Eikö tämä ikävä lopu koskaan... Puoli vuotta sitten tapasin miehen joka vei minulta ihan täysin jalat alta ja järjen rippeetkin, rakastuin ja mieskin kertoi että oli tunteita minua kohtaan paljon. Hänellä oli kuitenkin meneillään sellainen juupas eipäs suhde joka oli katkolla silloin ja lopulta meidän lyhyen suhteen jälkeen hän sitten meni takaisin siihen suhteeseen.
Tipahdin kovaa alas ja sydän kyllä särkyi pieniin murusiin. Välillä oltiin yhteyksissä, mutta meni pitkiäkin aikoja etten kuullut mitään. Alkoi jo helpottamaan vaikka mielessä hän oli joka päivä ja ikävä ei mennyt minnekkään. Sitten pari kuukautta sitten se mies otti ihan yllättäen minuun yhteyttä ja kysyi saako tulla käymään, kertoi että on eronnut lopullisesti, uskoin ja hän sitten tuli ja jäi aamuun asti...
En voi sanoin kuvata sitä tunnetta joka oli kun sai olla lähellä taas. Noh, sitä iloa kesti sitten iltaan asti kun hän ilmoitti että palaakin takaisin TAAS siihen edelliseen suhteeseen.
Tällä hetkellä kyllä tuntuu ettei mun sydäntä korjaa enää mikään ja miksi ihmeessä tää ikävä ei lopu vaikka se ihminen teki minulle niin kurjan tempun! Enää en ole yhteyttä pitänyt. Joka ilta kuitenkin nukahdan sen miehen kuva mielessä ja aamulla herään ensimmäisenä ajatuksena hän. Jäänköhän loppuelämäkseni "märehtimään" tätä asiaa ja ikävöimään vai helpottaako tämä joskus?? Pelottaa että jos joskus törmätään niin kaikki alkaa taas alusta, koska hän vie joka kerta jalat alta jos nähdään...
Että tällainen tarina, jospa tästä jotain selvää saisi!!

Vastaukset 5
Vanhimmat
ei osaa päättää mitää haluaa eikä kerrasta opi.... mutta ajattele nää jutut sentään tapahtuu päivänvalossa.. on myös niitä jotka ei kestä päivänvaloa.........
Itselleni kävi samalla tavalla noin puolivuotta sitten. Mies olisi vielä halunut pitää yheyttä, mutta sanoin, että jos minut jättää, niin se on lopullista. Hän palasi edelliseen suhteeseensa ja erosi nyt ja on yrittänyt ottaa yhteyttä, mutta en ole vastannut. Hän sai minut tuntemaan itseni erityiseksi ja yhdessä olo aikamme oli mahtavaa. Kuitenkin tiesin, että jos hän minuun vielä pitäisi yhteyttä, näkisimme jne...niin minulle kävisi hullusti, kuten sinulle nyt. Suosittelisin siis, että unohdat koko ihmisen ja jatkat eteenpäin. Aika parantaa haavat, olen sen itse todennut. Tuossa on sen verran hyväksikäytön makua, että vaikka olisi kuinka ihana mies, niin hän ei voi olla kanssasi tosissaan, kerta ei osaa päättää kahden suhteen välillä. Päätös on tietysti sinun, mutta kannattaa tehdä siitä loppu, ihan vain itsesi takia..
Opitpahan ainakin valitsemaan sellaisen miehen, jolla ei tavatessasi sinut ole minkäänlaista suhdetta menossa...:)
Mulla on kokemusta kahdeksan vuoden ajalta... Rakastuin totaalisesti varattuun mieheen, hän jätti perheensä ja suhteemme oli välimatkasta huolimatta kiihkeä. Lopulta, noin puolen vuoden kuluttua, hän kuitenkin palasi perheensä luo. Ymmärrän sen, sillä lapset ovat hänelle todella tärkeät.
Tarinan opetus on se, että vielä nytkin, siis huom! kahdeksan vuoden jälkeen, yhä vain kaipaan häntä... Joitakin haparoivia yrityksiä uusiin ihmissuhteisiin on ollut hänen jälkeensä, mutta aina ennemmin tai myöhemmin hän palaa mieleeni, enkä voi olla vertaamatta kaikkia häneen.
Satunnaisesti olemme vieläkin yhteyksissä, ja aina ikävä iskee uudelleen ja haavat aukeavat kun kuulen hänestä. Eikä auta järki eikä mikään, hän vain on elämäni rakkaus.
Toivon ettei sinulle käy näin, sillä tämä on t u s k a a...
hyvin ymmärrettävää että nämä kakkoset tuntuvat aina kuvittelevan, että lapset ovat vain tärkeitä. Eiköhän siinä ole yhdessä rakennettu elämä, rakkaus ja totta kai, loppu viimein ne lapset, mikä on tärkein. Se kokonaisuus. Ja kun sen onnen voi löytää sen omankin puolison kanssa, eihän mikään ole niin yksinkertaista. Jos haluaa luovuttaa helpolla, se on jokaisen oma valinta. Rakkauden voi vaan löytää lähempää kuin uskookaan. Yrittämällä sen oman puolison kanssa löytää sen, mitä silloin oli, kun häneen rakastui. Ei sen vaikeampaa. Kakkoset eivät tunnu ymmärtävän sitä, että rakkaus se on ollut lähtökohtana kaikelle, koko yhteiselämälle. Ennen arjen ja sen jälkeen, hänen ilmestymistään kuvioihin.