Palasimme yhteen, mustasukkaisuus

Eli tälläinen tapaus...

Meillä oli mieheni kanssa pieni "luova tauko" suhteessamme, joka kesti 2 kk... Yksi ilta johti taas seuraavaan, ja ajttelin, että mikä ettei, yritetään nyt uudelleen, koska tunteet eivät olleet kuolleet.

Hmmm.. Rupesi pikkuisen selviämään mitä mieheni oli 2 kk vapaalla jalalla puuhaillut. Ensin löytyi makuuhuoneesta rintaliivit (eivätkä olleet minun), sitten luin jo mustasukkaisena hänen viestinsä, joista selvisi, että mieheni on kahden kuukauden aikana käynyt polkemassa ainakin 4 eri naista... Joista yksi oli jopa hänen hyvän ystävänsä tyttöystävä... Ja puhelin oli täynnä myös naisten lähettämiä kuvaviestejä hyvin intiimeistä paikoista...

Ymmärrän kyllä, että tämä kaikki on tapahtunut silloin kun olemme olleet erossa, mutta sanopa se mustasukkaiselle mielelle. Voin vain sieluni silmin kuvitella mieheni ja nämä muut naiset harrastamassa seksiä sängyssä, jossa minäkin nykyään nukun. Ja toinen katkeruutta aiheuttava asia on se, että nopeastippa mieheni pääsi suhteestamme yli, kun kerkesi 2 kk:n aikana pokaamaan ja ainakin neljä hoitoa. Matemaattisessa valossa se tarkoittaa uutta naista joka toinen viikonloppu.

Mitä teen? Jotenkin tuntuu kuin olisi luottamus mennyt, ja tekisi mieli välillä huutaa miehelle päin naamaa että vihaan sitä. Koska välillä tulee sellainen tunne.

Onko kellään samanlaisia kokemuksia, ja miten niistä selviää, vai selviääkö?
121482
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Käsittääkseni te olitte eronneet eikä millään tauolla, jossa olisi ollut pelisäännöt.
Pitää ymmärtää, että miehet ovat erilaisia. Yksi sanoi tuossa juuri, että jos on pussit täynnä, niin tietenkin ne tyhjennetään mikäli sopiva sattuu paikalle. Ihan kuin syödään, jos on nälkä ja ruokaa.
Ei sänky ole miehelle joku pyhä paikka kuten usein naiselle, se on paikka, joka kuuluu kalustukseen.
Nyt on tärkeintä, miten pystytte keskustelemaan ja yhdessä viemään suhdetta tulevaisuuteen.
Ainoa mikä minua vaivaa, on kaverin tyttöystävään sekaantuminen. Yleensä nämä hoidot katsotaan vähän kauempaa.

Äänestä

Vastaan tähän viestiin, vaikka itselläni ei ole minkäänlaista kokemusta asiasta. On vain vahva mielipide...

Eli minä en enää luottaisi tähän mieheen enkä aloittais hänen kanssaan enään yhtään minkäänlaisia juttuja... Kuitenkin 2 kk on lyhyt aika ja jos hän todella on siinä ajassa jopa 4 naista painanut... Niin huh huh.

Ota asia puheeksi ja tee sitten oma päätöksesi, että jatkatko "suhdetta" vaiko etkö jatka.

Äänestä

Hiljennä mustasukkaisuus järjellä.

Et sä voi tietää mitä miehesi päässä liikkuin teidän eronne jälkeen, ellet kysy sitä häneltä ja ellei hän kerro siitä sulle omin sanoin, joten kannattaako häntä automaattisesti syyllistää tuolloisista valinnoistaan?

Eikä se ainakaan helpota sun nykyistä olotilaasi, että annat mielikuvituksesi heitellä satuttavia kuvitelmia verhoksi todellisuuden eteen. Sellainen sadismi muuttaa sut pian vastenmieliseksi.

Mieshän haluaa taas ELÄÄ SUN kanssasi, joten eikö se riitä?
Ei se automaattisesti jatka ympäriinsä nussimista sun vierelläsi eläessään, vaikka siihen kykenikin vapaana ollessaan. Ja tuskin ne sänkykumppanit hänen sydäntään ovat vieneet, toisin kuin sinä.

Anna ihmiselle mahdollisuus tai kävele pois sen elämästä, mutta älä syyllistä häntä vapaana tehdyistä valinnoista.

Äänestä

Kandee varmaan ekaks selvittää, painaako tämä kaverin tyttöystävä -tekijä jotain vaakakupissa. Meinaan, että jos nää muut oli vaan jotain baariruusuja ja tuntemattomia, mut tää kaverin tyttöystävä joku tuttu, jonka kanssa poikaystäväs on muutenkin tekemisissä... Saattaa tulla joskus uusinta mieleen.

Itse en kyllä sietäisi, että äijä käy vetelemässä hyvän kaverinsa muijaa. Sit mun pitäis vielä olla kuin mitään ei olisi tapahtunut, jos tää kaveri tyttöystävineen vielä tulis käymään meillä. Ei kiitos. En kyllä nöyrtyisi.

Vaikka miten sanotaan, että teillä oli 2 kk:n breikki, niin siitä huolimatta. Erityisesti en sietäisi sitä, että pannaan jotain kaverin eukkoa, jota tapaillaan muutenkin. Mutta ihmiset on niin erilaisia. Joku hyväksyy kaiken, toiset ei mitään.

Äänestä

Olen kokenut lähes saman kuin sinä. Olimme myös erossa muutaman kuukauden, jonka aikana poikaystävälläni oli muita tyttöjä. (ymmärtääkseni yksi pano muita tapailuja) Itse en mennyt niin pitkälle eromme aikana vaikka tapailinkin miehiä. Kuitenkin palasimme yhteen, koska hän tahtoi jatkaa kuten minäkin. Kumpikin ymmärsi mitä toisessa ikävöi, mitä muut eivät täytä samalla tavalla. Mutta mustasukkaisuus repi suhdettamme lähes puoli vuotta, koska päässäni pyöri juuri samanlaisia ajatuksia kuin sinulla. Joka riidassa muistutin asiasta ja oikein tahallani ärsytin. Suorastaan jopa kierin itsesäälissä, kun kuvittelin että muut tytöt olivat niin upeita...

Eihän se oikeesti niin ole. Eivät hoidot heille mitään merkkaa. Jos itsekin ajattelen asiaa, en todellakaan välitä tai suo ajatuksia yhden illan tuttavuuksille, joista on jäänyt paha maku. Mutta en vain antanut lupaa itselleni antaa anteeksi hänelle. Vihasin häntä ja samalla rakastin. Ehkä suurin vihani kohdistui siihen etten enää tuntenutkaan häntä. Että vaikka tunteet pysyivät minua kohtaan samana, hän pystyi olemaan muiden kanssa. Mutta sittenhän se nähtiin.. Kyllä hän sille tielle olisi jäänyt jos olisi tahtonut tai jos se olisi tuntunut hyvältä.

Totuus kuitenkin on että meistä kukaan ei ole sen ihmeellisempi. Ei mikään suhde välty karikoilta, eikä ihminen kypsy kyynelittä.

Mutta toivon että pääset mustasukkaisuudestasi. Olen päässyt siitä suurimmaksi osaksi ja tällä hetkellä suhde voi hyvin. Olemme olleet melkein 6v yhdessä ja matka jatkuu. Mutta anteeksi on annettava, jos haluaa että suhde toimii. Jos todella haluat jatkaa tämän ihmisen kanssa niin sinun on vaan jaksettava. Ajan kanssa se helpottaa! Olen varma että saatte asiat kuntoon, jos molemmat ovat täysillä suhteessa. Pidä mielessä se, että hän halusi takaisin sun luokse. Sä kuitenkin voitit!!! Pärjäile!

Äänestä

kannattaako omista seikkailuista edes mainita? en tiedä uskaltaisinko.

Äänestä

Hei.

Meillä oli vastaava tilanne. Olimme erossa pari kk. Minä kävin parilla treffeillä, mies harrasti yhden illan juttuja. Taisi olla hänelläkin niitä 3-4 kpl, en muista.

Olen aika mustis ärsytettynä, mutta jotenkin pääsin näistä hyvin äkkiä yli. Emme muistele niitä olleskaan, sillä en olisi edes muistanut koko asiaa. Soittaessani hänelle, hän saattoi juuri herätä toisen naisen vierestä ja soitti minulle kun pääsi kotiin. Se tuntui pahalta ja suutahdin ensin mutta lauhduin aika äkkiä.

Olemme puhuneet mieheni kanssa asiasta ja hän ilmeisesti halusi unohtaa minut niin kovasti ja siksi hyppiä kukasta kukkaan. Luottamus kuitenkin taisi olla uudelleen aloituksen jälkeen vähän niin ja näin, mutta eipä mieheni antanut minulle aihetta epäluottamukseen.

Vastaavia kokemuksia kokeneille suosittelen suojattua seksiä, ihan vain kaiken varalta.

Äänestä
  • Tyttöystävä pisti välit poikki mut sanoi kuitenkin että ehkä vielä jonain päivänä yms. hymistelyä.

    Olin niin rikki eron jälkeen että ei siinä auttanut muuta kuin hankkia uutta sutinaa mahd. pian. Oli pakko todistaa itselleni, että pystyn tyydyttämään ja hurmaamaan naisen kuin naisen. Tavallaan säälittävää ja pahaa oloakin se aiheutti mutta uusien tuttavuuksien "avulla" pääsin kuitenkin pahimman vaiheen yli. Nyt vietän pientä sapattia yksin ihan tyytyväisenä, tietoisena siitä, että minussa ei sittenkään ollut suurta vikaa vaan kelpaan naisille. Siten väliin jäi kaikki eron jälkeinen itsesäälissä rypeminen.

    Äänestä

  • näinnikkäin kirjoitti:

    Tyttöystävä pisti välit poikki mut sanoi kuitenkin että ehkä vielä jonain päivänä yms. hymistelyä.

    Olin niin rikki eron jälkeen että ei siinä auttanut muuta kuin hankkia uutta sutinaa mahd. pian. Oli pakko todistaa itselleni, että pystyn tyydyttämään ja hurmaamaan naisen kuin naisen. Tavallaan säälittävää ja pahaa oloakin se aiheutti mutta uusien tuttavuuksien "avulla" pääsin kuitenkin pahimman vaiheen yli. Nyt vietän pientä sapattia yksin ihan tyytyväisenä, tietoisena siitä, että minussa ei sittenkään ollut suurta vikaa vaan kelpaan naisille. Siten väliin jäi kaikki eron jälkeinen itsesäälissä rypeminen.

    onpas paha kriisi sulla,mutta muista ajatella tarkasti miehesi näkökulmasta?

    Olitte eronneet.
    Kumpiko aiheutti eronne?
    Mitä olitte sopineet erotessanne?

    Ne ovat tärkeitä kysymyksiä,koska jos olitte eronneet on miehesi käytös hyväksyttävää,eihän hän voinut tietää että saa sinút vielä takaisin.

    Voin kertoa oma kohtaisen kokemuksen erostani aikoinaan,tyttö kaveri halusi erota tai ainakin pitää taukoa kesän verran.
    Asia satutti minua todella pahasti,sen osannut nukkua tai syödä kun pelkäsin etten näe häntä enää koskaan..
    Halusin tehdä kaikkea unohtaakseni tuon exäni,olin jo 6tuntia eroamisestamme toisen naisen kanssa harrastamassa seksiä,pokaisin ravintolasta..
    Minulla oli varmaan kymmeniä suhteita kesän aikaan,ja kun loppu kesästä sainkin yllättäen soiton että exäni haluaisi jatkaa siitä mihin jäimme loppui yletön seksin harrastamiseni.
    Olimme onnellisia enkä kaivannut muita kun rakastamani naisen,mutta eromme aikaan minun oli vaan kuljettava pahaa oloani pois.

    Siksi onkin tärkeä tieto sinulle se ,oliko miehesi eronne aikaan ollenkaan tietoinen palaatteko vielä kenties yhteen ??

    Äänestä

  • tupukki kirjoitti:

    Kiitos kaikille vastauksista, oli helpottava kuulla muidenkin miettineen ja läpikäyneen samanlaisia tilanteita...

    Niin, pahinta tässä juuri varmaan on se, että tuntuu kuin ei tuntisi toista sittenkään, vaikka luuli tietävänsä suurinpiirtein toisen elämän arvot yms. Ja yhtäkkiä toisesta paljastuu puolia, joita ei olisi halunnut tietää.

    No, en tiedä vieläkään mitä teen, suurimman osan aikaa nämä ajatukset ovat painuneet jonnekin mielen sopukoille, mutta kun ne yhtäkkiä nousevat eteen, niin tulee kamala viha toista kohtaan. Vaikka hän ei tarkoituksella minua loukannutkaan, niin silti loukkaa kun toinen voi antaa hellyyttä ja rakkautta muillekin kuin minulle. Ajatus mieheni hellistä sanoista ja käsistä toisen naisen ympärillä on suorastaan raivostuttavan hirveää, enkä voi ajatukselle mitään.

    Pelkään myös nyt tauteja. Kävin testeissä muutama päivä sitten, ja odottelen tässä tuloksia. Toivottavasti mitään ei löydy, koska silloin voisi tulla suurempi riita...

    Itse erossa olomme aikana en voinut kosketella tms. muita miehiä, koska se tuntui väärältä. Tapailin kyllä muutamia, mutta ne jäivät vain pinnallisiksi kaverisuhteiksi, koska en voinut antaa itsestäni mitään kenellekään...

    Huh... No, toivottavasti saan ajatukseni kuntoon...

    Äänestä

  • Aloittaja kirjoitti:

    kuin me naiset.. monesti sanotaan, että miehille tapa päästä eron aiheuttamasta surusta on tapailla muita.. tai lähinnä vissiin painaa muita.. miehethän eivät usein voi edes kavereilleen myöntää, että sattuu.

    ja muuten.. ihan mielenkiinnosta kysyn, kuka ihme jättää yhdenyönjutun jälkeen vahingossa rintaliivinsä miehen luokse??? En minä ainakaan..

    Äänestä

Eroa siitä samantien. et sä mustasukkaisuudesta tule pääsemään. PArempi ennemmin kuin myöhemmin. Mielummin niin ettei hän petä sa ensin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

hiertää!!!!!! kirjoitti:

Eli tälläinen tapaus...

Meillä oli mieheni kanssa pieni "luova tauko" suhteessamme, joka kesti 2 kk... Yksi ilta johti taas seuraavaan, ja ajttelin, että mikä ettei, yritetään nyt uudelleen, koska tunteet eivät olleet kuolleet.

Hmmm.. Rupesi pikkuisen selviämään mitä mieheni oli 2 kk vapaalla jalalla puuhaillut. Ensin löytyi makuuhuoneesta rintaliivit (eivätkä olleet minun), sitten luin jo mustasukkaisena hänen viestinsä, joista selvisi, että mieheni on kahden kuukauden aikana käynyt polkemassa ainakin 4 eri naista... Joista yksi oli jopa hänen hyvän ystävänsä tyttöystävä... Ja puhelin oli täynnä myös naisten lähettämiä kuvaviestejä hyvin intiimeistä paikoista...

Ymmärrän kyllä, että tämä kaikki on tapahtunut silloin kun olemme olleet erossa, mutta sanopa se mustasukkaiselle mielelle. Voin vain sieluni silmin kuvitella mieheni ja nämä muut naiset harrastamassa seksiä sängyssä, jossa minäkin nykyään nukun. Ja toinen katkeruutta aiheuttava asia on se, että nopeastippa mieheni pääsi suhteestamme yli, kun kerkesi 2 kk:n aikana pokaamaan ja ainakin neljä hoitoa. Matemaattisessa valossa se tarkoittaa uutta naista joka toinen viikonloppu.

Mitä teen? Jotenkin tuntuu kuin olisi luottamus mennyt, ja tekisi mieli välillä huutaa miehelle päin naamaa että vihaan sitä. Koska välillä tulee sellainen tunne.

Onko kellään samanlaisia kokemuksia, ja miten niistä selviää, vai selviääkö?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu