MITÄ

saattaa ehkä vastatakin sulle.

En ajattele niin, mitä olisin voinut. Liian raskasta spekuloida missattuja mahdollisuuksia, sivuutettuja suhteita ym.. Iän puolesta on käänteiden äkkinäisyys muotoutunut pohdinnaksi jatkuvuudesta ja sen ympärille rakentuvasta kokonaisuudesta.

On elettävä vielä käsillä olevien käänteiden saamisesta sydämelle suotuisaan muotoon. Selvyyttä kokonaiskemioista ja sitä kautta tuntoja tulevasta.

Regrets, I have a few, but then again nothing to mention (or too much to mention, so I try to forget those)

upeaa naistani..jopa torjuin hänet joskus..nyt kadun, kun hänet menetin!!

Esimerkiksi sitä, että olen antanut ihastuksieni kulkea ohi ilman, että olisin edes yrittänyt lähestyä niitä.

Kadun myös sitä, että olen ollut joskus ilkeä jotain toista kohtaan. Ilkeys on aina tarpeetonta.

Se kaduttaa kun jätin kerran tilaisuuden käyttämättä. Nyt jälkeenpäin tajuaa että se nainen olisi ollut ihan valmis. En unohda häntä varmaan koskaan, muisto menneisyydestä. Siitä opin että silloin on taottava kun rauta on kuumaa, parasta voi saada ainoastaan vaatimalla sitä...

sitä kun vedin erästä naista perässäni lähes 15v.Hän opiskeli siitä ajsta 7v.Minä kävin töissä ja maksoin KAIKEN! Vanhempanikin osallistuivat talkoisiin(hänen ei).Sitten hän valmistui sai töitä ja lähti.

Kaduttaa kun menin naimisiin 5kk sitten.

kaikessa muodossaan, nuorena sällinä tuntu et kakat pärähti housuihin jos joku tyttö sattu edes kattomaan meikäläiseen päin ja satuin olemaan selvinpäin:-( Sitä et kun diskossa tanssit kaljoissa jonkun typyn kanssa kieli kurkussa niin maanantaina koulussa selvinpäin et uskaltanu enää edes moikata.Tai sitä et sulla oli vitun hyvännäköinen ja isotissinen (siihen aikaan tissit oli kova sana) 'tyttökaveri' jonka kans et oman vitun mamoilun takia päässy diskossa huppelissa suoritettua tisujen hiplailua pidemmälle vaikka toinen ois halunnu ties mitä :-(

Ok,opiskelujen kesken jättäminen on sit vielä yks katumisen aihe.

"MITÄ OLET JÄTTÄNYT TEKEMÄTTÄ ELÄMÄSSÄSI, JOTA NYT KADUT SYVÄSTI??"

Mä sanoisin melkein päinvastoin, et mitä olis pitänyt jättää tekemättä ettei kaduttais kovasti! Mä mietin tätä pitkään ja ärsyttävänä ihmisenä tulin siihen lopputulokseen, et en mä kyl syvästi kadu mitään. Ehkä vuosi sitten kaduin vielä syvästi jokaista kertaa, kun olin ollut ilkeä/tyly jotain toista kohtaan joko "vahingossa" tai tahallaan. Mut ei mua ne kerrat enää kaduta pätkääkään. Tein ne kaikki itsepuolustukseksi (olemalla tyly ennen kuin toinen ehtii, ettei mua vaan vois kukaan loukata) tai muuten vaan kiukun purkamiseksi. Hyviä syitä ne tuskin on, mutta toisaalta oon sitä mieltä, et mul oli oikeus olla lapsellinen ja tyhmä ja tehdä "virheitä". Ja kukaan kohteista ei murtunut mun jäänviileestä käytöksestä ja epähuomiosta. Ja kaiken tylyyden mä pystyn vielä korjaamaan ja olen PALJON paikkaillutkin välejä.

Vähän mua kaduttaa nykyään tai ahdistaa muistella mun näsäviisauttani ja liiallista neuvomisintoani. Ja tätä kamaluutta tapahtuu joka päivä, siis toisten asioihin puuttumista. Koulussakin turhauduin melkein heti, ku joku ei osaa tehdä jotain ja menen näyttämään, et annas ku minä! =) Pitäis olla vähän kärsivällisempi ja antaa toisten tehdä omalla tavallaan ja ihan nätisti ehkä sanoa, et tiesiks, et sen voi halutessaan tehdä myös toisella tapaa.

Mut siis syvästi en kadu mitään. Shit happens ja virheistä oppii!

Kunpa voisinkin kertoa, mutta....

Kaksi asiaa.... Toiseen liittyy kuolema ja toiseen pyörätuoli...

Elämä on kyl perseestä.

Kadun lopun elämääni sitä kun luotin ihmisiin.

En muuta.

en kadu sanan varsinaisessa merkityksessä mitään, asioita on tapahtunut, ikäviäkin, mutta onneksi niistä on voinut oppia jotain.

mutta se minua harmittaa etten aikoinaan käynyt enemmän kouluja ja hankkinut kunnon ammattia,
ja se että puolenkymmentä vuotta sitten tapasin ihmisen jonka kanssa seurustelu osoittautui pahaksi virheeksi.