On nyt tässä viime aikoina alkanu tuntuun, että olisikohan sittenkin parempi yksin. Suhteessa ei sinänsä vikaa, mitä nyt mies reissutöissä, nähdään viikonloppuisin, ei edes joka vkonloppu. Tämä on jo toinen yritys meillä, eka päättyi kun mies totesi haluavansa mennä miten haluaa. Muutenki sellainen rauhaton.. Otin sit takaisin kun vannoin muuttuneensa jne..
Nyt sitten viikot täällä odotan miestä, viikoilla en kovin kavereita näe ja muutenkin aika tavallisen rutiininomaista elämää. Viikonloppusin sitten toki tekis mieli lähteä ulos kavereiden kanssa, parempi vaihtoehto kuin yksin istua kotona. No, mies taas ei tykkää että käyn baareissa. Toisinsanoen mun pitäis olla kotona. Minä taas "pakosta" joudun olemaan koska tulee kauhea riita yms jos lähden. Viimeksi hyvä ettei ero!
Miten se on.. Jos omista menoista joutuu luopumaan vaan siksi ettei ukon mieltä pahoita. TOKI toinen otettava huomioon, en sitä tarkoita. Mutta ärsyttää kun nytkin haluaisin mennä yhteen tapahtumaan viikonloppuna ja siihen nyt kuuluu muutaman oluen otto, niin en edes viitsi siitä ukolle sanoa, kun tietää jo mikä show siitä alkaa! Ja mietin, mitä tältä suhteelta saan.. No rakastan kyllä häntä jne mutta jotenki semmoinen tunne että koskahan se mies taas päättää että haluaa mennä ja minä täällä "turhaa" sitä odottanut.
Tiedän kyllä, että ei sitä baari elämää ja sinkkuiluakaan ikuisesti jaksa.. En tiedä.
VAstaavia kokemuksia!
Nyt sitten viikot täällä odotan miestä, viikoilla en kovin kavereita näe ja muutenkin aika tavallisen rutiininomaista elämää. Viikonloppusin sitten toki tekis mieli lähteä ulos kavereiden kanssa, parempi vaihtoehto kuin yksin istua kotona. No, mies taas ei tykkää että käyn baareissa. Toisinsanoen mun pitäis olla kotona. Minä taas "pakosta" joudun olemaan koska tulee kauhea riita yms jos lähden. Viimeksi hyvä ettei ero!
Miten se on.. Jos omista menoista joutuu luopumaan vaan siksi ettei ukon mieltä pahoita. TOKI toinen otettava huomioon, en sitä tarkoita. Mutta ärsyttää kun nytkin haluaisin mennä yhteen tapahtumaan viikonloppuna ja siihen nyt kuuluu muutaman oluen otto, niin en edes viitsi siitä ukolle sanoa, kun tietää jo mikä show siitä alkaa! Ja mietin, mitä tältä suhteelta saan.. No rakastan kyllä häntä jne mutta jotenki semmoinen tunne että koskahan se mies taas päättää että haluaa mennä ja minä täällä "turhaa" sitä odottanut.
Tiedän kyllä, että ei sitä baari elämää ja sinkkuiluakaan ikuisesti jaksa.. En tiedä.
VAstaavia kokemuksia!
Vastaukset 5
Vanhimmat
...ei tuokaan nyt kovin terveeltä kuulosta. Kai siihen sinkkuiluunkin kyllästyy, mutta niin kyllästyy huonoon parisuhteeseenkin...Laita plussat ja miinukset paperille...jne..
Ollako vai eikö olla, kas siinäpä ikuisuuspulmaa kerrakseen...
Ollako yksin vai kaksin.
Pitääkö hauskaa vai riutuako parisuhteessa.
Uskoako itsekään enää omiin selityksiinsä.
Syyllistääkö pelkästään toinen vai katsoako peiliin ja nähdä se omankin asenteensa kokonaisvaikutus.
Kuullako mitä todella itsekin sanoo vai kuullako vain sen mitä haluaa just nyt kuulla.
Rakastan, mutta.
Odotellako tympääntyneenä vai asennoituako asiaan vaihteeksi ihan eri tavalla.
Pelätäkö riitoja ja luikkia luvatta vai lopettaako toisen aliarvioiminen ja uskoako omiinkin keskustelutaitoihinsa.
Heittäytyäkö suureen tuntemattomaan vai jatkaako töiden paiskimista.
Jaa-a, paha mennä sanomaan, kun se kristallipallokin on taas kadoksissa...
Mä en suostuis tuollaiseen. Jätä itse se äijä jos ei kerran anna sulle yhtään tilaa hengittää. Jos se on niin epävarma/kateellinen sun suhteen niin on teidän suhde aika surkealla pohjalla. Tai sit menet vaan miten haluat ja annat toisen keuhkota jos siltä tuntuu. Toi on ja eräänlaista väkivaltaa toi toisen elämän kohtuuton rajoittaminen.
siellä reissussa? No ei välttämättä mitään. Silti on jotenkin väärin, että sun pitäis istua yksin kotona. Siinä se luottamus punnitaan - eli se ei luota suhun. Ja mihinkäs se suhde perustuu muuhun ku luottamukseen.
Aivan olen samaa asiaa täällä puntaroinut! Täytyy sanoa, että kyllä tämä on niin syvältä tällanen. Aikaa vain menee ja minä istua kököttelen täällä omassa pienessä asunnossani ja odotan seuraavaa viikonloppua, että näkisin ukkokultani, edes hetken.
Todellakin on alkanut kiinnostamaan yhä enemmän ja enemmän nuo baari-illat kavereitten kanssa, mutta kyllä niistä pukkaa niin huonoa omaatuntoa päälle, kun mies ei sitä oikein tahdo sulattaa.
Tuntuu todellakin välillä, että mitä jos sitä täällä nuoruutensa ihan turhaan sitten odotteleekin ja elämää jää kokonaan näiltä ikävuosilta näkemättä. Voi hyvänen aika miten tämä nyt onkaan näin vaikeaa...
Mietin kans sitä, että mitä jos siihen sinkkuiluun sitten kyllästyy, ja sitten harmittaa kun on heittäny kuitenkin muuten hyvän suhteen ja mukavan miehen menemään. Sitä en tiedä miten kauan tätä tällaista täytyy sietää ja miten kauan tällaista jaksaa, mutta nyt tuntuu, että enää ei jaksais yhtään.