Avatkaa silmänne

Suomi lähettää paholaisen edustamaan kansaansa vuoden tärkeimpään kilpailuun. Samaan aikaan lintupandemia korjaa satoaan. Sattumaako? Tuskin! Suomalaisten on kristittyinä avattava silmänsä ja vastustettava pahaa. Muuten olemme tuhon tiellä.
6563
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Juttusi ovat ala-arvoisia. Muista , että huomenna on matikankokeet!

Äänestä

just salli mun nauraa :D

Äänestä

En usko että näillä asioilla on yhteyttä. Vuonna 2003 tuli SARS vaikka Suomi ei ollut viisuissa mukana ollenkaan.

Epäilen että syy on jonkin toisen maan viisussa.

Äänestä

Vuoden tärkein kilpailu, sanoo Hyväkäspoika. :D
Kierin lattialla naurusta.

Minkähänlaisia viisuja tuolla Kauko-Idässä on, kun siellä ihmisiäkin on jopa kuollut lintuflunssaan. Euroopassa Suomi taitaa olla viimeisiä maita, joihin ko. tauti saapuu. Tämähän osoittaa erityistä varjelusta pikemminkin meitä kohtaan.

Äänestä

Lopettaisit jo oikeesti ton ruikutuksen!

Äänestä

Me olemme säästyneet lintuinfluenssalta juuri Lordin esityksen takia. Ruotsikin sai jo rangaistuksensa, koska lähettää jälleen euroiviisuihin jonkin kamalan euroviisuhumpan joka unohtuu sekunnin päästä esityksen loppumisesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hyväpoika kirjoitti:

Suomi lähettää paholaisen edustamaan kansaansa vuoden tärkeimpään kilpailuun. Samaan aikaan lintupandemia korjaa satoaan. Sattumaako? Tuskin! Suomalaisten on kristittyinä avattava silmänsä ja vastustettava pahaa. Muuten olemme tuhon tiellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu