Olen yksinäinen kolmekymppinen nainen ja myös elämänpiiri on aika suppea niin kuin yksinäisillä yleensä on. Minusta kuitenkin yleensä luullaan että minulla on vilkas sosiaalinen elämä ja että olen varattu. Kumpikaan ei pidä paikkaansa. Usein käy niin että kun sen harvan kerran kun jonkun miehen tapaan ja miehelle selviää, että en eläkään ihan sellaista elämää kuin päällisin puolin ihmiset näköjään olettavat vaan vietän aika hiljaista ja yksipuolista elämää (moneen asiaan tarvittaisiin kaveri; esimerkiksi pesäpalloon, sulkapalloon, ja muuhun vastaavaan urheiluun, illanviettoihin ja muuhun mihin nyt yleensä mennään jonkun kanssa eikä yksin) niin kiinnostus lakkaa.
Haluaisin tietää että onko teistä mahdoton ajatus seurustella yksinäisen kanssa? Olen kuitenkin liikunnallinen ja mukavannäköinen kiva ihminen ja tykkään monenlaisista asioista. Tuntuu vain että moni lähtee karkuun kun selviää etten olekaan ihan sellainen miltä näytän muiden silmissä. Petyttekö te vai onko niin että yksinäinen ihminen on jotenkin pelottava? Vai mikä teille oikein tulee?
Haluaisin tietää että onko teistä mahdoton ajatus seurustella yksinäisen kanssa? Olen kuitenkin liikunnallinen ja mukavannäköinen kiva ihminen ja tykkään monenlaisista asioista. Tuntuu vain että moni lähtee karkuun kun selviää etten olekaan ihan sellainen miltä näytän muiden silmissä. Petyttekö te vai onko niin että yksinäinen ihminen on jotenkin pelottava? Vai mikä teille oikein tulee?
Vastaukset 5
Vanhimmat
siitä nyt mitään haittaa on ? Aluksi sitä tietysti voisi ajatella että kyseessä on jonkinlainen sulkeutuva ihmistyyppi mut kait ne sit lähempää tuttavuutta tehdessä selviää.
Tuskin sitä nyt monellakaan on mikään hirveän laaja elämänpiiri tai no mikä nyt on sit laaja ?
Ei minulla itsellänikään mikää hirvittävä ystäväpiiri ole, tuttavia kyllä on sit useampia. Ei sitä ole aikaa kuljeskella minkään laajan ystäväpiirin kanssa. Minulle riittää muutema harrastus ja pari lähi ystävää joiden kanssa on aina joskus tekemisissä.
ensinnäkin sitä on tosi vaikea arvata, miltä näyttää muiden silmissä. Mutta jos sä uskot näyttäväsi muulta kuin olet, niin on varmaan se vaara että sua lähestyvät sitten myöskin väärät miehet ja oikeat jättää lähestymättä. Itse tiedät voisiko tuolle asialle tehdä jotain.
ole pelottava. Herää kuitenkin kysymys, miksi sinulla arvellaan olevan vilkas sosiaalinen elämä ja parisuhde? Kuten edellä joku kirjoittikin, ehkä se on syy, miksi sinua lähestyvät tietyntyyppiset ihmiset, jotka eivät sitten kykenekään käsittelemään ei-niin-vilkasta sosiaalista elämääsi.
Minusta on hienoa, että on monenlaisia ihmisiä ja tietyssä mielessä arvostan ihmisiä, jotka kykenevät olemaan yksin, erittäin paljon. Heillä ainakin useimmiten on kyky kohdata itsensä.
Monien mielestä olen kuulemma sen näköinen nainen että ei ensimmäisenä juolahda mieleen että olisin yksin. En ole omasta mielestä mitenkään sulkeutunut, päinvastoin, harrastukset joissa tapaisi muita ihmisiä kiinnostavat. Ja käsitys vilkkaasta sosiaalisesta elämästä saattaa perustua siihen että olen kuitenkin sosiaalisissa tilanteissa kyvykäs ja osaan keskustella ihmisten kanssa. Mulla vain ei ole sellaista "hienoa elämää" ja rahaa syytää kalliisiin harrastuksiin ja matkoihin. Yhtenä syynä yksinäisyyteen pidän sitä että elämä ei ole mennyt ihan sitä rataa kuin yleensä parikymppisenä menee ja olen joutunut luopumaan tippa linssissä ammatillisista tavoitteista opintojen loppuunsaattamisesta ja ilmeisesti monesta muustakin asiasta. Tällaisesta elämästä on sitten vaikea kertoa muille kun tuntuu ettei kukaan oikein ymmärrä ja sitten jää porukoissa ulkopuoliseksi vaikka kuinka koittaa pysyä mukana. Usein olen joutunut miettimään että enkö kelpaakaan. Olen huomannut ettei mielenkiinto samoihin asioihin riitä vaan pitäisi olla ammatillisesti ja sosioekonomisesti samalla tasolla. Kurjaa mutta totta. Yksinäisyyteen olen tympääntynyt enkä jaksa enää itseni seuraa mutta en oikein löydä tietä uloskaan.
Minusta tuntuu, että ihmiset, jotka kelpuuttavat ystävikseen, seurustelukumppaneikseen tms, henkilön, joka on ammatillisesti ja sosioekonomistisesti samalla viivalla, ovat varsin rajoittuneita. Eihän koulutus, ammatti tai varakkuus takaa mitenkään sitä, millainen henkilö on. Samantyyppinen koulutus ja ammatti saattavat tietenkin antaa samankaltaisen maailmankuvan, mutta itsestäni ainakin olisi hirvittävää olla tekemisissä vain ja ainoastaan samassa sosioekonomistisessa asemassa olevien ihmisten kanssa.
Oletko ajatellut, että lähtisit harrastamaan jotain sellaista lajia, jossa tutustuisit puhtaalta pöydältä uusiin ihmisiin? Itse esimerkiksi harrastan kiipeilyä ja aikoinani menin kiipeilykurssille, josta en entuudestaan tuntenut ketään. Siellä, kun kirjaimellisesti terveytesi on parisi käsissä, tutustuu väistämättä erittäin hyvin siihen henkilöön, jonka kanssa alkaa kiipeillä. Monia muitakin harrastuksia varmasti on, jossa kurssin kautta tutustuu uusiin ihmisiin. Kun olet sosiaalisesti kyvykäs, kynnys lähteä mukaan ei varmastikaan ole liian korkea.
Harvalla ihmisellä elämä kuitenkaan menee juuri sen käsikirjoituksen mukaan, jonka on itselleen joskus ehkä laatinut. Jokainen joutuu luopumaan jostain, sinulla se on ollut ammattiin ja opintoihin liittyvää, jollain toisella ehkä johonkin muuhun. Haluan tällä vain sanoa, että varmasti on olemassa monia ihmisiä, jotka ymmärtävät sinua ja joille sinun on helppo kertoa elämästäsi, en todellakaan vähättele.
Tsemppiä! Uskon, että löydät vielä hyviä ystäviä ja niin halutessasi hyvän parisuhteen.