Mielestäni ystävyyssuhteet ovat väheksytyssä asemassa tässä yhteiskunnassa. Aina puhutaan parisuhteesta, sen hoitamisesta, erosta, seksistä parisuhteessa jne.jne.
Miksi ei ikinä puhuta ystävyyssuhteista? Ei muisteta niitä, jotka ovat rinnallasi vuodesta toiseen vaikka puolisot välillä vaihtuisikin.
Mulla on tosi inhottava olotila. Kyllä se ikävältä tuntuu vihdoinkin tajuta, että tosiystäväkseni luulemani ihminen onkin paljastunut todella kaksinaamaiseksi olennoksi. Aikanaan parikin ihmistä varoitteli minua tästä ystävästä sanoen, ettei välttämättä kannata luottaa häneen. Minä näin hänessä muka jotain muuta, todellisen ystävän ja sielunsiskon. Annoin hänelle anteeksi monia asioita viimeisimpien vuosien aikana; sen, että hän valehteli minusta törkeästi miehelleni pelastaakseen oman nahkansa, että hän puhui minusta pahaa muille ystävilleen, että hän ei hyväksynyt kaikkia tapojani ja ajatuksiani,että hän väheksyi minun taitojani ja tunteitani (loukkaavin esimerkki se, että hän ei ymmärtänyt vaan väheksyi tuskaani liittyen veljeni alkoholismiin, koska hällä itsellään oli muka kaikki niin paljon huonommin).. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Hän on myös useita kertoja ikäänkuin unohtanut minut, unohtanut sovitut asiat. Tämä varsinkin on minusta ikävää. Ystävän lupaukseen pitäisi voida luottaa. Hän on monia kertoja kehunut muita kavereitaan, (joista hän joka toinen päivä tosin puhuu vain pahaa) tarkoituksenaan tehdä minun oloni huonoksi. Samalla hän on arvostellut minun ystäviäni ja tuttaviani.
Haluaisin taas sopia, mutta en anna itselleni lupaa. Olen todella vihainen ja loukkaantunut hänelle tällä hetkellä. Olotila on suorastaan aggressiivinen jos vain ajattelenkaan häntä. Olen myös vihainen itselleni siitä, että luotin kerta toisensa jälkeen häneen ja kerroin hänelle yksityisistä asioistani, joita hän varmasti nyt levittelee pitkin kyliä.
Tunnen hänet sen verran hyvin, että hän osaa olla todella vakuuttava kertoessaan suureksi osaksi päästään keksimiään juttuja ja haukkuessaan kavereitaan. Minua aivan hirvittää, kuinka hän on puhunut todella mukavista ihmisistä kauheita juttuja, joihin minä olen uskonut, kunnes oikea totuus on selvinnyt jotakin muuta kautta.
Tämän kirjoituksen haluan omistaa kolmelle tosiystävälleni, joihin en ole vuosien varrella joutunut koskaan pettymään. Onneksi te olette olemassa
Miksi ei ikinä puhuta ystävyyssuhteista? Ei muisteta niitä, jotka ovat rinnallasi vuodesta toiseen vaikka puolisot välillä vaihtuisikin.
Mulla on tosi inhottava olotila. Kyllä se ikävältä tuntuu vihdoinkin tajuta, että tosiystäväkseni luulemani ihminen onkin paljastunut todella kaksinaamaiseksi olennoksi. Aikanaan parikin ihmistä varoitteli minua tästä ystävästä sanoen, ettei välttämättä kannata luottaa häneen. Minä näin hänessä muka jotain muuta, todellisen ystävän ja sielunsiskon. Annoin hänelle anteeksi monia asioita viimeisimpien vuosien aikana; sen, että hän valehteli minusta törkeästi miehelleni pelastaakseen oman nahkansa, että hän puhui minusta pahaa muille ystävilleen, että hän ei hyväksynyt kaikkia tapojani ja ajatuksiani,että hän väheksyi minun taitojani ja tunteitani (loukkaavin esimerkki se, että hän ei ymmärtänyt vaan väheksyi tuskaani liittyen veljeni alkoholismiin, koska hällä itsellään oli muka kaikki niin paljon huonommin).. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Hän on myös useita kertoja ikäänkuin unohtanut minut, unohtanut sovitut asiat. Tämä varsinkin on minusta ikävää. Ystävän lupaukseen pitäisi voida luottaa. Hän on monia kertoja kehunut muita kavereitaan, (joista hän joka toinen päivä tosin puhuu vain pahaa) tarkoituksenaan tehdä minun oloni huonoksi. Samalla hän on arvostellut minun ystäviäni ja tuttaviani.
Haluaisin taas sopia, mutta en anna itselleni lupaa. Olen todella vihainen ja loukkaantunut hänelle tällä hetkellä. Olotila on suorastaan aggressiivinen jos vain ajattelenkaan häntä. Olen myös vihainen itselleni siitä, että luotin kerta toisensa jälkeen häneen ja kerroin hänelle yksityisistä asioistani, joita hän varmasti nyt levittelee pitkin kyliä.
Tunnen hänet sen verran hyvin, että hän osaa olla todella vakuuttava kertoessaan suureksi osaksi päästään keksimiään juttuja ja haukkuessaan kavereitaan. Minua aivan hirvittää, kuinka hän on puhunut todella mukavista ihmisistä kauheita juttuja, joihin minä olen uskonut, kunnes oikea totuus on selvinnyt jotakin muuta kautta.
Tämän kirjoituksen haluan omistaa kolmelle tosiystävälleni, joihin en ole vuosien varrella joutunut koskaan pettymään. Onneksi te olette olemassa
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tiedän miltä susta tuntuu. Et ole ainoa joka on todella vihainen sekä ex-ystävälleen että itselleen. Älä syytä itseäsi, olet tehnyt niin kuin siinä tilanteessa tuntui oikealta!
Hyvä pointti tuo, että on tehnyt niin kuin itsestään tuntui oikealta. Ihmisillä on erilaisia käsityksiä asioista ja joskus jopa se, että "tekee niin kuin oikealta tuntuu", ei auta.
Silti, viha ei vie sua mihinkään. Mulla sama juttu kuin teillä molemmilla: pettymys ystävyydestä, jota kuvitteli ikuiseksi. Suututtaa, ketuttaa ja vaikka mitä, mutta ennen kaikkea se kaikki peittää surua ja pettymystä siihen, että toinen ei hyväksynyt mua sellaisena kuin olen. Kuvittelin, että huonoistakin ajoista päästään yli, mutta olin väärässä. Virheille ja epäilykselle ei ollut varaa, ei sille, että toinen olis halunnut olla sun ystäväs epätäydellisyyksistä huolimatta, vaikka joskus sanoikin mulle, että erilaisuus on rikkaus.
Mutta en silti halua tuntea vihaa, vaikka hän loukkasi mua tarkoituksellisesti, mut hyvin tuntien. Hän oli aikoinaan mulle tosi suuri tuki ja rakas ystävä. Ei pidä unohtaa sitä kaikkea hyvää, jota joskus oli, vaikka ystävyys ei päätykään niin kuin toivoo (tai jatku :)). Kaikki tuo kuitenkin loppu viimeksi opettaa meille sen ystävyyden laadun ja mä ainakin omalta kohdaltani olen iloinen, että todelliset värit tulee aina esille, oli ne sitten toivottavia tai ei, en halua pitää ystävänäni ihmistä, joka ei sitä todellisuudessa ole.
Tsemppiä teille kummallekin ja kaikille ystävyyssuhteissaan pettyneille!! Ja pitäkää ihmeessä tosiaan kiinni niistä aidoista ystävyyssuhteista, ne ovat yksi elämän suurimmista rikkauksista!
Tää viesti voisi olla just sen ex-ystäväni kirjoittama!
Ystävyys on kaksipuolinen juttu. On turha odottaa jatkuvaa ystävyyttä ja tukea, jos ei ole valmis antamaan itsestään yhtään mitään.
En usko.
"On turha odottaa jatkuvaa ystävyyttä ja tukea, jos ei ole valmis antamaan itsestään yhtään mitään." Mä annoin kaikkeni. Kerran annoin kritiikkiä kehujen sijaan ja lopputulos löytyy kirjoituksesta. Halusin selvittää asian, muttei ystäväni antanut siihen mahdollisuutta. Kaksipuolinen juttu tarkoittaa sitä, että kummatkin ovat valmiita tulemaan vastaan, ei vain toinen.
Olisi voinut olla sen kirjoittama, mutta selvästikään ei ole.
Pahoittelen. Sinusta en kirjoittanut, enhän edes tunne sinua.
Miten sun ex-ystävästä tuli ex-ystävä?
ja toivottavasti en loukannut ajattelemattomuudellani.
Tuin ja kannustin tätä ihmistä kaikin voimin vuosia.
Kun olisin itse kaivannut tukea, kun minulla oli todella vaikeaa, tämä henkilö lopetti yhteydenpidon.
Jouduin kirjaimellisesti anelemaan häntä ottamaan minuun yhteyttä, mikä on hyvinkin nöyryyttävää, kun itse on tehnyt kaikkensa.
Yritin antaa anteeksi, mutta sama meno jatkui vain. Lopulta tuli seinä vastaan. En enää jaksanut . Lopetin vähitellen yhteydenpidon, ja kävi ilmi, että jos minä en pidä yhteyttä, yhteyttä ei sitten pidetä ollenkaan.
En ansaitse loputonta mielipahaa ja nöyryytystä.
Oliko ystäväsi varmasti tietoinen vaikeuksistasi? Tuollaisista mielipahaa aiheuttavista ihmisistä on hyväkin päästä eroon, pidemmän päälle parempi.
Kyllä, nimenomaan viesti, jossa kerroin vaikeuksistani, laukaisi tuon mykkäkoulun. Puhuin myös varmaan tunnin siitä, miten paljon hänen käytöksensä minua loukkasi, mutta sillä annoin hänelle vain aseen, jolla loukata minua vielä enemmän.
että sinulla on ne 3 tosiystävää, monella ei ole edes yhtäkään!
Ihmiset on ihmisiä ja niihin voi joutua pettymään joskus vaikka olisivat tosi ystäviä. Ystävyys on myös anteeksi antoa. Kukaan ei ole täydellinen.
Tietysti liika on liikaa jos joutuu kokoajan pettymään ja isoissa asioissa.