Olen tässä puolen vuoden aikana ehtinyt juosta jos vaikka kuinka monessa haastattelussa, mutta valituksi en ole tullut. Edustan ammattia, joka on naisvaltainen, vapaita toimia kärkkyy paikkakunnalla kymmeniä ja taas kymmeniä minun lisäkseni.
Työhaastatteluissa yleensä aloitetaan sillä, että kysyvät, miksi olen kiinnostunut kyseisestä paikasta ( No haloo, haluan rahaa !! ). Selitän siinä ummet ja lammet, miten kiiiinnostunut olenkaan.
Seuraavassa vaiheessa haastattelija kertoo työpaikasta kaiken mahdollisen ; toimenkuva, toiminta työpaikalla, tulevan työntekijän haasteet, työyhteisöstä kaikkea sekalaista, työajat, palkat, työvuorot, organisaatio, hallinto, taustajoukot jne jne jne..
Sitten kysytään : Onko sinulla mitään kysyttävää ?
No mitä sitä osaa kysyä kun kaikki jo selitettiin. Kiitän, että sain erittäin kattavan tietopaketin, joten juuri sillä hetkellä ei tule mitään erityistä kysyttävää mieleen.
Sitten seuraa vaikein vaihe : Kehuppa itseäsi !
KEHUA ?! No tietenkin kerron mitä osaan, miten tulen toimeen ihmisten kanssa... Mutta kieltämättä on hirveän vaikeaa yhtäkkiä edes ajatella, saatika sanoiksi pukea, mikä minussa nyt olisi niiin äärettömän ihanaa, sädehtivää, superia ja mahtavaa että juuri MINUT tulisi valita, aaah.
Mitenkähän sitä seuraavassa haastattelussa osaisi olla niin, että omakehu haisee ??
Työhaastatteluissa yleensä aloitetaan sillä, että kysyvät, miksi olen kiinnostunut kyseisestä paikasta ( No haloo, haluan rahaa !! ). Selitän siinä ummet ja lammet, miten kiiiinnostunut olenkaan.
Seuraavassa vaiheessa haastattelija kertoo työpaikasta kaiken mahdollisen ; toimenkuva, toiminta työpaikalla, tulevan työntekijän haasteet, työyhteisöstä kaikkea sekalaista, työajat, palkat, työvuorot, organisaatio, hallinto, taustajoukot jne jne jne..
Sitten kysytään : Onko sinulla mitään kysyttävää ?
No mitä sitä osaa kysyä kun kaikki jo selitettiin. Kiitän, että sain erittäin kattavan tietopaketin, joten juuri sillä hetkellä ei tule mitään erityistä kysyttävää mieleen.
Sitten seuraa vaikein vaihe : Kehuppa itseäsi !
KEHUA ?! No tietenkin kerron mitä osaan, miten tulen toimeen ihmisten kanssa... Mutta kieltämättä on hirveän vaikeaa yhtäkkiä edes ajatella, saatika sanoiksi pukea, mikä minussa nyt olisi niiin äärettömän ihanaa, sädehtivää, superia ja mahtavaa että juuri MINUT tulisi valita, aaah.
Mitenkähän sitä seuraavassa haastattelussa osaisi olla niin, että omakehu haisee ??
Vastaukset 3
Vanhimmat
ei kannata lähteä ampumaan yli. Tuskin itseään täynnä olevat hakijat pääsevät pitemmälle kuin sinä.
Huomioni kiintyi siihen, että sanoit selitteleväsi ummet ja lammet. Kuulostaa itselleni tutulta ja siksi ajattelin, että olisi parempi pyrkiä lyhyemmin kertomaan oma sanottava. Jos rupattelee ja selittelee liika sekään ei ole hyväksi. Parempi olisi, jos osaisi keskittyä kuuntelemaan ja antaisi asiallisia muttei kovin pitkiä vastauksia.
Itse saattaisin kuitata loppukysymyksen sanomalla, koska saan aloittaa työt.
Onnea seuraavaan haastatteluun, jos sellaista vielä tarvitaan.
Paikkoja on, ja haastatteluissa ravaan viikoittain, mutta paikka ei ole auennut.
Itse olen myös rehellisesti kertonut itsestäni, myös hyvät ja huonot puolet, enkä mielestäni selittele turhia.
Pukeudun asiallisesti ja ulkonäkö muutenkin ok. Mutta joku vikahan minussa täytyy olla kun en kelpaa. En ole enää ihan nuori, neljänkympin tienoilla ja työmatkakin tulisi olemaan melko pitkä, joten onko nämä sitten niitä syitä. En kyllä ymmärrä miksi edes kutsuvat haastatteluun, koska kyllähän ikä ja asuinpaikka näkyvät papereista.
Turhaa juoksuttamista, alkaa todella väsyttää tämä tilanne.
Minäkin neljänkympin tienoilla oleva työnhakija. Olen kyllä mielettömän aktiivinen etsimään töitä; soittelen, seuraan netistä ja lehdistä avoimia paikkoja. Välillä heitän päivän-kolmen työkeikkaa, että saisin edes johonkin itseäni tungettua mahdollisen jatkon toivossa.
Näitä keikkoja seuraa sitten hillitön todistusten metsästys, postittelu ja odottelu, että josko sitä työmarkkinatukea vaikka seuraavan kuun lopussa lohkeaisi...
Kyllä se vaan näyttää niin olevan, että ne nuoremmat saavat ne vakituiset pestit.
Tiedän useita, jotka ovat kyllä rehvakkaita, rohkeita ja itseriittoisia, ehkä heillä haastattelussa se omakehu on mennyt sitten todella nappiin ;)
Kumma jos sellaisia piirteitä arvostetaan työelämässä, omakehuilla kun ei töitä tehdä vaan taidolla ja tietämyksellä.
Olen kai sellaista sukupolvea, joka arvostaa enemmän sitä ettei itsestään pidetä turhaa meteliä.
Kyllä laposena jo kotona opetettiin ettei itseään saa kehua eikä peilin edessä asua.