Että mulla hajoo kohta pää yhden "ystäväni" kanssa. Hänellä ei ole mihinkään muuhun kiinnostusta kuin istua vain tietokoneella päivät pitkät & pelata, roikkua netissä, lukea jotain novelleja tai muuta hömppää netissä ja sarjakuvat. Otetaan huomioon että kyseessä on 25 vee "naisihminen" ja ite olen myös. Kun menen hällä käymään, niin sen sijaan että tarjoaisi vaikka pullakahvit minulle ja turistais niitä näitä, niin hän raahaa minut tietokoneensa ääreen ja näyttää mitä ihania kuvia hän on löytänyt jostain näyttelijästä tai pelihahmosta!! Minä oon aikani yrittänyt vaan hymyillä & katsella rauhassa hänen touhujaan mutta nyt tuntuu että ei enää jaksa yhtään. Oon yrittänyt hälle jopa ystävällisesti huomauttaa että kyseessä on vain "peli" kun hän huokailee jonkun pelihahmon perään.
Päivisin hän käy muutaman tunnin työllistettynä kokkaamassa ja siivoamassa muille ihmisille (koulutukseltaan kuitenkin laborantti) mutta töiden jälkeen hän käy korkeintaan kaupassa ja sen jälkeen takaisin koneelle istumaan. Koti on kaaoksen vallassa kun siivoaminen ei kiinnosta muuten kuin oman hygienian kohdalla. Työtön ollut n. 4 vuotta jo. Hänellä on jotain sutinaa nyt ex-poikaystävänsä kanssa, hän niin iloisesti sano että hän taas seurustelee Erkkinsä kanssa. Ja samaan syssyyn hän kertoi miten ihanat 3 viikkoa he ovat olleet jo yhdessä ja päivittäin puhuneet vain internetissä/tekstareilla. Hän ei oo siis vielä edes nähnyt tätä ex:äänsä kasvotusten! Eikä tiiä millon aikoo nähä, "sitte ku jaksaa". Siis pitäisikö antaa tälle tytsille kylmää vettä niskaan ja koittaa herätellä se tähän tosi maailmaan vai annanko olla & keskityn muihin kavereihini?
En millään hennois tätä kaveria ihan yksin jättää kun minä olen AINOA kaveri hälle (omien vanhempiensa lisäksi?) on se yrittänyt mun muittekin kamujen kans kaveerata vaan ne on pitäneet häntä kans aika outona kun ensimmäisenä rupee kyseleen että ootkos pelannut tämmöstä ja tämmöstä peliä eikö se ookki ihana hahmo?!
Itellä on jo ihan eri kuviot omassa elämässä, rupee perhe ja työ.. niin en tiiä jaksaako tommosta meininkiä enää katella?!
Päivisin hän käy muutaman tunnin työllistettynä kokkaamassa ja siivoamassa muille ihmisille (koulutukseltaan kuitenkin laborantti) mutta töiden jälkeen hän käy korkeintaan kaupassa ja sen jälkeen takaisin koneelle istumaan. Koti on kaaoksen vallassa kun siivoaminen ei kiinnosta muuten kuin oman hygienian kohdalla. Työtön ollut n. 4 vuotta jo. Hänellä on jotain sutinaa nyt ex-poikaystävänsä kanssa, hän niin iloisesti sano että hän taas seurustelee Erkkinsä kanssa. Ja samaan syssyyn hän kertoi miten ihanat 3 viikkoa he ovat olleet jo yhdessä ja päivittäin puhuneet vain internetissä/tekstareilla. Hän ei oo siis vielä edes nähnyt tätä ex:äänsä kasvotusten! Eikä tiiä millon aikoo nähä, "sitte ku jaksaa". Siis pitäisikö antaa tälle tytsille kylmää vettä niskaan ja koittaa herätellä se tähän tosi maailmaan vai annanko olla & keskityn muihin kavereihini?
En millään hennois tätä kaveria ihan yksin jättää kun minä olen AINOA kaveri hälle (omien vanhempiensa lisäksi?) on se yrittänyt mun muittekin kamujen kans kaveerata vaan ne on pitäneet häntä kans aika outona kun ensimmäisenä rupee kyseleen että ootkos pelannut tämmöstä ja tämmöstä peliä eikö se ookki ihana hahmo?!
Itellä on jo ihan eri kuviot omassa elämässä, rupee perhe ja työ.. niin en tiiä jaksaako tommosta meininkiä enää katella?!
Vastaukset 8
Vanhimmat
...ota kuitenkin huomioon, että hänelle tuo hyvinkin voi olla ihan todellista elämää, ennen ku meet väittämään omaasi oikeammaksi.
On ihan hyvä olla elämässä intohimoa edes johonkin. Ilman sitä ei ole enää elossa.
Luulen kans että anna olla, jos ei oo muuta elämää kun omat fantasiat niin anna toisen olla ja jäädä siihen. Ei sun oo pakko sen kans olla jos et jaksa.
paitsi ettei mulla ole edes kavereita, joita voisi edes tapailla. En osaa sanoa miksi ystäväsi on koneelle juuttunut, mutta itse en oikein pidä ajatuksesta, että istun päivät pitkät tästä.
Kokeile herätellä ystäväsi, mutta sano sille myöskin siitä, ettet jaksa aina olla koneella sen kanssa.
Ja ettei jos muutosta tule niin, keskityt muihin.
On se nyt ihme jos aikuinen ihminen ei osaa sanoa aikuiselle kaverillensa, että lopeta nyt toi pelleily. Ja jotain pientä katkeruutta huomaan siinä sinun kannaltasi, että hänellä on sutinaa jonkun kanssa. Mitä ihmettä se sinua haittaa jos hän väittää seurustelevansa Erkkinsä kanssa vaikka ei näin tekisikään. Hei ota huomioon, että kaikkia ei kiinnosta samat asiat kuin sinua...tsiisus!!!!!!
En ole suinkaan katkera hänen sutinoistaan, lähinnä huvittunut koska suhde ei alunperinkään ollut vakava/vakaalla pohjalla (edellisellä kerralla) koska ystävääni ei kiinnostanut oikein muu kuin kädestä pitely hänen kanssaa (kummatkin oli silloin jo yli 20vee!). Nämä hän on kaikki ite mulle kertonut.
Kait olen sitten liian kiltti kun en henno hälle mitään asiasta sanoa, olen yrittänyt huomauttaa asiasta hälle mutta sitten se menee ihan vaivautuneeksi & hiljaiseksi.. tuntuu olevan niin kiinni tuossa fantasia-maailmassaan vaan että ihan ihmetyttää.
Sen unohdin mainita eka postissani että hän on myös hyvin kiinni vanhemmissaan, vaikka vanhemmat ovat sanoneet hälle päin naamaa että hän on vahinko pentu & ainut syy miksi menivät naimisiin. Ovat sitten myös tämän antaneet tuntua kaverin nahoissa. Koskaan ei saanut pyytää kavereita yökylään ja jos kavereita oli kylässä niin piti olla mahdollisimman hiljaa, ei saanut nauraa tai puhua kovalla äänellä. Mutta silti kaverini kysyy vieläkin vanhemmiltaan LUVAN oman elämänsä muutoksiin (työpaikan vaihto, pyykkikoneen tai mikron osto) Eikös tämä vanhempienkin käytös voi sitten vähän juontaa kaverini "tapoihin" ja ongelmiin?
itsellä on melkein sama tilanne...
kaverini on tosin viisi vuotta nuorempi ja hänkin naispuolinen. tietokone tuntuu olevan hänen koko elämänsä ja jotkut sarjakuvalehdet...en ole koskaan ymmmärtänyt jos nainen on niinkin kiinnostunut tietokoneista että koulun jälkeen ilta menee koneella istuessa tai sarjakuvia lukiessa. vaikka kuinka yrittäisin saada häntä mukaan lenkille tai muualle niin aina tulee sama vastaus "en kerkee" tai "en jaksa"...kun ollaan kaveriporukassa ja kun tämä kyseinen henkilö alkaa puhua pelihahmoista niin kaikilla on vähän semmonen ilme et ei vois vähempää kiinnostaa...
vaikka olen kuinka yrittänyt sanoa ettei mulla kiinnosta tietokonepelit niin silti se jaksaa jauhaa niistä...
mutta toisaalta...koulua ei ole jäljellä kuin muutama kuukausi ja tiemme eroaa...jospa se oisi aikuistunut seuraavaan tapaamiseen...jos nyt nuin voi sanoa...
asperger?
Vuosien ja taas vuosien jälkeen tuntuu nyt näkyvän hieman tiedonvalon helpottavaa tuiketta. Koko ikäni olen tiennyt jotain olevan. On ainakin hiukan parempi olla kun tietää missä mennään, ja miksi.