KIELTO!

Ehdottomasti lordia ei suomen pidä lähettää edustamaan,muka SUOMEA!
JÄRKYTTÄVINTÄ
INHOTTAVINTA
KAMALAMPAA ESITYSTÄ, EI VARMAAN KUKAAN OLE ENNEN NÄHNYT EUROVIISUISSA,MINKÄ TÄMÄ TYHMÄ "SUOMEN KANSA"NYT MEINAA LÄHETTÄÄ.
MIETTIKÄÄ TODELLA ,MITÄ OLETTE MENOSSA TEKEMÄÄN NYT.
VAIKKA EI OLIS MITÄÄN TULI EFEKTEJÄKÄÄN SE KOKO ESITYS ON HIRVEÄ.
JA SE TODELLA LOUKKAA USKOVIA IHMISIÄ!
MIKSI TÄMÄ YLESSÄKIN ON SALLITTU,VAIKKA MUUTAMAT MUHAMEDIN KUVAT KIELLETTIIN, JOPA PRESIDENTTI OTTI KANTAA.
NIIN SAMAA TOIVOO SUURI JOUKKO SUOMESSA OLEVISTA USKOVISTA JA MUISTAKIN KUNNON IHMISISTÄ,ETTÄ LORDI MYÖS KIELLETTÄVÄ.
MONET VANHEMMAT IHMISET OVAT TODELLA KAUHISTELLEET,KUINKA ALAS ON MORAALI SUOMESSA MENNYT.
ANNETAAN LAULAJAN
JOKA PUKEUTUU KUIN "PIRU"SUORAAN SANOEN MENNÄ RÄÄKKYMÄÄN EUROVIISUIHIN.
VIELÄ VETOAN PÄÄTTÄJÄT OTTAKAA KANTAA JA TOMI METSÄKETO EDUSTAJAKSEMME.
PUHDAS ÄÄNINEN,SIISTI ESIINTYJÄ,JOKA OLISI SUOMELLE TODELLA HYVÄÄ MAINOSTA SIELLÄ KATOLISESSAKIN MAAILMASSA.
EIKÖ OLISI TÄRKEÄMPÄÄ VIEDÄ MAAILMALLE KAUNIITA JA HYVIÄ ARVOJA,KUN MAAILMA MUUTENKIN JO ON PAHUUTTA TÄYNNÄ JA IHMISET KÄRSIVÄT.
EIKÖ OLISI KORKEA AIKA SUOMEN OLLA VIEMÄSSÄ KAUNISTA, HYVÄÄ,RAUHOITTAVAA MUSIIKKIA, KUIN HUUTOA KUIN "HELVETISSÄ".
OLEN AIVAN VARMA,ETTÄ SUOMI JOUTUU SELITTELEMÄÄN ,VIELÄ MONESTI JOS TÄMÄN TYHMYYDEN NYT TEKEE.

MIETTIKÄÄ VAKAVASTI PÄÄTTÄJÄT!

TUOTA ESITYSTÄ,EI VOI EDES VETÄÄ HUUMORIN PIIKKIIN!
141209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Niin että silleen! Hyvä lordi

Äänestä

Meehän kiihkouskovainen ihtees. Biisin nimi "Hard roch HALLELUJAH" joten tosi paljon kertoo saatanasta? Tällä "satanisti" bändillä on mm. biisi nimeltä Devil is a looser. Onpahan tällä kertaa jotain erilaista noihinkin kilpailuihin, jossa joka vuosi saman tyyppisiä esityksiä ja lauluja.

Äänestä

Pelkästään se että et näytä osaavan kirjoittaa suomenkieltä (suomenkielessä vain lauseen aloittavat kirjaimet ja erisnimet ovat isoja kirjaimia) osoittaa että taidat olla melko tyhmä.

Itsestäsi jättämää tyhmyyskuvaa vielä pahentaa se että sinun mielestäsi enemmistön valitsema ehdokas ei ole paras.

Kauneus on katsojan silmässä ;) Lordi voitti, ja oli paras. Älä vikise vaan tyydy kohtaloosi idiootti.

Äänestä
  • Sivulause ja päälause erotetaan toisistaan pilkulla. Kaikista lauseista puuttuivat pilkut. Korostit toisen ihmisen haukkumista idiootiksi, ym. Onko se oikein? Oliko sanomasi tehokkaampi, kun haukuit toisen.

    Äänestä

  • Viestit on väärin kirjoitettu ja kirjoitukset rakkikoira-luokkaa.

    Äänestä

Otapa vaikka unoset.

Äänestä

Kerro kohta missä uskovaisia pilkataan?
Tässä biisin sanat:

Hard Rock Hallelujah!

The saints are crippled
On this sinners' night
Lost are the lambs with no guiding light

The walls come down like thunder
The rocks about to roll
It's The Arockalypse
Now bare your soul

All we need is lightning
With power and might
Striking down the prophets of false
As the moon is rising
Give us the sign
Now let us rise up in awe

Rock 'n roll angels bring thyn hard rock hallelujah
Demons and angels all in one have arrived
Rock 'n roll angels bring thyn hard rock hallelujah
In God's creation supernatural high

The true believers
Thou shall be saved
Brothers and sisters keep strong in the faith
On the day of Rockoning
It's who dares, wins
You will see the jokers soon'll be the new kings

All we need is lightning
With power and might
Striking down the prophets of false
As the moon is rising
Give us the sign
Now let us rise up in awe

Rock 'n roll angels bring thyn hard rock hallelujah
Demons and angels all in one have arrived
Rock 'n roll angels bring thyn hard rock hallelujah
In God's creation supernatural high

Wings on my back
I got horns on my head
My fangs are sharp
And my eyes are red
Not quite an angel
Or the one that fell
Now choose to join us or go straight to Hell

Hard Rock Hallelujah!

Rock 'n roll angels bring thyn hard rock hallelujah
Demons and angels all in one have arrived
Rock 'n roll angels bring thyn hard rock hallelujah
In God's creation supernatural high

Äänestä
  • Jumala on Rakkaus..
    Jeesus antaa tulevaisuuden ja toivon.
    Rauhan sydämmeen.
    Kauneuden.
    Ei epäjärjestystä!

    Äänestä

  • kertoo kirjoitti:

    Jumala on Rakkaus..
    Jeesus antaa tulevaisuuden ja toivon.
    Rauhan sydämmeen.
    Kauneuden.
    Ei epäjärjestystä!

    Eli kääntäen Rakkaus on Jumala. Kyllä, rakkaus on erittäin tärkeää, hyvä pointti.



    Niin tai antoi, miten sen haluaa nyt sitten ymmärtää. Hyvin menee siis meillä ja Lordilla.



    Tämä on helppo. Hevistä pitävillä ihmisillä on rauha useimmin sydämessä. Ei turhaan gospelheviä tehdä joka on soitannollisesti Lordia paljon rankempaa.



    Rumat ihmiset ovat siis pakanoita jotka palavat kiirastulessa? Toivottavasti olet itse vähintään mallimittainen, koska muusta kuin ulkoisesta kauneudesta et voi kolmen minuutin telkkaria katsomalla sanoa yhtään mitään.



    Aika epäjärjestyksen on tuntunut luoneen tuosta luonnosta mikä on vain erittäin hyvä juttu. Tylsäähän se olisi jos ruohonkorret taipuisivat kauniisti samaan suuntaan ja puut olisivat riveissä kuten shakkinappulat ikään.

    Äänestä

  • kertoo kirjoitti:

    Jumala on Rakkaus..
    Jeesus antaa tulevaisuuden ja toivon.
    Rauhan sydämmeen.
    Kauneuden.
    Ei epäjärjestystä!

    oikeinkirjoitustaidon! Vai ei epäjärjestystä, eikö se jesse ollenkaan osaa suomen kieltä, kun ei kukaan sen kannattajistakaan näytä osaavan...

    Äänestä

vetoa sä vaan metsäketoo mut lordi menee viisuihin se on varma.

Äänestä
  • Lordi mukamas pukeutuu kuin ''piru'' ?? Ette taida edes olla uskovaisia. Saatana oli taivaan ylin enkeli, kuka sanoi, että hän on hirviö?? Luulenpa, että saatana on oikein hyvän näköinen ja kaunis nuori mies enkeli, hän on Vain hieman ilkeä luonteeltaan. En ymmärrä miks uskovaiset luulevat saatanan olevan ruma, luulen, että hän on todella hyvännäköinen, sehän se vasta kiusaukseen viehättääkin!!

    Äänestä

Lääkitys!

Äänestä

Kielto aivovammaisille uskovaisille, jotka eivät osaa edes kirjoittaa oikein, ja elävät täydessä utopiassa.

Toisaalta, tämä vaikuttaa kyllä joltain vitsiltä...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


EHODOTTOMASTI! kirjoitti:

Ehdottomasti lordia ei suomen pidä lähettää edustamaan,muka SUOMEA!
JÄRKYTTÄVINTÄ
INHOTTAVINTA
KAMALAMPAA ESITYSTÄ, EI VARMAAN KUKAAN OLE ENNEN NÄHNYT EUROVIISUISSA,MINKÄ TÄMÄ TYHMÄ "SUOMEN KANSA"NYT MEINAA LÄHETTÄÄ.
MIETTIKÄÄ TODELLA ,MITÄ OLETTE MENOSSA TEKEMÄÄN NYT.
VAIKKA EI OLIS MITÄÄN TULI EFEKTEJÄKÄÄN SE KOKO ESITYS ON HIRVEÄ.
JA SE TODELLA LOUKKAA USKOVIA IHMISIÄ!
MIKSI TÄMÄ YLESSÄKIN ON SALLITTU,VAIKKA MUUTAMAT MUHAMEDIN KUVAT KIELLETTIIN, JOPA PRESIDENTTI OTTI KANTAA.
NIIN SAMAA TOIVOO SUURI JOUKKO SUOMESSA OLEVISTA USKOVISTA JA MUISTAKIN KUNNON IHMISISTÄ,ETTÄ LORDI MYÖS KIELLETTÄVÄ.
MONET VANHEMMAT IHMISET OVAT TODELLA KAUHISTELLEET,KUINKA ALAS ON MORAALI SUOMESSA MENNYT.
ANNETAAN LAULAJAN
JOKA PUKEUTUU KUIN "PIRU"SUORAAN SANOEN MENNÄ RÄÄKKYMÄÄN EUROVIISUIHIN.
VIELÄ VETOAN PÄÄTTÄJÄT OTTAKAA KANTAA JA TOMI METSÄKETO EDUSTAJAKSEMME.
PUHDAS ÄÄNINEN,SIISTI ESIINTYJÄ,JOKA OLISI SUOMELLE TODELLA HYVÄÄ MAINOSTA SIELLÄ KATOLISESSAKIN MAAILMASSA.
EIKÖ OLISI TÄRKEÄMPÄÄ VIEDÄ MAAILMALLE KAUNIITA JA HYVIÄ ARVOJA,KUN MAAILMA MUUTENKIN JO ON PAHUUTTA TÄYNNÄ JA IHMISET KÄRSIVÄT.
EIKÖ OLISI KORKEA AIKA SUOMEN OLLA VIEMÄSSÄ KAUNISTA, HYVÄÄ,RAUHOITTAVAA MUSIIKKIA, KUIN HUUTOA KUIN "HELVETISSÄ".
OLEN AIVAN VARMA,ETTÄ SUOMI JOUTUU SELITTELEMÄÄN ,VIELÄ MONESTI JOS TÄMÄN TYHMYYDEN NYT TEKEE.

MIETTIKÄÄ VAKAVASTI PÄÄTTÄJÄT!

TUOTA ESITYSTÄ,EI VOI EDES VETÄÄ HUUMORIN PIIKKIIN!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu