Siis mitä? Olen nainen. Mulla on 3 pitempää suhdetta takana ja jokaisessa niissä mä olen kyllästynyt 5 vuoden jälkeen. Mun mielestä miehet on muuttuneet laiskoiksi ja mä heille itsestään selvyydeksi. Jokaisen suhteen eteen oon yrittäny aina taistella ja tehdä parhaani.
Mä olen luullut, että mä haluan elää lopun elämääni yhden miehen kanssa, mutta miksi tää 4-5 vuotta tuntuu jotenkin aina olevan se pisin mahdollinen vaihtoehto? Mikä mun logiikassani ei nyt pelaa? Täytyiskö heittää taas toikin jätkä mäkeen vai löytyykö niitä parempiakin parisuhteita? Ja mikä siinä on, että mä odotan, että parisuhteen eteen pitäis tehdä töitä, tekeekö muutkaan?
Mitä mä oikein etsin?! On tää nyt ihan outoa, ko nainen ei ymmärrä omaa logiikkaansa...
Mä olen luullut, että mä haluan elää lopun elämääni yhden miehen kanssa, mutta miksi tää 4-5 vuotta tuntuu jotenkin aina olevan se pisin mahdollinen vaihtoehto? Mikä mun logiikassani ei nyt pelaa? Täytyiskö heittää taas toikin jätkä mäkeen vai löytyykö niitä parempiakin parisuhteita? Ja mikä siinä on, että mä odotan, että parisuhteen eteen pitäis tehdä töitä, tekeekö muutkaan?
Mitä mä oikein etsin?! On tää nyt ihan outoa, ko nainen ei ymmärrä omaa logiikkaansa...
Vastaukset 12
Vanhimmat
sä oot jaksanu taistella jos oot viiskin vuotta jaksanu katella samaa tursaketta.Ainut mikä pitää ihmiset kovin monta vuotta yhdessä on armoton asuntolaina ja lapset,ilman niitä kuinka monen pariskunnan oo nähny olevan yhdessä kovin monta vuotta.Sitäpaitsi siinä vaiheessa kun toista pitää alkaa yrittää miellyttää kaikin mahdollisin keinoin oman tahdon ja halun vastaisesti on sama alkaa katteleen uutta,mitä helvetin järkeä on kärvistellä jonkun kans joka ei nappaa enää tippakaan.
Melko romanttista tekstiä taas =)
Voi sitä päivää, kun tuleva rouva Yrmio ilmestyy kuvioihin...
on se ainoa oikea. Mä en ymmärrä naisia (enkä kyllä miehiäkään) jotka tahtoo parisuhteen vaan parisuhteen takia, en alentuisi siihen. Jos se toinen ihminen ei ole mulle se kaiken tärkein ja rakkain, ja minä hänelle, olen mieluummin yksin. En missään tapauksessa "myisi" itseäni niin halvalla, vain syystä että minulla olisi joku. Eli mun mielestä sä oot toiminut täysin loogisesti, kun olet jättänyt nämä suhteet taaksesi...
Jos sielu sietää olla erossa, miksi pitäisi olla yhdessä?
halu, jaksaminen, arvostus ja rakkaus punnitaan? 4-5 vuotta on semmonen kriittinen paikka, sillon viimestään kaikki harhaluulot on karisseet. Ja sillon ryhdytään puhumaan varsinaisesta rakastamisesta.
Elämä on sitä ihmisen parasta aikaa, joten kannattaa hyväksyä ihminen sellasena kuin se on. Et voi muuttaa kuin itseäsi tai lähteä läiskimään :)
Mielipiteeni siis yhtään vähättelemättä panostasi ja yritystäsi parisuhteesi onnistumiseksi.
mieltä ja tuo Tahdon punnitsemisvaihe voi kestää jopa 4-7 vuotta ja jäähän parisuhde-elämää vielä vuosikymmeniä, ellei siinä 15 vuoden kieppeillä tule liian raskas kriisi, sillä siinä vaiheessa on taas punnitsemisen paikka.
Toki olen miettinyt tuotakin. Ja tottahan se on, että vain itseään pystyy muuttamaan, eikä toista. Voihan tietenkin olla, että minulla on päässäni jonkinmoinen ideaali parisuhteesta, jota koetan saada väenvägellä pysymään elossa. Toinen asia on tietenkin se, että onko tuota ideaalia edes käytännössä mahdollista saada säilymään.
Ehkä olen sittenkin luovuttamassa liian aikaisin. Vaikka turhauttavalta tuntuu koettaa neuvotella asiasta, jossa toinen osapuoli on passiivinen. Elämä on ajoittain yhtä tinkaamista. Mutta millon tietää, että suhteen eteen kannattaa vielä taistella?
Olen vähän miettinyt tuota "vain itseään voi muuttaa" -sanontaaa. Onko se ihan niinkään? Jos ollaan pitkässä parisuhteessa, kunnioitetaan toista ja halutaan pysyä yhdessä, niin eikö tässäkin asiassa voi tehdä kompromisseja? Eikö voi luopua joistain omista jutuistaan, eikä vain odottaa, että toinen muuttaa itsensä ja sopeutuu niihin? Onko pakko sietää jotain käyttäytymismallia, vaikka se voitaisiin keskustella ja opetella pois?
Siis itse olen muuttanut mieheni myöhästelevästä (siis todella pahasta sellaisesta) täsmälliseksi ihmiseksi. Hän on muuttanut minut halaavaksi ja pussaavaksi, mitä en ennen ole osannut.
Tietenkään mitään perusarvoja ei voi muuttaa. Eikä toista historioineen ihan eri ihmiseksi kuin hän on. Mutta mielestäni toista voi kyllä muuttaa käytöstavoiltaan ja arjen käsittelytavoiltaan, jos toinen siihen suostuuu.
Pahinta on se, tai no en tiedä onko tuo loppupeleissä hyvä vai huono, mutta itse olen "kyynistynyt" sen verran, etten edes enää oikein usko tuota pidempiin parisuhteisiin..
tutkimusta näistä parisuhteen kausista mutten enää löytänyt sitä joten täytyy luottaa muistiin.
Siis on monia tutkimuksia näistä parisuhteen kausista ensimmäinen on se ihastumisvaihe jossa kumppani koetaan samanlaiseksi ja eroavaisuudet jäävät taustalle. Parisuhteen kriisivaihe on siinä 3-5 vuoden tietämillä, johon sinunkin sijoittama aikahaarukka tuntuu sopivan :) Tässä kriisivaiheessa toinen tuntuu ihan erilaiselta ja riidellään paljon. Sitten sen jälkeen koittaa seesteinen vaihe jossa nämä samanlaisuuden ja erilaisuuden tunteet tasoittuvat ja ollaan realistisempia odotusten yms. suhteen.
Monesti ero tulee juuri tuossa kriisivaiheessa ja tilalle tulee joku joka onkin sopivampi. Näennäisesti siis siltä se vain tuntuu. Se ei ole todellista, ja sama vaihe tulee eteen myös tämän uuden kanssa.
Parasta olisi kestää vähän aikaa ja katsoa mitä tapahtuu... eikä vain heti ottaa ja lähteä.
Parisuhdetta pitää aina hoitaa. Muuten juuri käy niin että toinen on itsestäänselvyys. Pitkään parisuhteeseen kykenee vain harva sellainen joka ei sitä hoida.
Mitä se parisuhteen "hoitaminen" on?
Terv.
25 vuotta hoitamatonta suhdetta takana............
minkä tahansa hoitaminen?
Sairaanhoito - annetaan juuri sitä lääkettä jota tarvitaan... keuhkoputken tulehdukseen antibiotteja, päänsärkyyn tulehduskipulääkkeitä, migreeniin migreenilääkitystä akupunktiota tai mikä ihmiselle tehoaakin parhaiten.
Lastenhoito - lasten kanssa oleilua, pelaamista, leikkimistä, ruokkimista, vaatettamista, henkisisitä tarpeista huolehtiminen yms.
Parisuhteenhoito - "lääkettä" tarvitsevalle... eli toisen henkisten ja fyysisten tarpeiden huomioonottamista joskus omienkin tarpeiden kustannuksilla. Ajan varaamista toiselle. "pelaamista ja leikkimistä" eli yhdessä tekemistä ja joskus yllätysten järjestämistä. Ja ihminen joka haluaa hoitaa suhdettaan tuskin haluaisi rikkoa sitä millään, joten toisen satuttamisen välttämistä on myös tämä.
Mielenkiintoisia tutkimuksia todellakin. Eli ehkä tässä nyt vielä sitä toivoa on jäljellä...(?)
"Parisuhdetta pitää aina hoitaa. Muuten juuri käy niin että toinen on itsestäänselvyys. Pitkään parisuhteeseen kykenee vain harva sellainen joka ei sitä hoida."
Ja juuri näin olen minäkin aina ajatellut!