Olen keski-ikäinen nainen. Takana on pitkä avioliitto, ero ja uusi etäseurustelusuhde 3 vuoden verran. Lapsistani toinen on jo täysi-ikäinen, toinenkin kohta.
Uusi suhde on alun "lennon jälkeen" muuttunut tyydyttäväksi kumppanuudeksi. Mielenkiinnonkohteet ovat yhteisiä, seksi toimii ja nautimme toistemme seurasta. Tempparementiltamme olemme kuitenkin erilaisia:minä päättäväinen ja nopea, miesystäväni on taas rauhallisempi ja vähän aloitteeton. Mahdollisesta yhteistä kotia on pohdittu. Kun vihdoin olin valmis muuttamaan paikkakuntaa ja sain työkuvioni selvitettyä, miesystäväni ilmoittaa, että hän on epäleväinen jatkon suhteen. Hän kertoo rakastavansa minua, eikä halua erota, mutta epäilee. Tätä epäilyään hän ei osaa yksilöidä. Se on vain tunne. Hänellä ei ole lapsia ja pitkä avosuhde ei edennyt avioliittoon. Molempiin oli syynä se, ettei hän ottanut viimeistä ratkaisevaa askelta.
En tiedä voinko muuttaa näissä olosuhteissa. Olen kuitenkin kerennyt panna jo rattaat pyörimään. (työ, talo, lapset). Tunnen olevani vedenjakajalla, mutta mihin suuntaan edetä? Onko tämä sitoutumiskammoa vai osoitus jostain muusta? En halua satuttaa itseni tieten tahtoen, mutta en myöskään jättää käyttämättä mahdollisuutta tyydyttävään yhteiselämään.
Uusi suhde on alun "lennon jälkeen" muuttunut tyydyttäväksi kumppanuudeksi. Mielenkiinnonkohteet ovat yhteisiä, seksi toimii ja nautimme toistemme seurasta. Tempparementiltamme olemme kuitenkin erilaisia:minä päättäväinen ja nopea, miesystäväni on taas rauhallisempi ja vähän aloitteeton. Mahdollisesta yhteistä kotia on pohdittu. Kun vihdoin olin valmis muuttamaan paikkakuntaa ja sain työkuvioni selvitettyä, miesystäväni ilmoittaa, että hän on epäleväinen jatkon suhteen. Hän kertoo rakastavansa minua, eikä halua erota, mutta epäilee. Tätä epäilyään hän ei osaa yksilöidä. Se on vain tunne. Hänellä ei ole lapsia ja pitkä avosuhde ei edennyt avioliittoon. Molempiin oli syynä se, ettei hän ottanut viimeistä ratkaisevaa askelta.
En tiedä voinko muuttaa näissä olosuhteissa. Olen kuitenkin kerennyt panna jo rattaat pyörimään. (työ, talo, lapset). Tunnen olevani vedenjakajalla, mutta mihin suuntaan edetä? Onko tämä sitoutumiskammoa vai osoitus jostain muusta? En halua satuttaa itseni tieten tahtoen, mutta en myöskään jättää käyttämättä mahdollisuutta tyydyttävään yhteiselämään.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kuulostaa ihan mun vanhemmilta... ; )
Jospas se jahkaajamies kaipasi vähän "äitiä", eli tukea ja rauhoittelua sunkin taholtasi. Jos sinä olet hyvin vahva ja varma ja osaat vakuutta ja tukea olemuksellasi sitä epävarmaa miestäkin, niin ei teillä pitäis olla mitään vaikeuksia tulla hyvin toimeen saman katonkin alla. Ainakin mun vanhemmilla se toimii.
Jos taas sinäkin annat periksi epävarmalle, ei mistään tule mitään. Jonkun on kyettävä tekemään isot päätökset. Vuosien myötä se epävarma puolisokin oppii tekeen päätöksiä, jahka se kokee onnistumisia pienemmissä asioissa.
Ne kandeekin aina huomata ja antaa niisä hyvää palautetta, se tulkee toisen itsetuntoa.
Tässä tilanteessa kannattaa siis yrittää neutralisoida toisen pelkoja olemalla positiivinen ja laajakatseinen ja viedä huomio perusasioihin, jotka toimivat jo nyt.
Luo uskoa mieheen ja kannusta häntä riskinottoon. Ei mitään saa ellei uskalla antaa itsestäänkin.
Kyllä se siitä, kunhan alkuun pääsette.
Tsemppiä!