Tapasin kauniina kesäiltana miehen jonka kanssa
halusin viettää koko elämäni,ainakin melkein.
Suhteemme alku oli erittäin vaikea,mutta
selvisimme niistä koettelemuksista vain olemalla
kovia ja periksi antamattomina.
Puoli vuotta sitten kuitenkin tapahtui jotain
mitä en koskaan unohda.
Niinä parina viikoina kun en tiennyt vielä
totuutta siitä mitä minua odottaisi,olin
onnellinen.Teimme rakkaani kanssa kaikkea
mitä vain ehdimme.Mutta hegittämiseni
kävi vain vaikeammaksi,kuntoni laski niin että
pystyin kävelemään vain pari sataa metriä
pyörtymättä.Kävin lääkärissä,mutta he väittivät
keuhkotaudiksi tätä kaikkea.Kuumeeni nousi
yli 41 celsiuksen moniksi päiviksi.Vieläkkään ei
vastausta mihinkään.Rakkaani tuki minua,ja
lääkäristä lääkäriin kun mitään ei koskaan
tapahtunut.Lopuksi aloin sylkeä verta ja
en pystynyt hengittämään ilman koneita.
Silloin lääkärit heräsivät ja ottivat vaivaisen
röntgenin...Sairastin syöpää...
Tipuin pohjalle,täysin pohjalle.Heräsin kauheaan
todellisuutteen.Voiko minulle todella käydä
näin?!Kuolema liippasi niin läheltä,että
rukoilen Jmalalta kiitosta että parannun vielä.
Kuitenkin pahin oli vielä edessä...
Olin sairastanut jo kaksi kuukkautta kun sain
kuulla asian mitä en olisi ikinä halunnut
kuulla.
Ainut asia mitä maailmassa rakastin niin paljon,
ainut kehen tiesin pystyväni luottamaan,ainut
kenen takia tekisin kaiken oli murtanut sydämeni!
Samana iltana kun sain tietää sairastavani,samana
iltana kun minut oli kiidätetty helsinkiin
sairaalaan,samana iltana kun itkin ja huusin
puhelimeen totuuden sairaudestani rakkaimmalleni.
Hän teki sen kaikista pahimman mitä olisi tuona
iltana voinut minulle tehdä.
Hän petti minua kylmästi ystävieni edessä.
En tiennyt tuolloin pystyisinkö enään edes katsomaan
tuota ihmistä silmiin,minuun sattui niin
paljon että pystyin kuulemaan kuinka
sydämmeni hajosi sirpaleiksi.
Kaikki tuo oli minulle liikaa,tunsin että
huomisella ei ole enään mitään arvoa,oliko enään millään?
En tiennyt enään mitä
tehdä,en ollut enään vahva ja kova.Tunsin olevani niin
yksin.
Viimeiseksi kysymykseksi jääkin vain mitä tuolloin tein?
Koska olen heikko ja tiedän
että seuraava kirjoitukseni saa teidät
ajattelemaan että olen ihan helvetin tyhmä
mutta en jättänyt häntä.
Koska tiedän että hän katuu syvästi ja rakastaa
minua tulen olemaan hänen vierellään
kaikesta huolimatta.aijon muistuttaa olemassaolollani
siitä mitä hän teki.Hän särki sydämeni ja tietää
sen.Hän itki sylissäni ja katui.
Mietin vain pystynkö antamaan anteeksi
Ehkä en eikä minun varmaan tarvitse.
en tiedä miten teen suhteeni kanssa ja pyydän teiltä
apua,edes vain hieman.Koska minulle on jäänyt paljon
hampaankoloon ja haluan puhua hänen kanssaan
asiasta rauhallisesti mutta pelkään
noiden ajatusten uudelleen kaivamisesta syntyvien
tunteiden rikkovan minun totaalisesti
asioita on joskus vain niin helppoa
upottaa maahan kaivamalla....
halusin viettää koko elämäni,ainakin melkein.
Suhteemme alku oli erittäin vaikea,mutta
selvisimme niistä koettelemuksista vain olemalla
kovia ja periksi antamattomina.
Puoli vuotta sitten kuitenkin tapahtui jotain
mitä en koskaan unohda.
Niinä parina viikoina kun en tiennyt vielä
totuutta siitä mitä minua odottaisi,olin
onnellinen.Teimme rakkaani kanssa kaikkea
mitä vain ehdimme.Mutta hegittämiseni
kävi vain vaikeammaksi,kuntoni laski niin että
pystyin kävelemään vain pari sataa metriä
pyörtymättä.Kävin lääkärissä,mutta he väittivät
keuhkotaudiksi tätä kaikkea.Kuumeeni nousi
yli 41 celsiuksen moniksi päiviksi.Vieläkkään ei
vastausta mihinkään.Rakkaani tuki minua,ja
lääkäristä lääkäriin kun mitään ei koskaan
tapahtunut.Lopuksi aloin sylkeä verta ja
en pystynyt hengittämään ilman koneita.
Silloin lääkärit heräsivät ja ottivat vaivaisen
röntgenin...Sairastin syöpää...
Tipuin pohjalle,täysin pohjalle.Heräsin kauheaan
todellisuutteen.Voiko minulle todella käydä
näin?!Kuolema liippasi niin läheltä,että
rukoilen Jmalalta kiitosta että parannun vielä.
Kuitenkin pahin oli vielä edessä...
Olin sairastanut jo kaksi kuukkautta kun sain
kuulla asian mitä en olisi ikinä halunnut
kuulla.
Ainut asia mitä maailmassa rakastin niin paljon,
ainut kehen tiesin pystyväni luottamaan,ainut
kenen takia tekisin kaiken oli murtanut sydämeni!
Samana iltana kun sain tietää sairastavani,samana
iltana kun minut oli kiidätetty helsinkiin
sairaalaan,samana iltana kun itkin ja huusin
puhelimeen totuuden sairaudestani rakkaimmalleni.
Hän teki sen kaikista pahimman mitä olisi tuona
iltana voinut minulle tehdä.
Hän petti minua kylmästi ystävieni edessä.
En tiennyt tuolloin pystyisinkö enään edes katsomaan
tuota ihmistä silmiin,minuun sattui niin
paljon että pystyin kuulemaan kuinka
sydämmeni hajosi sirpaleiksi.
Kaikki tuo oli minulle liikaa,tunsin että
huomisella ei ole enään mitään arvoa,oliko enään millään?
En tiennyt enään mitä
tehdä,en ollut enään vahva ja kova.Tunsin olevani niin
yksin.
Viimeiseksi kysymykseksi jääkin vain mitä tuolloin tein?
Koska olen heikko ja tiedän
että seuraava kirjoitukseni saa teidät
ajattelemaan että olen ihan helvetin tyhmä
mutta en jättänyt häntä.
Koska tiedän että hän katuu syvästi ja rakastaa
minua tulen olemaan hänen vierellään
kaikesta huolimatta.aijon muistuttaa olemassaolollani
siitä mitä hän teki.Hän särki sydämeni ja tietää
sen.Hän itki sylissäni ja katui.
Mietin vain pystynkö antamaan anteeksi
Ehkä en eikä minun varmaan tarvitse.
en tiedä miten teen suhteeni kanssa ja pyydän teiltä
apua,edes vain hieman.Koska minulle on jäänyt paljon
hampaankoloon ja haluan puhua hänen kanssaan
asiasta rauhallisesti mutta pelkään
noiden ajatusten uudelleen kaivamisesta syntyvien
tunteiden rikkovan minun totaalisesti
asioita on joskus vain niin helppoa
upottaa maahan kaivamalla....
Vastaukset 9
Vanhimmat
Olen sanaton ja samalla päässä sinkoilee miljoona lausetta sekavassa järjestyksessä. Olen todella pahoillani että olet joutunut kokemaan kaikki nuo kauheat asiat ja vielä samaan aikaan. On vaikea keksiä sanottavaa, koska tuntuu että kaikki lohdutuksen sanat kuulostavat vain latteuksilta. Mutta ei keskitytä nyt siihen.
Mun mielestä sun ei nyt kannata huolehtia siitä oletko tehnyt tyhmästi vai et kun annoit rakkaasi jäädä luoksesi. Kaikki mitä olet kokenut on varmasti niin raastavaa, että lähimmän tuki on kallisarvoista. Ei todellakaan kannata nyt murehtia sitä teitkö tyhmästi vai et. Nyt teet juuri niinkuin itse haluat ja parhaalta tuntuu. Nyt on varmaankin aika keskittyä paranemiseen ja voimien keräämiseen. Ehkä siinä samalla alitajuisesti käsittelet myös parisuhdettasi. Älä kuitenkaan aseta sitä itsesi edelle, koska oma terveys on aina tärkeämpi. Voisi ajatella että poikaystäväsi on saanut aikamoisen opetuksen sinä iltana kun hän teki pahimman temppunsa ja sinä kerroit omasta tilastasi. En voisi kuvitella miltä tuntuisi jos olisin poikaystäväsi kengissä. Se olisi hirveää. Tosin hän olisi tietysti voinut ajatella aiemmin...
Niin kauan kuin haluat hänet lähellesi tukemaan sinua niin mitä pahaa siinä on? Se on ihan sinun oma päätöksesi haluatko antaa anteeksi vai et. Ja sitä paitsi saattaa olla että sen päätöksen aika tulee vasta joskus paljon myöhemmin.
Toivotan sinulle hurjasti jaksamista ja tsemppiä! HIRRRMUISESTI iloisia päiviä ja kaikkea mahdollista mukavaa!!!
kiitos viestistäsi,ajatuksia
on paljon ja kestää kyllä aikansa ennen kuin pääsen
tästä yli
kiitos tuestasi ja lämpimiä ajatuksia
ja tsemppiä sinulle elämässäsi!
yhdyn edelliseen vastaajaan. ajattele itseäsi, omia tarpeitasi ja halujasi ja elä niiden mukaan. oma terveytesi on tärkeää ja se että pysyt vahvana. toivottavasti saatte asianne selvitettyä ja ennen kaikkea kaikkea hyvää sinulle ja voimia parantumiseen! ei ole mikään virhe jatkaa suhdetta, mikäli se tuntuu oikealle ratkaisulle. kultasi katuu varmaankin ja tukee toivon mukaan sinua, ja se on tärkeää. tsemppiä!
Kovasti on elämä kolhaissut sinua.
Toivotaan ensinnäkin, että sairaus saadaan kuriin ja pystyt jatkamaan elämää täysin palkein.
Tuohon kaverin tekoon ja mahdolliseen parisuhteen jatkamiseen on erittäin vaikeata ottaa kantaa tuon lyhyen viestisi perusteella.
Jos kuitenkin oman vilpittömän mielipiteeni sanon, niin henkilö, joka tuossa tilanteessa pystyy tekemään noin raakalaismaisen teon, on hyvin kova ja rakkaudeton ihminen.
Edelleen - joka tekee sen kerran, hän tekee sen myös jatkossa. Valitettavasti.
Joskus pettämiseen saatetaan "narahtaa" alkoholin tms. sumentamin aivoin. Silloin on helpompaa uskoa, että se on vain yhden kerran hairahdus, jota henkilö katuu ja joka ei toistu.
Vaikka kuvaamassasi tilanteessa kaverillasi olisi ollut matkassa alkoholia, se ei ole mikään puolustus, koska ei silloin pidä lähteä ryyppäämään, kun pitäisi tukea sinua kaikin tavoin.
Tässä minun ajatuksiani. Sinä teet oman elämäsi ratkaisut.
Toivon, että en mitenkään loukannut sinua tällä viestilläni. Pyrin vain kertomaan oman aidon mielipiteeni asiasta.
Oikein hyvää tervehtymistä sinulle ja valoisia tulevaisuuden päiviä!
:))
niin,ymmärrän näkökantasi.
Monet ajatukset risteilevät päässä...
Kaikki vaatii nyt aikaa..
Kiitos mielipiteestäsi!
Lämpimiä ajatuksia sinulle!
kerroit että olet rukoillut Jumalalta apua. Jumala kyllä huolehtii omistaan, siihen voit luottaa.
pahoitteluni sinulle että kävi noin ja olet saanut kokea tuskaa.
Mutta kuka oli niin tyhmä että kertoi sinulle että kumppanisi on pettänyt sinua, ja jos se oli tämä sinun rakastettu, ajattelikon hänkään mitä sammakoita suustaan päästelee. Ne on kyllä aika tyhmiä suoraan sanottuna kun tuollaisen hädän keskellä kertovat tuollaisia, ovatkohan he parhaita kavereita ollenkaan. Itse olisin odottanut että vähän voimistuisit ja paranisit, ei parhaat kaverit petä toisiaan, eivätkä turhaan satuta jos on satutettu.
Life is hard and we all know that. Jos minä tiedän että parhaan kaverini kumppani pettää sitä, niin ilman muuta kerron siitä kaverilleni. Koskee, ja aivan varmasti koskee ihan helvetisti, tiedän, I've been there, mutta erottuupahan ystävistä jyvät akanoista.
niin erottuu jyvät akanoista.Olen parisen kertaa itsekkin miettinyt että olisinko
itse kertonut.enpä ole mihinkään asiassa
päässyt...noh,kiitos kumminkin...