Olisiko mitenkään

Tuon Lordin kappaleen sanoja suomen kielellä.
Tulen juuri kokouksesta ja siellä puhuttiin, että täällä väitetään ettei Lordin sanat ole paholaisen maailmasta.
Onko noita sanoja missään suomenkielellä.
Haluaisimme rehellisesti tietää, mitä niissä sanotaan.
On liian suuri urakka mennä ostamaan englannnin sanakirja ja en tiedä onnistuuko sitten kuitenkaan.
Tulin naapurin koneelle kysymään tätä asiaa. Mummeli -69v.
181016
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Lauletaan siitä, että lopulta pelleinä (jokers) pidetyt ovat uusia kuninkaita. (tarkoittaa tosi uskovaisia). siskojen ja veljien tulisi pysyä uskossa tiukasti sillä tosiuskovat pelastuvat. valhe profeettojen nujertaminen kyllä mainitaan laulussa.

uskon laulun viittaavan ihan Jumalaan uskoviin, sillä sanoissa on kohta, missä mainitaan Jumalan yliluonnollisesta luomatyöstä tai vastaavasta. Väärien profeettojen nousunhan uskotaan raamatussa tulevan, kunnes uskovat perivät lopulta maan.

Äänestä

Sen oli kyllä joku suomentanut kokonaankin tällä keskustelupalstalla, mutta en nyt muista minkä otsakkeen alla. Kerron tässä sen jos löydän.

Äänestä
  • siinä oli todella paljon virhetiä mm. awe oli suomennettu raivoksi tai joksikin.....kts. sankirja mikä on oikea sana. Siinä oli jopa asia virheitä.

    Äänestä

  • väärin suorastaan kirjoitti:

    siinä oli todella paljon virhetiä mm. awe oli suomennettu raivoksi tai joksikin.....kts. sankirja mikä on oikea sana. Siinä oli jopa asia virheitä.

    jos on mahdollista suomentaa tuon ihan niinkuin se on. Itse en ole seurannut koko kisoja, enkä nyt tiedä, mikä ongelma täällä on. Tuon vanha naapurin rouva tulee seitsemältä katsomaaan, että onko vastausta hänelle tullut. Hän olisi varmasti kiitollinen, jos saisi asiallisen käännöksen. Kovasti tuntui asia olevan tärkeä asia.

    Äänestä

Itse olen suomentanut kappaleen päässäni, mutta en ole vielä sitä ''paperille'' pistänyt. Hyvä englannin kielen taito minulla toki on. Biisissä ei ole jumalan pilkkaa, biisi on lähemmäs hengellistä rockia.

Äänestä
  • gospeliahan tämä. enää ei puutu kuin taustakuoro tanssimaan ja laulamaan jostain amerikan kirkosta. siis siihen malliin kuin oli mm. blues brothersissa

    jiihaaa halleluja

    Äänestä

joku hyvin englantia osaava, jos kerran jo tunnin kuluttua seitsemältä sitä joku tulee lukemaan. Itse en osaa ihan kaikkia sanoja kääntää.

Äänestä

käännä paremmin, niin tuolta tokalta sivulta löytyy kohdasta "HRH suomeksi" jonkun aikaisemmin kääntämä. En tiedä sitten kuinka hyvin on käännetty.

Äänestä
  • Kiitos kun löysit nuo sanat. Olipa aika hassut sanat rouvalle annettavaksi. Jos tietäisin alkuperäisten sanojen englanninkielisen version, voisin itse vertailla tuota käännöstä. Tekstin kääntäminen on sitten tuonut monta mielikuvaa ilmeisti. No, yritetään pärjätä täällä. Terveiset ja kiitos!

    Äänestä

  • vastaajalle KIITOS! kirjoitti:

    Kiitos kun löysit nuo sanat. Olipa aika hassut sanat rouvalle annettavaksi. Jos tietäisin alkuperäisten sanojen englanninkielisen version, voisin itse vertailla tuota käännöstä. Tekstin kääntäminen on sitten tuonut monta mielikuvaa ilmeisti. No, yritetään pärjätä täällä. Terveiset ja kiitos!

    Hard Rock Hallelujah!
    Hard Rock Hallelujah!

    The saints are crippled
    On this sinners' night
    Lost are the lambs with no guiding light

    The walls come down like thunder
    The rocks about to roll
    It's The Arockalypse
    Now bare your soul

    All we need is lightning
    With power and might
    Striking down the prophets of false
    As the moon is rising
    Give us the sign
    Now let us rise up in awe

    Rock 'n roll angels bring thyn hard rock hallelujah
    Demons and angels all in one have arrived
    Rock 'n roll angels bring thyn hard rock hallelujah
    In God's creation supernatural high

    The true believers
    Thou shall be saved
    Brothers and sisters keep strong in the faith
    On the day of Rockoning
    It's who dares, wins
    You will see the jokers soon'll be the new kings

    Wings on my back
    I got horns on my head
    My fangs are sharp
    And my eyes are red
    Not quite an angel
    Or the one that fell
    Now choose to join us or go straight to Hell

    Hard Rock Hallelujah!
    Hard Rock Hallelujah!
    Hard Rock Hallelujah!
    Hard Rock yeah

    Rock 'n roll angels bring thyn hard rock hallelujah
    Demons and angels all in one have arrived
    Rock 'n roll angels bring thyn hard rock hallelujah
    In God's creation supernatural high

    Äänestä

  • alkuperäiset sanat kirjoitti:

    Tässä istutaan ja ihmetellään jo tätä luovuuden maailmaa. Kiitos sinulle!

    Äänestä

  • SINULLE! kirjoitti:

    Tässä istutaan ja ihmetellään jo tätä luovuuden maailmaa. Kiitos sinulle!

    voi nuo halutessaan monella tavalla tulkita, mutta kuten Lordin laulaja Tomi Putaansuu sanoi, heillä ei ole mitään tekemistä saatananpalvonnan kanssa, eivätkä todellakaan halua pilkata jumalaa, pikemminkin päinvastoin! Kunnon ihmisiä ovat.

    Äänestä

  • alkuperäiset sanat kirjoitti:

    Hard Rock Hallelujah!
    Hard Rock Hallelujah!

    The saints are crippled
    On this sinners' night
    Lost are the lambs with no guiding light

    The walls come down like thunder
    The rocks about to roll
    It's The Arockalypse
    Now bare your soul

    All we need is lightning
    With power and might
    Striking down the prophets of false
    As the moon is rising
    Give us the sign
    Now let us rise up in awe

    Rock 'n roll angels bring thyn hard rock hallelujah
    Demons and angels all in one have arrived
    Rock 'n roll angels bring thyn hard rock hallelujah
    In God's creation supernatural high

    The true believers
    Thou shall be saved
    Brothers and sisters keep strong in the faith
    On the day of Rockoning
    It's who dares, wins
    You will see the jokers soon'll be the new kings

    All we need is lightning
    With power and might
    Striking down the prophets of false
    As the moon is rising
    Give us the sign
    Now let us rise up in awe

    Rock 'n roll angels bring thyn hard rock hallelujah
    Demons and angels all in one have arrived
    Rock 'n roll angels bring thyn hard rock hallelujah
    In God's creation supernatural high

    Wings on my back
    I got horns on my head
    My fangs are sharp
    And my eyes are red
    Not quite an angel
    Or the one that fell
    Now choose to join us or go straight to Hell

    Hard Rock Hallelujah!
    Hard Rock Hallelujah!
    Hard Rock Hallelujah!
    Hard Rock yeah

    Rock 'n roll angels bring thyn hard rock hallelujah
    Demons and angels all in one have arrived
    Rock 'n roll angels bring thyn hard rock hallelujah
    In God's creation supernatural high

    Kova kivi hallelujaa
    kova kivi hallelujaa

    pyhimykset ovat rampoja
    tänä syntisten yönä
    lampaat ovat eksyneet ilman opastavaa valoa

    seinät kaatuivat kuin ukkonen
    kivi pyörii kohta
    se on arokalypsi
    nyt paljasta sielusi

    tarvitsemme vain ukkosta
    sen voimaa ja mahtia
    iskee alas väärät profeetat
    kun kuu nousee
    anna meille merkki
    nouskaamme ylös ällistyneenä

    rokkienkelit tuovat teille hard rock halleluja
    paholaiset ja enkelit ovat kaikki yhdessä tulleet
    rokkienkelit tuovat teille hard rock halleluja
    jumalan luomistyössä yliluonnollista korkeutta

    tosi uskovat
    teidät pelastetaan
    veljet ja siskot pysyvät vahvana uskossa
    rokki-tuomiopäivänä (?)
    se joka uskaltaa, voittaa
    näet että pellet ovat kohta uusia kuninkaita

    (kerto)

    siivet selässäni
    minulla on sarvet päässäni
    torahampaani ovat terävät
    ja silmäni ovat punaiset
    ei ihan enkeli
    tai se joka putosi
    nyt liity meihin tai mene suoraan helvettiin

    (kerto)

    Äänestä

  • kaipa ihminen kirjoitti:

    voi nuo halutessaan monella tavalla tulkita, mutta kuten Lordin laulaja Tomi Putaansuu sanoi, heillä ei ole mitään tekemistä saatananpalvonnan kanssa, eivätkä todellakaan halua pilkata jumalaa, pikemminkin päinvastoin! Kunnon ihmisiä ovat.

    Olen pihalla kuin lumiukko, täytyypä käydä katsomassa jossain netin sivulla kyseinen esitys. Olen kuullut siitä, mutta mennyt ihan ohi korvien. On kuulemma kauheeta. Ei nuo sanat minusta olleet kauheat, mutta ei nyt ihan perinteistä tyyliä. Kiitos sinulle vielä. Tulipa käytyä täälläkin, en nyt kauheesti innostu tästä keskustelupalstakirjoittelusta, ei näytä olevan kovin "antoisaa". Olit asiallinen! Kivaa kevättä!

    Äänestä

  • neil kirjoitti:

    Kova kivi hallelujaa
    kova kivi hallelujaa

    pyhimykset ovat rampoja
    tänä syntisten yönä
    lampaat ovat eksyneet ilman opastavaa valoa

    seinät kaatuivat kuin ukkonen
    kivi pyörii kohta
    se on arokalypsi
    nyt paljasta sielusi

    tarvitsemme vain ukkosta
    sen voimaa ja mahtia
    iskee alas väärät profeetat
    kun kuu nousee
    anna meille merkki
    nouskaamme ylös ällistyneenä

    rokkienkelit tuovat teille hard rock halleluja
    paholaiset ja enkelit ovat kaikki yhdessä tulleet
    rokkienkelit tuovat teille hard rock halleluja
    jumalan luomistyössä yliluonnollista korkeutta

    tosi uskovat
    teidät pelastetaan
    veljet ja siskot pysyvät vahvana uskossa
    rokki-tuomiopäivänä (?)
    se joka uskaltaa, voittaa
    näet että pellet ovat kohta uusia kuninkaita

    (kerto)

    siivet selässäni
    minulla on sarvet päässäni
    torahampaani ovat terävät
    ja silmäni ovat punaiset
    ei ihan enkeli
    tai se joka putosi
    nyt liity meihin tai mene suoraan helvettiin

    (kerto)

    kova kivi hallekujaa on epähauskaa huumoria :(

    nouskaamme ylös ällistyneenä voisi kääntyä paremmin esim. "yllätä meidät(Jumala)" ja awe on myös kunnia. Nouskaamme ylös kunnioitukseen tai kunnioittamaan.

    iskee=iskeä eikö

    Äänestä

  • ja hutkittu kirjoitti:

    Olen pihalla kuin lumiukko, täytyypä käydä katsomassa jossain netin sivulla kyseinen esitys. Olen kuullut siitä, mutta mennyt ihan ohi korvien. On kuulemma kauheeta. Ei nuo sanat minusta olleet kauheat, mutta ei nyt ihan perinteistä tyyliä. Kiitos sinulle vielä. Tulipa käytyä täälläkin, en nyt kauheesti innostu tästä keskustelupalstakirjoittelusta, ei näytä olevan kovin "antoisaa". Olit asiallinen! Kivaa kevättä!

    foorumille:) Täällä meno on aina tällaista, valitettavasti. Mukaviakin foorumeja on olemassa, niihin vaaditaan rekisteröityminen ja niitä moderoidaan aktiivisesti, jolloin toisten solvaaminen sun muu kirjoittelu ei ole mahdollista. Sellaisilla on mahdollista käydä todella antoisiakin keskusteluja.

    Äänestä

  • hei muuten kirjoitti:

    kova kivi hallekujaa on epähauskaa huumoria :(

    nouskaamme ylös ällistyneenä voisi kääntyä paremmin esim. "yllätä meidät(Jumala)" ja awe on myös kunnia. Nouskaamme ylös kunnioitukseen tai kunnioittamaan.

    iskee=iskeä eikö

    Pahoittelen niille, jotka pahoittivat mielensä käännöksestäni "kova kivi hallelujaa". Tarkoitukseni ei ollut morkata uskontoa tai tätä mainiota hengellistä "laulua".
    Rock toki tarkoittaa myös keinumista tai keinuttamista. Rock n' roll on siis "keinu ja pyöri" -musiikkia.

    Sanalle "awe" ei löydy suomenkielistä vastinetta. Se tarkoittaa hämmennystä, hämmästystä, ällistystä, ihmetystä, mutta aina positiivista, ihailevaa tai kunnioittavaa sellaista.

    "high" voidaan kääntää myös huumaantuneena olemiseksi, eli tässä "supernatural high" - huumaantuneena yliluonnollisesta voimasta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mahdollista saada kirjoitti:

Tuon Lordin kappaleen sanoja suomen kielellä.
Tulen juuri kokouksesta ja siellä puhuttiin, että täällä väitetään ettei Lordin sanat ole paholaisen maailmasta.
Onko noita sanoja missään suomenkielellä.
Haluaisimme rehellisesti tietää, mitä niissä sanotaan.
On liian suuri urakka mennä ostamaan englannnin sanakirja ja en tiedä onnistuuko sitten kuitenkaan.
Tulin naapurin koneelle kysymään tätä asiaa. Mummeli -69v.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu