaa. Muusta ei ole hyötyä.
Ei, ette te ole tottuneet häviämään... Te siellä tartutte mihin tahansa oljenkorteen, jolla kuvittelette saavuttavanne muuta kuin sen viimeisen sijan. Siksi tämä näyttää niin typerälle. Tarkoitus on niin ilmeinen. Etten sano liian ilmeinen. Sillä asenteella on ennenkin jäänyt vikaksi.ettei Lordi menesty...Lordi voi hyvinkin menestyä!! Kansalla on huono maku musiikin suhteen....tai pitäisikö sanoa että mummoilla on ja vielä luupäitäkin ovat kun eivät usko että ei niillä iskelmäprinseillä maailmalla pärjätä!!
Ensimmäistä kertaa suomella on mukana hyvä esiintyjä joka voi menestyä...tai sitten se on liian radikaali mutta katsotaan!! Mutta aina aikaisemmin olen tiennyt heti että häntäpään koristeeksi mentiin TAAS... - Merja
Atomic Punk kirjoitti:
Kuinka monen luulet todella peruvan tv-lupansa Euroviisujen karsinnan lopputuleman seurauksena? Rehellisesti, käsi sydämellä?
Oma veikkaukseni on alle kymmenen. Vaikka raha tätä maailmaa pyörittääkin, niin pieniä ovat silakat joulukaloiksi...Edes se, että mitä tahansa boikottia puuhataan, on tässä tapauksessa vain haitta, kuten edellä kerroin.
Boikotoida voi myös sillä tavoin, että jättää äänestämättä kunhan semifinaalit ovat. Julkisuuteen tulee varmasti silloin tieto siitä, että Suomi boikotoi kisaa oman typerän edustajansa takia. Mitä luulet meidän eurooppalaisten silloin tekevän? - kovin suurta
Merja kirjoitti:
Mitä pelkään tapahtuvaksi? Sillä selvästi pelkäät...
Kisboikotti on toinen Suomessa (Ilta-Sanomissa) esille tullut boikotinmuoto.
Onko se myös ekstraa Euroopassa, jonne tieto oman maan boikotista väistämättä leviää?
Kuka äänestää täällä Suomea, kun Suomikaan ei äänestä ketään?boikottia olla tulossa...korkeintaan pari sairasta mummelia joilla ei muuta elämää ole!! Ja seki boikotti kestää tasan pari tuntia kunnes alkaa taas kauniit ja rohkeat :D
- niin käy!!
Merja kirjoitti:
Edes se, että mitä tahansa boikottia puuhataan, on tässä tapauksessa vain haitta, kuten edellä kerroin.
Boikotoida voi myös sillä tavoin, että jättää äänestämättä kunhan semifinaalit ovat. Julkisuuteen tulee varmasti silloin tieto siitä, että Suomi boikotoi kisaa oman typerän edustajansa takia. Mitä luulet meidän eurooppalaisten silloin tekevän?Kyllä te Lordin vastustajat olette epätoivoisia...ei teille voi muuta kun nauraa :D
- Merja
yhtämieltä siitä kirjoitti:
ettei Lordi menesty...Lordi voi hyvinkin menestyä!! Kansalla on huono maku musiikin suhteen....tai pitäisikö sanoa että mummoilla on ja vielä luupäitäkin ovat kun eivät usko että ei niillä iskelmäprinseillä maailmalla pärjätä!!
Ensimmäistä kertaa suomella on mukana hyvä esiintyjä joka voi menestyä...tai sitten se on liian radikaali mutta katsotaan!! Mutta aina aikaisemmin olen tiennyt heti että häntäpään koristeeksi mentiin TAAS...Jossa minä tällä hetkellä asun, ei tule antamaan Suomelle pisteen pistettä. Siitä olen aivan varma.
Itsekään en ole sitten Lauran äänestänyt Suomea.
Niin kauan kuin juttusi sävyttyy sanalla "voi" ja "jos", niin kauan et usko itsekään. Jos katsot viime ja edellisvuotisiin vastaavaiin tilanteisiin jutut olivat samoja; voi menestyä...Kunnes ei menestynyt.
Itse henkilökohtaisesti en jaksa uskoa eurooppalaisten häiriintyneisyyteen (=Lordin pärjäämiseen) tässä asiassa. - euroviisut...
Merja kirjoitti:
Jossa minä tällä hetkellä asun, ei tule antamaan Suomelle pisteen pistettä. Siitä olen aivan varma.
Itsekään en ole sitten Lauran äänestänyt Suomea.
Niin kauan kuin juttusi sävyttyy sanalla "voi" ja "jos", niin kauan et usko itsekään. Jos katsot viime ja edellisvuotisiin vastaavaiin tilanteisiin jutut olivat samoja; voi menestyä...Kunnes ei menestynyt.
Itse henkilökohtaisesti en jaksa uskoa eurooppalaisten häiriintyneisyyteen (=Lordin pärjäämiseen) tässä asiassa.ja siellä voiton ratkaisee monesti aivan muut jutut kun hyvä musiikki!! Suomi maana ei esim voi voittaa kun todella hyvällä ja huomiota herättävällä biisillä...ei suomea muuten muisteta edes!! Aikaisempina vuosina olen kuitenkin tiennyt jo heti ettei mitään saumaa...nyt sanon että Lordi voi menestyä!! Se on kuitenkin jo enmmän kun koskaan ennen minun suustani...
- Atomic Punk
Merja kirjoitti:
Mitä pelkään tapahtuvaksi? Sillä selvästi pelkäät...
Kisboikotti on toinen Suomessa (Ilta-Sanomissa) esille tullut boikotinmuoto.
Onko se myös ekstraa Euroopassa, jonne tieto oman maan boikotista väistämättä leviää?
Kuka äänestää täällä Suomea, kun Suomikaan ei äänestä ketään?Täällä meuhkataan boikoteista ja YLE:n lupamaksujen menetyksistä aivan kuin kyseessä olisi suurikin kansanliike.
C'mon, kuinka suurta osaa kansasta kyseinen veisukisa liikuttaa pätkääkään, ja kuinka monelle se on elämää suurempi asia, niin että touhutaan jo tv-luvan peruuttamista? Ääniä muille kuin voittajalle oli annettu reilu satatuhatta, eli olettaen, että jokainen on antanut yhden äänen, kyseessä on alle kaksi prosenttia maamme väestöstä. Kun kuitenkin tiedetään, että yksi henkilö voi äänestää useamman kerran, todellinen määrä on huomattavasti alhaisempi.
Kokonaan toinen kysymys on, että kuinka monta äänestäneistä (oletan tässä, että äänestäneet muodostavat sen osan kansasta, jota kilpailun tulos kiinnostaa edes nimeksi) on karsinnan lopputulemasta totaalisen hädissään ja miettii pikku päässään ihmeellisiä toimenpiteitä oman kansallisen häpeäntunteensa kompensoimiseksi. Vedän hihasta, että pari prosenttia muille kuin Lordille äänensä antaneista. Muutama tuhat. Se on kuule pieni määrä se, ja kuinka moni heistä toteuttaa aatoksensa?
Ilta-Sanomat yms. roskalehdistö repii aiheesta aivan varmasti otsikoita, jotka ovat ko. lehdistön tavoille uskollisena mahdollisen raflaavia ja harhaanjohtavia. Jos on jaksanut seurata nettikeskusteluita, mihin lehti viittaa kertoessaan "raivokkaista mielipiteistä", on huomannut, että mielipiteet jakaantuvat about tasan. Oman soppansa joukkoon tietysti tuovat ns. kiihkouskovaiset, joille Lordi edustaa sitä itseään vanhaa vihtahousua.
Täytyy aina muistaa, että äänekkäin osa kansasta, joka näillä tantereilla melskaa, on pieni vähemmistö eikä TODELLAKAAN edusta Suomen kansan kollektiivista mielipidettä. Ugh. - Merja
Atomic Punk kirjoitti:
Täällä meuhkataan boikoteista ja YLE:n lupamaksujen menetyksistä aivan kuin kyseessä olisi suurikin kansanliike.
C'mon, kuinka suurta osaa kansasta kyseinen veisukisa liikuttaa pätkääkään, ja kuinka monelle se on elämää suurempi asia, niin että touhutaan jo tv-luvan peruuttamista? Ääniä muille kuin voittajalle oli annettu reilu satatuhatta, eli olettaen, että jokainen on antanut yhden äänen, kyseessä on alle kaksi prosenttia maamme väestöstä. Kun kuitenkin tiedetään, että yksi henkilö voi äänestää useamman kerran, todellinen määrä on huomattavasti alhaisempi.
Kokonaan toinen kysymys on, että kuinka monta äänestäneistä (oletan tässä, että äänestäneet muodostavat sen osan kansasta, jota kilpailun tulos kiinnostaa edes nimeksi) on karsinnan lopputulemasta totaalisen hädissään ja miettii pikku päässään ihmeellisiä toimenpiteitä oman kansallisen häpeäntunteensa kompensoimiseksi. Vedän hihasta, että pari prosenttia muille kuin Lordille äänensä antaneista. Muutama tuhat. Se on kuule pieni määrä se, ja kuinka moni heistä toteuttaa aatoksensa?
Ilta-Sanomat yms. roskalehdistö repii aiheesta aivan varmasti otsikoita, jotka ovat ko. lehdistön tavoille uskollisena mahdollisen raflaavia ja harhaanjohtavia. Jos on jaksanut seurata nettikeskusteluita, mihin lehti viittaa kertoessaan "raivokkaista mielipiteistä", on huomannut, että mielipiteet jakaantuvat about tasan. Oman soppansa joukkoon tietysti tuovat ns. kiihkouskovaiset, joille Lordi edustaa sitä itseään vanhaa vihtahousua.
Täytyy aina muistaa, että äänekkäin osa kansasta, joka näillä tantereilla melskaa, on pieni vähemmistö eikä TODELLAKAAN edusta Suomen kansan kollektiivista mielipidettä. Ugh.Mutta selvästi vähättelet tarkoitushakuisesti erimielisten määrällä. Joku kertoi ettei ollut päässyt pe-iltana ohjelmapäivystyksestä läpi kun linjat olivat tukossa. Ihmeen moni on vieläkin asiasta täysin päinvastaista mieltä.
Lehdet kirjoittelevat ja rsiossa puhutaan.
Kaikki julkisuus ei ole hyväksi. Tämä on nyt sitä julkisuutta, joka on vääränlaista menestymisen kannalta ajateltuna. Merja kirjoitti:
Edes se, että mitä tahansa boikottia puuhataan, on tässä tapauksessa vain haitta, kuten edellä kerroin.
Boikotoida voi myös sillä tavoin, että jättää äänestämättä kunhan semifinaalit ovat. Julkisuuteen tulee varmasti silloin tieto siitä, että Suomi boikotoi kisaa oman typerän edustajansa takia. Mitä luulet meidän eurooppalaisten silloin tekevän?Ei kuulu Saksalle, Ei Unkarille, Ei Kreikalle se minkä biisin Suomi laittaa. Ei muillekaan!
Kovasti tuntuu homma epämiellyttävän vai näitä kaljakuppiloissa istuvia 30-50 vuotiaita tanttoja ja lisäyksenä siihen vanhat mummelit.
Kävin lukemassa ulkomaalaisia eurovision palstoja. Suurin osa eurooppalaisista oli sitä mieltä että nostavat Suomelle hattua että meillä oli munaa valita tuollainen biisi kisoihin. Myös monet kertoivat äänestävänsä Suomea, koska ovat kyllästyneet jullimaisiin humppa ja poppimaisiin rääpälebiiseihin.Merja kirjoitti:
Olenko ollut muuttamassa tulosta? Jos niin laita linkki siihen viestiini.
Minä itse ja ehkä jokunen muu haluaa että äänemme huomioidaan. Että vastalause tulee tiettävksi ja asialle tehdään jotain, jos voidaan.
Itse kannatan sellaista että lopputulos muutetaan sellaiseksi, jossa on rekisteröity vain yksi ääni/liittymä. Muut samalle annatut äänet/sama liittymä tiputetaan pois. Vaikka ei lopputulosta muutetakaan, tällainen lopputulos olisi se oikea.
Eli taas kerran; minä en vastusta Lordin voittoa, mutta äänestystapaa tässä tapauksessa arvostelen. Se oli väärä ja epäilen että tästä syystä lopputulos on vääristynyt. Joka demokratiassa tulisi oikaista.Sinun oikeustajusi on vääristynyt?
Koska vastoin tahtoasi sinne ei nyt lähdekkään joku itkuvirsi a`la Metsäketo tai Annika itket ja haet oikeutta valittamalla. Lähetä ensi kerralla omalla kapulalla 20.000 viestiä sille humppabiisillesi niin saat voiton.- että meillä
SavoRULES kirjoitti:
Ei kuulu Saksalle, Ei Unkarille, Ei Kreikalle se minkä biisin Suomi laittaa. Ei muillekaan!
Kovasti tuntuu homma epämiellyttävän vai näitä kaljakuppiloissa istuvia 30-50 vuotiaita tanttoja ja lisäyksenä siihen vanhat mummelit.
Kävin lukemassa ulkomaalaisia eurovision palstoja. Suurin osa eurooppalaisista oli sitä mieltä että nostavat Suomelle hattua että meillä oli munaa valita tuollainen biisi kisoihin. Myös monet kertoivat äänestävänsä Suomea, koska ovat kyllästyneet jullimaisiin humppa ja poppimaisiin rääpälebiiseihin.on munaa? Riittääkö se että joku yksityishenkilö sanoo ulkol. yleisönosastossa että kylläpä Suomella oli taas munaa laittaa erikoinen biisi ja että *varmasti* me äänestetään kun ollaan kyllästytty muihin maihin??? Miskei samaa painoa ole suomalaisella joka sano, että helvetin typerä biisi valittiin tänä vuonna?
Euroopassa ei arvosteta suomalaista musiikkia sitten yhtään. Hattuja nostelevat siellä ne samat tyypit jotka ovat seuraavassa hetkessä puukottamassa suomalaista selkään. Se on hei nähty ja nähdään taas toukokuussa. Ne ovat siellä kummallisella tavalla kohteliaita meille, jotka ei ymmärretä, eyttei mahiksia ole tänäkään vuonna.
Siinä mielessä otsikkosi on totta. Eurooppa ei liikahdakaan Lordin edessä siihen suuntaan että pojoja tulisi. Ikävää on ymmärtää se etukäteen.
Kaikki eivät siihen kuitenkaan kykene vaan he uskovat vasta semin jälkeen, että niinhän se oli; ei finaalia tälläkään kertaa! Lordi painuu Sillanpään kanssa samaan mappiin öö......
Tämä sama kuvio on aina ennen euroviisuja Suomessa. On joukko joka uskoo ja joukko joka ei usko. Se ei-uskovien joukko on joka kerta ollut oikeassa. Koko Suomen viisuhistorian ajan ja tulee vastakin olemaan se oikeassa oleva taho.
Tyhminen oikeassa olijamummojen ja luupäitten äijien joukkoon saadaan lisätä vielä luupäiset ja jullit teinitkin. Örk! Merja kirjoitti:
Että Yle ei suhtaudu yhtä heppoisesti lupamaksujen menetykseen ja katsojakatoon yhden muutettavissa olevan päätöksen vuoksi.
Se on se raha, joka maailmaa pyörittää, katsos.
WIRN...Joskus sinäkin olet niin iso että ymmärrät, mutta siihen on vielä paljon aikaa :E"Että Yle ei suhtaudu yhtä heppoisesti lupamaksujen menetykseen ja katsojakatoon yhden muutettavissa olevan päätöksen vuoksi.
Se on se raha, joka maailmaa pyörittää, katsos.
WIRN...Joskus sinäkin olet niin iso että ymmärrät, mutta siihen on vielä paljon aikaa :E"
Jos Yle menee muuttamaan ton päätöksen niin minä ainakin rupeen boikotoimaan yleä. Itse itket sananvapaudesta ja sitten ehdotat että päätös perutaan? Menee vähän amerikkalaiseen suuntaan, se joka häviää pääsee jatkoon.- Atomic Punk
Merja kirjoitti:
Edes se, että mitä tahansa boikottia puuhataan, on tässä tapauksessa vain haitta, kuten edellä kerroin.
Boikotoida voi myös sillä tavoin, että jättää äänestämättä kunhan semifinaalit ovat. Julkisuuteen tulee varmasti silloin tieto siitä, että Suomi boikotoi kisaa oman typerän edustajansa takia. Mitä luulet meidän eurooppalaisten silloin tekevän?vai "teidän eurooppalaisten"... Viimeksi, kun katsoin karttaa, niin Suomi kuului myös Eurooppaan, mutta asiaan.
Älä nyt taas tee sitä virhettä, että niputat kaikki äänestämättä jättävät koko Suomeksi. Meitä on täällä moneksi, ja boikotoivat edustavat pientä vähemmistöä. Tiedän, että siellä "Euroopassa" on sen verran sivistyneitä ihmisiä, että osaavat jättää tällaiset paisuttelut omaan arvoonsa ja ymmärtävät, että Suomea arvoitetaan ihan muiden saavutusten kuin Euroviisumenestyksen perusteella. - Atomic Punk
Merja kirjoitti:
Mutta selvästi vähättelet tarkoitushakuisesti erimielisten määrällä. Joku kertoi ettei ollut päässyt pe-iltana ohjelmapäivystyksestä läpi kun linjat olivat tukossa. Ihmeen moni on vieläkin asiasta täysin päinvastaista mieltä.
Lehdet kirjoittelevat ja rsiossa puhutaan.
Kaikki julkisuus ei ole hyväksi. Tämä on nyt sitä julkisuutta, joka on vääränlaista menestymisen kannalta ajateltuna.Se, että "joku" on kertonut, että varattua tuuttaa on todistusarvoltaan yhtä kuin nolla. Mitä luulet, kuinka monta soittajaa tarvitaan ruuhkauttamaan YLE:n ohjelmapäivystys? Väitän, että luku ei ole järin huimaava. Varsinkin IT- ja puhelinalalla asiakaspuhelimet ovat JATKUVASTI tukossa, saati sitten ohjelmapäivystykset, joiden ei edes tarvitse varautua jatkuvaan asiakastulvaan.
En mielestäni ole puuttunut "erimielisten" määrään, vaan siihen, kuinka monta edes kiinnostaa ja kuinka moni ottaa asian niin raskaasti, että on valmis toimenpiteisiin.
Lehdet kirjoittelevat juu, sehän on niiden tehtävä. Koirat haukkuu ja karavaani kulkee. - Atomic Punk
Merja kirjoitti:
Mutta selvästi vähättelet tarkoitushakuisesti erimielisten määrällä. Joku kertoi ettei ollut päässyt pe-iltana ohjelmapäivystyksestä läpi kun linjat olivat tukossa. Ihmeen moni on vieläkin asiasta täysin päinvastaista mieltä.
Lehdet kirjoittelevat ja rsiossa puhutaan.
Kaikki julkisuus ei ole hyväksi. Tämä on nyt sitä julkisuutta, joka on vääränlaista menestymisen kannalta ajateltuna.Vielä huomio armaasta roskalehdistöstämme. Iltalehti näköjään kertoo lukijoidensa ihastuneen Lordin omaperäiseen tulkintaan ja suurimman osan olevan sitä mieltä, että kyseessä ei todellakaan ole katastrofi.
Ilta-Sanomat taasen uutisoi "vastalausemyrskystä".
Että tästä voi sitten vaikka valita sen oman totuutensa. - EI SITÄ PAITSI
SavoRULES kirjoitti:
Biisi on valittu ja Lordi menee Ateenaan.
Voitte itkeä vaikka koko vuoden asia ei muuksi muutu. Kerrankin on mahdollisuus päästä sentään finaaliin. Metsäketo tai Annika olsi jättänyt meidät taas 100% varmuudella alkueriin.KANNATTAISI LÄHTEÄ MIHINKÄÄN MUKAAN MISSÄ ON HEVI MIEHET VASTASSA. EILENKIN HÄVISI NIKULALLE.
TAIDA OSTAA TOISEN TV-LUVAN! - kunnioituksella
Merja kirjoitti:
Asia on pelkkä mielipide. Ei koske millään tavalla jokapäiväistä elämääni.
Lordi ei menesty, siitä olemme yhtä mieltä. Tai menestyyhän se, siihen asti kunnes semifinaali käydään. Sitten enää ei.
Suomessa on valittu niin monta kertaa se väärä biisi. Kerran jopa varma voittaja vaihdettiin ihan toiseksi, koska voittajan ei "uskottu" pärjäävän. Tämä tapahtui tuomariston päätöksellä. Voiton otti kuin kopio Suomen biisista sinä vuonna.
Minä henkilökohtaisesti ihmettelen sitä logiikkaa joka kutsukilpailuna käydyssä kisassa on raadilla ollut. Millä perustein on artistit/säveltäjät valittu?
Silloin toimieni on kohdistuttava siihen tahoon, jolla on käyttänyt asiassa päätösvaltaa. Muusta ei ole hyötyä.
Ei, ette te ole tottuneet häviämään... Te siellä tartutte mihin tahansa oljenkorteen, jolla kuvittelette saavuttavanne muuta kuin sen viimeisen sijan. Siksi tämä näyttää niin typerälle. Tarkoitus on niin ilmeinen. Etten sano liian ilmeinen. Sillä asenteella on ennenkin jäänyt vikaksi.Arvoisa Merja,
huomaan että olet asiallinen ja perustat mielipiteesi faktoihin.
Sellaista keskustelun pitäisikin olla, eikä huutamista.
Minuakin on alkanut ihmetyttää tämä suhteeton älämölö valinnan jälkeen.
Ihan kuin tarkoitus olisi ollut saada valituksi joku mahdollisimman provokatiivinen esiintyjä, ihan vaan protetiksi.
Viime vuonna Euroviisujen 50-vuotisgaalassa Suomen edustaja oli Mieskuuro Huutajat, joka esiintyi karjumalla.
Loppujen lopuksi on yhdentekevää kuka sinne lähetetään kun Suomi ei koskaan voita, mutta kyllä sen valintaprosessin pitäisi kestää päivänvaloa.
Onnea ja menestystä valitsemallasi linjalla. Satan__666 kirjoitti:
"Että Yle ei suhtaudu yhtä heppoisesti lupamaksujen menetykseen ja katsojakatoon yhden muutettavissa olevan päätöksen vuoksi.
Se on se raha, joka maailmaa pyörittää, katsos.
WIRN...Joskus sinäkin olet niin iso että ymmärrät, mutta siihen on vielä paljon aikaa :E"
Jos Yle menee muuttamaan ton päätöksen niin minä ainakin rupeen boikotoimaan yleä. Itse itket sananvapaudesta ja sitten ehdotat että päätös perutaan? Menee vähän amerikkalaiseen suuntaan, se joka häviää pääsee jatkoon.No entäs sitten jos päätös puretaan? Sitten ylen tarvitsisi maksaa takaisin äänestykseen menneet rahat, ja koska myös välittäjät ottavat omansa on se ylelle tuleva maksumäärä suurempi kuin se mitä se äänestyksistä sai...
Merja kirjoitti:
Asia on pelkkä mielipide. Ei koske millään tavalla jokapäiväistä elämääni.
Lordi ei menesty, siitä olemme yhtä mieltä. Tai menestyyhän se, siihen asti kunnes semifinaali käydään. Sitten enää ei.
Suomessa on valittu niin monta kertaa se väärä biisi. Kerran jopa varma voittaja vaihdettiin ihan toiseksi, koska voittajan ei "uskottu" pärjäävän. Tämä tapahtui tuomariston päätöksellä. Voiton otti kuin kopio Suomen biisista sinä vuonna.
Minä henkilökohtaisesti ihmettelen sitä logiikkaa joka kutsukilpailuna käydyssä kisassa on raadilla ollut. Millä perustein on artistit/säveltäjät valittu?
Silloin toimieni on kohdistuttava siihen tahoon, jolla on käyttänyt asiassa päätösvaltaa. Muusta ei ole hyötyä.
Ei, ette te ole tottuneet häviämään... Te siellä tartutte mihin tahansa oljenkorteen, jolla kuvittelette saavuttavanne muuta kuin sen viimeisen sijan. Siksi tämä näyttää niin typerälle. Tarkoitus on niin ilmeinen. Etten sano liian ilmeinen. Sillä asenteella on ennenkin jäänyt vikaksi.On tähän mennessä suosituin yhtye maailmalla, joka on euroviisuihin Suomesta lähetetty, joten eikös sillä ole silloin parhaat mahdollisuudet?
Merja kirjoitti:
Jossa minä tällä hetkellä asun, ei tule antamaan Suomelle pisteen pistettä. Siitä olen aivan varma.
Itsekään en ole sitten Lauran äänestänyt Suomea.
Niin kauan kuin juttusi sävyttyy sanalla "voi" ja "jos", niin kauan et usko itsekään. Jos katsot viime ja edellisvuotisiin vastaavaiin tilanteisiin jutut olivat samoja; voi menestyä...Kunnes ei menestynyt.
Itse henkilökohtaisesti en jaksa uskoa eurooppalaisten häiriintyneisyyteen (=Lordin pärjäämiseen) tässä asiassa.Eikö kukaan nyt usko että HEVIÄ kuunnellaan myös muuaalla kuin suomessa?
- toukokuussa
Rwever kirjoitti:
On tähän mennessä suosituin yhtye maailmalla, joka on euroviisuihin Suomesta lähetetty, joten eikös sillä ole silloin parhaat mahdollisuudet?
Ettei vaan kävis niiku Kojolle.
- Merja
Atomic Punk kirjoitti:
Vielä huomio armaasta roskalehdistöstämme. Iltalehti näköjään kertoo lukijoidensa ihastuneen Lordin omaperäiseen tulkintaan ja suurimman osan olevan sitä mieltä, että kyseessä ei todellakaan ole katastrofi.
Ilta-Sanomat taasen uutisoi "vastalausemyrskystä".
Että tästä voi sitten vaikka valita sen oman totuutensa.Sivuilta, mitä siellä sanotaan.
- sanonut suomen
että meillä kirjoitti:
on munaa? Riittääkö se että joku yksityishenkilö sanoo ulkol. yleisönosastossa että kylläpä Suomella oli taas munaa laittaa erikoinen biisi ja että *varmasti* me äänestetään kun ollaan kyllästytty muihin maihin??? Miskei samaa painoa ole suomalaisella joka sano, että helvetin typerä biisi valittiin tänä vuonna?
Euroopassa ei arvosteta suomalaista musiikkia sitten yhtään. Hattuja nostelevat siellä ne samat tyypit jotka ovat seuraavassa hetkessä puukottamassa suomalaista selkään. Se on hei nähty ja nähdään taas toukokuussa. Ne ovat siellä kummallisella tavalla kohteliaita meille, jotka ei ymmärretä, eyttei mahiksia ole tänäkään vuonna.
Siinä mielessä otsikkosi on totta. Eurooppa ei liikahdakaan Lordin edessä siihen suuntaan että pojoja tulisi. Ikävää on ymmärtää se etukäteen.
Kaikki eivät siihen kuitenkaan kykene vaan he uskovat vasta semin jälkeen, että niinhän se oli; ei finaalia tälläkään kertaa! Lordi painuu Sillanpään kanssa samaan mappiin öö......
Tämä sama kuvio on aina ennen euroviisuja Suomessa. On joukko joka uskoo ja joukko joka ei usko. Se ei-uskovien joukko on joka kerta ollut oikeassa. Koko Suomen viisuhistorian ajan ja tulee vastakin olemaan se oikeassa oleva taho.
Tyhminen oikeassa olijamummojen ja luupäitten äijien joukkoon saadaan lisätä vielä luupäiset ja jullit teinitkin. Örk!edustajasta että ei tule menestymään...nyt sanon että saattaa vaikka sijoittuakkin :D Huomiota herättävä bändi ja hyvä biisi...
- tantta mahtaa
Merja kirjoitti:
Sivuilta, mitä siellä sanotaan.
tarkoittaa? Minä en ainakaan löytänyt neloselta mitään kummallista...laita vaikka linkki jos siellä on jotain niin kovin tärkeää tai kerro mitä sieltä pitäisi löytyä?
- Merja
tantta mahtaa kirjoitti:
tarkoittaa? Minä en ainakaan löytänyt neloselta mitään kummallista...laita vaikka linkki jos siellä on jotain niin kovin tärkeää tai kerro mitä sieltä pitäisi löytyä?
Laitat etsien vaan. Minä tässä mikään ole sulle juttuja linkittämään, arvon tantta!
- pistettäkö?
toukokuussa kirjoitti:
Ettei vaan kävis niiku Kojolle.
Älkää huolehtiko...Lordi tuo suomelle pisteet joita ei olla mies muistiin euroviisuissa nähty!! Vaikka ei voitettaisikaan niin parhaat pisteet on joka tapauksessa luvassa...
- Ei siellä mitään ole...
Merja kirjoitti:
Laitat etsien vaan. Minä tässä mikään ole sulle juttuja linkittämään, arvon tantta!
Kuules tantta...etsin jo kaikkea mahdollista Lordiin liittyvää eikä löytynyt mitään sellaista mitä sinä mahtanet tarkoittaa...
Taidat olla vielä sokeakin kaiken muun hyvän lisäksi :D - Merja
pistettäkö? kirjoitti:
Älkää huolehtiko...Lordi tuo suomelle pisteet joita ei olla mies muistiin euroviisuissa nähty!! Vaikka ei voitettaisikaan niin parhaat pisteet on joka tapauksessa luvassa...
Lauloi sentään finaalissa, Lordi ei laula.
- Merja
Ei siellä mitään ole... kirjoitti:
Kuules tantta...etsin jo kaikkea mahdollista Lordiin liittyvää eikä löytynyt mitään sellaista mitä sinä mahtanet tarkoittaa...
Taidat olla vielä sokeakin kaiken muun hyvän lisäksi :DEihän ole minun syyni, jos sinä et löydä! ;D
- Se saattaa olla...
Merja kirjoitti:
Lauloi sentään finaalissa, Lordi ei laula.
En ole seurannut euroviisuja niin kaukaa että joku olisi finaaliin asti selvinnyt...
Lordi tulee menestymään :D - kun ei tiedä
Merja kirjoitti:
Eihän ole minun syyni, jos sinä et löydä! ;D
edes mitä hakea...
- Merja
kun ei tiedä kirjoitti:
edes mitä hakea...
Varmuuden vuoksi tantottelit minut ja väitit sen päälle vielä sokeaksi. Yhteistyöhaluni päättyi siihen.
- siihen tyssää
Se saattaa olla... kirjoitti:
En ole seurannut euroviisuja niin kaukaa että joku olisi finaaliin asti selvinnyt...
Lordi tulee menestymään :DAteenan viisukisoissa on niin monta osanottajaa, että sielläkin karsitaan kuka pääsee finaaliin.
Siihen tyssää monen taival,
ainakin jos pistelasku on rehellistä,
toisin kuin suomen finaalissa. - Merja
Se saattaa olla... kirjoitti:
En ole seurannut euroviisuja niin kaukaa että joku olisi finaaliin asti selvinnyt...
Lordi tulee menestymään :DEsiinnyt täällä kuin jotain euroviisuista tietäisit etkä tiedä sitäkään että semit olivat ekan kerran vuonna 2004!!
Sitä ennen oli VAIN finaali... - "uutisesi"
Merja kirjoitti:
Eihän ole minun syyni, jos sinä et löydä! ;D
Se tuskin olikaan niin kummoinen...
- tiedän mutta
Merja kirjoitti:
Esiinnyt täällä kuin jotain euroviisuista tietäisit etkä tiedä sitäkään että semit olivat ekan kerran vuonna 2004!!
Sitä ennen oli VAIN finaali...myönnettäköön etten ole seurannut euroviisuja kojon aikoina enkä tiedä millaiset viisut sillon oli!!
Merja tuntuu olevan päästänsä sekaisin... - jmnj
Merja kirjoitti:
Jossa minä tällä hetkellä asun, ei tule antamaan Suomelle pisteen pistettä. Siitä olen aivan varma.
Itsekään en ole sitten Lauran äänestänyt Suomea.
Niin kauan kuin juttusi sävyttyy sanalla "voi" ja "jos", niin kauan et usko itsekään. Jos katsot viime ja edellisvuotisiin vastaavaiin tilanteisiin jutut olivat samoja; voi menestyä...Kunnes ei menestynyt.
Itse henkilökohtaisesti en jaksa uskoa eurooppalaisten häiriintyneisyyteen (=Lordin pärjäämiseen) tässä asiassa.Mitäs sinä uikutat siitä kenet suomi on valinnu euroviisuihin!!!!!?????!!! ET EDES ASU SUOMESSA!!!!!
ja yle boikottiin..... Jumi ku asusit edes suomessa.. Merja kirjoitti:
Eihän ole minun syyni, jos sinä et löydä! ;D
Oletpa yhteistyö haluinen. Tommoset itteens täynnä olevat ämmät on erittäin ärsyttäviä. Taidat olla joku teini jonka pitää saada aina tahtonsa läpi, jos sua ei kiinnosta Suomen viisuehdokas kelpaa niin mee itte laulamaan, vaikka tuskin pääsisit. Mee kotiis kasvamaan ja lopeta toi P**kan jauhaminen.
Merja kirjoitti:
Esiinnyt täällä kuin jotain euroviisuista tietäisit etkä tiedä sitäkään että semit olivat ekan kerran vuonna 2004!!
Sitä ennen oli VAIN finaali...Palaako tantalta käämit? Olisit jo kerrankin hiljaa ja yrittäisit jo niellä sen tosiasian että Lordi ON Suomen viisuehdokas ja sun valitus ei siihen mitään vaikuta. Häivy täältä provoilemasta!
- Atomic Punk
Merja kirjoitti:
Sivuilta, mitä siellä sanotaan.
En löytänyt mitään aiheeseen liittyvää, en keskusteluista enkä nelosen uutisista. Arkistostakaan ei hakusanoilla löytynyt. Viitsitkö kirjoittaa lyhyen yhteenvedon?
- tätä taas
Aika naurettavaa etten sanoisi. Senkun vaan valittelet ja uhoat, onpahan joillakin hauskaa siellä ylellä. Eiköhän kaikki mennyt ihan niin kuin pitikin,jokainen sai äänestää. Ja se siitä, voittaja löytyi.
Ihmettelet, missä ovat ne, jotka äänestivät lordia. Kyllä heitä kuule on paljon ja tiedätkös, että on heitäkin,jotka pitivät sitä kappaletta parhaimpana, eivät kuitenkaan viitsineet äänestää. Minäkin olen sellainen, enkä tosiaankaan ole koulussa, vaan tänään esimerkiksi on vapaapäivä töistä, olen nainen, keski-ikäinen ja olen aina pitänyt rockista, heavystä,bluesista, monenlaisesta kevyestä musiikista, mutta erityisesti myös klassisesta. Ne eivät sulje pois toisiaan. Se laji, mistä en pidä, on iskelmät, humppa ja sellainen minun mielestäni mitäänsanomaton musiikki. Ja lähes aina on euroviisuihin valittu sellainen kappale. Joten mietipäs, mitäs jos antaisit vaan asian olla, mitä jos olet väärässä, mitä jos on paljonkin ihmisiä, jotka pitävät siitä kappaleesta ??? Niitä nimittäin on, minunkin tuttavista, joiden kanssa nyt olen mielipiteitä vaihtanut aika iso osa, eivätkä he ole mitään nuoria.. Siinä on vaan se, että aika harva on kovin kiihkeä euroviisufani, joten he eivät huutele..
Sitä paitsi minusta vaikutti siltä, että Ruotsissa oli samanlainen systeemi valinnassa, en tosin
koko ohjelmaa katsonut täysin. - karin
Hei, kuinka tosikkokansaa tämä oikein on.Nyt vihdoin valittiin kappale, joka herättä huomiota. Olen itse keski-ikäinen, mutta hurrasin ,kun Lordi voitti. Miksi sitten,ette äänestäneet tarpeeksi.
- mieltä!!!
Tosikko tuulipukukansa haluaisi tunkea iskelmää joka paikkaan... ;)
- ..................
"Heräsin väkisin kysymys, missä ovat ne, jotka lähes puolella äänimäämästä äänestivät tämän pellejoukkueen voittoon?"
Miksi meidän lordia äänestäneiden pitäisi enää puolustella valintaamme? Me olemme sanamme sanoneet äänestyksessä. - toivon vastausta!
Kuka sinne sitten olisi pitänyt lähettää?
- PieniVianne
Ihmettelet, ketkä äänestivät euroviisuäänestyksessä.
Äänestäjät kai kuulunevat samaan ikäluokkaan, johon kuuluivat myös Idols-kisan äänestäjät ;)
Idols-kisassa ei voittanut parhain laulajaesiintyjä, vaan teineihin vetoava hieman "huonompi" ääninen laulaja
(huonompi siis verrattuna muutamiin toisiin kisassa olleisiin, sillä eihän tämä teini-idoli tietenkään täysin lahjaton lauluamisessaan ole ;)
Vastaavasti Euroviisu-äänestyksessä, ei suinkaan äänestetty Eurovisiokisoihin parasta mahdollista laulajaesiintyjää, vaan sellaista, mikä vetosi nuorisoon. Sillä äänestäjät olivat teinejä ;)
Älä sinä Ylelle räpiköi äänestystuloksesta ;)
Vedä mieluummin kampanja sen puolesta, että vanhemmat eivät antaisi teiniensä ja lapsiensa
osallistua kaiken maailman Tärkeisiin Äänestyksiin, joihin tulisi suhtautua vakavuudella ja huolellisella harkinnalla,
jotta yhteiskunnassa kaikki olisi hyvin ;)
Kampanjasi teema olisi vaikka tämä:
Kansakunnan hyvinvoinnin kannalta tärkeinä äänestyspäivinä (kuten Idols, Eurovision ja Tanssii tähtien kanssa äänestyspäivinä) tulisi alle 18-vuotiaiden kännykkäliittymät sulkea, jotta alaikäiset eivät päättäisi yhteiskunnallisesti tärkeistä ja vakavista asioista ;)
Vaikka, toisaalta: nuorisossa on voimaa - joten kannattaako sitä positiivista voimaa niin kauheasti valjastella ;)- äänestäjä 51v/n
äänestin lordia :D
- n 49 v
äänestäjä 51v/n kirjoitti:
äänestin lordia :D
äänestin lordia
- teineille
n 49 v kirjoitti:
äänestin lordia
No kasvakaa sitten aikuisiksi, jos kerran todellinen ikännekin edellyttäisi teidän aikuisia olevan ja lopettakaa murrosikäinen pelleilynne.
keski-ikäisiä miehiä ja diggaavat teinimusiikkia! - Aili
teineille kirjoitti:
No kasvakaa sitten aikuisiksi, jos kerran todellinen ikännekin edellyttäisi teidän aikuisia olevan ja lopettakaa murrosikäinen pelleilynne.
keski-ikäisiä miehiä ja diggaavat teinimusiikkia!Mielestäni Lordin musiikki sopii kaikenikäisille, eikä ole pelkästään teineille suunnattua. On hienoa, että myös vähän iäkkäämmätkin ihmiset uskaltavat tunnustaa diggailevansa kunnon menoa eikä vaan pelkkää humppaa :) En itsekään ole enää mikään ihan tyttönen ja Lordi iskee minuun ainakin tosi lujaa, upeeta musiikkia.
- ei ole
teineille kirjoitti:
No kasvakaa sitten aikuisiksi, jos kerran todellinen ikännekin edellyttäisi teidän aikuisia olevan ja lopettakaa murrosikäinen pelleilynne.
keski-ikäisiä miehiä ja diggaavat teinimusiikkia!iästä kiinni, ei todellakaan, sitäpaitsi edelliset kirjoittajat on naisia.
- ymmärtää erilaisuuden
teineille kirjoitti:
No kasvakaa sitten aikuisiksi, jos kerran todellinen ikännekin edellyttäisi teidän aikuisia olevan ja lopettakaa murrosikäinen pelleilynne.
keski-ikäisiä miehiä ja diggaavat teinimusiikkia!Niin.. naisia..
Mutta mikäs olisi sitten sinun mielestäsi soveliasta musiikkia keski-ikäiselle miehelle tai naiselle ?
Minun musiikkimakuni on laaja, pidän monenlaisesta:
rockista, heavysta, bluesista, soulista, jazzista suomirokistakin ja erityisen paljon klassisestakin, tietynlainen kansanmusiikkikin on lähellä sydäntä, esimerkiksi irlantilainen. Kovin paljon en halua kuunnella iskelmiä, humppia yms
Mutta koskaan en ole kenellekään keski-ikäiselle humppailijalle tai sillanpääfanille katsonut oikeudekseni sanoa, että kuuntelet ja pidät väärästä musiikista. Koska minulla on oma makuni ja muilla omansa. Toki sitten on mukava, joskus istua iltaa samanlaisen musiikkimaun omaavan ystävän tai ystävien kanssa. Olen kyllä huomannut, että, jos ystäväni onkin näitä iskelmäihmisiä, me kuuntelemme sitten sitä, koska aika moni ei ymmärrä minun makuani. Mutta kukaan ei tuomitse, enkä minäkään.. eikä minun samanikäiset ja eri-ikäiset tuttavanikaan :)
Ei ole kysymys teinimusiikista, vaikka tehosteet esiintyjillä ehkä näyttävätkin siltä. Ei ole koiraa karvoihin katsomista :) - laajan musiikkimaun
ymmärtää erilaisuuden kirjoitti:
Niin.. naisia..
Mutta mikäs olisi sitten sinun mielestäsi soveliasta musiikkia keski-ikäiselle miehelle tai naiselle ?
Minun musiikkimakuni on laaja, pidän monenlaisesta:
rockista, heavysta, bluesista, soulista, jazzista suomirokistakin ja erityisen paljon klassisestakin, tietynlainen kansanmusiikkikin on lähellä sydäntä, esimerkiksi irlantilainen. Kovin paljon en halua kuunnella iskelmiä, humppia yms
Mutta koskaan en ole kenellekään keski-ikäiselle humppailijalle tai sillanpääfanille katsonut oikeudekseni sanoa, että kuuntelet ja pidät väärästä musiikista. Koska minulla on oma makuni ja muilla omansa. Toki sitten on mukava, joskus istua iltaa samanlaisen musiikkimaun omaavan ystävän tai ystävien kanssa. Olen kyllä huomannut, että, jos ystäväni onkin näitä iskelmäihmisiä, me kuuntelemme sitten sitä, koska aika moni ei ymmärrä minun makuani. Mutta kukaan ei tuomitse, enkä minäkään.. eikä minun samanikäiset ja eri-ikäiset tuttavanikaan :)
Ei ole kysymys teinimusiikista, vaikka tehosteet esiintyjillä ehkä näyttävätkin siltä. Ei ole koiraa karvoihin katsomista :)no kansanmusiikki ei minuun iske ;) muuten olen samoilla linjoilla.
n55v teineille kirjoitti:
No kasvakaa sitten aikuisiksi, jos kerran todellinen ikännekin edellyttäisi teidän aikuisia olevan ja lopettakaa murrosikäinen pelleilynne.
keski-ikäisiä miehiä ja diggaavat teinimusiikkia!Eikös joku Christina Aguilera ole ennemmin teinimusiikkia, ja siinä ylistetään seksiä ja muuta "saastaista" Suuri määrä, jotka heviä kuuntelee on täyttänyt sen 20.
- ghjhkjx
Paljosta vetoo että jos esim. joku Matti Vanhanen olis äänestäny niin hän olis antanu äänensä Lordille...eihän sitä tiedä vaikka oiski äänestäny.. niin eli ei Lordi oo mikään pelkkä nuorison suosikki Muuten tiedäkkö että monet jotka haukkuu "Teinejä"
ja kutsuu heitä tuolla nimellä on kyl aika varmasti ite sellane ;D HE HE HE!!! - järkimukaan
Aili kirjoitti:
Mielestäni Lordin musiikki sopii kaikenikäisille, eikä ole pelkästään teineille suunnattua. On hienoa, että myös vähän iäkkäämmätkin ihmiset uskaltavat tunnustaa diggailevansa kunnon menoa eikä vaan pelkkää humppaa :) En itsekään ole enää mikään ihan tyttönen ja Lordi iskee minuun ainakin tosi lujaa, upeeta musiikkia.
No niin onkin, mutta vain teinit äänestävät sitä euroviisuihin :)
pitäisi käyttää järkeä ja ajatella missä kotekstissa liikuitaan. Kun noin keski-ikäiset äänestää Lordia euroviisuihin, he osoittavat olevansa älyllisesti teinien tasolla.
Lordin musiikkia diggaan muuten mielettömästi minäkin. Mutta mieleenikään ei olisi tullut äänestää heitä euroviisuihin. kai sentään järkeäkin on lupa käyttää :)
- ootte kans
Ja nyt seuraavaksi luodaan virallisesti ne raamit,joihin eurohumpan pitä mahtua päästäkseen läpi? Voi jessus!Jos kansa halusi Lordin,se halusi.Piste
- JanneW
Tämä Euroviisukeskustelu näyttää keräävän kaikenlaisia mielipiteitä. Itse en äänestänyt ketään sillä mielestäni sillä ei ole mitään merkitystä kuka Suomea siellä edustaa. Lopputulos on alähes aina sama. CatCat vai mikä se olikaan, Laura Voutilainen, Jari Sillanpää - näistä suomalainen media hehkutti kilometrikaupalla Voikkaan tehtaan tuotetta tuhlaten että kuinka hyvä edustaja meillä on ja sitten kävi miten kävi...ei ihan 0 points mutta melkein. Lauran asuvalinta epäonnistui jne. säälittäviä tekosyitä.
Nyt valittiin sellainen edustaja joka on aivan varmasti tunnetumpi Euroopassa kuin kukaan edellämainitusita, Lordi teki ison kiertueen viime vuonna Euroopassa esiintyen mm.Pietarissa, Moskovassa, Göteborgissa, Hampurissa, Barcelonassa´, Madridissa, Amsterdamissa, Pariisissa, Sveitsissä, Italiassa ja Isossa-Britanniassa. Joten äänipotentiaalia on - nyt kun vaan Lordin keikalla Euroopassa olleet saadaan valjastettua äänestämään niin lopputulos voi olla yllättäväkin - jopa 2 points tms.
Aivan varmaa on että Lordi kerää mediaa ympärilleen enemmän kuin joku Metsänketo tms. Tonia aliarvioimatta. Mutta niin se vaan on - suomalainen heavy on kansainvälisesti kiinnostavampaa kuin entiset tangoprinssit tms.
Ja jos Lordi ei menesty niin sitten varmaan maskeeraus epäonnistui - Laura Voutilaiseen viitaten.
Iso peukku pystyssä Lordille toukokuussa 2006 - olen ylpeä että Suomen kansa uskalsi näyttää sen että euroviisuhumpan aika on ohitse!
- @@@
...minkä jaksatte...Juntit
- Vaan
Äidilles se helpottaa!Me suomalaisethan olemme tunnetusti huonoja häviämään!voi voi ku meijän oma pikku metsäketo päässy ateenaan hännänhuipuksi!
- candy
Hei ei sitä nyt kannata noin suuttua! Ihan samalla lailla sä olisit voinut äänestää Metsäketoa vaikka sata kertaa.
Kansa on puhunut ja lordi voitti! No itsekin äänestin lordia ainakin kaksi kertaa. :) Aion katsoa viisut ja katsoa kun lordi menee finaaliin! - Missä muiden lava-show?
HALOO!!!
nimenomaan sinunlaistesi "asiantuntijoiden" ehdokkailla Suomi on aina hävinnyt euroviisuissa mitäänsanomattomilla humppahömppä-iskelmillä. Muuta muualle jos ei miellytä!- Tomi on ihana
Jos Lordi on NOIN hyvä, niin se varmaan olis voittanut karsinnan myös siinä tapauksessa, että jokainen äänestäjä olis saanut antaa vain yhden äänen?
vai olisko sittenkään pärjännyt? - kuinka monta
Tomi on ihana kirjoitti:
Jos Lordi on NOIN hyvä, niin se varmaan olis voittanut karsinnan myös siinä tapauksessa, että jokainen äänestäjä olis saanut antaa vain yhden äänen?
vai olisko sittenkään pärjännyt?kertaa mummot on paukuttanu luuria märkien uniensa Tomi Metsäkedolle :D
- epärehellistä
kuinka monta kirjoitti:
kertaa mummot on paukuttanu luuria märkien uniensa Tomi Metsäkedolle :D
Montako kymmentä kertaa itse äänestit Lordia?
Minä uskon vielä demokratiaan ja rehellisyyteen.
Olen nääs huomannut että valheella on lyhyet jäljet.
Kaverille ei jätetä -periaate osuu kuitenkin omaankin nilkkaan, jossain vaiheessa. - taas kitisee...
epärehellistä kirjoitti:
Montako kymmentä kertaa itse äänestit Lordia?
Minä uskon vielä demokratiaan ja rehellisyyteen.
Olen nääs huomannut että valheella on lyhyet jäljet.
Kaverille ei jätetä -periaate osuu kuitenkin omaankin nilkkaan, jossain vaiheessa.Eikö sulla ressukalla ollut varaa äänestää kun yhden kerran!! Älä meille itke...syytä köyhyyttäs!!
Itse en äänestänyt kertaakaan mutta jos olisin äänestänyt olisi ääneni mennyt tietenkin Lordille...
Kyllä sitä mummohumppaa on kokeiltu tarpeeks monta kertaa ja välivuosi on joka kerta saatu puhumattakaan siitä "maineesta ja kunniasta"
Kun ette mummot osaa itsekkään valita hyvää esiintyjää niin tukkikaa jo ne katkerat turpanne ja antakaa Lordin näyttää mihin se pystyy... Tomi on ihana kirjoitti:
Jos Lordi on NOIN hyvä, niin se varmaan olis voittanut karsinnan myös siinä tapauksessa, että jokainen äänestäjä olis saanut antaa vain yhden äänen?
vai olisko sittenkään pärjännyt?Heti alkuun voisi kysyä ketä Tomia tarkoitat? Oliko kyseessä Metsäketo, Putaansuu(Lordi) vai joku ihan muu?
Ehkä olis voittanu, Metsäkedon kans tasapeli puheluiden jälkeen niin mahdollista olis ollu.
- ihan kuin
Aivan kuin olisi kyse jostain suurestakin poliittisesta päätöksestä.
Voi hellanlettas sentään! - Realisti
Loordi voitti pulinat pois...Itse en äänestänyt mutta ihan kiva kappale ja söpöt esittäjät...
- pulinat pois
Nisse on syytön! uskokaa jo!
pulinat pois!
- -memories-
Mikä Lordista tekee niin pahan, asut vai musiikki? Katsokaa Kiss :iä, Lordi ihailee mm. sitä bändiä ja on jossakin haastattelussakin sanonut, että " levyllä moni musiikki kuullostaa hyvältä, mutta kun keikalle menee katsomaan niin siinä ei ole mitään katsottavaa " Lisäksi Lordi haluaa salata henkilöllisyytensä. Lordi voitti, eikö sitä voida hyväksyä? Biisi kuullostaa hienolta, en ymmärrä näitä valittavia ihmisiä. Lordilla on muutenkin kannatusta muualla kuin suomessa. Miksi ette ymmärrä, että Lordi on voittaja...??
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834473Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243228Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392894Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172697Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172549- 162540
Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432487Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132285MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142075Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281727