akka vei

Suhteemme oli kimurantti ja monipolvinen, mutta
15 vuotta sitä kesti. Oli meillä taukoakin välissä, jona aikana mieheni löysi toisen naisen. Itse kyllä silloin olin se, joka halusi lähteä ja oli minulle toinen mieskin siinä jo valmiina odottamassa. Päätimme kuitenkin monen mutkan jälkeen palata yhteen, ja toinen nainen jäi eli mies valitsi kuitenkin minut (meillä ei ole lapsia).
Jatkoimme taivaltamme, muutimme uuteen asuntoonkin, mutta jonkin ajan kuluttua välit taas kiristyivät. Iso syy tähän oli se, etten uskonut mieheni katkaisseen kaikkia väleja tähän toiseen naiseen, taisin enemmän kuin kerran
naputtaa hänelle asiasta, kuulustella, lukea hänen kännykkäänsä jne. Mies kuitenkin vannoi, että oli päätöksensä tehnyt ja että tuo toinen oli taakse jäänyttä elämää.
Elämä oli pari kolme vuotta varsin riitaisaa - ja lopulta tuli se päivä, että mieheni sanoi lähtevänsä ulkomaille töihin - että suhteemme on ohi. Niin hän lähti, vaikka itkin ja huusin ja rukoilin perään.
Nyt tilanteesta on kulunut jo pari vuotta ja viime viikolla sain kuulla, että exäni on nyt mennyt kihloihin tämän samaisen naisen kanssa! Olin siis ollut koko ajan oikeassa! Kyllä naisen vaisto kertoo, jos jokin ei ole ihan kohdallaan!
Minulle hän oli monet kerrat painottanut, että naimisiin hän ei koskaan mene, mutta niin vaan on nyt häät tulossa vuoden sisään! Tarkoitus on, että nainen muuttaa siis hänen luokseen sinne ulkomaille.
Olen niin kiukkuinen ja loukattu tästä tilanteesta, että vain haudon kostoa! Mitä tekisin, että pääsisin asiasta jotenkin yli? Itsellänikin on jo uusi ihmissuhde, mutta tämä loukkaus jäytää mieltäni niin saa....sti! Tahdon heille pelkkää pahaa!
9851
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

En ymmärrä alkuunkaan sun tarvettasi "kostaa" entiselle miehellesi, kun elämässäsi on jo uusi rakkaus. Tuollainen menneessä roikkuminen on pahin mahdollinen loukkaus sitä uutta siippaa kohtan ja toivonkin, että HÄN näpäyttää siitä sulle joku päivä.

Yritä nyt hyvä ihminen niellä tappiosi ja asettua uudelle tontillesi. Päästä irti menneestä ja elä tässä ja nyt, sillä vain tällä hetkellä on jotakin merkitystä sulle ja sun läheisillesi.
Onhan ihan naurettavaa hautoa kostoa ihmiselle, jolla ei ole enää mitään tekemistä sun elämäsi tai onnesi kanssa.

Äänestä
  • Ihminen on eletyn elämänsä summa. Vaikka kuinka haluasi olla kypsä ja jättää menneet taakse ja viisaampana jatkaa elämäänsä, niin eletyn elämän arvet vaikuttavat siihen miten ainakin minä uskon ihmiseen.

    Nuorena tyttönä menin naimisiin rehellisen hyvän miehen kenssa. Kun hän sitten katsoi minua silmiin 15 v:n avioliiton jälkeen ja valehteli, minä metin uskon siihen, että ihmiset ovat sitä mieltä he näyttävät.

    Olen uudessa elämässä vahvasti kiinni. Uusi suhdekin on jo vuosia vanha. Kuitenkin en pääse siitä ajetuksesta, että loppujen lopuksi en voi luottaa kuin itseeni. Tässkin suhteessa epäile, että jonain päivänä minu katsotaan silmiin ja valehdellaan silti. En halua entistä elämääni takaisin, enkä halua kostaa ex-miehelleni, mutta surullinen olen siitä, että hän vei minulta uskon ihmisen rehellisyyteen. E

    Äänestä

  • Elämässä kiinni kirjoitti:

    Ihminen on eletyn elämänsä summa. Vaikka kuinka haluasi olla kypsä ja jättää menneet taakse ja viisaampana jatkaa elämäänsä, niin eletyn elämän arvet vaikuttavat siihen miten ainakin minä uskon ihmiseen.

    Nuorena tyttönä menin naimisiin rehellisen hyvän miehen kenssa. Kun hän sitten katsoi minua silmiin 15 v:n avioliiton jälkeen ja valehteli, minä metin uskon siihen, että ihmiset ovat sitä mieltä he näyttävät.

    Olen uudessa elämässä vahvasti kiinni. Uusi suhdekin on jo vuosia vanha. Kuitenkin en pääse siitä ajetuksesta, että loppujen lopuksi en voi luottaa kuin itseeni. Tässkin suhteessa epäile, että jonain päivänä minu katsotaan silmiin ja valehdellaan silti. En halua entistä elämääni takaisin, enkä halua kostaa ex-miehelleni, mutta surullinen olen siitä, että hän vei minulta uskon ihmisen rehellisyyteen. E

    En voi olla kommentoimatta tähän.
    Siis se sun exäsi ei vienyt sulta yhtään mitään, sä veit sen uskosi ihmisiin itse itseltäsi, päättämällä, että kun kerran tulin petetyksi niin varmaan tulen tulevaisuudessakin, joten mun ei kande luottaa enää ikinä kehenkään.
    On naivia syyttää siitä päätöksestä toista ihmistä.
    Ja en TODELLAKAAN allekirjoita sitä väitettäsi, että ihminen on eletyn elämänsä summa. Jos siihen uskoisin, elää kyyhöttäisin sinkkuna loppuelämäni.
    Jokaisen perseelleen menneen ihmissuhteenkin jälkeen ON MAHDOLLISTA päästä tasapainoon, nollata tilanne ja löytää takaisin luottamukseen ja ihmisuskoon jne. Se EI ole helppoa, mutta se ON mahdollista.
    Nimim. kokemusta on.

    Äänestä

  • -Asta- kirjoitti:

    On mahdolista päästä tasapainoo, on mahdollista luottaa, on mahdollista rakentaa uutta, mutta entiset kokemukset ovat niitä, joista käsin ainakin minä toisaalta viisaampana toisaalta varovaisempana katselen maailmaa. Onnea niille , jotka pystyvät elämään täysin piittaamatta entisistä pettymyksistä ja toisaalta surunvalittelut niille, jotka eivät opi eletystä elämästä.

    Äänestä

Tiedän mitä tunnet, enkä voi moittia. Itsellenikin tulisi katkera olo siitä. Kosto olisi mullakin mielessä. Se mielihyvän tunne mikä siitä tulee saa korjattua itsetuntoa toisen kustannuksella, mutta luulen ettei mitään kostoa ole olemassa mikä vaikuttaisi niiden suhteeseen. Jos vaan tiedät miehen heikon kohdan, niin lähtisin siitä liikkeelle, mutta mieti onko siitä loppupeleissä mitään hyötyä kuitenkaan. Tsemppiä sulle!

Äänestä

Voi sua poloista, ensin olit jättämässä miestäsi toisen miehen takia ja sitten kun miehesi teki saman tempun, sinä haukut häntä ja hänen uutta naistaan ja juu - toinen nainenhan sen miehesi vei, sinun käytökselläsi ei ollut YHTÄÄN osuutta asiaan.. ei kai kukaan hullu kanssasi naimisiin haluaisikaan mennä!

Jos kirjoituksesi on tosi, niin herää.

Äänestä

15 vuotta suhdetta mikä ei milloinkaan pelannut kunnolla? Ei tullu aikaisemmin mieleen jättää leikkiä kesken?

Äänestä

Sinulle ei soisi minkäänlaista parisuhdetta. Ensinnäkin sinä jätit ensin miehen ja sinulla itselläsi oli toinen suhde. Mies oli siis vapaa kuin hän aloitti sen toisen suhteen, ei sinun miehesi.

Sitten oma mustasukkaisuutesi ajoi miehen luotasi. Siitäkin syytät miestä, vaikka pitäisi katsoa peiliin. Hän sentää erosi sinusta reilusti ennenkuin aloitti jälleen suhteen sen uuden kumppaninsa kanssa.

Miten ihmeessä kukaan voi viedä sinulta sellaista mitä sinulla ei ole. Sitä paitsi sinulla on uusi mies, jota kohtaan tunnen syvää myötätuntoa. Vielä tulee se päivä kun hän huomaa tehneensä elämänsä virheen lyötyään hynttyyt yhteen edellisessä miehessään kiinni olevan naisen kanssa.

Äänestä

.... niin hankala sinulla lienee olo. Koston hautominen ja pahan tahtominen ihmisille jotka eivät enää elämääsi kuulu.

Mahtaa olla nykyisellä miehelläsi elämä pelkkää h*******ä kanssasi. Tommonen katkeruuden ja vihan pitäminen ei voi olla vaikuttamatta teidän molempien elämään.

Noi kiemurat jotka olet tehnyt - jättänyt ja palannut, rähjännyt ja kiukutellut, kuullustellut, tarkastanut kännykkää: miten ihmeessä luulet että joku ihminen voisi tuollaisen ihmisen kanssa elää, mennä naimisiin ?

Kohta häipyy varmaan nykyinen kumppanisi. Mene ihminen terapiaan ! Tarviit ammattilaisen apua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mieheni sittenkin! kirjoitti:

Suhteemme oli kimurantti ja monipolvinen, mutta
15 vuotta sitä kesti. Oli meillä taukoakin välissä, jona aikana mieheni löysi toisen naisen. Itse kyllä silloin olin se, joka halusi lähteä ja oli minulle toinen mieskin siinä jo valmiina odottamassa. Päätimme kuitenkin monen mutkan jälkeen palata yhteen, ja toinen nainen jäi eli mies valitsi kuitenkin minut (meillä ei ole lapsia).
Jatkoimme taivaltamme, muutimme uuteen asuntoonkin, mutta jonkin ajan kuluttua välit taas kiristyivät. Iso syy tähän oli se, etten uskonut mieheni katkaisseen kaikkia väleja tähän toiseen naiseen, taisin enemmän kuin kerran
naputtaa hänelle asiasta, kuulustella, lukea hänen kännykkäänsä jne. Mies kuitenkin vannoi, että oli päätöksensä tehnyt ja että tuo toinen oli taakse jäänyttä elämää.
Elämä oli pari kolme vuotta varsin riitaisaa - ja lopulta tuli se päivä, että mieheni sanoi lähtevänsä ulkomaille töihin - että suhteemme on ohi. Niin hän lähti, vaikka itkin ja huusin ja rukoilin perään.
Nyt tilanteesta on kulunut jo pari vuotta ja viime viikolla sain kuulla, että exäni on nyt mennyt kihloihin tämän samaisen naisen kanssa! Olin siis ollut koko ajan oikeassa! Kyllä naisen vaisto kertoo, jos jokin ei ole ihan kohdallaan!
Minulle hän oli monet kerrat painottanut, että naimisiin hän ei koskaan mene, mutta niin vaan on nyt häät tulossa vuoden sisään! Tarkoitus on, että nainen muuttaa siis hänen luokseen sinne ulkomaille.
Olen niin kiukkuinen ja loukattu tästä tilanteesta, että vain haudon kostoa! Mitä tekisin, että pääsisin asiasta jotenkin yli? Itsellänikin on jo uusi ihmissuhde, mutta tämä loukkaus jäytää mieltäni niin saa....sti! Tahdon heille pelkkää pahaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu