Onko Lordi

siis omilla kasvoilla ei voi esiintyä kun ei sovi heille. Oli tänä aamuna aamu-tv:een vieraana ja kasvoja ei saanut näyttää, kuvattiin selän puolelta, ihme porukkaa. ei missään nimessä saa edustaa suomea euroviisuissa, kielto päälle.
4221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Naamioituna esiintyminen on ikivanha juttu rokissa, ja varsinkin raskaassa rokissa. Bändi nimeltä KISS alotti tollasen jo 70 -luvun alkupuolella ja oli vähintäänkin yhtä tarkka oikeiden kasvojensa pysymisestä piilossa, kuin Lordikin. Vasta joskus 80 -luvulla Kiss riisui naamarit ja jatkoi uraansa ihan omillä lärveillään. Ties vaikka Lordi tekee joskus vielä saman.

Ja onhan noita naamari-tyyppejä ollut rokin historiassa monia muitakin.

Äänestä

pyh, kansa on puhunut ja äänestänyt lordin euroviisuihin

Äänestä

Minusta artistilla on täysi oikeus päättää missä kohtaa se raja menee mitä myy ja mitä ei. Lordi on päättänyt että heidän myymäänsä ja mainostamaansa tuotteeseen ei kuulu tekijän oikea naama. Mitä sitten?

Minusta heidän on jopa järkevää pitää tämä linja nyt kun jotkut ihmiset ovat niin kiihkoissaan ja käyttäytyvät typerästi. Eikä julkisuuden ihmisillä muutenkaan se julkisuuskuva vastaa aina siviiliminää, nämä herrat vaan tahtovat julkisuuskuvansa olevan se mörkö. Ja mikä minä olen siihen kritisoimaan, he ovat keinoillaan saavuttaneet enemmän rahaa, suosiota ja taiteellista meriittiä kun minä varmaan tulen ikinä saavuttamaan. Entäpä itse?

Äänestä
  • Varmasti naamioiden kanssa esiintyminen on säästänyt Lordin jäsenet monelta julkisuusryöpytykseltä, mielestäni ihan fiksu ratkaisu. Eipähän tarvitse yöuniansa menettää lehtijuttujen takia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kasvoton kirjoitti:

siis omilla kasvoilla ei voi esiintyä kun ei sovi heille. Oli tänä aamuna aamu-tv:een vieraana ja kasvoja ei saanut näyttää, kuvattiin selän puolelta, ihme porukkaa. ei missään nimessä saa edustaa suomea euroviisuissa, kielto päälle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu