Aiemmasta kirjoituksesta luin justiinsa naulan kantaan olevan kommentin, että ei olisi parasta olla ennakkoasenteita/toiveita miniää kohtaan.
Minä olen miniänä tainnut pettää kaikki anopin odotukset, näin olen vuosien varrella ymmärtänyt hänen kommenteistaan. Anoppini on varsinainen Hyacinth Bucket.
Olen tavallisesta duunariperheestä kuten miehenikin, mutta ilmeisesti mieheni vanhempien duunariammatit ovat hienompia kuin omien vanhempieni. En käytä turkiksia enkä timanttikoruja vaikka mieheni on insinööri (anopin mielestä todella arvostettu ammatti ja vaimonkin olisi syytä käyttäytyä arvonsa mukaisesti).
Olohuoneeseen olen laittanut verhot väärinpäin, ne voitaisiin yhdessä vaihtaa oikeinpäin. Muutenkin sisustuksessamme on yhtä ja toista vialla.
Joulupäivän iltana astiat pitää tiskata vaikka kello on jo 22.00. En osaa pitää kotiamme muutenkaan riittävän siistinä.
Kun lapsemme on sairas, olisi parasta että anoppi (joka on meillä kylässä) pääsee mukaan lääkärin vastaanotolle, koskaa osaa parhaiten selittää lapsen oireet. Sillä ei ole mitään merkitystä että olen itse sairaanhoitaja.
Anoppi ihmettelee kuinka voin osallistua esim. keskusteluun takapihan terassin rakentamisesta, naiset kun eivät ymmärrä rakentamisesta mitään. Ihmetystä herättää myös kuinka voin mieheni kanssa keskustella tämän työasioista, koska en ole siihen riittävän älykäs. Kanssani voi keskustella vain saippuasarjoista, joita en edes seuraa.
Erään kerran olin anopin mielestä holtittomassa kunnossa kun join kuohuviinilasillisen ja halusin antaa pojalleni suukon. Poika oli anopin sylissä ja anoppi tönäisi minua otsasta ja sanoi: "Mene pois". Silloin tuli mitta täyteen kahdentoista vuoden loukkausten nielemisestä ja oli pakko sanoa, että nyt riittää. Jokin raja minunkin sietokyvylläni on. Voin odottaa myös anopilta käytöstapoja vaikka hän vanhempi ihminen onkin.
Anopin kunniaksi on sanottava, että hän osaa sanoa nämä kommentit silloin kun olemme kahden, jonkinlaista pelisilmää siis, ettei kukaan muu kuule.
Täysi kiitos oikeasti miehelleni ja mieheni sisaruksille, että ovat pitäneet minun puoliani äitiään vastaan ja olen voinut suoraan sanoa mitä mieltä heidän äidistään olen. Kaikista nöyryytyksistä huolimatta haluan että pojallani ja anopilla on hyvät välit, koska isovanhempana anoppi on aivan mahtava.
Minä olen miniänä tainnut pettää kaikki anopin odotukset, näin olen vuosien varrella ymmärtänyt hänen kommenteistaan. Anoppini on varsinainen Hyacinth Bucket.
Olen tavallisesta duunariperheestä kuten miehenikin, mutta ilmeisesti mieheni vanhempien duunariammatit ovat hienompia kuin omien vanhempieni. En käytä turkiksia enkä timanttikoruja vaikka mieheni on insinööri (anopin mielestä todella arvostettu ammatti ja vaimonkin olisi syytä käyttäytyä arvonsa mukaisesti).
Olohuoneeseen olen laittanut verhot väärinpäin, ne voitaisiin yhdessä vaihtaa oikeinpäin. Muutenkin sisustuksessamme on yhtä ja toista vialla.
Joulupäivän iltana astiat pitää tiskata vaikka kello on jo 22.00. En osaa pitää kotiamme muutenkaan riittävän siistinä.
Kun lapsemme on sairas, olisi parasta että anoppi (joka on meillä kylässä) pääsee mukaan lääkärin vastaanotolle, koskaa osaa parhaiten selittää lapsen oireet. Sillä ei ole mitään merkitystä että olen itse sairaanhoitaja.
Anoppi ihmettelee kuinka voin osallistua esim. keskusteluun takapihan terassin rakentamisesta, naiset kun eivät ymmärrä rakentamisesta mitään. Ihmetystä herättää myös kuinka voin mieheni kanssa keskustella tämän työasioista, koska en ole siihen riittävän älykäs. Kanssani voi keskustella vain saippuasarjoista, joita en edes seuraa.
Erään kerran olin anopin mielestä holtittomassa kunnossa kun join kuohuviinilasillisen ja halusin antaa pojalleni suukon. Poika oli anopin sylissä ja anoppi tönäisi minua otsasta ja sanoi: "Mene pois". Silloin tuli mitta täyteen kahdentoista vuoden loukkausten nielemisestä ja oli pakko sanoa, että nyt riittää. Jokin raja minunkin sietokyvylläni on. Voin odottaa myös anopilta käytöstapoja vaikka hän vanhempi ihminen onkin.
Anopin kunniaksi on sanottava, että hän osaa sanoa nämä kommentit silloin kun olemme kahden, jonkinlaista pelisilmää siis, ettei kukaan muu kuule.
Täysi kiitos oikeasti miehelleni ja mieheni sisaruksille, että ovat pitäneet minun puoliani äitiään vastaan ja olen voinut suoraan sanoa mitä mieltä heidän äidistään olen. Kaikista nöyryytyksistä huolimatta haluan että pojallani ja anopilla on hyvät välit, koska isovanhempana anoppi on aivan mahtava.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ihan hyvä miniä.Kyllähän näitäkin ääritapauksia anopeista löytyy.Ja kuten varmasti olet huomannut miniöistäkin.Kiitettävän hyvin pinnasi on kestänyt .Jo se että tulet hyvin toimeen miehesi sisarusten kanssa,kertoo että vika mitä ilmeisemmin tapauksessasi on juuri anopissa.Yleensä huono miniä kun ei tule kenenkään miehen sukulaisen kanssa.Ilmeisesti tämän tuen ansiosta olet kuitenkin jaksanut eteenpäin,enkä kirjoituksestasi aisti edes sen suurempaa katkeruutta.
elikkä nähtävästi olet saanut vallanhaluisen anopin...Miniäksi antaisin sinulle täyden kympin. Sitä vain ihmettelen, että miksi joidenkin ihmisten ylipäätään pitää puuttua muiden ihmisten elämään? He jotekin luulevat elävänsä tätä elämää ainoalla oikealla tavalla. Elä ja anna muittenkin elää.
Niin, tajusin vasta luettuani viestisi, että minun jaksamiseni anopin kanssa johtuu juuri siitä että saan mieheltäni ja hänen sisaruksiltaan tukea. Mieheni ei ole mikään mammanpoika, sanoo suorat sanat, kun aihetta on. Mieheni toinen sisko joutuu samanlaisen arvostelun kohteeksi äitinsä taholta, joten ymmärtäjiä mieheni suvussa onneksi riittää.