Puoli vuotta sitten olimme eroamassa alkuun puolisoni tahdosta ja lopulta minäkin asioita mietittyä ryhdyin ajattelemaan niin ja tein sen myös selväksi. Siitä ei mennyt kovin kauan, kun puolisoni ehdotti, että jos kuitenkin yritetään ja yritetään myös unohtaa menneet ikävät asiat. Muutama minun aiheuttamista ikävimmistä asioista puolisolleni tapahtui siinä vaiheessa, kun ajattelin kaiken yhteisen olevan ohi, enkä osannut käsitellä tilannetta oikealla tavalla, vaan loukkasin puolisoani pahoin. Tosin nämä ikävät asiat ovat olleet molemmin puolin koettuja tavalla tai toisella, tarkoituksella tai ei.
Nyt kun ollaan yritetty jatkaa yhteistä taivalta, niin huomaan itselleni tulevan liian usein ajatuksia siitä, että meillä molemilla voisi sittenkin olla parempi elämä ilman parisuhteemme ongelmia. Tietyllä tavalla viimeinen puoli vuotta on mennyt hyvin, kun olemme pystyneet aika hyvin välttämään sellaisia isoja ja loukkaavia riitelyjä, joita oli ennen.
Kuitenkin näen puolisostani, että hän on todella harvoin onnellinen, niin kuin oli ennen ja parisuhteeseen liittyvät asiatkaan (pääasiassa seksi, läheisyys, hellyys, välittäminen) eivät tahdo sujua, niin että kumpikaan kokisi sen olevan sellaista kuin se pitäisi olla.
Tiedän, että hänellä on vastaavia mietteitä ja menneiden unohtaminen tuntuu olevan hänelle isoin ongelma suhteemme hyvinvoinnin kannalta.
Minä taas mietin että onko hän haudannut eroaikeensa siksi, että ero tässä tilanteessa aiheuttaisi liian isoja muutoksia hänen kestettäväksi ja ikään kuin "erokipinä" on jäänyt kytemään ja pelkään vain sitä, että hän ns. alistuu tähän hetkeen ja kun tulee sopivampi ajankohta toteuttaa ero, niin se tapahtuu.
Kaikki nämä "turhat" mietteet tekevät tilanteemme sellaiseksi, että tuskin kumpikaan kokee onnellisuutta, vaikka näennäisesti kaikki ulkonaiset asiat olisivatkin kunnossa.
Kuinka saada molemmille takaisin kyky nauttia avioliiton ihanuudesta?
Nyt kun ollaan yritetty jatkaa yhteistä taivalta, niin huomaan itselleni tulevan liian usein ajatuksia siitä, että meillä molemilla voisi sittenkin olla parempi elämä ilman parisuhteemme ongelmia. Tietyllä tavalla viimeinen puoli vuotta on mennyt hyvin, kun olemme pystyneet aika hyvin välttämään sellaisia isoja ja loukkaavia riitelyjä, joita oli ennen.
Kuitenkin näen puolisostani, että hän on todella harvoin onnellinen, niin kuin oli ennen ja parisuhteeseen liittyvät asiatkaan (pääasiassa seksi, läheisyys, hellyys, välittäminen) eivät tahdo sujua, niin että kumpikaan kokisi sen olevan sellaista kuin se pitäisi olla.
Tiedän, että hänellä on vastaavia mietteitä ja menneiden unohtaminen tuntuu olevan hänelle isoin ongelma suhteemme hyvinvoinnin kannalta.
Minä taas mietin että onko hän haudannut eroaikeensa siksi, että ero tässä tilanteessa aiheuttaisi liian isoja muutoksia hänen kestettäväksi ja ikään kuin "erokipinä" on jäänyt kytemään ja pelkään vain sitä, että hän ns. alistuu tähän hetkeen ja kun tulee sopivampi ajankohta toteuttaa ero, niin se tapahtuu.
Kaikki nämä "turhat" mietteet tekevät tilanteemme sellaiseksi, että tuskin kumpikaan kokee onnellisuutta, vaikka näennäisesti kaikki ulkonaiset asiat olisivatkin kunnossa.
Kuinka saada molemmille takaisin kyky nauttia avioliiton ihanuudesta?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Naimisiin mennään vain kerran. Jos erotaan, eletään yksin lopun elämää. Mieti kumman valitset, yksin elämisen vai nykyisen suhteesi. Jos liittosi on väkivaltainen, voi ero ja yksineläminen olla äärimmäisen vapauttava ja ihanteellinen vaihtoehto.
Jos eroat ilman kunnon syytä vain haikaillessasi vihreämpää ruohoa, tiedän, että ero tulee painamaan sinua hautaan asti. Vapautta ja onnea et löydä eroamalla vaan etsimällä noita ihmeitä omasta sydämestäsi. Opettele kunnioittamaan puolisoasi (toisin sanoen puolisosi vapautta olla oma itsensä)ja sitoudu.
Mistäs tuon olet keksinyt, että eron jälkeen pitäisi yksin olla. Paksua puppua tuollainen:))))
Missäs näin määrätään??? Ihmisellä on oikeus onneen.
Suhteen kuntoon saamiseksi tarvitaan molempien tahtoa ja halua jatkaa yhteistä elämää. Joskus on vain myönnettävä itselle ettei hän ole minua varten. Miksi olla suhteessa jossa ei tunne olevansa onnellinen? Tunne, että on toiselle tärkeä ja läheisyys ovat tärkeitä suhteessa, joita sitten haetaan tarvittaessa ulkopuolelta. Lapsetkaan eivät ole syy olla yhdessä. Kaksi onnellista perhettä on parempi kuin yksi onneton. Elämä on liian lyhyt hukattavaksi. Ollaan onnellisia nykyisen tai sitten tulevan rakkaan kanssa
naimisiin tai suhteeseen ilman valmiutta sitoutua ja toimia niin, että avioliitto pysyy kasassa? Niin paljon olen nähnyt eroperheitä kuin niiden seurauksiakin ja yleensä menee erossa siten, että eron jälkeen on "yksi onnellinen" = jättäjä ja monta onnetonta osapuolta. En ole tavannut yhtään erolasta joka olisi hihkunut iloaan siitä, että vanhemmat ovat eronneet. Lapset eivät ole syy olla yhdessä, mutta miten opettaa lapsiaan, jotta eivät tee aikuistuttua samoja virheitä kuin vanhemmat?
Kuka haluaa, että lapsi kokee samat erokuviot?
Ei se ole virhe että tunteet kuolee toista kohtaan. Olisiko parempi elää onnettomana ja näyttää toiselle kaiken olevan hyvin? Miksi pitäisi valehdella tunteista? Haluaisitko itse oman lapsen elävän ikävässä avioliitossa? Pyytäisit jatkamaan suhdetta kun kerran siihen on ryhtynyt. Ollaan vain ihmisiä joilla on tunteet
Aika moni pariskunta on löytänyt toisensa uudelleen, kun ovat luulleet, että tunteet ovat täysin "kuolleet". Vuosia sitten oli mm TV:ssä juttu parisuhdekurssista (leiri tms)jossa hyvinkin erilleen ajautuneet parit saivat uuden alun yhteiselämälle. Monasti tunteet kuolevat tai niiden luullaan kuolleen, eikä viitsitä tehdä mitään parisuhteen perään. Missään nimessä ei pidäkään "näytellä" vaan silloin kun "tauti" on havaittu, on kysyttävä miten voin/voimme "parantua" vai pitääkö antaa kuollettava "laukaus"?
Valitettavasti liian suuri osa valitsee "armolaukauksen" ja luulee sillä ratkaisevan ongelmansa. Loppujen lopuksi käy niin , että kykenemättömyys parisuhteen hoitamiseen, sitoutumiseen siinä ei onnistu kenenkään kanssa vaan sama "onnen etsimisen" kiertokulku jatkuu läpi elämän..
Erittäin monen kohdalla...Valitettavasti.
kukaan ei tiedä tulevaisuutta. et näe huomiseen. pitäisikö aina vaan elää yksin kun ei tiedä mitä huomenna tapahtuu? ei tietenkään. kaltaisesi moralisoijat ovat joko jääneet vaille hyvää suhdetta, tai... en tiedä, kerro sinä? elänyt yksinomaan hyvässä suhteessa?
harva menee naimisiin erotakseen. kyllä siinä tahtoa on ja paljon. siltikään tulevaisuuteen ei näe. moralistit asettavat aikarajoja mikä on kohtuullinen seurusteluaika (5-7 vuotta??), mutta sillä pelillä mistään ei ikinä tule mitään.
elämässä pitää olla rohkea ja ottaa härkää sarvista. jos menee metsään se pitää myös rohkeasti myöntää eikä jäädä roikkumaan epätoivoisena. tai..
.. ehkä alkuperäisen kirjoittajan puoliso haluaa kaikesta huolimatta yrittää. ehkä hän uskoo että ajan kanssa asiat palautuvat ennalleen. aina kannattaa yrittää! siitä on jo syytä antaa pisteitä.
yrittänyt olen minäkin ja hyvin on mennyt jo kolme vuotta, vaikka pitkään oli juuri tuollaista ilottomuutta ja epävarmuutta. miehellä oli riittävästi sydäntä, rakkautta ja aikaa tehdä töitä omalta osaltaan, hän sai luottamukseni palaamaan.
Itse olen vaimon kanssa käynyt tuolla leirillä..siellä olen itse ja moni muu saanut ihan uusia eväitä avioliittoon.
täältä lisää tietoa:
http://personal.inet.fi/koti/hnmkyaviol/
klikkaa linkkiä pieksämäki
Leiri maksaa jonkunverran mutta toisaalta kannattaa vähän satsata siihen että saa elämäänsä raiteilleen.