Kertokaahan arvon viisaat naiset minulle että jos nainen on masentunut tai hänellä on huonoitsetunto tai muutenvain herkkää aikaa elämässä niin hakeutuuko hän hyvä itsetuntoisten miesten lähelle, vai onko sittenkin turvallisempaa/kotoisampaa etsiä joku jolla on myös ongelmia ja masennusta?
Voiko joskus olla jopa niin että nainen haluaa olla jonkun todella huonoitsetuntoisen reppanan kanssa että tuntisi itsensä paremmaksi?
Voiko liian hyväitsetuntoinen ja onnellinen mies olla jopa pelottava?
Voiko joskus olla jopa niin että nainen haluaa olla jonkun todella huonoitsetuntoisen reppanan kanssa että tuntisi itsensä paremmaksi?
Voiko liian hyväitsetuntoinen ja onnellinen mies olla jopa pelottava?
Vastaukset 23
Vanhimmat
Mutta olet varmaankin oikeassa-ainakin osittain. Jos itsellä on todella vaikeaa, niin ehkäpä on helpompi olla sellaisen ihmisen seurassa, jolla kenties myös vaikeaa aikaa elämässä. Siitä voi kyllä seurata vain sitä,että sitten surkutellaan yhdessä eikä kummallakaan ole oikein voimia auttaa ja tsempata toista. Olisiko näin?
Mutta sitten taas jos "hyväitsetuntoinen" huoleton puolisko on niin kevytmielinen että ongelmainen osapuoli ei voi oikein jakaa syvällisiä ongelmiaan hänen kanssaan...
Onko mahdollista?
Jos molemmilla on ongelmia niin ollaan ainakin samalla aaltopituudella ja mielentilassa. Ehkä kuitenkin molempi ongelmainen suhde on hyvä vain esim "yhdenillan juttu" muodossa..hmmm..
Tottahan tuo on, että se terveempi ei ymmärrä masentunutta eikä masentunut tervettä. Minä olen ihastunut palavasti mieheen joka oli ns"terve ja tasapainoinen", ei lainkaan niitä ongelmia elämän arkipäivässä joita minulla oli. Tuntuihan se pelottavalta mutta myös ihanan turvalliselta mieheltä.
Juttumme ei kyllä toiminut. Eli ehkä vastaus on se että masentunut ja elämänsä onnessa oleva ovat aika vieraita toisilleen.
mutta niinkun sanottu että jos ei ole ollut masennusta niin voiko sittä silloin ymärtää??
noh ei mulla on ollut aika hurja masennus...
kuukauden valvoin yhtä soittoa... pieniä unenpätkiä noin 10 min - 1.5 tuntia kerralaan
enkä syönyt juurikaan...
huom eikä mitään päihteitä... !!!
ei viina tai tupakka tai huumeita
olen 175 pitkä panion 55 kiloa tasan ennenkuin sain hoitoa...
olen tervehtynt siitä enkä minä masennu mutta ymmärään mitä on kun masentaa oikeesti...
nykysin joskus tulee uupumisia muuta kellepä ei tulis...
minä varmaan en vois elää sellasen ihmisen kanssa jolla ei ole ollut mitään ongelmia??
vaikka olen tosi hyvä ymärtämään mutta onko toinen samanlainen...
sitten juuri niin elämänhaluineen turvallinen , että vetää naisen mukaansa..............eipä sitä nainen muusta masennukaan enempää kuin siitä ettei saa veroistaan miestä, joka jaksaisi häntä ilahduttaa....
miestä
"alaspäin".
-kyllä ylöspäin on suunta.Haluan,että tunnen miehen erinomaisuuden, itseäni paremman.Se koostuu hyvin pienistäkin asioista.Tavallisesta arkielämän jutuista.Ei mitään omakotitalo,kesämökki,ferrarijuttuja.Kun antaa vain oman itsensä mulle,se riittää;)
Kyllä masentunut vetäytyy yleensä syrjään märehtimään.
Masentuneena itsestä tuntuu, että tuntui niistä muista miltä tahansa, niitä ei kuitenkaan kiinnosta. Turha mennä niille kitisemään siis, tai mihinkään muualle. Ei kerta kaikkiaan ole paikkaa jossa itse tuntisi olonsa hyväksi ja uskoo, että osittain se johtuu siitä ettei sua vaan kaivata mihinkään... Mutta se siitä ja sen kestävyydestä.
Itse olen nykyisin hyvän itsetunnon omaavan, mutta edelleen minä haluaisin sellaisen jolla on hyvä itsetunto.
Koska tälläinen mies jaksaa tukea minua paremmin, sillä tukeahan ja ymmärrystä nainen tarvitsee...
ei taida hakeutua kenenkään luokse, siitä lähinnä ei ole mitään hyötyä mihinkään. Aika harva mieskään yleensäkään sietää sitä yhtään pitempään, että ei aina ole niin täydellisellä mielentilalla. Sama, jos sanot jostakin vaikeasta asiasta jollekin, aika harva ymmärtää sen miksikään muuksi kuin ruikutukseksi, varsinkin jos asialle ei oikeastaan voi tehdä mitään.
Parhaiten menee kun nuolee haavansa yksin ja näyttää muille hymynaamaa, vaikka olisi miten rikki tai huolissaan jostakin asiasta. Eri asia on myös se masentavatko ulkoiset ongelmat vai onko kaikki asiat hyvin ja silti masentaisi. Sekin sekoitetaan liian monesti ja periaatteessa vaikka olisi kuinka vaikeaa jonkin todellisen syyn vuoksi(sairaus, perheongelmat tai muut oikeat huolet), niin leimataan aika herkästi jotenkin itse ongelmaiseksi tapaukseksi.
Eikä kannata kertoa suruista tai vaikeista asioista elämässä kellekkään, koska ne aina kuitenkin jossakin vaiheessa käännetään siten, että naisessa on vika (aivan kuin tuossa otsikossa oletetaan, ilman että kukaan tietäisi, mikä tilanne voisi olla jos olosuhteet olisivat paremmat). Ei kaikki lähde aina itsestä. Jos vaikka tulee jotakin vakavaa sairautta tai muita huolia, mitkä ahdistavat tai masentavat niin ei siinä kyllä ensisijaisesti käy mielessäkään mitkään miehet tai niiden etsiminen.
Jaa minkähän takia sitä pitäisi heti miehen lähelle hakeutua? Onko oma itsetuntosi jotenkin hukkateillä? Ajatteletko ettet ole itse omalle naisellesi tai jollekkin toiselle hyvä olkapää?
Kyllä me vahvan itsetunnon omaavat naiset pärjäämme huolinemme ihan ystävien ja oman itsemme kanssa. Valitettavan usein tilanne on muuten niin, että miehet eivät kestä hyvän itsetunnon omaavaa naista. Esim. omakohtaisesti mies on yrittänyt lähes kaikin tavoin murentaa itsetuntoani, naiseuttani ja viehättävyyttäni. Jos siinä tilanteessa en välttämättä halua joka hetki tätä mollausta kuunnella, ei se sitä tarkoita että olen jonkun miehen kainalossa märisemässä, vaan nautin omasta seurastani ja "rentoudun" ilman toisen napinoita.
Miehen itsetunto on hyvä asia, jos se tulee miehestä itsestään, eikä mies pönkitä itsetuntoaan naisen maahan polkemisen avulla.
On totta että hyväitsetuntoinen ei tarvitse kumppania tunteakseen oloansa hyväksi. Itseasiassa alkuperäisen kysymyksen tarkoitus oli selvittää erästä suhdettani jossa minä kyllä katsoisin olevani se parempi itsetuntoinen puoli. Ehkä jopa liian..
Mun ajatus on että riippuu vähän mitä nainen itse haluaa, itse tekisin ehkä näin että jos haluaisin piristystä hakeutuisin sen "vahvan ja iloisen" ihmisen seuraan ja jos kaipaisin turvallista kainaloa hakeutuisin siihen "kotoisaan kainaloon", en ehkä niinkään toisen masentuneen seuraan vaan muuten rauhallisen ja ymmärtäväisen miehen seuraan.
Olen ollut masentunut ja silloin ei vois vähempää kiinnostaa muut. Omaan myös huononitsetunnon (kiitos siitä miehelle joka polki sen maahan), olis ihanteellisinta jos sais sellaisen ymmärtäväisen, pirteän ja turvallisen miehen joka osais antaa kaikkea (piristystä, lohtua jne.) sopivasti sillon kun sitä tarvitsisi. Epäilen vaan että niitä ei ole kuin saduissa.
Itse nimenomaan hakeudun hyväitsetuntoisten ja tasapainoisten miesten lähelle. He antavat juuri sitä turvaa mitä haluan kun elän myrkyssä. "Läpi myrskyn vie mun lauttaa kotirantaan päin..."
Toisen masentuneen kanssa vain tuntisin oloni kaksin verroin hankalaksi. Olen kuitenkin niin peruspositiivinen ja haluan "parantua" että tarven siihen tukea eikä mielestäni toinen yhtä herkkä sitä tukea anna. Tämä on vain minun mielipiteeni.
ei kiinnosta miehet, on omissakin ongelmissa jo ihan tarpeeksi, et ei siihen tarvi enää yhtään ongelmaa tai arvostelijaa lisäksi.
Minä huomasin viime vuonna, kun itsellä oli "ongelmia" tai no sanotaanko paremminkin päässäpyöriviä murheita, niin hakeuduin aivan erilaisten miesten seuraan kuin aikaisemmin. Kai sitä haki jotain turvaa sillä hetkellä eli nimenomaan itsevarmaa miestä eikä mitään reppanaa.
Mutta uskoisin että jos on todella huono itsetunto (jopa vaikeuttaa ihmisiin tutustumisessa merkittävästi), niin hakeutuu varmaankin vähän samankaltaisen ihmisen seuraan. Tai en tiiä... :)
Minä uskoisin sen olevan lähinnä kiinni siitä kuinka hyvä mies on kuuntelemaan. Kokemukseni perusteella masentunut nainen kaipaa eniten syliä johon voi käpertyä turvaan jos maailma tuntuu liian ahdistavalta. Toisin sanoen miestä joka osaa kuunnella ja jolle voi kertoa kaikki murheensa ilman riskiä, että tämä lemppaa naisen siihen paikkaan koska ajattelee naisessa olevan jotakin vikaa.
Olet ihana, Nykymies!
Mistä löytäisin Sinunlaisesi fiksun miehen?!
Kiteytät erittäin hyvin asian. Tutustumisvaiheessa on jonkinlainen "riski" kertoa avoimesti omasta elämästään. Tuntuu, että ainakin oman ikäluokkani (n. 40v) miehissä on melko paljon sellaisia, jotka etsivät täydellistä, täysin "ongelmatonta" (mikä kamala sana!) aikuista naista...
Itse arvostan miehessä sitä, että hänellä on rohkeutta kuunnella ja olla jollain tavalla tukena naiselle. Elämä kun ei aina ole sitä mitä tilaa. Kenelle tahansa voi tulla eteen yllätykisä, jotka ovat kaukanakin ruusuillatanssimisesta.
Hyvää kevättä kaikille!
No niin, tätä juuri kaipaisin. Hyvää kuuntelijaa, jonka syliin käpertyä. Ei hänen tarvitse minun ongelmiani ratkaista, vaan olla lähellä. Sellaista miestä, jolle saisin kertoa omat murheeni ilman pelkoa, että hän pitää minua outona tai jotenkin provosoituu jutuistani.
Olen huomannut, että tällaisilla miehillä on kuitenkin yleensä terve itsetunto. He ovat vahvoja ihmisiä, mutta kuitenkin ymmärtäväisiä. Tällaisen kun saisin vielä joskus :)
Oman itsetunnon koen yleensä selvästi plusmerkkiseksi. Itseni paikkaa tässä maailmassa vain en oikein tunne täysin löytäväni. Tämä on siis eri asia kuin sydänsijan kokeminen kotoisaksi, sen oikean vasemmalla puolen.
Kuuntelun osalta olis myös tärkeää kyetä olemaan vaiti toisen syvimmistä vuodatuksista. Silloin tämä terapeuttinen läheislääkintä toimii, kaikessa kunnioittavuudessaan. Siitä muotoutuu hyvä ja vahva toistunto. Aika monella on kiusaus levitellä kaikkea kuulemaansa erinäisiä kanavia kahlaten. Jotkut jopa tarkoituskela hakeutuvat kyylääjiksi saadaksen nyhdettyä jotain tavalla tai toisella hyödynnettävää, joko kyseisestä henkilöstä tai tämän kautta jostain toisesta.
Siitä minua olisi hyvin vaikea narauttaa, että uskottuja vuodatuksia päästelisin ilmoille ilahduttamaan höröisiä korvia. Avoimemmat tapahtumat/tilanteet on sitten eri asia, niistä voi väliin raporttia laittaankin.
Omia asioitani on kyllä tässä lähitaannoisina aikoina revitelty siinä määrin rapsakasti, että ns. intimiteettiys on nykyään lähinnä vain vaivautunut vitsi, jollaisena siihen on itsenikin suhtauduttava. Sydämen tuntumassa kyllä vitsailu vuodattuu verenvakavaksi totisuudeksi. Ydinreaktorin kanssa ei ole leikkimistä.
Suurin osa sisällöstä sivunnee otsikkoa täysin, mutta viesteilimpä sinne tänne.
Kuinka moni nainen jaksaa kuule masentuneena miettiä miehen luonteenpiirteitä tai laittaa energiaansa sen iskemiseen? Ei taida sulla olla kokemusta ja olet kyllä hyvin jäävi sanomaan yhtään mitään. Kyllä sitä syliä kaipaa, mutta ei silloin ole voimaa eikä mahdollisuuksia suhteisiin. Kellään ei kiinnosta masentunut ihminen. Ja miehen on turha luulla että se voi kiillottaa sädekehäänsä toisen tuskan vuoksi.
Jos olen masentunut tai on muuten vain ajanjakso jolloin synkistelyt ovat ainoita ajatuksia, niin silloin en halua minkäänlaista miestä. He eivät edes käy ajatuksissani.
terveitä ihmisiä noin yleensäkin. Rentut ja vaikeat tapaukset kiinnostavat, vaikkei ole oikeasti voimia panostaa kun omat asiat vaivaavat. Siksi pysynkin kaukana kaikista miehistä toistaiseksi ja tyydyn vain haaveilemaan turvallisesta sylistä.