Suositelkaa nyt hyviä bändejä. Mieluiten thrash ja black metallia. EI mitään nu-metal tai melodeath paskoja tai muuta turhaa valtavirran musaa tai teinimetallia vaa nyt jotakin vähä aidompaa, kiitos.
METALLIA
Jipsutin
181789
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Aika paha suositella, kun ei tiedä mihin ryhmiin olet jo tutustunut. Mutta mainitaan nyt vaikka kotimaiset Wyrd ja Kalmah, joiden uutukaiset tulevat kaikella todennäköisyydellä olemaan tämän kuluvan vuoden kärkijulkaisuja vielä uutta vuotta juhliessa. Ainakin meikäläisen omalla listalla. Ai niin, jos Wyrd olikin aikoinaan laskettavissa black metaliksi, ei se kyllä nykyisin sitä enää ole. "Wyrd goes The 69 Eyes"?
Maailmassa on monia loistavia heavyrumpaleita, mutta on vain yksi joka on täysin ylitse muiden: Hän on Kissin legendaarinen PETER CRISS. Criss soittaa täysin omassa kastissaan vertailtaessa häntä muihin rumpaleihin. Edes ex-kiss rumpalit Singer ja Carr eivät pääse lähellekään siihen agressiivisenn atmosfääriin jonka Criss luo rumpusooloillaan. Crissillä on aivan omintakeinen ja kopioimaton tyyli. Hänen soittonsa on hyvin persoonallinen ja pelkästään nauhahalta kuulemalta voi todeta, että siellä soittaa legendaarinen Criss. Criss on kaikkienaikojen rumpali, ikoni eläessään. Tuskin Kiss olisi koskaan noussut maailmanmaineeseen ilman karismaattista ja upeaa Crissiä. Kissin alamäki alkoikin Crissin poistuttua kuvioista ja uusi tuleminen tuli vasta kun ReUnion toteutui Crissin johdolla. Toivon, että Crissille pitkää ikää, sillä hänen kaltaistaan rumpalia tuskin enää koskaan näemme. Criss elää ikuisesti.
Huh. Taas kerran. Tämän Peter Criss -jutun täytyy olla todella pienen ja eklektisen kultin ikioma perversio. "Jesus Criss, our Savior"?
kirjoittajista kertoi saaneensa ko. "rumpalilegendalta" joskus aivan mielettömät kyydit. Ja ko. kirjoittaja oli mies.
Tässä on esimerkkejä joihin olen tutustunut:
Exodus
Slatyer
Metallica
Kreator
Sodom
Destruction
Venom
Emperor
Darkthrone
Mayhem
Burzum
Satanic Warmaster
Behexen
Bathory, Satyricon, Immortal, Marduk ja Gorgoroth voisivat olla kokeilemisen arvoisia. Kukaan ei varmaan noista arvaa, milloin musta metalli meikäläiseen iski...
No, jos olet todellakin liikkeellä vielä tuolla - sinänsä kunnioitettavalla - arkkivaaripohjalla, niin silloin löytyisi uudempia tutustumiskohteita vaikka pässille pakkosyöttää. Alla joitakin omia suosikkejani (jonkin sortin suositeltavuusjärjestyksessä). Kaikki kallellaan bläckispuolelle; osa tosin viikinkimetallimaustein. Puhtaat sarvikypäräbändit jätin pois, koska toivomuslistallasi oli black/thrash.
Windir (RIP)
Mithotyn (RIP)
Graveland
Nachtfalke
Nargaroth
Gorgoroth
Khold
Disiplin
Taake
Keep of Kalessin
1349
Abigor
Naglfar
...
Ja Immortalinhan taisit puhtaasti unohtaa mainita, mitä?
Jooo Immortal tiätysti jäi mainittamatta mutta siinä olikin vain osa että tiätäis vastaajat vähä minkälaasta thrashia ja blackkia tarkotan kun ajatellaan esimerkiksi Dimmu ja Emperor...molemmat ovat black metallia mutta hyvin erillaisia. Dimmu on kyllä tarkemmin sanottuna melodista black metallia mutta sellaseksi sitä ei varmaan niin moni sano.
Tuossa listas kyllä on aika paljon uusia nimiä mulle että kiitos, noista varmasti löytyy iha hyvää musaa.
Sodom ja Kreator! Siinäpä ilkeää saksathrashia. Kunhan ei satu ostamaan vääriä levyjä. Edelliseltä kannattaa hankkia vaikkapa Agent Orange ja Better off Dead. Jälkimmäiseltä Extreme Aggression, Coma of Souls ja Terrible Certainty. Ja uusin Enemy of God on myös maistuvaa.
Tässä kokeilemisen arvoisia:
Bethlehem
Silencer
Gorgoroth
Sigh
Dödfödd
Ondskapt
Mana mana (Vaikkei metallia olekaan.)
ja vielä kerrran Metallica
14-vuotiaalle Backstreet Boys on hyvä vaihtoehto. Kyllä, tämä on rehellistä vittuilua.
Jeps. Ehottomasti samaa mieltä. Ja jos tuossa iässä on pakko kuunnella sitä metallia nii voi keskittyä akselille Linkin Park - Slipknot.
Mutta pyysinkö minä mitään Nu-metal paskaa? EN!
Tähän väliin voisi kenties todeta, että vaikka meikäläinen edustaakin ns. oikeaa metallimiehyyttä, en ole kuullut ainoatakaan absoluuttisen kelvotonta kappaletta sen paremmin Linkin Parkilta kuin Slipknotiltikaan.
"Oikea metallimiehyys"? Hmm. Olenko maininnut sanaakaan siitä, etten välttämättä kaipaa metalliini *aitoa* rumputyöskentelyä? En? No tulihan tunnustettua. Ohjelmoitu kalvonpaukutus riittää, kunhan kitarapuoli on riittävän raskasta...
Prongia kuuntelin tuossa yhtenä päivänä. Trashiahan se taitaa olla. Cleansing on kova levy.
Jos haluat musiikkia joka pistää karvoja rintaan niin otahan selvää Entombedista.
Type O Negativen Origin of the Feces on myös loistokamaa, ei aivan puhdasta hard corea eikä trashiakaan. Erikoinen levy kertakaikkiaan. Tsekkaa myös Steelen aiempi bändi Carnivore jos kerran trashin perässä juokset.
crematory kunnon saksa örinää raskasta sellaista. en tarkoita tatä uusinta levyä mut kaikki edelliset..
Kunnon saksa örinää? Pikemminkin kunnon goottishittii vaikka makuasioitahan nää on mut ei muhun cermatory iske aika paska toi crematory ja oon kyl kuullu kaikki levyt ei toi crematory kyl mitää raskastakaan ole