Olen 24-vuotias miespuolinen opiskelija. Olen aina ollut huono sosiaalisissa tilanteissa ja luonteeltani muutenkin äärimmäisen ujo; tällainen herkkä runoilijasielu, luulisin. Ystäviäkään ei ole kuin parisen kappaletta. Ongelmani jo varmasti arvasittekin, eli olen täysin tympääntynyt sinkkuuteen ja yksinäisyyteen ylipäätään. Olen yläasteelta saakka jaksanut ajatella, että "kyllä se oikea sieltä väkisinkin vastaan tulee, ennemmin tai myöhemmin," mutta vuodet vain vierivät, eikä mitään ole tapahtunut (ja olen jo menettemässä kaiken toivon siitä, että mitään tapahtuisikaan).
Lähestymisyrityksiä vastakkaisen sukupuolen osalta on kyllä ollut, mutta tällaisissa tilanteissa aivot ikään kuin jäätyvät, eli en keksi yhtään mitään järkevää sanottavaa; vaikutan varmasti todella kylmältä ja etäiseltä, joten siihen ne keskustelut yleensä tyssäävätkin, ja lopputuloksena meikäläinen jää jälleen kerran tyhjän päälle kihisemään itselleen raivosta.
Tällä hetkellä olen sikäli paremmassa tilanteessa, että ujous ja siitä johtuva masennus alkavat pikku hiljaa väistyä (kiitos parin terapiakäynnin), ja olisin ehkä valmis yrittämään monen vuoden tauon jälkeen ottamaan kontaktia kauniimpaankin sukupuoleen.
Ongelmaksi kuitenkin nousee edellä mainittu "aivojen jäätyminen," joka ei oikeastaan enää liity pelkästään ujouteen vaan on myös sen seurausta: koska en ole aiemmin uskaltanut olla naisten seurassa, en osaa k.o. sosiaalisen kanssakäynnin kiemuroita vieläkään (vaikka siis haluaisinkin). Pelkään, että vaikuttaisin vain epätoivoiselta niljakkeelta, jos menisin jonkun luo kahvilapöytään tms. ja möläyttäisin jotain tyhmää tyyliin "kaunis päivä tänään." En kerta kaikkiaan tiedä, mitä pitäisi sanoa ja miten pitäisi käyttäytyä. Kaikkein vaikeinta tuntuisi olevan sen klassisen "ole vain oma itsesi" -neuvon noudattaminen.
Terapeuttini ei usko käytännön neuvoihin, vaan että "parannuksen täytyy lähteä omasta itsestään." Ja kyllähän se lähtisikin, kun vain tietäisi miten. Päätin siis kirjoittaa tänne sinkkupalstalle avun toivossa, vaikka monia menevämpiä ja sosiaalisempia ihmisiä nössöyteni varmasti huvittaakin. Siis: onko kellään ollut vastaavanlaisia kokemuksia? Oletteko päässeet "vaivasta" eroon ja miten se kävi? Olisin erittäin kiitollinen (asiallisista) vastauksista, sekä miehiltä että naisilta.
Lähestymisyrityksiä vastakkaisen sukupuolen osalta on kyllä ollut, mutta tällaisissa tilanteissa aivot ikään kuin jäätyvät, eli en keksi yhtään mitään järkevää sanottavaa; vaikutan varmasti todella kylmältä ja etäiseltä, joten siihen ne keskustelut yleensä tyssäävätkin, ja lopputuloksena meikäläinen jää jälleen kerran tyhjän päälle kihisemään itselleen raivosta.
Tällä hetkellä olen sikäli paremmassa tilanteessa, että ujous ja siitä johtuva masennus alkavat pikku hiljaa väistyä (kiitos parin terapiakäynnin), ja olisin ehkä valmis yrittämään monen vuoden tauon jälkeen ottamaan kontaktia kauniimpaankin sukupuoleen.
Ongelmaksi kuitenkin nousee edellä mainittu "aivojen jäätyminen," joka ei oikeastaan enää liity pelkästään ujouteen vaan on myös sen seurausta: koska en ole aiemmin uskaltanut olla naisten seurassa, en osaa k.o. sosiaalisen kanssakäynnin kiemuroita vieläkään (vaikka siis haluaisinkin). Pelkään, että vaikuttaisin vain epätoivoiselta niljakkeelta, jos menisin jonkun luo kahvilapöytään tms. ja möläyttäisin jotain tyhmää tyyliin "kaunis päivä tänään." En kerta kaikkiaan tiedä, mitä pitäisi sanoa ja miten pitäisi käyttäytyä. Kaikkein vaikeinta tuntuisi olevan sen klassisen "ole vain oma itsesi" -neuvon noudattaminen.
Terapeuttini ei usko käytännön neuvoihin, vaan että "parannuksen täytyy lähteä omasta itsestään." Ja kyllähän se lähtisikin, kun vain tietäisi miten. Päätin siis kirjoittaa tänne sinkkupalstalle avun toivossa, vaikka monia menevämpiä ja sosiaalisempia ihmisiä nössöyteni varmasti huvittaakin. Siis: onko kellään ollut vastaavanlaisia kokemuksia? Oletteko päässeet "vaivasta" eroon ja miten se kävi? Olisin erittäin kiitollinen (asiallisista) vastauksista, sekä miehiltä että naisilta.
Vastaukset 15
Vanhimmat
sama juttu aikalailla. Kaikenlaista on kokeiltu ja oltu kokeilematta. Ei siihen voi vaikuttaa. Se on varmaan joku luonnonvalinta joka varmistaa sen, ettei joku hyljeksittävän ihmisen geeni pääse lisääntymään. Ei auta mikään siihen että ei onnistu siinä asiassa mitenkään. Kaikki normaali aivotoiminta loppuu kokonaan, jos on kysymys jostakin kiinnostuksesta. Ei kannata turhaan taistella, eikä siihen auta aika tai ikä. Neuvoista ei ole auttanut mikään tai ei vain osaa oikein. Ole oma itsesi tai ole olematta, niin se ei vaikuta. Ainut neuvo on se, että tee omasta elämästä vain sellainen että yrität edes viihtyä jotenkin yksin. Kaikille ei ole ketään.
Uskon kyllä että kaikille on enemmän tai vähemmän sopivia kumppaneita olemassa. Tilaisuuteen pitää vaan uskaltaa tarttua kun näkee missä tahansa semmoisen. Tänäänkin olisi minulla ollut ainakin kaksi mahdollista tilaisuutta, mutta enpä tehnyt mitään.
sopivia on kyllä, hyviäkin ihan riittävästi, suorastaan paljon. Minäkin tietäisin hirveän monta hyvää. Mutta se, tuleeko siitä koskaan kaikille mitään, on eri asia. Toisen ulkonäkö ei ratkaise enää tällä elämänkokemuksella mitään. Pikemminkin osaa jo varoa tietyntyylisiä ihmisiä.
Jos ei ole kykyä siihen, sitä ei ole, vaikka vapaita ihmisiä olisikin. Jos pilaa tahtomattaankin kaiken aina omalla olemuksellaan tai käytöksellä tai ulkonäöllä, niin ei vaikuta vaikka koko maailman ihmiset olisivat sinkkuja, hyviä tai loistavia sinkkuja. Kukaan ei edes kiinnostu, saatikka pääsisi edes koskaan sille asteelle, että voisi tosiasiassa päättää, mitä tekisi, koska ei koskaan tule edes sitä tilannetta tehdä mitään. Ne ihmiset neuvovat, joilla on niitä tilanteita, mutta kaikilla ei niitäkään ole. Eikä ole sellaisia ihmisiä elämässä, että niitä tulisi. Eikä tiedä mistä ja miten niitä ihmisiä elämäänsä tulisi. Ja kun ei osaa olla muutakaan kuin on. Se on sivusta aina helpompi sanoa toisen elämästä. Kaikille ei ole joku, vaikka haluaisikin uskoa niin. Jos sinä jätät tilaisuutesi käyttämättä, niin se ei lisää minulle yhtään ainoata tilaisuutta käytettäväksi tai käyttämättä jättämiseksi kun niitä ei ole.
Kauniin ja mukavan naisen kanssa juttelu auttaa masennukseen ihmeellisesti, mutta jostain syystä tämmöisille "masentujille" tuputetaan lääkkeitä ym. terapioita. Paras terapia on mukava seura mutta sitä voi olla ihmeen vaikea saada. Valitettavasti. Olen itsekin samassa jamassa ja tiedän mistä puhun.
Käy huoran pakeilla ja vedä viikseen kunnolla se auttaa!!!
siltä kuin sä vaan vaatisit itseltäs liikaa ja ehkä ajattelet, et muutkin vaatii jotain hyviä kommentteja, niinkuin toinen leimattais heti ja ikuisiksi ajoiksi tyhmäksi, jos sattuis sanoon jotain "väärää" tai tyhmää.
Mä olen itse sitä mieltä, et harjoittelu tekee mestarin ihan missä vaan. Ja kukaan ei oo seppä syntyessään. Kun aloittaa jotain niin eka menee varmaan pipariks. Ekat 10 kertaa voi mennä tosi huonosti. Sit seuraavat 10 voi mennä vieläkin huonosti, mut ei välttämättä enää ihan katastrofaalisesti. 50 yrityksen jälkeen voi joskus vahingossa alkaa onnistumaan jo siedettävästi. 200 yrityksen jälkeen on varmaan jo aika hyvä. 2000 jälkeen kadehdittava. 2001:s kerta voi mennä ihan pipariks, ku on huono päivä, mut sit taas seuraavat 2000 menee paremmin. (mä innostuin =)
Niin, mä en usko, et tälläsiin asioihin on mitään oikotietä. God knows, et mä olen kyllä etsinyt niitä oikoteitä kissojen ja koirien kanssa ja ei. Aina vaan pitää tehdä paljon töitä, jos haluaa itseään johonkin suuntaan kehittään. Ja sallia itselle virheet ja hyväksyä se, et ne virheet kuuluu asiaan. Mä olen ainakin pystynyt monesta suosta nousemaan, vaikka en oo vielä perille päässy kyl yhdessäkään asiassa ja osia on musta on vieläkin suossa. Tosin parhaan avun oon saanu itseni päähän taputtelusta.. =)
Tätä sä et halunnu kuulla, mut tämän mä halusin sanoa. Kaikki on mun maailmassa mahdollista. Riippuu kai planetaasta ja kaikesta...
mistä sä haet ne ekat kymmenen ihmistä joille teet sen epäonnistuneen yrityksen jos niitä ei ole. Älyä nyt edes vähän, että ihmisiäkään niihin tilanteisiin ei ihan kuvittelemalla nyhjäistä. Se vaatii kuitenkin ihan käytännössä sen, että niitä ihmisiä ylipäätään jossakin on ja mistä niitä repiä, jos niitä ei ole. Sen lisäksi sun pitäisi olla jonkinlaisessa suhteessa niihin, että sä teet sen epäonnistuneenkin aloitteen ja siinä mennään jo metsään, koska mitään suhteita ei ole, eikä omasta syystä tule, niin kuin ap kirjoitti.
Siinä mielessä lähtökohdat on hiukan erilaiset.
Tosiasiat on toseja, ja kuvitelmat kuvitelmia.
=)Mä ajattelin oikeastaan niin, että kun ap. sanoi olevansa muutenkin ujo ja sos. kontakteissa "huono", niin vois ottaa enemmän kontaktia keneen tahansa ihmiseen. En ajatellu mitään "sitä oikeaa". Eiks niitä ihmisiä kuitenkin oo miljardeja tai jotain... Tai muutama sata jossain kylässä.
Mis olis sellaisten kannustavien ihmisten palsta?!!! Mis kaikki olis kavereita.... =)
Mutta mitä sillä tekisikään. Kaikki tietävät tietysti miten sen asian "pitää" olla, mutta kukaan ei pysty muuttamaan kovin paljon toista ja itseäänkään hyvin vähän. kannustavia ihmisiä voi olla, mutta nekään ei voi kovin paljon asioita muuttaa jos ei nyt itse satu lassoamaan jotakin vähemmän sosiaalista tapausta tarkoituksella. Lähinnä se on niiden omaan mielenrauhaan vaikuttavaa jutustelua, mutta ei lisää kenenkään mahdollisuuksia tai ihmissuhteita tai taitoja.
Niin kauan aina löytyy neuvojia, mutta jos niille sanoisi, että laske itse kuinka paljon sellaisia tapaamisia tulee toisinkaan päin ja sinunkaan halustasi, niin nollille menisi myöskin sinulla aika varmasti. Kukaan ei tosiasiassa halua tavata tai olla ap kirjoittajan tyylisen ihmisen kanssa, vaikka onkin sormi ojossa neuvomassa. Se ei käytännössä paranna tilannetta lainkaan.
ei auta vaikka mitään muuta ei olisi maailmassa kuin ihmisiä. Kun nimenomaan vaikeus on se, mitä ap kirjoitti. Siinä tilanteessa ei tule vastaan edes vääriä. Ei ole ketään, kenen kanssa edes harjoitella. Samaan sukupuoleen tuskin kannattaa harjoitella.
Jospa miettisi realistisesti erilaisia mahdollisia tutustumistilanteita, mitä niissä sanoisi ja miten käyttäytyisi, miten toinen voisi reagoida jne. Kun tällaisia tilanteita miettii tarpeeksi molempien osapuolien näkökulmasta, saa jonkinlaista kokemusta - ei ihan yhtä aitoa kuin oikeassa tilanteessa saisi, mutta riskitöntä. Näin pitäisi vähintäänkin huomata täysin typerät jutut, joihin ei sitten tarvitse enää todellisessa tilanteessa kompastua.
No, mukava nähdä, etten ole maailman ainut lajissani. Kevätauringon paisteen myötä olokin on taas vaihteeksi hieman optimistisempi - ehkä se päivä vielä paistaa tännekin risukasaan. Hyviä jatkoja & jaksamista kaikille ja kiitos vastauksista!
Olet ujo, mutta niin on moni tyttökin. Jos et saa sanaa suusta, voisiko yrittää katsoa kauniisti, myötätuntoisesti, rohkaisevasti...?
Eivät kaikki tytöt etsi hölösuisia verbaaliakrobaatteja.
Opiskeluympäristössä keksit yleisistä asioista varmasti mielekästä kysyttävää. Joskus kannattaa kysyä "naisellista" mielipidettä mihin tahansa arjen ongelmaan ja mainita, että kun näin sinkkumiehenä tarvitsisi naisellisen, viisaan mielipiteen...
Vaikka kysymyksesi olisi kuinka läpinäkyvä, jonkun mielestä juuri se saattaa olla vastustamattoman hellyttävää. Moni myötätuntoinen tyttö auttaa mielellään keskustelua edelleen, jos poika on rehellinen ja ystävällinen, mutta epävarma.
Eroon jännittämisestä pääsee vain harjoittelemalla ja uskaltamalla. Yrittämällä kontaktia voit vain voittaa! Jos et yritä, yksinäisyys jatkuu. Jos oikein mokaat, yksinäisyys EHKÄ jatkuu, mutta vähintään yhtä todennäköisesti saat vähitellen uusia juttukavereita ja ystäviä ja pääset lähemmäksi tavoitettasi, eli parisuhdetta. Äläkä masennu, tämä on ehkä pitkä ja vaikea, mutta antoisia projekti!
sitten kyllä kun löydät oman itsesi, niin on helppoa olla oma itsensä. Tämä ei tarkoita sitä että heti jostain nainen löytyy, mutta paljon helpommin pääsee naisten juttusille. sitten kun hyväksyt että oon tämmönen, ja sanon tämmöstä vaikka se ei niin järkevää ole, niin nainenkin aistii että tuo mies luottaa itseensä, ja saattaa jopa paremmin kiinnostua sinusta.
Hmmm...onko siis niin, että mielestänne en vaikuttaisi oudolta friikiltä, jos kaupungilla/kahvilassa/tms. näkisin kiinnostavalta tuntuvan naisihmisen ja menisin, noin vain, tämän luokse juttelemaan (olettaen, että saisin itseäni niskasta kiinni ja ylipäätään pystyisin puhumaan)?