Mieheni ja minun seksielämä on vireää ja kaiken aiemman käsitykseni mukaan tyydyttävää, mutta puhetta on ollut toisinaan siitä, etten halua suuseksin jälkeen niellä koko lastia. Miehen toivomuksen mukaan otan kyllä suihin loppuun asti (mitä en aiemmissa suhteissa koskaan tehnyt), mutta kerran nielemistä kokeiltuani ja lukuisat kerrat maisteltuani, en edelleenkään halua niellä, koska en koe sitä kummankaan nautinnon kannalta erityisen mielekkääksi. Syynä tähän nielemättömyyteen on se, että niellessä maku täydentyy ns. retronasaalisti erittäin voimakkaalla aromilla, joka ei ole erityisen kiihottava ja kaiken lisäksi aika mieleenpainuva. Koko homma saattaisi pahimmassa tapauksessa täydentyä siihen, että oksentaisin, mitä en todellakaan halua.
Aiemmin mieheni on ollut ainakin hyväksyvinään mielipiteeni, mutta tänään hän "ilahdutti" minua sähköpostilla, johon hän oli koonnut cityn keskustelupalstoilta joidenkin naisten mielipiteitä spermannielemisen ihanuudesta, tyyliin: "minua kiihottaa se, että mies pakottaa tai työntää päätäni kalua vasten." ja "Nieleminen on ok, työnnän vain peniksen niin syvälle kurkkuuni kuin pystyn enkä siten edes maista spermaa.".
Onko kenelläkään muulla vastaavia ongelmia miehensä kanssa? Onko nieleminen miehille niin tärkeää, että ei haittaa, vaikkei tyttöystävä siitä tykkäisikään?
Aiemmin mieheni on ollut ainakin hyväksyvinään mielipiteeni, mutta tänään hän "ilahdutti" minua sähköpostilla, johon hän oli koonnut cityn keskustelupalstoilta joidenkin naisten mielipiteitä spermannielemisen ihanuudesta, tyyliin: "minua kiihottaa se, että mies pakottaa tai työntää päätäni kalua vasten." ja "Nieleminen on ok, työnnän vain peniksen niin syvälle kurkkuuni kuin pystyn enkä siten edes maista spermaa.".
Onko kenelläkään muulla vastaavia ongelmia miehensä kanssa? Onko nieleminen miehille niin tärkeää, että ei haittaa, vaikkei tyttöystävä siitä tykkäisikään?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Eikä ketään mielestäni pitäisi pakottaa tai painostaa tekemään sellaista joka tuntuu hyvin epämiellyttävältä.
Se saattaa ajanoloon aiheuttaa sen, että koko seksi alkaa tuntua huonolta ajatukselta sinun mielestäsi ja halut katoavat.
Minäkään en halua niellä sitä,mutta minulta ei ole koskaan vaadittukaan tekemään sellaista.Enkä nielisi,vaikkei se pahaa olekaan.Hän ei saisi vaatia tuollaista.Haluaisikohan hän nuolla sinua menkkojen aikaan,kun oikeen on kova vuoto meneillään..
Alkoi ihan naurattaa, kun luin viestisi. Syykin on selvä: mieheni kammoaa kuukautisvuotoa yli kaiken, hän ei suostu minkäänlaiseen seksiin, vaikka itse haluaisinkin (lukuunottamatta että otan suihin häneltä) edes vähäisten loppuvuotojen aikana, vaan hänen mielestään pitäisi pitää vielä parin päivän karanteeni varmuuden vuoksi.
Eniten tässä kyllä harmittaa se, että meillä on oikeasti täysipainoista seksiä ja usein, teemme vaikka mitä juttuja, joista monet ystäväni ovat sanoneet, etteivät halua edes kokeilla. Siksi mulla on tästä nielemisjutusta vain tunne, että eikö mikään riitä?
Ei ole totta, siis miehesi ei voi harrastaa seksiä (omasta puolestaan) menkkojen aikaan, mutta sinun pitäisi niellä hänen spermaansa. Ei hyvää päivää... sori vaan, mutta voiko noin tyhmää äijää edes olla??
Varmaan joku on ehtinyt ehdottamaan tätä, mutta miehesi voi itse niellä lastinsa. Sen jälkeen voisi tosiaan antaa suuseksiä sinulle menkkojen aikaan, ne City-lehdet tungettuna perseeseensä.
On se kumma, että muutoin parisuhteessa pitää olla nykyaikana niin itsenäisiä ja pitää olla omaa aikaa, mutta seksielämän suhteen tuleekin sitten näitä velvollisuuksia.
Kuulostaa varsin pikkumaiselta ja kypsymättömältä miehesi käytös. Seksi ja siihen liittyvät alueet ovat niin henkilökohtaisia ja mieltymykset ovat erilaisia. JOS TÄMÄ MUODOSTUU SUHTEESSANNE YLIPÄÄSEMÄTTÖMÄKSI ONGELMAKSI ON SE VARMASTI OIRE JOSTAIN IHAN MUUSTA.
Mielestäni todellinen herrasmies ei tekisi tuosta ongelmaa. Hänen tulísi hyväksyä sinun kantasi asiaan.
Kysymys ei ole pelkästään sperman nielemisestä, vaan mies haluaa sinun nielevän aivan kaiken = hallita sinua. Kaikkeen muuhun olet ilmeisesti jo suostunut. Pistä jätkälle luu kurkkuun ja ilmoita ettet KOSKAAN tule nielemään spermaa.
ehdota miehellesi että hän saa roiskia spermat pällesi,kasvoille,rinnoille tai vaikka pepun päälle. muuta hän ei halua sen jälkeen tehdäkkään ja pääset ikävästä nielemisestä
mikään pakko sun ei ole todellakaan niellä. ihan sama mitä jotkut toiset naiset siitä ajattelee. älä ala nielemään jos sä et siitä pidä. jos mies vittumaiseksi ryhtyy, niin ei sun sellaisen kanssa tarvitse seurustella.
Ei painostaminen ole normaalia parisuhteessa.
Meillä vaimo ottaa suihin, mutta ei niele, eikä tulisi mieleenkään painostaa nielemään tai millään tavalla tekemään sellaista, mitä ei oikeasti halua tehdä. Jos meillä niellään spermaa, niin meillä nielee sitä molemmat tai ei kumpikaan :) siis edellinen siksi, että en minkään halua niellä, maistanut olen, kuten vaimonikin on maistanut omia eritteitään, ihan siksi, että tietää, mitä toinen maistelee.
En kyllä oikeasti halua itsekään, että vaimoni nielisi lastin, riittää vallan hyvin, että ottaa loppuun asti ja sievästi pulauttelee ne myös pihalle.
Kyllä itse vähän loukkaantuisin, jos heti lastin jälkeen juostaisiin satasta vessaan räkimään äänekkäästi ja kurlaamaan suuta 18 minuuttia suuseksin jälkeen. "Sylkeä" voi kohteliaastikin.
Vaimoni sanoi vuosia ja vuosia, ettei koskaan tule ottamaan lastia suuhun, enkä siksi siitä koskaan puhunut, ettei vaimo koe itseään painostetuksi millään tavalla.
Eräänä päivänä harrastelimme läheisyyttä ja koskettelua(hiivatulehdus vaimolla) ja siinä nautimme toistemme läheisyydestä ja vaimo alkoi hyväillä enemmän ja enmmän antaakseen enemmän ja enemmän. Tovin siinä hyvältyään meni suuseksiin ja meillä on toisinaan tapana aina puhua joistakin haaveista ja satuin siinä leikkisästi mainitsemaan loppuun asti ottamisesta, enkä sen kummemmin ajatellut enää koko asiaa. No siitä lähti niin kova imutus ja intohimoinen hyväily ja kaiken päätteeksi vaimo imi aivan kuivaksi ja kaiken otti suuhun. Jotain oli vuodet tehneet vaimon ajatuksissa, eikä suuhun ottaminen tuntunutkaan enää ollenkaan mahdottomalta. Vaimo oli itsekin erittäin tyytyväinen ja onnellinen, ensinnäkin siitä, että haaveni kävi toteen ja toiseksi, että oli ylittänyt oman kynnyksensä asiaa kohtaan. Kommentti mausta "makeaa, ei maistunut ollenkaan pahalta".
No pointti on, että ei ketään saa painostaa millään tavalla tekemään sellaista, mitä hän ei itse halua tehdä.
Itse en ole koskaan niellyt spermaa (maistanut vähän kylläkin), enkä niele niin kauan kun en halua.
Saattaahan se olla, että vanhempana se nieleminen tulee koettua, mutta vielä sen aika ei ole.
Miesystäväni tietää tämän, eikä painosta minua mitenkään.
Olen joskus nuorempana niellyt joitakin kertoja, ihan kokeillakseni, ja tulin siihen tulokseen, ettei se ole minun juttuni ;) Mieheni pitää suuseksistä, muttei todellakaan vaadi nielemään lastia :)
Tuossa juuri sainkin miehisen mielipiteen viimeiseen kysymykseesi, ja vastaus oli EI. :)
mun mielestä nautinto seksistä on sitä että toinenkin nauttii. Toi sun poikaystävä on joko lapsellinen tai sitten haluaa alistaa sua.
anna sen laskea itsensä vaikka sun rinnoilles.
ei seksissä tarvitse tehdä sellaista mitä inhoaa. Tai ehkä joskus, mutta vain toisen mieliksi.