Asumme mieheni kanssa avoliitossa. Meillä on ongelmana yhteisen ajanpuute. Miehelläni tuntuu olevan kokoajan kiirettä, koska hän käy töissä 8-16 ja lisäksi hän opiskelee illat. Toki itsellänikin on omat menot ja opiskelut, mutta aikaa on itselläni enemmän käytettävissä. Olisiko kenelläkään ideoita, miten saisimme järkättyä enemmän yhteistä aikaa? On vaikea kiskoa miestäni kirjojen äärestä...Onko kenellekään vastaavia kokemuksia? Miten olette selvinneet tilanteesta?
Yhteisen ajanpuute avoliitossa
mietiskelijä
7861
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
..mutta ehkä hieman erilainen tilanne: Me opiskelemme, mutta miehelläni on vähemmän koulua jäljellä kuin minulla, eli minä olen päivät koulussa ja hän on vain kerran viikossa, mutta hän on yleensä viikonloput töissä.
Ongelma on se, että hänellä menee aika harrastuksiin (tietokone, akvaario). Olen puhunut hänelle siitä, että haluaisin enemmän huomiota (tarkoitan puhumista ja yhdessäoloa). Kerran taisin jopa tokaista, että meillä menisi huomattavasti paremmin jos hän olisi yhtä kiinnostunut minusta (tai meistä) kuin hänen akvaariosta.
Vaikka olen sanonut asiasta jo muutamaan kertaan (ensimmäinen kerta oli n. 8 kk sitten), mitään ei tapahdu!??!?
Minulla on todella paha ja yksinäinen olo vaikka asummekin yhdessä. Enkä tiedä kuinka kauan jaksan enää elää yksin tässä suhteessa... Mitä siis tehdä?
tiedätkö, että yksin et voi edes suhdetta tehdä/perustaa.. kämppistäkö se miehesi hakee jota voi välillä kiksauttaa? sano että olet alkanut miettiä suhdettanne ja et haluaa elämääsi kämppistä, sillä siltä tämä nykyinen elämä tuntuu.. vaan haluat miehen, joka tyydyttää sinut niin henkisellä, kuin fyysiselläkin puolella.
luulisi miehen tajuavan, mitä tarkoitat.
loppujenlopuksi.. jos muutosta ei tule..haluatko elää loppuelämäsi niin, kuin elät nyt? vailla tunnetta ja sykettä ja sitä elämän tunnetta mitä onnellisuus tuo tullessaan?
Niin, tarkoitin lähinnä "Elää yksin tässä suhteessa", eli siltä miltä minusta tuntuu juuri nyt.. Luulen että tajusitte mitä tarkoitan..
Enkä todellakaan halua elää näin, onnettomana, tietämättömänä mitä toinen ajattelee..
Miks ihmissuhteet pitää olla väin vaikeeta!?!?
Meillä on periaate, että vaikka päivä juostaisi omilla teillämme, asioilla, työssä, koulussa, harrastuksissa jne.. niin illalla, kun on kotiin päästy on se arkena meidän yhteistä aikaa.
Silloin vaihdetaan kuulumiset tai jutellaan vaan, tehdään ehkä ruokaa, jos ei olla tahoillamem jo syöty, saatetaan käpertyä sohvalle katsomaan mieli sarjaa ja samalla kuherrellaan ja kerrotaan että välitetään toisistamme.. myöhäinenilta on meidän aikaa.. saattaahan se olla, että välillä tehdään silti illalla omia juttuja.. mutta se pieni hetki voi tuntua isolle, mikä edes vietetään. Olemme kummatkin luonteeltamme sellaisia, että osoitamme koskettamalla tunteitamme.
Teidän vaan pitää ottaa joku 'tapa'.. tai sopia jostakin asiasta, jos miehesikin on asian tiedostanut.
Voit näyttää hänelle tämän viestiketjun ja kertoa, että olet oikeasti miettinyt tätä teidän elämänmenoanne...
Onhan se niin, että kaikki elämän vaiheet ei kestä ikuisuutta... joskus se mieskin valmistuu jne.. mutta silloin on kuviot taas ihan uudet ja toiseksi.. miksi odottaa jotakin tulevaa, kun vois elää tässä hetkessäkin!
voisitte sopia ns. yhteiset ajat. otatte vaikka joka päivä tunnin tai pari, milloin teette asoita yhdessä. voitte vaan jutella, tehdä ruokaa ja olla kotona jne... kunhan huomionne kohdistuu vain toisiinne, ainakin hetkeksi. sitten viikonloppuisin kannattaa panostaa vaikka yhteiseen harrastukseen.
kannaattaa viettää ns. laatu aikaa partnerisi kanssa, muuten suhde sattaa kuivahtaa ennen aikojaan...
Miehesi jo nyt ennen avioliittoa nayttaa sinulle etta han todella haluaa menna eteenpain, yrittaa niin kovasti ammattinsa eteen. se saattaa olla ammatti joka imaisee hanet kokonaan, ts. siina jaa hyvin vahan aikaa tyohon liittyvan ulkopuolelle. Nama ihmiset eivat nae sita edes tyona, se on elamantapa ( viettaa tyohon liittyvaan 18tuntia paivassa 7paivana viikossa) Jotkut kutsuvat heita tyoholisteiksi. Muuta he ovat onnellisismpia saadessaan luoda ja huomata etta voittamalla eteentulleet (ammatiin joka on myos elamantapa)haasteet he haluavat lisa haasteita. (Ja lisaa tyo-elamantapaan kaytettavia tunteja).
Han on todella rehellinen nayttaessaan sinulle jo tassa vaiheessa oman sisimpansa!
Sinulla on vaihtoehtona hankkia itsellesi tarpeksi paljon aktiivisuutta antaaksesi yhteiskunnalle yhta paljon kuin hankin(moni ei siihen pysty) tai sitten etsimalla itsellesi toinen sydanystava.
Ei ole ongelma. Olen itse kolmivuorotyössä, enimmäkseen iltaa ja yötä, mies tekee päivätyötä . Minulla vapaa sattumanvaraisesti joka kolmas viikonloppu, miehellä viikonloput vapaata, paitsi päivystää joka kolmas vknloppu. Ei vietetä aikaa yhdessä juurikaan, kun molemmilla on harrastuksetkin. Mutta koiran ei tarvitse juuri koskaan olla yksin kotona, melkein aina ollaan jompikumpi vapaalla.
En ymmärrä mikä ongelma tässä voisi olla? Vaikka näin on menty jo viisi vuotta, tuntuu, että toisen pärstää on päässyt näkemään ihan tarpeekseen. Ei siis mitään pahaa sanottavaa miehestä ja kyllä sen kanssa ihan mielellään aina välillä onkin ja kivaa on kun ollaan yhdessä. Mutta eikö tämä nyt kuulu normaaliin töissäkäyvän parin suhteeseen, että siellä töissä käydään ja silloin yleensä ollaan fyysisesti eri osoitteissa. Olisi hirveää ajatella, että parisuhteen takia, pitäisi esimerkiksi töistään luopua... Oltaisiin onnellisesti toisiimme liimautuneita, syrjäytyneitä köyhiä, kylläpä meillä olisikin mukavaa.