olen laihduttanut vuoden alusta lähtien mutta nyt tuntuu että menee hermot kalorien laskemisen kanssa. Nyt viime viikkoina olen välttynyt ahmimisilta, mutta yleensä joko syön aivan liikaa tai sitten aivan liian vähän. Eli toisinaan saatan jopa ahmia ja sitten taas kun lasken tarkasti kaloreita, niin tunnen huonoa omatuntoa lähes kaikesta, mitä suuhuni laitan ja kalorit jäävät aivan liian alhaiseksi. Liikkunnan kanssa minulla ei ole ongelmia, sitä tulee tarpeeksi.
Eilen illalla huomasin, että olen syönyt vain 200 kaloria koko päivän aikana. Olo oli melko voimaton mutta varsinaista nälkää ei ollut. Söin illalla kevyen , mutta ravitsevan lämpimän aterian. Päivän kalorimäärä jäi kuitenkin alle 1000 kalorin (jopa liian vähän). Ongelmana onkin nyt se, että painoni oli tänään kilon enemmän kuin eilen joten tuntuu, että pitäisi karsia syömisiä, mutta eihän tuosta enää voi! Tiedän, että tuo "nousu" on todennäköisesti siitä, että join illalla paljon vettä jne.. Eikä vaa`assa tulisi käydä joka päivä, koska paino heilahtelee päivittäin muutenkin. Mutta kuinka löydän sopivan ruokailurytmin ja kalorimäärän? Tuntuu, ettei esim. 500 kalorin vaje ole riittävästi. Pudotettavaa minulla on parikymmentä kiloa, eli paljon. Vuoden alusta on pudonnut 6-7 ja lisää pitäis saada.
Olipa hieman sekava viesti, mutta toivottavasti joku neuvoisi aterioiden/kaloreiden suhteen :)

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.