Täytyy itsekin pinttyneenä poikamiehenä myöntää, että ei voi olla kadehtimatta joitakin kavereita, joilla on hyvä parisuhde ja perhe. Onhan perhe sittenkin suuri aarre ihmisellä eikä sellaisen onnen kokeva siitä halua luopua. Varmasti onnellisen elämän eliksiiri. He suorastaan säteilevät onnellista ja tasapainoista elämää.
Sitten kuitenkin vastaavasti, en ole koskaan tavannut yhtä pohjattoman onnettomia ja surullisia ihmisiä kuin perheensä menettäneet ja avioeron pyörteissä ja lapsien tapaamisoikeustaistelujen melskeissä elävät ihmiset. Heidän kanssaan en vaihtaisi paikkaani missään nimessä. Sanonta että avioero on pieni kuolema on klisee mutta kuitenkin totta, ainakin sellaisessa tapauksessa jossa vain toinen osapuoli haluaa erota.
Itselläni on asiat menneet siten kuin olen nuoresta pojanklopista lähtien aavistanut niiden menevän. Olen aina sisimmässäni aavistanut sen, että heti kun muutan lapsuudenkotoani pois alkaa vuosikymmeniä kestävä yksinelämisen aika. Kohtalo, tai mikä se nyt sitten onkaan joka meidän ihmisten elämää pyörittää, on päättänyt kohdallani että näin on parempi. Näinhän se onkin kun asiaa alkaa ajattelemaan. Vaikka yksinäisyys välillä raastaakin niin sen kanssa oppii elämään ja tiedän että minä olisin todella surkea aviomies tai perheenisä. Minä olisin todella surkea poikaystäväkin. Joten asiat tapaavat loksahtaa niille kuuluville uomillensa. Jälkeenpäin kun jo mennyttä elämää tarkastelee sitä oikein ihmettelee, että miten asiat eivät juurikaan olisi toisin voinut mennä.
ovakatsomatta pareja, jaraLienen sellainen erakkoluo
Sitten kuitenkin vastaavasti, en ole koskaan tavannut yhtä pohjattoman onnettomia ja surullisia ihmisiä kuin perheensä menettäneet ja avioeron pyörteissä ja lapsien tapaamisoikeustaistelujen melskeissä elävät ihmiset. Heidän kanssaan en vaihtaisi paikkaani missään nimessä. Sanonta että avioero on pieni kuolema on klisee mutta kuitenkin totta, ainakin sellaisessa tapauksessa jossa vain toinen osapuoli haluaa erota.
Itselläni on asiat menneet siten kuin olen nuoresta pojanklopista lähtien aavistanut niiden menevän. Olen aina sisimmässäni aavistanut sen, että heti kun muutan lapsuudenkotoani pois alkaa vuosikymmeniä kestävä yksinelämisen aika. Kohtalo, tai mikä se nyt sitten onkaan joka meidän ihmisten elämää pyörittää, on päättänyt kohdallani että näin on parempi. Näinhän se onkin kun asiaa alkaa ajattelemaan. Vaikka yksinäisyys välillä raastaakin niin sen kanssa oppii elämään ja tiedän että minä olisin todella surkea aviomies tai perheenisä. Minä olisin todella surkea poikaystäväkin. Joten asiat tapaavat loksahtaa niille kuuluville uomillensa. Jälkeenpäin kun jo mennyttä elämää tarkastelee sitä oikein ihmettelee, että miten asiat eivät juurikaan olisi toisin voinut mennä.
ovakatsomatta pareja, jaraLienen sellainen erakkoluo
Vastaukset 3
Vanhimmat
siis sun pitää asennoituu niin että sä voit kehittyy ihmisenä, sä ansaitset onnellisen elämän. Toi ei vaikuta hyvältä että sä ryvet itsesäälissä ett susta ei muka oo mihinkään. Varmasti sussa on potentiaalia vaikk mihin jos ite uskot niin. Ja vaikk ei nyt oiskaan niin kehitä ittees siihen suuntaan. Tsemppiä ;)!
Sinäkin varmaan tiedät tapauksia, että joku todellinen hamppari on jonkun lapsen isä ja kuinka useimmat sanovat, että olisi ollut parempi, että tuollainen olisi jättänyt lapset tekemättä.
No, minä olen, en mielestäni hamppari, mutta kuitenkin kelvoton isyyteen, ei sovi minun elämääni, niin mielestäni minä teen kaikille palveluksen että en geenejäni eteenpäin levitä.
Mutta ens kesänä voitaisiin lähteä Unkariin iskemään naisia. Ei ne ehdi välttämättä huomata kuinka surkeita jätkiä olemme, kun vaihdamme kohdetta riittävän nopeasti.