Minulla on ollut ystäviä, hyviäkin ja välillä olen oikein luottanutkin heihin. Nyt olen muuttanut vuosi sitten ja en osaa enää hankkia ystäviä, tai vaikka hankkisinkin, menetän heidät liian pian, eli teen varmasti montakin asiaa väärin.
Toisaalta ei niin moni ihminen voi olla väärässä, tiedän itsekin pari tosi omituista tapausta, joista muut eivät pidä, enkä itsekään jaksaisi heitä.
Jos itse on sellainen, voisikohan sitä muuttua ja miten? Vaikka yritän olla varovainen, aina mokaan jotenkin, parempi ehkä olla yksin.
Toisaalta ei niin moni ihminen voi olla väärässä, tiedän itsekin pari tosi omituista tapausta, joista muut eivät pidä, enkä itsekään jaksaisi heitä.
Jos itse on sellainen, voisikohan sitä muuttua ja miten? Vaikka yritän olla varovainen, aina mokaan jotenkin, parempi ehkä olla yksin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Millä tavalla mokaat jos luulet mokaavasi? Ei kenenkään yksin pidä olla, kyllä todellisia ystäviä aina löytyy ja kiitos nykyteknologian netistä löytää helposti ystäviä=)
Minulla taas ei ole koskaan ystäviä ollutkaan, joitain kavereita kylläkin ja tuntuu että heidätkin menetän aina tosi pian.
Mutta kun tuntuu että niillä "omituisillakin" ihmisillä on ihmisiä tai ihminen ympärillään mutta ei minulla.
en oikein usko olevani kovinkaan kamala ihminen. yleensä ihmisten on helppo tulla puhumaan minulle asioistaan ja kertomaan ongelmistaan ja toiminkin tällaisella alalla työssäni mutta mikä siinä on että minun ympärilläni ei ole niitä ihmisiä vapaa-aikana? olisi niin mukavaa joskus käydä jonkun kivan ihmisen kanssa lenkillä tai kahvilla tai jossain. joskus tuntuu että joku säälistä sanoo että soittele joskus. olenkin soitellut monelle mutta miksi minun aina pitää soittaa miksi kukaan ei soita minulle.
nyt olen täydennyskoulutuksessa ja kun katselen kurssilla olevia muita ihmisiä heillä on kaikenlaista yhteistä keskenään ja menevät kimppaan istumaan porukalla ja jotkut laput kiertävät heidän kesken. monet ovat löytäneet toisistaa seuraa kurssin ulkopuolellekin. mutta minä jään aina porukan ulkopuolelle. yritän jutella ja olla mukana ja kyllä joskus joku jutteleekin mutta joskus tuntuu että kun aloitan puhumisen niin joku katsoo suu auki ihan kuin ei ymmärtäisi mitä sanon tai tarkoitan.
miten voi asiat mennä näin eritavoin kun työelämässä saan kiitosta siitä että olen mukava ja minulle on niin helppo puhua asioista. tämä palaute tulee kyllä pääosin asiakkailta mutta moni työtoveri on kyllä sanonut samaa.
ja kurssilla ollessani kun menen ruokailemaan ja jo ne pöydät joissa istuu joitain ihmisiä on täynnä niin menen uuteen pöytään ja kuika ollakaan seuraavat menevät omaan pöytäänsä istumaan. arvatkaa onko vähän noloa kun muista pöydistä kuuluu iloinen puheensorina ja minä siinä istun yksin. minusta tämä ei ole aikuismaista käytöstä.
Jos olisin jossain ryhmässä kuten vaikka täydennykoulutuksessa, ja näkisin jonkun istuvan ruokailussa yksin menisin samaan pöytään. Jos vaikka tämä ei olisikaan niin kutsuvan näköinen. Se olisi kohteliasta ja aikuismaista käytöstä! Voihan olla että se ihminen on ujo vain.
Kuitenkin. Minullekin on käynyt samalla tavalla monissa paikoissa noissa koulutuksissa. En kai osaa jotenkin samaistua muihin. Tai en ole vain lapsuuden ja nuoruuden ujouden ym. takia saanut rauhassa oppia sosiaallista vuorovaikutusta muiden kanssa. Olen aina tuntenut olevani erilainen kuin muut.
Mutta yhdestä koulutuksesta sain kuitenkin yllättäen ystävän. Emme tainneet edes koulutuksen aikana kamalasti liikkua toistemme kanssa. En oikein edes muista miten aloimme pitää yhteyttä? En vielä tunne tätä ihmistä kovin pitkään ja hyvin vaikka olemme kuitenkin keskustelleet "vakavista asioista" keskenämme. Nyt asumme eripaikkakunnilla, mutta pidämme yhteyttä.
Joo ja se on kyllä ihan totta joillakin "omituisilla" ihmisillä on ystäviä ja sitä ihmettelee että miksi itsellä ei ole. En keksi muuta syytä kuin se mitä olen saanut kokea lapsuudessani. Aikuisena on vaikea opetella näitä tapoja kommunikoida. Kärsin oikein lapsena kun minulla ei ollut ystäviä, se oli kamalaa. Ja ehkä kun ei lapsuudessa ole sellaisia ollut niin jotenkin leimaa itsensä jos sen takia? Ehkä meillä on jo sellainen asenne alitajunnassa ettemme kuitenkaan saa ystäviä?
Kait meidän sitten pitää vain löytää kaltaisiamme ihmisiä jotka eivät ole niitä hyviä ystävien hankkijia! MInulla on sellaisia ystäviä oikeastaan ainoastaan! Tietty olisi kiva tutustua niihin joilla on aina ollut ystäviä jospa oppisi heiltä jotain?
No, enää en jaksa ottaa stressiä siitä. En ajattele että olisin huono tai epäkelpo tai jotain kun niitä ystäviä ei ole. Ehkä olen liian vaativakin sen suhteen kuka on ystävä. Herkästi en sano toista ihmistä ystäväksi. Toiset käyttävät ystävä nimikettä myös kavereista.
Uskalla olla rohkeasti sinä! Kuitenkin ihmiset pitävät aitoudesta. Jos joku katsoo kummasti niin anna katsoa! Mitäpä väliä sillä on! Yritä hyväksyä se ettet ehkä osaa samalla tavalla sosiaalisen kanssakäymisen ehtoja kuin muut. Olo helpottuu jo siitä. Ja ehkä kun alat hyväksyä itsesi ja kunnioitta itseäsi niin muutkin tekevät niin?