Pitääkö kukaan kyseisen bändin musiikista? Olen itse vasta "löytänyt" koko bändin, ja kuullut vasta uuden Our truth-nimisen singlen, josta pidin todella paljon. Tänään olisi tarkoituksena lähteä vielä etsimään vanhoja levyjä, jos liikeet sattuvat enää olemaan auki :)
Lacuna Coil
without_a_wing
3415
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Itsekin "löysin" bändin vähän aikaa sitten. Onnekseni yhdellä kaveilla on ko. bändin tuotantoa niin antoi levyt lainaan.
täälläkin. Tässävaiheessa en sano vielä mitään.
In a Reverie -levy oli aika jees, tosin (imho) mikään naislaulajan vetämä bändi ei vedä vertoja The Gatheringille (Mandylion/Nighttime Birds -ajalta siis). Bändin soundi on kehittynyt vuosien mittaan, Comalies vuodelta 2002 on jo varsin rouhea paketti. Cristina Scabbian ääni on ihan passeli naasaalilla tavallaan, mutta ei ole aivan metallin kirkkainta kärkeä. Hyvä bändi, joka oli tehnyt hatunnoston arvoisen työn jo ennen kuin kukaan oli kuullutkaan mistään evenescenseista.