Tasan ei käy onnen lahjat eikä joululahjat.
Kun ikää on jo tuon verran, alkaa näyttää todennäköiseltä ettei sitä oikeaa koskaan tullut.
Yrityskin on viimevuosina tosin jo laimentunut. Netistä en näy saavan asiallista naisseuraa, eikä ravitolakaan ole tuottanut tulosta. Sen olen mielessäni tehnyt selväksi että parempi yksin kuin huonon kaverin kanssa.
Lapsia olisinm halunnut saada, mutta kaikki ikäiseni naiset tuntuvat olevan YH. Tosin ei heitäkään näy juuri ilmoitukseni kiinnostavan
Uutta on se että monille työpaikallani seuran saamattomuus on kuin hyvä vitsin aihe ja seikkaa on yritetty käyttää minua vastaan.
No en ollut Rickhard Gere, enkä Robert Redford, vaan tavallinen ihminen.
Se kyllä vituttaa jos noi Lordinkin jätkät saa pärställään paremmin!
Kun ikää on jo tuon verran, alkaa näyttää todennäköiseltä ettei sitä oikeaa koskaan tullut.
Yrityskin on viimevuosina tosin jo laimentunut. Netistä en näy saavan asiallista naisseuraa, eikä ravitolakaan ole tuottanut tulosta. Sen olen mielessäni tehnyt selväksi että parempi yksin kuin huonon kaverin kanssa.
Lapsia olisinm halunnut saada, mutta kaikki ikäiseni naiset tuntuvat olevan YH. Tosin ei heitäkään näy juuri ilmoitukseni kiinnostavan
Uutta on se että monille työpaikallani seuran saamattomuus on kuin hyvä vitsin aihe ja seikkaa on yritetty käyttää minua vastaan.
No en ollut Rickhard Gere, enkä Robert Redford, vaan tavallinen ihminen.
Se kyllä vituttaa jos noi Lordinkin jätkät saa pärställään paremmin!
Vastaukset 20
Vanhimmat
Oman ikäisesi saattavatkin olla yh:ita, mutta oletko ajatellut katsella vähän nuorempaa? Itse olen 27 ja mieheni pian 35. Hyvin ollaan pärjätty jo 6v yhdessä. Lapsiahan sinä ehdit saada vielä, tietty melko pian mielellään, niin ei isukki ole ihan heti "kalkkis" ;). Meillä on vähän eri juttu ehkä kuin muilla, ollaan tunnettu tositosi pitkään jo ennen seurustelua, sitten vaan saatin yhteinen tilaisuus:)
Jos baarissa käyt, niin ehkäpä ihan tavallinen jutustelu mukavan oloisen naisen kanssa toistuvina kertoina tuottaisi tulosta? Siis, jos näet sellaisen, mee jutteleen, vaikka vähäksi aikaa vaan, jos näyttää, että ei ole vastenmielistä, niin seuraavalla baarikerralla taas uudelleen...
Tai vaikka bussipysäkillä, jos samaan aikaan sattuu aina joku mukava?
Jos vinoilevat työpaikalla, pyydä järjestämään (sokko)treffejä omien sinkkukavereiden tai -serkkujen kanssa. Olkoot hyödyksi jos asia kerta kaivelee :-)
Sinänsä kuulostaa tosi terveeltä tuo "mieluummin ilman kuin huonon kanssa". Elämänlaatu on tärkeämpää kuin -muoto!
Eipä niitä vapaita sokkotreffeille lähtijöitä ikäisistäni juuri löydy! Kyllä vaihtoehdot ovat tosi vähässä.
Jos niitä linja-autopysäkillä kohdattavia ei tähän ikään ole löytynyt, ei niitä suurella todennäköisyydellä löydy vastakaan.
Kokeiltu on etsiä aktiivisesti tai olla etsimättä -konsteja. Molemmat olleet turhia.
Nykyään tulee mieleen ajatus miksi nähdä vaivaa noin yleensäkään, kun itsekseen pärjää melko vähällä.
Itse olen 29 vuotias ja voin todeta että näin tässä kävi. Mutta todellakin parempi yksin kuin huonossa seurassa :)
Vaikka ei oikeaa heti löydä tai ei se ehkä etsimällä tuu, niin kannattais silti tapailla ehkäpä ihmisiä....? Kotona kökkimällä ei tuu ainakaan vastaan ehkä yhtään mitään -ystävääkään. Netti, keskusta (paikkakunnan), missä vaan.
Totta etten itsekään huonossa seurassa halua olla.
perimmäisenä syynä sitten loppujen on?
Kun näitä keskusteluja lukee, niin kyllä ikäisiäsi fiksuja naisia tuntuu olevan haku päällä.
Mitä ihmettä esim. netti-ilmoituksessasi sitten lukee? Voiko olla, että ilmoituksessasi on "rivienvälimörköjä", eli asioita, jotka viestittävät naisille aivan jotain muuta kuin mitä haluat itsestäsi kertoa?
Tosiasia on, että moni ikäisemme on jo naimisissa tai avoliitossa. Ja monella on jo lapsia, ja eronneet naiset sitten usein niitä yksinhuoltajia.
Mutta toisaalta: mikä niissä yksinhuoltajissa hirvittää? Mitäs sitten, jos jollakin näpsäkällä naisihmisellä sitten onkin jo lapsi tai pari kasvatettavana?
Toisaalta olet luopumassa toivosta, ja toisaalta kuulostaa hieman siltä, kuin lajittelisit yksinhuoltajat heti ö-mappiin. Hieman ristiriitaista.
"Kun näitä keskusteluja lukee, niin kyllä ikäisiäsi fiksuja naisia tuntuu olevan haku päällä."
Oletko saatana aivan terve???Mistä Suomessa löytyy fiksuja naisia???Ei mistään.
Mikä hirvittää yh:ssa???Perkele jos lutka on jätetty äpärien kanssa niin ei voi olla kovin kehuttava tapaus.
Lutkaämmät on ristiriitaisia.Äitisi oli ristiriitainen kun sinut teki.Sinä olet ristiriitainen.
Kerronpa. "Vika" on siinä että on aina tavallaan vastuussa lapsista vaikka ne ei omia olekaan, silti sulla ei ole sellaista isän oikeutta niihin koska niillä on jo isä.
Toinen juttu, se isä ja sen suku on aina kuvioissa mukana. Ja jos oikein huono tuuri sattuu niin se lasten isä on täys psykopaatti joka voi mustasukkaisuudessaan tehdä mitä vaan.
Kolmas juttu, oot aina siinä kuviossa vähän niinkuin ulkopuolisena. Se olis eri asia jos olisit alunperin ollut PERUSTAMASSA sitä kolhoosia jota perheeksi kutsutaan.
Tässä nyt heti 3 syytä jotka ensimmäisenä tulee mieleen. Mutta tätä ei naiset tule ajatelleeksi, eihän heidän tarvitse. Samat asiat tietysti pätisi toisinpäin jos nainen tulisi jo valmiiseen perheeseen jossa on yh-isä lapsineen. Eli voihan asiaa ajatella noinkinpäin jolloin on parempi mieltää miksi yh on aina yh ja siksi ei monille kelpaa.
mutta tosiasia on, että elämässä ei saa koskaan takuuta mistään. Paitsi jos ostat leivänpaahtimen.
Voi hyvinkin olla, että suhteella on kuitenkin tulevaisuus. Ja ajan myötä pelkkä vastuu muuttuu molemminpuoliseksi kunnioitukseksi, sekä sinun että lasten puolelta.
Toisaalta voi käydä niin, että kun menet naimisiin jonkun lapsettoman sinkkunaisen kanssa ja saat hänen kanssaan jossain vaiheessa lapsia, niin sitten eroattekin. Todennäköisesti sinunkin lapsesi ovat sitten jossain vaiheessa jonkun toisen miehen kasvatettavana.
Ymmärrätkö? Nyky-yhteiskunnassa asioita ajatellaan eri tavalla kuin joskus 50 vuotta sitten. Joskus täytyy uskaltaa ottaa riski, ei aina voi pelata varman päälle.
Huomenna voi jäädä vaikka auton alle.
Mulla on vähän sama ongelma, miehet jotka kiinnostuvat minusta ovat
joko
a) pelkän seksin vonkaajia
b) eivät kovin kiinnostavia noin niin kuin miehinä(ihan eri maailmakuva, käyttäytyvät tökerösti, polttavat ketjussa, juovat liikaa)
c) viikonloppuisiä
Viimeksi mainituissa ei ole mitään vikaa sinänsä, mutta kun joskus seurustelin viikonloppuisän kanssa, niin kyllä suhdetta rasitti se, että kaikissa suunnitelmissa piti ottaa huomioon haänen ja minun lisäkseni myös se, mikä hänen eksälleen sopi....sekä ehkä pikku epäilys, että onko tämä vähän niitä miehiä, jotka jättää noin vaan kaiken vastuun naiselle, jos itseä ei satukkaan perhe-elämä enää kiinnostamaan, jos siihen liittyy myös vaipanvaihtoa ja yöherätyksiä.
Ja yleensä mun ikäiset miehet (38v) ovat jo tehneet lapsensa tai sitten eivät haluakaan, kun taas minä kyllä haluaisin.
Siis ihmettelen sitä miten vaikeeta on löytää kaveri joka olis edes vähän sinnepäin mitä mieheltä toivoo. Kun ei normaalisuomalainen juttele ei sitten millään muuten kuin pikku humalassa. Tuntuu että suurin osa on oikeita mörrimöykkyjä, vai olenko minä sellanen vamppi että minua pelätään lähestyä.
Sinulle suositten että menet sinne missä nuorempia naisia liikkuu; kuntosalit, tai joku muu harrastus. Koira on myös hyvä kaveri naisen metsästyksessä, jos satut eläimistä pitämään.
Koiran myötä monet juttelevat jotka ei muuten saa sanaa suustaan.
Mutta totta on sekin että mielummin yksin kuin huonossa seurassa.
...johonkin HD-porukkaan. 99% niistä on ihan asiallisia joiden ainoa tarkoitus on vain viettää hyvää aikaa hallilla pyörän ja kavereiden kanssa.
Ja naisseurasta ei tule olemaan pulaa. Tosin osa niistä tahtoo olla aika nuoria tai sitten muuten vaan jostain huoran ja bimbon välimaastosta mutta kyllä niidenkin kanssa aika kesällä kuluu. Ja jos vakavampi suhde kiinnostaa, niin kyllä kunnollistenkin yh-äitien tai sinkkunaisten seuraan näyttää motoristi helposti pääsevän.
Sen tuhat kertaa on sattunu mulle kun oon johonkin huoltsikan tai kaupan parkkiin pysähtynyt niin kohta on pikkukersa kromiratsua ihailemassa kun samalla äiti huutaa autolta tenavaansa kyytiin. Mut tuleva HD-mieshän ei enää kuule mitään vaan haluaa kuulla kuinka Milwaukeen v-twini ärjyy käyntiin lähtiessään.
Sit mä tepastelen pyörälle, jonka luokse äitikin on jo ehtiny. Tenava tsiigaa mua silmät kiiluen yrittäen vapautua äitinsä käsistä, jotka yrittää vetää pienokaistaan kauemmaksi lähestyvästä uhkaavan näköisestä miehestä. Mut sit kun vaihdetaan pari ystävällistä sanaa niin äitikin huomaa että ihan tavallinen mukava kaverihan tuo on. Ei puukkoa buutsinvarressa tai sinkoa selässä.
Laita siihen hakuusi et etsit yh-naisen seuraa ja tykkäät paljon lapsista ja haluat olla hyvä isä. Laita vielä että et juo muulloin kuin sivistyneessä seurassa etkä tapaa harrastaa baarireissuja. Sano vielä että aikaisemmat suhteesi ovat kariutuneet siihen kun naiset eivät oo halunneet sinusta muuta kuin panoseuraa eivätkä vakavaa suhdetta. ja aikaisemmat naisesi eivät ole halunneet lapsia, joista sinä siis pidät.
luulisin että jollain tuon tapaisella pääset ainakin treffeille. loppu on sit sinusta kiinni.
kuule, 34-vuotias ei ole vanha vaan mies parhaassa iässä....
ja sä etsit ihan väärän ikäisiä naisia, ala katselemaan parikymppisiä naisia!
mistäpäin sä olet?
-19-v.Jo-
Oletko tosissasi? Toisaalta ei teistä naisista aina ota selvää, mutta kuitenkin. Joko olen sitten "törmännyt" toisenlaisiin nuoriin naisiin, koska kuullessani ikäni, heidän mielenkiintonsa lopahtaa. Tai jokin muu mystinen syy.
Eli yleisesti ottaen, he eivät halua olla missään tekemisissä näin vanhan äijän kanssa. Ja nyt puhun kokemuksistani naisista ikähaarukassa noin 25-30 v. väliltä.
Itse pidän kuitenkin parikymppisiä naisia itselleni vähän liian nuorina, mutta kuten tälläkin palstalla on monta kertaa todettu...meistä on moneksi.
ikä on korvien välissä.
mä olen sitä mieltä että ikä ei ratkaise.
itse pidän ainakin vanhemmista miehistä.
usein yli 30v. miehet on oppinut elämästä ja naisen käsittelystä jotain, ne on parempia rakastajia ja niiden elämä on jo tasaantunut..
on koti, auto, työ ja ehkä jopa tervettä järkeä ja paljon hellyyttä.
liikaa vaadittu nuorilta miehiltä..
ja kuka jaksaa kouluttaa pojasta miehen jos miehiä on kerta tarjolla?
ja sä olet törmännyt vääriin naisiin....
Olet murheissasi mutta mitä mahdat tarvita.
Lähde matkalle itseen. Ehdotan NLP:tä mutta moni muukin terapeuttinen tai meditatiivinen alue vois olla sopiva/hyvä.
Kun itsestään voi tykätä paljon voi joku muukin ruvet tykkäämään itsestä paljon.
friisiläiskyrpää
Minä tapasin tulevan vaimoni Thaimaassa. Nyt olemme olleet onnellisesti yhdessä vuosia.
Minkähänlainen tuo ilmosi mahtaa olla, jos kukaan ei vastaa? Anna linkki, niin voidaan ehkä antaa parannusehdotuksia