Menköön

Kaikin mokomin "voittajaksi" valittu saa mennä Ateenaan.On mielenkiintoista nähdä/kuulla minkä vastaanoton saa vanhassa kulttuurikaupungissa. Ei sovi siihen ympäristöön esittäjät. Lisäksi "laulukaan" ei ole laulu sanan merkityksessä.Miksi mollata Metsäketoa; hän olisi edustanut tyylikkäästi Suomea. Onneksi kuulun niihin kansalaisiin jotka arvostavat perinteisiä arvoja ja kaikkea kauneutta. Kommenteista huomaa kuinka pahoin moni suomalainen, varsinkin nuoriso,voi Suomessa.Ei osata lukea, kirjoittaa eikä elää.Lordilla on mainio tilaisuus mennä "kertomaan" siitä muulle maailmalle; esimerkkinä mikä maku on nuorisolla etenkin!!Miksi myös mollata "mummoja" äänestys käyttäytymisestä. Johtopäätös; meininki on sairasta.
2143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tomi Metsäketoa ei yksinkertaisesti voi olla mollaamatta. Tomin muovinen habitus on adoptoitu osin amerikkalaisen Mattel-yhtiön barbinukeilta ja osin Etelä-Euroopan gigolokulttuureilta. Vaikka Tomi saa sinun alushousut kostumaan ja sukat pyörimään, niin se ei takaa menestystä Eurooviisuissa. Ei vaikka kuinka olis Versacee ja säihkyviä etuhampaita.

Äänestä
  • Housujen kostuminen ja hyvä musiikki sekä loistava laulaja ovat eri asioita. Ajelin kotiin suuren rakkauteni luota ja Eternamente tuli radiosta; ennemminkin silmät kostuvat, koska laulun kuuntelu on nautinto. Sitäpaitsi katselen ilokseni Tomin ulkonäköäkin; erottuu tavallisista talliaisista edukseen, sekö monia ärsyttänee että homoksi ym. pitää nimitella. Itse annan kehuja ja kiitosta kenelle se kuuluu; mitkä sinun avusi ja saavutuksesi ovat, voinen kysyä hyvässä hengessä ?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lordit kirjoitti:

Kaikin mokomin "voittajaksi" valittu saa mennä Ateenaan.On mielenkiintoista nähdä/kuulla minkä vastaanoton saa vanhassa kulttuurikaupungissa. Ei sovi siihen ympäristöön esittäjät. Lisäksi "laulukaan" ei ole laulu sanan merkityksessä.Miksi mollata Metsäketoa; hän olisi edustanut tyylikkäästi Suomea. Onneksi kuulun niihin kansalaisiin jotka arvostavat perinteisiä arvoja ja kaikkea kauneutta. Kommenteista huomaa kuinka pahoin moni suomalainen, varsinkin nuoriso,voi Suomessa.Ei osata lukea, kirjoittaa eikä elää.Lordilla on mainio tilaisuus mennä "kertomaan" siitä muulle maailmalle; esimerkkinä mikä maku on nuorisolla etenkin!!Miksi myös mollata "mummoja" äänestys käyttäytymisestä. Johtopäätös; meininki on sairasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu