Olen kuunnellut ja katsellut ympärilläni olevia pariskuntia, joilla on pieniä lapsia.. nuorin vasta vauvaikäinen ja toinenkin - 2vee ja olen mielessäni pohtinut, kuinka mies kokee tällaisen elämäntilanteen. Onko se henkisesti kauheen raskasta aikaa? Elääkö mies kauheessa puutteessa ja kurimuksessa, kun vaimon miltei kaikki aika menee lasten hoidossa tai sitten se on muuten vain liian väsynyt huomioimaan miestä? Entäpä, koetaanko vaimoa enää niin seksikkääksi ja haluttavaksi, kun hänestä tulee äiti?
Eräs tuntemani mies on kommentoinut, ettei vaimoa enää edes tee mieli ja toinen kaipaa ihan selkeesti huomiota toisilta naisilta, eikä viihdy kotioloissa.
Olen ajatellut, että tuossa tilanteessa varmaan testataan suhteen lujuutta ja varmaan aika moni mies hairahtuu pettämään juuri silloin, kun lapset on pieniä. Olenko hakoteillä? Olisi kiva kuulla sekä naisten että miesten ajatuksia.
Itsellä perheen perustaminen on vielä edessä, mutta se jännittää, kun näitä miehiä katselee ja kuuntelee. Pelottaa, kestääkö oma suhde noin ison vaiheen. Olisiko järkevää tehdä lapset pidemmällä aikavälillä, vaikka helposti ajatellaan, että mahdollisimman vähäinen ikäero lapsilla on hyvä asia? Onko se sittenkin liian kova pala hoitaa kahta (tai useampaa pientä lasta) ja samalla omaa suhdetta?
Eräs tuntemani mies on kommentoinut, ettei vaimoa enää edes tee mieli ja toinen kaipaa ihan selkeesti huomiota toisilta naisilta, eikä viihdy kotioloissa.
Olen ajatellut, että tuossa tilanteessa varmaan testataan suhteen lujuutta ja varmaan aika moni mies hairahtuu pettämään juuri silloin, kun lapset on pieniä. Olenko hakoteillä? Olisi kiva kuulla sekä naisten että miesten ajatuksia.
Itsellä perheen perustaminen on vielä edessä, mutta se jännittää, kun näitä miehiä katselee ja kuuntelee. Pelottaa, kestääkö oma suhde noin ison vaiheen. Olisiko järkevää tehdä lapset pidemmällä aikavälillä, vaikka helposti ajatellaan, että mahdollisimman vähäinen ikäero lapsilla on hyvä asia? Onko se sittenkin liian kova pala hoitaa kahta (tai useampaa pientä lasta) ja samalla omaa suhdetta?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Lapset hoidetaan yhdessä. Eipä mene vaimon kaikki aika siihen, eikä ole liian väsynyt.
tuntuu olevan käsitys, että lastenhoito ja kotityöt eivät kuuluisi lainkaan miehille.
No, taitaa tällaisia miehiä kyllä ollakkin, jotka jättävät kaiken naisen hartioille.
Itse ainakin tein kaikkea sitä mitä vaimokin, ja enemmänkin. Ja kyllä niistä omista tarpeistakin voi tinkiä lapsen ollessa pieni.
Tuossa urmas jo tarttuikin asian ytimeen. Lapsen hoitaminen on toisinaan raskasta molemmille vanhemmille (joskin mukavaa ja palkitsevaakin). Sen ei pidä antaa rasittaa parisuhdetta.
Jos molemmat vanhemmat sitoutuvat hoitamaan kotia ja lapsia sekä käsitys perhe-elämästä on jollakin lailla realistinen, voimia jää parisuhteen vaalimiseenkin.
Se on loppujenlopuksi niin pieni aika ihmisen elämästä, että kyllä sen jaksaa yhdessä. Ymmärrystä ja positiivista asennoitumista puolisoon tarvitaan..
Kun parisuhde on huono, en suosittele lapsen hankkimista. Jos tulette hyvin toimeen, pitäkää siitä kiinni, ei se lapsi sitä muuta.
on työntyä äidin ja lapsen "väliin". sillä tavalla vaimoni asian ilmaisi. hän omii vauvan ihan kokonaan, paitsi silloin kun ei jaksa. olen yrittänyt puhua mutta hän ei kuuntele. on olevinaan niin korvaamaton. nainen on korvaamaton imetyksessä mutta sihen se jääkin. vauva on 7 kk. hoidon oppiminen oli hidasta kun oli niin vähän mahdollisuuksia ja sitten kun jotain pääsee tekemään teen sen väärin vaimon mielestä. monta kertaa tehnyt mieli ottaa pitkät, mutta vauvaa en haluaisi jättää. että tällänen tapaus.
meille naisille sen "korvaamattoman aseman menettäminen" on iso juttu..
Me kun oikeasti kuvitellaan olevamme niitä korvaamattomia, ja kun sen hoitovastuun toiselle antaa ja huomaa, että toinenkin pärjää, niin se voi kolahtaa arkaan paikkaan, jos oma äitiys ja naiseus on vielä hieman kesken..
Me naiset jaksetaan olla kummia otuksia...:)
toisaalla marmatetaan kun mies ei osallistu, toisaalla evätään mieheltä se mahdollisuus ja jos toinen kuiten yrittää, niin lusiskat pannaan kuivamaan väärinpäin ym..
yritä siinä sitten miellyttää...
Lastenhoidossa myös, kuten monessa muussakin asiassa on tapoja tehdä asioita kun tosiaan useampi kuin se oma, et siis välttämättä toimi väärin..
Esim vaipan voi vaihtaa niin sylissä, kuin sängyllä tai lattialla tai hoitopöydällä, tärkeintä on se puhdas vaippa..
mutta senkin tosiasian hyväksyminen voi olla kasvunpaikka
hienoa, että itse jaksat vielä haluta olla "aktiivinen isä" ja siis osallistua lapsen hoitoon, vaikkei se niin helposti tunnu sujuvan...
Oikeasti, jos molemmat olette ihan selväpäisiä tapauksia, niin mitä jos yrität kertoa vaimolles mitä sinusta tuntuu...jos hänen on vaikea sinuun luottaa, kokeilkaa pikkuhiljaa ja pienin askelin...siis vaimo vaikka lenkille yksin ja tai hoidat iltapesut vaimon lojuessa rentouttavassa kylvyssä..
tuli aika sekavasti sepustettua, mutta i hope you understand..
viesissäshän luki, että olet yrittänyt puhua...
vaan ei näissä asioissa taida auttaa ku aika ja sitkeys...
jos saatte vauvalle varahoitajan (ja vaimosi siihen suostuu), niin menkää vaikka syömään kaksin (siis neutraali ja rauhallinen ympäristö), jossa sitten yrität puhua..
kantapäitä ei kannata vastakkain asettaa, ennen ku tuntee yrittäneensä liikaa... siis vaikka ratkaisu voi tuntua helpoimmalta, sitä se ei ole..
kerroin aloittajalle yhden isän kokemuksia. en usko että olen ainoa, mutta en usko myöskään olevani enemmistönä. mielummin toisinpäin. kiitos rohkaisusta mutta annan asioiden mennä omalla painollaan. jos jokin muuttuu katsotaan sitten mutta jos tämä ei tämän kummemmaksi muutu niin onhan elämää muuallakin. luultavasti saisin enemmän "oikeuksia" lapseeni virallisella päätöksellä yhteishuoltajuudesta. olihan vaimossani vähän itsekkäitä piirteitä jo kun tavattiin mutta ei se tällaista mittaa ole aiemmin saavuttanut.
ajatellut asiaa niinkään, ettei mies kotona tekisi mitään, vaikkakin kirjoituksesta sellaisen käsityksen saa.
Tarkoitin lähinnä sitä, että vaikka molemmat hoitaisi kotia ja lapsia, niin on se varmaan silti rankkaa puuhaa (joskin myös positiivista aikaa). Puolin ja toisin lapset saa enemmän huomiota kuin oma puoliso. Tilanne muuttuu ikäänkuin itsestään sellaiseksi, eikä välttämättä kumpikaan edes ajattele asiaa ongelmana. Ihminen on kai kuitenkin sen verran itsekäs otus, että se kaipaa itse huomiota ja "kipinää" elämäänsä ja sitä kipinää ei omasta suhteesta löydä samalla tavalla, kun roolit on muuttuneet äidiksi ja isäksi.
Ei pidä unohtaa niitä miehen ja naisen rooleja, puolison rooleja. Ei ne roolit muutu vaan laajenevat. Pitää muistaa olla myös mies ja nainen. Tämän moni unohtaa ja siitähän ne vaikeudet sitten alkavat.
Pitää järjestää kahdenkeskistä aikaa, jolloin ei olla isän ja äidin roolissa. Kuinka moni tämän tietää ja osaa, onkin jo toinen juttu.
Joillain naisilla jää se äiti rooli päälle vaikka lapset ovat jo isompia ja sille parisuhteelle ei anneta enää paljonkaan arvoa. Sitä muistetaan vaalia ehkä kerran kuussa ja sitten ihmetellään, kun miestä ei kiinnosta kotityöt tai mikään muukaan.
Ikävä kyllä miehet toimimme pitkälti niin päin, että ensin se palkkio ja sitten tulee ne kotityöt. Pihtaamalla homma menee juuri päinvastaiseen tilanteeseen.
Mitä olen huomannut omassa lähipiirissäni, niin miehet ovat hyvin sitoutuneita perheisiinsä. Kaverini alkavat kaikki olla siinä kolmenkympin tienoilla ja perhettä jo lähes kaikilla. Siis ainakin yksi pieni vauva jo löytyy jokaiselta. Tuntuu, että miehet ovat jotenkin 'vapautuneet' hoitamaan vauvojansa yhtälailla kuin naiset on jo kautta aikojen. Sitä ei katsota enää omituisesti ja isiinkin luotetaan, että he kyllä osaavat lapsiansa hoitaa. Ja nimenomaan isät vielä haluavat nykyaikana hoitaa lapsiansa ja olla heidän kanssaan arkipäivässä tekemissä.
Itse muistan omasta lapsuudesta, että isä oli aina töissä ja tuli kotiin suurinpiirtein syömään. Ei siinä paljon isän kanssa leikitty, vaan äiti oli aina se päävastuulinen. Tosin eipä tuosta traumoja jäänyt tuostakaan. Hyvä isä hän oli ja on vieläkin tärkeä ihminen minulle!
Kävin juuri katsomassa sisaren vauvaa synnytyssairaalassa ja siellä se isä syötti tuttipullolla pientä vauvaansa, kun sisareni oli jossain fysioterapiassa. Eli nykyisät kyllä ovat kiinnostuneita lapsistaan ja sitoutuneita perheeseensä.
Itseläni on myös se fiilinki, että nimenomaan ei petetä silloin, kun lapset on ihan pieniä. Ollaan kuitenkin haluttu se vauva/lapset ja kumpikin on hyvin motivoitunut perheeseensä. Ehkä sitten aletaan kysellä myöhemmin vasta elämän tarkoitusperiä, kun lapset ovat suurinpiirtein lähtemässä kotoa pois.
Pienten lasten kanssa kuitenkin joka päivä on kuitenkin niin uutta ja ihmeellistä. Kun lapsi oppii ensimmäisen kerran konttaamaan, ottaa haparoivat ensiaskeleet, oppii puhumaan, lukemaan, kirjoittamaan jne.
Omalla ja mieheni kohdalla meillä on kova vauvakuume (miehellä vielä enemmän). Mies onkin sanonut, että hän jää sitten kotiin hoitamaan vauvaa, jos/kun sellainen onni meille suodaan. Eli suurin osa miehistä kuitenkin on sitä uskollista sorttia ja pistää perheen aina etusijalle. Sanoinkin miehelle, että rakastaako hän minua sitten, kun lihon 20 kiloa ja muutun kärttyisäksi. Hän sanoi, että tietysti, olethan vaimoni ja lapseni äiti.
..perheen, missä isä jäi äidin äitiysvapaan jälkeen kotiin vuodeksi lasten kanssa. Iskä ja lapset nautti ja heidän suhde, jos mahdollista, entisestään läheni.. ja äitikin oli iloinen kun pääsi takaisin pitämäänsä työhön kotona vietetyn ajan jälkeen. Joo, kyllä munkin mielestä miehet on nykyään usein ihan eri tavalla sitoutuneita lapsiinsa kuin ennen. Positiivista! :)
Kyllä on tunne kuin olisi helvetin kokenut. Kaksi lasta jaksoin yksin hoitaa kodin lisäksi, mutta ei siinä miehelle juuri aikaa jäänyt. Ei tiettävästi mennyt vieraisiin...
Ajattelin, menee tässä se kolmaskin samalla rykäsyllä, että onpahan sitten ne lapset hoidettu maailmaan. No kuinkas kävikään... Lapsi olikin koliikki vauva ja kahdelle isommalle alkoi uhmaikä molemmille! Mies ei laittanu tikkua ristiin. Tein päätöksen muuttaa pois kotoa lasten kans. Kerroin asian miehelleni kun asunto oli katottuna, tässä kohtaa hän vasta heräsi siihen että tämä on jo perhe, ei enää pelkkä parisuhde.
Mies alkoi osallistua lasten hoitoon, siivoukseen, lasten kuljetuksiin, pyykkäykseen ja antoi joskus nukkua koko yön siten että huolehti yöllä itkemään heräävistä lapsista. Samoin tarjosi näille aamupalan. Nyt jaksan huomioida häntä kuten ennen (ainakin melkein). Voi alkaa jo puhua parisuhteesta. Mutta joskus ilmeisesti täytyy käydä pohjalla ennenkuin tajuaa missä mennään, mutta työnjaosta viisaammat puhuu aiemmin eikä nöyrry kamelin tavoin kantamaan koko perhettä koskevaa vastuuta ja työmäärää...
että näin meillä, ja nyt tuntuu helpolta hengittää... puhukaa ihmiset toisillenne
Riippuu kai miehestä ja sitoutumisen asteesta.
Itse päätin silloin kun vaimoni alkoi esikoistamme odottaa, että koitan kestää kaiken mitä vastaan tulee.
Jotenkin kun sen tilanteen selvitti itselleen niin se kaikki onkin ollut melko helppo sietää ja nyt kolmannen lapsen kohdalla pienestä nyytistä on jo voinut ihan estoitta nauttia ja olla onnellinen. (toki olen onnellinen kahdesta vanhemmastakin lapsestani.. :)
Olen halunnut vaimoani kaiken aikaa. Ensimmäisen lapsen kohdalla oli tietysti vähän epävarma että voiko sitä nyt seksiä ollenkaan harrastaa mutta nekin epäluulot katosivat niin että olimme petipuuhissa kun kolmannen vedet menivät.
Kiloja on vaimolle "lapsiputkessa" tullut mutta se lienee normaalia. Nyt kun hormonitoiminta on taas tasaantunut niin meillä on taas ihan kivaa.. :)
Mukavaa kun on perhe ja puoliso johon voi luottaa. Huolta pitää pitää toisistaan ja liitosta. Ottaa aikaa parisuhteelle. Ottaa huomioon toisen tarpeita ja olla kiinnostunut toisesta.
alkuperäinen kirjoitti että joku hänen tuttava miehensä oli sanonut ettei vaimoa enää tee mieli kun tehnyt pari lasta! MIkä sika se mies onkaan, nainen odottaa ja pyöräyttää pari lapset miehelle ja sit mies sanoo noin!Ei oo nimittäin mitään maailman helpointa hommaa se odotus ja synnytys, vaan tosi rankkaa ja siihen päälle vielä vauvan hoitoa, valvomista ym...Kyllä miehen pitäisi siinä vaiheessa vähän kunnioittaa vaimoa ja antaa sen levätä ja vaikka hyväksyä se että seksiä on vähemmän ja muuta huomiota!
Kyllä minä heittäsin tollasen ukon pihalle joka noin sanoo! Menköösä vaikka muihin naisiin, ihan samaa, ei olis mun arvonen!
ja vieläkö se synnytyksen aika olisi miehelle rankempaa! Voi hyvänen aika, kun ei saa pillua joka päivä niin onhan se rankaa...naisellahan ei oo yhtään rankaa synnytyksen jälkeisten kipujen ja valvomistan ja vauvanhoidon yhteydessä.