Olen ollut mieheni kanssa yhdessä seitsemän vuotta, joista naimisissa kolme. Meillä on ollut välillä vaikeaa, niin kuin parisuhteissa yleensäkin joskus on. Olemme kuitenkin saaneet (ehkä) asiat selvitetyksi ja kaikki on jatkunut entisellään. Nyt olen kuitenkin tukehtumaisillani tilanteeseemme. Tunteemme ovat laimentuneet, eikä intohimoa enää ole. Meillä ei ole lapsia, mutta yhteinen talo kylläkin, jonka mieheni kertoi rakentaneensa minulle. En ole ollut tarpeeksi vahva... Hän päätti asioista minunkin puolestani. Nämä seinät ympärilläni eivät tuo onnea. Mies ei puhu. Se on kaikkein pahinta! Minun pitää saada puhua asiat läpikotaisin, muuten ne jäävät mieleen pyörimään, jolloin niistä syntyy valtavia mörköjä ja koko elämä on silloin mustaa. Seksiä meillä ei harrasteta kuin minun pyynnöstäni. Se tekee minut hyvin surulliseksi ja itsetuntoni murenee pirstaleiksi. Mikä minussa on vikana kun en kelpaa? Silti mies hokee rakastavansa minua ja että olen haluttava ja kaunis.
Elämäni on mustaa tälläkin hetkellä. En ole voinut nukkua enkä syödä ja tänään en pystynyt menemään opinahjooni. Tiedän että minun tulisi ottaa yhteyttä ammattiauttajaan ja tarkoitukseni oli soittaa aamulla ja varata aika, mutta en saanut tehtyä sitä. Tunteitani sekoittaa vielä sekin seikka, että tutustuin erääseen mieheen, joka tuntuu olevan kanssani samalla aaltopituudella. Hän tietää tilanteeni. En ole koskenut sormellanikaan tähän ihmiseen, vaikka haluja kieltämättä on. Enkä halua olla pettäjä, vaikka välillä tuntuu, että jopa pitkät keskustelumme tämän toisen miehen kanssa ovat pettämistä.
Olen useasti yrittänyt aloittaa kriisipalaveria aviomieheni kanssa, mutta hän ei saa sanaa suustaan. Jos muutama järkevä kommentti tulisikin, ne on jo unohdettu seuraavana aamuna. Minä en voi ymmärtää... Olen niin yksin ja pelottaa...
Lähteäkö, vai jäädä? Voiko tästä selvitä edes hengissä?
Elämäni on mustaa tälläkin hetkellä. En ole voinut nukkua enkä syödä ja tänään en pystynyt menemään opinahjooni. Tiedän että minun tulisi ottaa yhteyttä ammattiauttajaan ja tarkoitukseni oli soittaa aamulla ja varata aika, mutta en saanut tehtyä sitä. Tunteitani sekoittaa vielä sekin seikka, että tutustuin erääseen mieheen, joka tuntuu olevan kanssani samalla aaltopituudella. Hän tietää tilanteeni. En ole koskenut sormellanikaan tähän ihmiseen, vaikka haluja kieltämättä on. Enkä halua olla pettäjä, vaikka välillä tuntuu, että jopa pitkät keskustelumme tämän toisen miehen kanssa ovat pettämistä.
Olen useasti yrittänyt aloittaa kriisipalaveria aviomieheni kanssa, mutta hän ei saa sanaa suustaan. Jos muutama järkevä kommentti tulisikin, ne on jo unohdettu seuraavana aamuna. Minä en voi ymmärtää... Olen niin yksin ja pelottaa...
Lähteäkö, vai jäädä? Voiko tästä selvitä edes hengissä?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Moikka!
Kuulostaa tuo sun tilanne siltä että oot todella vaan tylsistyny. Älä pidä siihen toiseen mieheen vähään aikaa yhteyttä, se voi olla että toinen mies on "sekoittanu" sun pään. Jos miehes ei tahdo puhua niin kirjota paperille ylös kaikki mitkä asiat vaivaa, ja miten haluat muutosta niihin ja anna miehelles luettavaksi :) sillain ainakin saa toisen silmät avattua.. kirjotat paperille tuosta miehen puhumattomuudesta, seksistä jne. ja "kirjeen" loppuun omat ajatukset siitä mikä sun mielestä tilanne on ja miten käy jos ei asiat muutu. Ajattelet varmaan että mitä sitä aviomiehelle kirjettä kirjottaan mutta hyvä keino se on :)
stemppiä ja aurinkoa :)
En tiedä minkä ikäinen olet, mutta itselläni on sellainen tilanne että olen ollut naimisissa yli 20 v. Kun menimme naimisiin olin 20 v ja mieheni 30 v. Mieheni on muuttunut matkan varrella ihan kuin eri ihmiseksi, hirveä "hiustenhalkoja" ja erittäin dominoiva luonne. Määräilee mitä perheessämme syödään, esim ei lihaa. Suhteemme alussa hän kyllä käytti lihaa joka tietty oli muiden muassa syy valintaani mennä hänen kanssaan naimisiin. Ehkä olisin harkinnut uudelleen jos olisin tiennyt että hän muuttaa tapojaan JA haluaa myös että minä jätän lihan syömisen.
Hän hoitaa meillä kaikki raha-asiat. Meillä on 4 lasta. Kutsumme miestäni lasten kanssa "herra johtajaksi", tosin emme ole sitä hänelle itselleen kertoneet.
Meillä ei ole suhteessamme enää hitustakaan mitään läheisyyttä tai romantiikkaa, seksikin näyttää nyt loppuneen kokonaan. Olemme aivan kuin kämppäkavereita. Elämämme pyörii lasten kasvatuksen ympärillä lähinnä.
Olen siitä hyvin pahoillani, mieheni on sen luokan tyyppi ettei hänen kanssaan voi näistä asioista puhua. Muutama vuosi sitten ajauduin salaiseen suhteeseen juuri siitä syystä koska en uskaltanut ehdottaa miehelleni eroa mutta en halunnut jäädä paitsi rakkautta ja seksiä joita sain toiselta mieheltä. Tämäkin suhde on nyt osoittautunut minulle tuskalliseksi, koska olen varattu ja mies on bongannut itselleen toisenkin naisen koska meidän suhde ei voi edetä. Kuitenkaan mies ei halua minustakaan eroon.
Joka päivä mietin mihin tämä kaikki johtaa, salasuhteen lopetusta olen miettinyt joka ikinen päivä, ja siihen varmaan vielä päädynkin mutta alanko sen jälkeen elämään mummuelämää jo tässä iässä, ei mitään rakkautta, arkista elämää vaan.
Hei tyttökulta,
Olen ollut aivan samanlaisessa tilanteessa kun sinä. Olin ex-mieheni kanssa 12 vuotta. Me asuimme yhteisessä asunnossa keskellä kaikkea mahdollista. Meillä oli laaja ystäväpiiri ja järjestimme mahdollisuuksien paljon juhlia ja ulospäin näytimme varmasti monen mielestä onnelliselta parilta. Totuus oli kuitenkin toinen kyllähän me toisiamme rakastettiin mutta suhteesta oli lähtenyt kaikki intohimo. Me kumpainenkin olimme liian pelokkaita tekemään asialle yhtään mitään. Intohimon tuulet tulivat minulle ja varmaan miehellenikin töissä missä meillä oli hyvinkin suuri tarjonta kummallakin. Asiasta ei koskaan puhuttu ja kotona rakastettiin sillä samalla kaavalla. Ainut asia mikä kuvioihin tuli oli hiipivä mustasukkaisuus ja levottomuus. Huono omatunto omista tunteista jotain ulkopuolista kohtaan ja silti vaikka mitään fyysistä ei tapahtunutkaan omaltaosaltani kalvava epävarmuus ja huono omatunto pakotti välillä öisin pitämään silmiä auki. Vieressä makasi kuitenkin ihminen jota olin liian laiska tai pelokas rakastamaan vaikka salaa halusinkin. Joskus on vain myönnettävä itselleen että me haemme toisista ihmisistä helposti viihdykettä itsellemme.. Me erosimme. Yritin puhua miehelleni mutta tilanne oli jo niin surullinen ja mieheni herkkänä ihmisenä oli jo löytänyt itselleen uuden rakkauden sellaisen joka auttoi hänet eron yli. Minä jäin yksin muutin omaan vuokraasuntooni ja kävin terapiassa saadakseni itseni kuntoon.Mikään ei ole tervehdyttävämpää kun löytää itsensä uudelleen. Vaikeaa se on ja matka jatkuu varmasti loppuelämäni mutta en kadu päivääkään. Oikea rakkaus on luopumista ja toisen ihmisen kunnioittamista. Elä asu päivääkään hiljaa kodissanne. Aloita keskustelu ja terapia ja jos miehesi ei kuuntele sinua hän huomaa kyllä kesään mennessä mitä muutoksia sinussa tulee käymään terapian tuloksena. Toivottavasti saat itsellesi uuden elämän kysymyus on vain irtipäästämisestä..
Tiedän kokemuksesta, mitä käyt läpi. Olin myös yhdessä exäni kanssa yli 7 vuotta. Mies ei myöskään ollut puhuvaa laatua, mutta kyllä meillä sentään seksiä harrastettiin. Ja se tuntuikin korvaavan monta tunnepuolen juttua, koska seksi oli kuitenkin hyvää.
1,5 vuotta ennen eroa miehen käytös alkoi muuttua, en voi sitä tarkemmin selittää. Kyselin tavan takaa, että mikä nyt on ja mitä tapahtuu suhteessamme. Ei vastausta. Lopulta selvisi, hän oli löytänyt uuden naisen työpaikaltaan ja tunnusti, että hänellä on vahvoja tunteita ko. naista kohtaan. Kaiken tämän sain selville ainoastaan lukemalla hänen puhelintaan! Hän siis ei varmaan olisi oma-aloitteisesti koskaan alkanut puhua tilanteesta ja olisimme roikkuneet huonoksi muuttuneessa suhteessa ehkä jopa useamman vuoden!
Elikkä mitä nyt yritän sanoa, on että mies joka ei puhu, ei myöskään tule puhumaan. Sellaiset miehet vain väistelee "vaikeita tilanteita"! Ja jos teillä ei seksikään enää toimi, niin kannattaisi siis todella miettiä lähtemistä tai laittaa mies seinää vasten ja vaatia jonkinlaisia muutoksia! Mieti, että jos esim. vietät vielä seuraavat 7 vuotta tai 30 vuotta hänen kanssaan! Mitä sitten vanhempana, jos ei ole EDES keskusteluyhteyttä mieheen! Minä ainakin olen nyt paljon onnellisempi kuin silloin exäni kanssa. Vaikka olenkin sinkku!
Olen ollut hieman kauemmin suhteessa ja avioliitossa. Meiltä on seksi loppunut jo vuosia sitten, aluksi kai siksi kun minä en halunnut, mutta eipä ole toinenkaan yrittänyt.
Olen koonnut voimia ja itseäni ja nyt on päätös vahvistunut, en voi enää jatkaa näin.
Nyt olisi vain saatava tilaisuus kertoa se hänellekkin.
Ei elämää voi elää puolittain ja seksi ja läheisyys ovat kuitenkin parisuhteen perusta, vaikka pelkältään nekään ei riitä.
Yritä saada itsesi kanssa asiaan selvyys, minulle ainakin asia vain sisäisesti varmistui kuuntelemalla itseäni ja asettelemalla erilaisia kysymyksiä. Mene vaikka terapiaan, minulle ulkopuolisesta kuuntelijasta on ollut paljon apua.
Toivon sinulle voimia ja luulen, että haluat vahvistusta jo orastavalle päätöksellesi.
Hei!
Sydämellinen kiitos Teille... Olen lukenut kirjoituksenne useamman kerran ja tulen vastakin lukemaan. Yhtenä päivänä olen vahva ja tiedän mitä minun tulee tehdä. Toisena päivänä sitten olenkin "vain heikko nainen" ja istun sohvan nurkassa vapisten ja itkien kurjuuttani. Jokainen kirjoitus sai kyyneleet valumaan silmistäni, tulin entistä surullisemmaksi, mutta kuitenkin helpottuneeksi. Ristiriitaista, eikö?
Mietin itsekin samaa kuin Piikura, että olen tylsistynyt. Mutta kuitenkin olen tullut siihen tulokseen, että ei tässä kyse pelkästään siitä voi olla. Tiedän että elämä ei aina ole intohimon tuulissa leijumista ja rakastamista, mutta minä tarvitsen sitä silloin tällöin. Ja kuinka monta kirjettä olenkaan aviomiehelleni kirjoittanut! Minäkin kuvittelin, että se on mahtava tapa saada toisen silmät auki. Niin vaan ei koskaan käynyt. Kirjeet hän kyllä luki, mutta se ei avannut hänen silmiään, eikä suuta, enkä ole niitä enää jaksanut kirjoitella.
Olen sairaslomalla ja siis käynyt ammatti-ihmisen pakeilla. Yritin vielä viimeksi tänään ehdottaa miehelleni, että menisimme yhdessä perheterapeutille. Olemme jonkin verran saaneet puhuttua, mutta ei koskaan "loppuun asti". En jaksa nyt kirjoittaa enempää, olen niin rikki...