kaikkiko kunnossa?

Olen noin kuukauden päivät tapaillut erästä naista, ja juttuunkin tullaan ihan kivasti. Sänkyleikit alkoi kolmannella tapaamiskerralla, tunteista ei olla paljoa puhuttu. Toki nainen sanoi että olisin sopiva mies hänelle. Nyt hän on sitten sanonut että tuntee "jotain" minua kohtaan, mutta ei oikein tarkasti kerro mitä.

No asiaan. Naisella on kavereita ihan älyttömän paljon, en pysy ihan aina mukana kenestä hän kulloinkin puhuu. No, kavereita pitää olla tottakai, mutta pervot mieskaverit mietityttää. Esim kännyyn tai meseen saattaa tulla monesti kaikkea pervoa tekstiä muutamalta miekkoselta. Nainen vakuuttaa, että kaikki on vain heidän omaa huumoriaan. Hän on lisäksi kavereidensa kanssa läheisimmässä tekemisissä, kuin minun kanssani. Eräänkin kerran hän lähti yhden mieskaverinsa luona käymään kylässä, tunnin junamatkan päähän juttelemaan kuulumisia, kuin että olisi ollut minun kanssa. Onko tämä normaalia?? Nainen toki näyttää ihan pokkana kaikki nämä viestit minulle, ja kertoo että ei kannata huolestua. Eilenkin hän näytti nauraen kännyynsä tullutta viestiä mieheltä, jossa luki jotain kulli -aiheista tekstiä. Ja tämä on vain huumoria, pitäisikö uskoa??
101498
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Jos te seurustelette ja sinua häiritsee hänen pervot mieskaverinsa ja heidän käytös, niin sinulla on oikeus sanoa siitä. Suhteessa pitäisi lähteä siitä ettei toinen loukkaa käytöksellään toista. Sillä ei oikeastaan ole väliä mitä mieltä muut ihmiset ovat asiasta, jos se tuntuu sinusta huonolta niin sitten ei käy teidän suhteessanne.

Tietävätkö nämä miespuoliset kaverit teidän suhteestanne? Tarvii kyllä sanoa että aika ajattelemattomia kavereita jos lähettelevät varatulle naiselle ko viestejä. Ehkä se on jäänyt tavaksi sinkkuajoilta, mutta nyt sinun aikasi on palauttaa järjestys hommaan. En kyllä minä ainakaan katselisi sitä että naiset laittaisivat pervoja viestejä mieheni kännyyn.

Voihan tuo olla sitäkin että naisesi kaipaa sinulta huomiota. Kokeilee että oletko ollenkaan mustasukkainen.

Äänestä

Taidat olla naiselle leikkikaveri. Haluatko itse vakavempaa? Itse en ainakaan katsoisi tuollaista kuviota hyvällä. Olen sen verran vanhanaikainen mies, että haluan deittailla yhtä naista kerrallaan, ja odotan samaa myös silloin naiselta, eli ei useita mieskavereita. Näin se vaan menee.

Äänestä

Naisesi on just sellainen naispuolinen pelimies. Pelinainen. Ja aina kysytään miksi naiset sortuu renttuihin. Kysynkin että miksi miehet sortuvat renttunaisiin.
Suorastaan yököttävää tuollaiset viestit joltain pervoilta jätkiltä. Itse en kyllä sallisi että minulle puhutaan noin edes kaverimielessä. En halua että kaikenmaailman jullit runkkaavat minä mielessään.
Olen yhden miehen nainen.

Äänestä

Sä ehdit jo ihastua siihen tyttöön?
Niin, ei se silloin kivalta tunnu, jos toisella on kovasti muuta vauhtia elämässään...
Voitko sä vielä ottaa asiat jotenkin "kevyemmin", siten, ettei ne kaikenmaailman viestitkään loukkaisi sua? Vähän vaikeahan sitä on tunteitaan hillitä ja hallita, mutta siten säästyis monelta turhalta kolhultakin...
Eihän se teidän yhdessäolo vielä kovin "vakavalta" kuulosta. Jos taas kaipaat vakavampia otteita, niin siitä pitäis sitten keskustella sen toisen osapuolen kanssa, että kohtaako tarpeet vielä ollenkaan, missä mennään ja missä haluttais mennä jne.

Äänestä

..yrittää vaan tehä sua mustasukkaseks tai hakee just huomiota, niinku joku tossa aikasemmin mainitsi! Se nauttii siitä et se saa huomiota miehiltä ..pönkittäähän se itsetuntoa! En usko et se sua haluis pettää, josse on sanonu et tuntee jotain sua kohtaan! Musta toi vaikuttaa vaan huomion haulta ja oman itsetunnon kohottamiselta. Mainitse sille siitä! Kysy, et eksä yksin riitä.

Äänestä

on miespuolisia kavereita, joiden kanssa on joskus härskiäkin huumoria. Se on harmitonta eikä tarkoita mitään. Mutta en myöskään näytä viestejä nykyiselleni, se saattaisi aiheuttaa pahaa mieltä. En kuitenkaan ymmärrä etteikö muka varatulle naiselle saisi lähettää tuollaisia viestejä? Kyllä saa! Olemme aikuisia ja se on oma asiamme mitä puhelimeen tulee. Ja olette kuukauden vasta seurustelleet, olisi riskialtista käydä määräilemään tätä naista, hänellä on miespuolisia ystäviä ja tuskin kannattaa yrittää kieltää häntä siitä.

Äänestä
  • Eipä tuo sinun osalta mitään ehkä tarkoitakaan. Mutta näiden miespuolisten kavereides osalta hyvin todennäköisesti tarkoittaa. Miehet eivät uskalla suoraan ehdottaa sinulle mitään, ettei hyvä tyyppi säikähtäisi pois kuvioista. Kuitenkin miehiä kiihottaa se, että yhdyt härskiin huumoriin, salaa runkkaavat sinua ajatellen. Näin on näreet.

    Äänestä

suoraan, mitä juttuja ne on? Et toki voi noin lyhyen seurustelun jälkeen kieltämään käydä, mutta mieti mitä tunteita se sinussa herättää. Ole avoin häntä kohtaan. Ja minkähän ikäinen kyseinen leidi on? Kuulostaa kovin lapselliselta....

Äänestä

Mielestäni tuollainen viestittely kertoo tosiaan siitä, että haluaa ja kaipaa huomioita miultakin miehiltä. Itse olen nainen ja on omakohtaista kokemusta siitä, miten ex-kundikaveri tarvitsi huomiota muilta naisilta työpaikalla ym. Hän kertoi kyllä näistä jutuista, tosin hieman jopa kehuskellen. Nyt on tuo tarina saanut päätöksensä ja näin jälkeenpäin ajatellen hänellä on kyllä niin huono itsetunto, ettei voi ymmärtää.

Itse olen joskus viestitellyt erään tutun miehen kanssa ja usein jutuissa on jotain vihjailevaa, mutta mitään ei sanota suoraan. Luulen sen olevan vain huumoria, sillä hän on kyllä kiinnostunut yleisesti lähes kaikista naisista. Olemme molemmat varattuja, eikä mitään välillämme ole tapahtunut, eikä tule tapahtumaan. Luulen kuitenkin, että molemmat meistä ovat mieltyneet toiseen noin niin kuin ulkoisesti ja samanlainen huumorintaju tuntuu pelaavan..ei mitään sen kummenpaa. Piristää päivää (:

Eri asia on siis kuitenkin, jos viestittely päivittäistä tms.

Äänestä

Olette tunteneet vasta kuukauden ja sehän on tosi lyhyt aika.

Ei se vielä ole valmis jättämään kaikkea sun vuokses. Totta kai pitää yhteyttä kavereiden kanssa.

Noi jutut voi olla ihan viattomasti niiden keskinäistä huumoria.

Ajattele nyt, vasta kuukaus takana. Järki käteen ja malttia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vwee kirjoitti:

Olen noin kuukauden päivät tapaillut erästä naista, ja juttuunkin tullaan ihan kivasti. Sänkyleikit alkoi kolmannella tapaamiskerralla, tunteista ei olla paljoa puhuttu. Toki nainen sanoi että olisin sopiva mies hänelle. Nyt hän on sitten sanonut että tuntee "jotain" minua kohtaan, mutta ei oikein tarkasti kerro mitä.

No asiaan. Naisella on kavereita ihan älyttömän paljon, en pysy ihan aina mukana kenestä hän kulloinkin puhuu. No, kavereita pitää olla tottakai, mutta pervot mieskaverit mietityttää. Esim kännyyn tai meseen saattaa tulla monesti kaikkea pervoa tekstiä muutamalta miekkoselta. Nainen vakuuttaa, että kaikki on vain heidän omaa huumoriaan. Hän on lisäksi kavereidensa kanssa läheisimmässä tekemisissä, kuin minun kanssani. Eräänkin kerran hän lähti yhden mieskaverinsa luona käymään kylässä, tunnin junamatkan päähän juttelemaan kuulumisia, kuin että olisi ollut minun kanssa. Onko tämä normaalia?? Nainen toki näyttää ihan pokkana kaikki nämä viestit minulle, ja kertoo että ei kannata huolestua. Eilenkin hän näytti nauraen kännyynsä tullutta viestiä mieheltä, jossa luki jotain kulli -aiheista tekstiä. Ja tämä on vain huumoria, pitäisikö uskoa??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu