kun olette olleet ihastuneet johonkin toiseen, kuin siihen omaanne? Miten kauan kesti ennenkuin nämä tunteet ottivat laantuakseen?
Itsellä kohta kaksi vuotta, välillä tosin tuntuu, että haluan ruokkia tätä ihastustani(=itseäni) ihan tahallani. Turhauttavaa.
Ps. Muut, kuin saman kokeneet, ei edes tarvi yrittää vaivautua...
Itsellä kohta kaksi vuotta, välillä tosin tuntuu, että haluan ruokkia tätä ihastustani(=itseäni) ihan tahallani. Turhauttavaa.
Ps. Muut, kuin saman kokeneet, ei edes tarvi yrittää vaivautua...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itse ihastuin erääseen tyttöön 16 vuotiaana, ei meillä ollut mitään juttua, eikä edes kunnon kaveruutta, kunhan nähdessä katottiin ujosi eskortin takalasin läpi(kaverien eri autoissa), eikä uskallettu tehdä mitään muuta, jotain sähkö vain oli.
Oikeastaan taisin olla ihastunut mielikuviin "meistä" ja edelleen kun ajattelen tuota aikaa, niin sama ihastumisen mielikuva nostaa päätään. Minulla oli jo kumppani ja kas kummaa, olimme samassa koulussa tämän ihastuksen kanssa. Sama joku ihmeellinen välillämme oli heti, ehkä hävetti, ettei kehdannut edes kunnolla silmiin katsoa ja esitti kai coolia, jotain muuta tunsi kyllä sisällä. Joskus 10 vuotta sitten hän oli mäkissä jonottamassa ja satuin hänen taakseen jonottamaan. Vasta jonossa huomasin, kuka edessäni on ja hetken kuluttua hänkin äkkäsi tilanteen. Olin jo "kasvanut", sormus oli sormessani, hänellä ei ja olin saanut koulut päätökseen ja työelämässä tallustin.
Siinä jonossa juttelin kaverilleni ja välillä sivusilmällä vilkaisin tätä tyttöä. Mieleni teki vaihtaa muutama sana, mutta jätin sen tekemättä, sillä emme koskaan olleet vaihtaneet sanaakaan kasvotusten, vain pieniä terveisiä kavereiden kautta lähetelty. Hän oli siinä jonossa, häntä punastutti kovin paljon ja jotenkin oli jäykän oloinen, itse olin aika normaali, enkä tuntenut siinä tilanteessa oikeastaan mitään muuta, kuin muistojen tuomia välähdyksiä.
Emme ole nähneet missään sen jälkeen, mutta joskus olen fonectasta etsinyt hänen numeronsa, ihan vain etsimisen takia, eikä ole mitään aikomusta tehdä asialle yhtään mitään.
Kaunis muisto/haavekuva, jota ei voi unohtaa ja jonka vien hautaan mennessäni. Onnea ja kaikkea hvyää hänelle, joka rikastutti nuoren pojan elämää.
Saman lainen kokemus minullakin. Meillä ei edes ollut mitään viestejä vaan pelkät katseet. Nykyäänkin vaikka olen löytänyt sen täydellisen naisen itselleni niin haaveilen tästä lukio aikaisesta ihastuksesta. Olen etsinyt tietoa hänestä ja yhteystiedot,mutta en tietenkään aijo ottaa yhteyttä. Kuitenkin koko juttu on vain pääni sisällä. Näin siinä käy kun ei koskaan voita pelkoaa ja yritä tutustua. Yhdentekeviin naisiin sitä sitten tutustuu ja ajanmyötä rakastuu.
Voi pojat! Minä toimin. Soitin, ja puhetta tuli molemmilta niin ettei meinannut loppua. Olin tiennyt hänet hmm... 15 vuotta? Enkä koskaan sanonut aiemmin hänelle kokonaista lausetta. Mikä sai minut soittamaan? Se kun tajusin, ettei minulla ole mitään menetettävää.
Nyt olemme naimisissa. Takana on jo monta vuotta yhdessä, yksi lapsi ja toinen tulossa. Kannatti puhua... Hän on Se Oikea.
Joo vittu varmaan, heh heh. Saamaton vätys sinä olet kun tällä palstalla pyörit sekoilemassa. Hanki elämä!