Haluaisin kuulla kokemuksia pariskunnilta, jotka elävät (vakituisesti) 2 asunnon suhteessa omasta valinnastaan. Ei esim. pitkän välimatkan tai muun pakon vuoksi. Samoin, jos olet ollut pidemmässä 2 asunnon suhteessa, mutta suhde on nyt päättynyt.
Olen seurustellut muutamia kuukausia miehen kanssa, jonka kanssa olimme yhdessä jo yli 2 vuotta sitten, mutta seurusteluun tuli pitkä tauko molempien ulkomaille lähdön vuoksi. Asumme vajaan 30 km:n päässä toisistamme ja vietämme yhdessä noin vuorokauden viikossa (iät 32 ja 37).
Suhteemme on vakiintumassa 2 asunnon suhteeksi: miehellä on omistuskaksio, joka on liian pieni yhteiseksi asunnoksi. Asuntolainan maksaminen kesken jne., joten yhteen muuttaminen vaatisi niin radikaaleja uudelleenjärjestelyjä, ettei sellaisia todellakaan voi vaatia eikä odottaa tässä vaiheessa.
Hiukan kuitenkin huolestuttaa, miten 2 asunnon suhde toimii ajan mittaan, etenkin kun töiden, harrastusten ja muiden kiireiden vuoksi ehdimme tapaamaan vain se päivän-pari viikossa. Millaisia kokemuksia on muilla? Kaipailen vastauksia lähinnä ikäluokkani ihmisiltä (tiedän, että etenkin nuoremmilla on usein kiire päästä kokeilemaan yhdessä elämistä).
Olen seurustellut muutamia kuukausia miehen kanssa, jonka kanssa olimme yhdessä jo yli 2 vuotta sitten, mutta seurusteluun tuli pitkä tauko molempien ulkomaille lähdön vuoksi. Asumme vajaan 30 km:n päässä toisistamme ja vietämme yhdessä noin vuorokauden viikossa (iät 32 ja 37).
Suhteemme on vakiintumassa 2 asunnon suhteeksi: miehellä on omistuskaksio, joka on liian pieni yhteiseksi asunnoksi. Asuntolainan maksaminen kesken jne., joten yhteen muuttaminen vaatisi niin radikaaleja uudelleenjärjestelyjä, ettei sellaisia todellakaan voi vaatia eikä odottaa tässä vaiheessa.
Hiukan kuitenkin huolestuttaa, miten 2 asunnon suhde toimii ajan mittaan, etenkin kun töiden, harrastusten ja muiden kiireiden vuoksi ehdimme tapaamaan vain se päivän-pari viikossa. Millaisia kokemuksia on muilla? Kaipailen vastauksia lähinnä ikäluokkani ihmisiltä (tiedän, että etenkin nuoremmilla on usein kiire päästä kokeilemaan yhdessä elämistä).
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jos toisesta on kiinnostunut, niin kyllähän sitä voi järjestellä elämäänsä vähän uudelleen. Jos ette ole vielä valmiita yhteiseen asuntoon, niin mikä pakko on harrastaa ym. kuutena päivänä viikossa? Asutte niin lähellä toisianne, että parin tunnin illallisen luulisi onnistuvan lähes joka päivä. Miksi ei? Toki joskus on kiirettä, mutta jos kiirettä on jatkuvasti, niin kyllä se kertoo kiinnostuksenne määrästä toisianne kohtaan...
Itse myin oman asuntoni pois ja muutin miehen kanssa yhteen. Kiireelläkö? Vajaan vuoden seurustelun jälkeen. Ja vaikka olisi käynyt nopeamminkin niin mitä sen on väliä, jos rakastaa.
Ja "vaikeat järjestelyt" on liitoiteltu juttu. Asuntoja myydään ja ostetaan koko ajan. Lainaa voi rukata -lyhentää tai kasvattaa. Minulla oli kolmas omistusasunto jo 26 vuotiaana. Nyt on menossa kuudes. Tässä viihdyn, yhdessä mieheni kanssa. Sitä vain koitan sanoa, että älkää tehkö tavallisista, arkisista asioista pelottavaa peikkoa. Asuntoja ja rakaa se vain on. Ja myyminen kannattaa nyt...
Vuoden pari olen katsellut ja odotellut, jos on ollut mukava mimmi menossa. Sen jälkeen vaihtoon, jos tuntuu, että mitään yhteiselämää ei ala kehittymään. Tunteet himmenevät ja suhteet tahtovat muuttua kaverisuhteiksi, kun asutaan pitkään erillään ja nähdä kerran pari viikossa. Eli ei erityistä kiirettä, mutta täswsä iässä vuodet kuluvat nopeasti ja elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi.
me muutamme juuri yhteen, yhteiseen asuntoon! ...taustaa siis: Olemme 33 ja 42v., seurustelleet vakituisesti reilun vuoden, tunteneet toisemme useamman vuoden enneN seurustelua. Molemmat melko aktiivisia ja työteliäitä (-yrittäjiä) ja opiskelut siinä ohella, harrastuksia lähinnä minulla (sellaisia jotka sitovat aikaa tiettynä ajankohtina), miehellä omat kurssit ympäri maata/ulkomailla. Olemme asuneet miehen asunnossa (tosi pieni!) suurimman osan aikaa, minulla kuitenkin koko ajan ollut oma vuokra-asuntoni "varalla". Kun mieheni on matkustellut tai hänellä on ollut muita velvollisuuksia, olen pysytellyt omassa kämpässäni ja muuten, ainakin yöksi ajanut hänen asunnolleen aina kun mahdollista :). Järjestely on ollut kallis, raskas ja riipivä! Minä olen valinnut "matkalaukku-osan" , koska se on sopinut työaikoihini paremmin (vaikka minun vuokra-asuntoni olisi ollut tilavampi asua!). Mieheni on elänyt ennen suhdettamme "matkalaukku-elämää" ja tietää sen inhottavaksi!! Me päädyimme silti elämään näin reilun vuoden, toimi aika hyvin vaikka välillä ollaan (lähinnä minä :)) päästellyt kirosanoja laukkuja raahatessani. Harrastuspaikan vaihdoin lähemmäksi miehen asuntoa, olen erittäin liikunallinen ja siinä sitten yrittänyt keksiä kaikkia uusia liikuntamuotoja, joilla houkutella mies mukaan liikkumaan, jotta vietetään aikaa yhdessä! (joskus toimii, joskus ei...heh). Meillä molemmilla on autot, joten matkat ei ole koskaan ollut ongelma. (sitäpaitsi molemmat ovat olleet halukkaita kuskaamaan toista milloin tahansa mistä/mihin tahansa!). Miehellä 2 lasta edellisestä liitosta, joten minun piti opetella olemaan heidän ehtojensa mukaan...onneksi minut on otettu vastaan tosi hyvin aina lapsi-päivinä.
Ajatus yhteisestä asunnosta kypsyi koko ajan ja nyt se vihdoin toteutuu, hurraa! Se on vaatinut melkoiset järjestelyt yms. mutta kaiken saa kuntoon, jos vain tarpeeksi haluaa! (paperiasiat siis).
Mielestäni 2 asunnon suhde voi toimia ihan hyvinkin, vaikka raskasta se on! Siinä kyllä oppii itsestään paljon, täytyy opetella luottamusta, omatoimisuutta, yksikseenkin oloa ja kavereiden tärkeyttä sekä ottamaan toisen tareet huomioon, eipä paljoa kannattanut kiukutellakaan, koska se paha olo sitten jäi aina liian pitkäksi aikaa kytemään, kun ei keretty näkemään...
Yhteisasumiselta odotan lähinnä enemmän sitä "yhteenkuuluvuuden" tunnetta, suhteen "virallistamista", asioiden jakamista ja sitä että tavarat ovat "meidän", ei vain toisen meistä :)
Minulla ja pitkäaikaisella poikaystävälläni (6v.) se toimii ainakin hienosti ja saa luvan toimia jatkossakin. Tarvitsen omaa tilaa ja omaa rauhaa ja niin tarviin hänkin. Emme asu kaukana toisistamme ja yövymme yhdessä monta kertaa viikossa. En kuitenkaan tunne maksavani vuokraa turhan takia. Miksi ihmeessä ihmisillä on niin kiire saada kaikki yhteiseksi ja luopua kaikesta omasta? Naisilla tämä tuntuu olevan vielä pakottavampi tarve kuin miehillä. Voin elää vaikk alopun ikäni näin. Emme halua lapsia, joten sen suhteenkaan ei tule ongelmia.
Ehkä kuitenkin kannattaisi hieman tinkiä niistä harrastuksista ja viettää sitä aikaa yhdessä, muuten saatatte hyvinkin helpolla vieraantua toisistanne. Toisaalta sitten, ehkä panostatte yhteiseen aikaanne paremmin, kun tapaatte harvoin. Monelle yhdessä asuvalle parille käy niin, että toisen läsnäoloa ei edes lopulta huomata ja yöt ovat ainoita yhteisiä asioita.
Mene ja tiedä, minulle tämä ainakin sopii vallan mainiosti.
Kiva kuulla, että jollain toimii. Mekin olemme molemmat omaa tilaa kaipaavia ihmisiä.
Meillä yhteisen ajan puute johtuu ennen kaikkea miehen hankalista työajoista, pitkistä työpäivistä ja usein 6-päiväisistä työviikoista. Tämä tosin on (toivottavasti ainakin) väliaikainen tilanne. Usein hänellä on herätys töihin noin kl 3 yöllä, ja ollaan todettu, että jos vietetään iltaa yhdessä, niin nukkumaanmeno venyy liian myöhään. Samoin itse yleensä herään hänen lähtiessään, enkä useinkaan saa unta enää sen jälkeen. Siis on päätetty, ettei öitä vietetä yhdessä työviikolla. Itse opiskelen työn ohessa.
Miehelle aktiivinen salilla käynti on tärkeää, ja arvostan sitä. Aivan varmasti hän sen tarvitsee työn vastapainoksi.
Mitä vähemmän tapaamme, niin sitä intensiviivisemmin yhteiset hetket menevät läheisyyden ja keskustelun merkeissä, mikä on tietysti hyväkin tavallaan.
Ilman nykyistä työtilannettakaan emme näillä näkymin vuosiin olisi muuttamassa yhteen (mm. mihn asuntolainan yms. takia). Molemmilla takana suhteita, joissa yhteiselo on ahdistanut. Minulla ei olisi mitään yhteiseloa vastaan, jos siihen joskus tilaisuus tarjoutuu, mutta en pidä sitä tähdellisenäkään - ainakaan toistaiseksi.
Lähinnä kiinnosti kuulla, että muitakin 2 asunnon pareja on olemassa. Monethan tosiaan ovat jopa muutaman kuukauden jälkeen muuttamassa yhteen. Eikä nopea yhteen muutto mitenkään tunnu takaavan suhteen kestävyyttä.
eli silleen ... mitähän olis ollu ... jotain yli 20 vuotta. Molemmat oli eronnu ja oli omat lapset. Eivät jostain syystä muuttaneet yhteen. Nyt kyllä asuvat jo kimpassa.
Itse ollut nyt 3 kk kahden asunnon suhteessa. Hyvin on toiminut kun kumpikin on valmiita tekemään uhrauksia. Asumme myös pikkaisen yli 30 km päässä toisistamme. Miehellä oma kämppä, lainoineen, mulla vuokrakämppä töiden lähellä. Me olemme tehneet ratkaisun, jossa lähes vuorotellen olemme toistemme luona ja näin kumpikin joutuu yhtä usein ajamaan pidemmän työmatkan.. Sopisiko teillekkin?