Tuo naisten logiikka ei ole koskaan ollut vahvimpia puoliani, joten en ole hirveästi sillä päätäni vaivannut.
Yksi asia kuitenkin on alkanut kaivelemaan.
Miehen ja naisen välinen ikäero.
Itse olen seurustellut aina samanikäisten naisten kanssa ja olen yleensä torjunut eri-ikäisten ehdotukset.
Erityisesti hämmentää nuorten naisten melko suorasukaiset ehdotukset.
Miksi nuoret naiset haluavat seurustella itseään vanhemman miehen kanssa?
En ole rikas, enkä omasta mielestä komea (enää),
olen enimmäkseen kiltti, mutta en hissukka.
Yksi asia kuitenkin on alkanut kaivelemaan.
Miehen ja naisen välinen ikäero.
Itse olen seurustellut aina samanikäisten naisten kanssa ja olen yleensä torjunut eri-ikäisten ehdotukset.
Erityisesti hämmentää nuorten naisten melko suorasukaiset ehdotukset.
Miksi nuoret naiset haluavat seurustella itseään vanhemman miehen kanssa?
En ole rikas, enkä omasta mielestä komea (enää),
olen enimmäkseen kiltti, mutta en hissukka.
Vastaukset 12
Vanhimmat
kronologisella iällä ei ole minulle suurempaa merkitystä, mutta olen silti aina seurustellut itseäni vanhemman kanssa. Nykyinen mieheni on 10 vuotta vanhempi.
Oman ikäiseni ovat harvoin siinä elämäntilanteessa, että haluaisivat tehdä jotain muuta kuin bilettää. Itse olen aina halunnut perheen nuorena, ja arvostan miehessä kypsyyttä ja viisautta. Tämä ei silti tarkoita että kaikki 30-40-vuotiaat olisivat henkisesti kypsiä. Mutta todennäköisyys taitaa silti olla hieman suurempi kuin nuoremmissa.
En siis tietoisesti ole etsinyt vanhempaa, mutta olen aina ihastunut näiden tiettyjen ominaisuuksien takia, ja kyseessä on ollut vanhempi mies.
Kyllä mun mies oli alussa vähän, että tää 10 vuotta alkaa olla kipuraja :) Mutta huomasi kuitenkin, että henkisellä tasolla eroa ei huomaa. Tietty toisella on elämänkokemusta enemmän, mutta ei siitä tarvitse tehdä ongelmaa. Rakkaus se tärkeintä on.
Meni vähän sivuraiteille. Kai jotkut naiset etsivät vanhempaa ehkä senkin takia, että kuvittelevat seksin olevan parempaa kokeneen miehen kanssa (krhm..ehkä siinä on jotain perää ainakin meijän tapauksessa :D). Tämä nyt kuitenki on sitä yhenillanmeininkiä.
Kyllä luulen, että kokemus (tietynlainen kypsempi ajattelutapa), turvallisuus, vakiintuminen, se että haluaa perheen...näitä asioita arvostava ehkä löytää nämä piirteet helpommin vanhemmasta miehestä. Munkin mies sanoi aluksi ettei hän pidä itteään enää komeena. Ei pidä paikkansa...kun vertaa hänen parikymppisiin kuviin, niin ehdottomasti pidän hänen "vanhemmasta" ulkonäöstään enemmän. Nämä on kans niin makuasioita. Mut älä ajattele kauheen ennakkoluuloisesti. Jos jonkun kanssa synkkaa, niin antaa mennä vaan. Ei ikäerosta kannata tehdä ongelmaa.
Minäkin pidän yleensä vanhempien miesten ulkonäöstä enemmän kuin nuorempien.. Ehkä siksi että tykkään "jyhkeistä"/"karuista" piirteistä ja niitä on harvoin parikymppisillä.
Kyllä minullakin tuo 10 vuotta on ollut kipuraja.
Jos ikäeroa on ollut enemmän niin ei ole voinut edes ajatella.
Ehkä se on osittain myös sitä "mitä muut ajattelee".
Suurin pelkoni on ehkä "Mitä toi haluaa".
Kun on ollut joitain kipeitä kokemuksia (niiden samanikäisten kanssa) niin sitä on alkanut epäillä kaikenlaista.
Ehkä pitäisi antaa asioiden mennä omalla painollaan.
Jos synkkaa niin synkkaa.
Kiitos kommenteista kaikille.
Niin kipuraja mikä kipuraja, loppupeleissä se on kuitenkin se ihastuminen ja rakkaus joka vie eikä mikään kipuraja.
Itse en voinut mitään kun ihastuin ja rakastuin itseäni 15 v nuorempaan. Iän sai unohtaa samantein, muut asiat vei mennessään. Ja olen ollut tyytyväinen , erittäin tyytyväinen !!
kans jatkatkin....en jaksa todistella... tykkään tyypistä .... ikä on mielenkiintoinen piirre...
laskettua sen ikäeron, kun vähennät vanhemman vuosista nuoremman vuodet ja se on siinä. Mitään muuta ei tarvi tehdä.
Onhan se vähän hassua jos torjuu ihmisten ehdotukset vain sen takia, että he eivät ole samaa ikäjakaumaa sinun kanssasi. Katsos kun ikä on yksi vähäisimmistä asioista joka oikeassa elämässä oikeasti merkkaa.
haluavat seurustella huomattavasti (yli 10 v)vanhemman miehen kanssa, aika usein kyseessä on joku isäkompleksi tai suoranainen hyväksikäyttö. Vanhemmalla miehellä kun usein on asunto ja vakituiset tulot. Ainahan poikkeuksia voi suhteissa olla, mutta tarkoitan tässä nyt niitä naisia, jotka hakeutuvat vain vanhempien miesten kanssa suhteisiin. Itsetunto saattaa olla niin heikko, että kuvitellaan kepaavan vain vanhalle miehelle. Jossain 30 ikävuoden paikkeilla tuo ero ei enää tunnu niin dramaattiselta. Silloin normaalilla ihmisellä henkinen puoli alkaa olla lopultakin "valmis".
Sitten ovat nämä vanhemmat miehet, yli 40 vuotiaat, jotka haluavat parikymppisiä naisia kumppaneikseen. Kriteerit ovat yleensä 1. KAUNIS, 2. älykäs (muttei liian älykäs, eli oikeastaan aika tyhmä..) jne. Eli mies hakee pelkkää koristetta ja näyttelyesinettä, sutjakkaa panoa. No mikäs siinä, jos parikymppinen nainen hyväksyy olevansa pelkkä tavara. Aika hengetöntä ja pinnallista. Vanhemman ihmisen pitäisi ymmärtää jotain muitakin arvoja, kuin nuo ulkoiset. Ehkä tälläinen mies on jämähtänyt jonnekin teini-ikään ja ihastelee yli kaiken tissejä ja persettä. Nuori nainen kiinnittää usein myös ulkonäköönsä huomiota enemmän kuin sisäiseen kauneuteen, mutta tilanne voi muuttua pian kun nainen törmää todellisuuteen tämän pelkän kuoren omaavan miehen kanssa. Ja taas mies on yksin ja "kaikki naiset ovat lutkia..." Kai mies hakee jotain kadotettua nuoruuttaan, pelkää vanhenemistaan ja haluaa uskotella olevansa haluttu ja komea vieläkin. Hän voi myös kokea ikäistensä naisten olevan liian pelottavia, liian itsenäisiä ja elämän suhteen viisaita. Nuori nainen on helppo johdateltava ja nuorella on usein vielä enemmän tarvetta miellyttää kuin vanhemmalla kanssasisarellaan. Mies tuntee olevansa pomo ja mies nuoren seurassa. Hän voi myös kuvitella ihmisten kadehtivan häntä.
Hyväksikäyttäjä nuori nainen ja vastaavasti hyväksikäyttäjä vanhempi mies taas ovat loistopari. Kumpikin tietävät pelin hengen, eikä kummallakaan ole turhia kuvitelmia rakkaudesta, vaikka sitäkin voidaan tarpeen tullen esittää.
Saattaa olla myös niin, että nuori nainen haluaa pelkästään seksiä. Vanhempi mies voi olla helppo saalis naiselle, varapano, kun parempien miesten kanssa menee mönkään.
Muutamaa tällaista tapausta olen seurannut, ja nämä ovat minun huomioitani asioista. Ei siis joka paikkaan sopivaa faktaa. Positiivisia poikkeuksia on varmasti. Mutta näinkin siis voi olla.
ongelmallinen isäsuhde? Tarkoitan nyt lähinnä niitä noin 20-vuotiaita naisia, jotka seurustelevat 20 vuotta vanhemman miehen kanssa. 5-10 vuoden ikäero ei vielä mikään kummoinen ole, eikä välttämättä 20 vuottakaan mahdoton sitten kun ollaan elämän jälkipuolella, mutta 20-vuotiaan ja 40-vuotiaan ero on suunnaton.
Itse en ainakaan voisi kuvitella seurustelevani äidin tai lapsen kanssa. Mutta jokainen taaplaa tyylillään.
En ainakaan suunnitellut sitä mitenkään kun ihastuin 14 vuotta vanhempaan mieheen. (Tosin luuleen että tämä 14 v. alkaa olla jo kriittinen raja). En tiedä, se on vaan se joku ihastumisen arvoinen juttu toisessa ihmisessä kun kiinnostuu eikä silloin välttämättä tuijottele pelkkään ikään. Mutta olen kyllä huomannut että vanhempi mies ei ole ollut suhdeasioissa niin hätäinen, vaativa ja joustamaton kuin nuorempi. No, nämä ovat omia kokemuksiani asiasta..
Miksi AINA kun vanhempi mies seurustelee huomattavasti nuoremman kanssa tai päinvastoin täytyy henkilöissä ehdottomasti olla jotain kieroa?
Jos vanha nainen seurustelee itseään huomattavasti nuoremman kanssa niin hän on ihana, nuorekas, seksuaalinen upea nainen ja niin edelleen. Mikähän siinä on, etenkin kun ottaa huomioon että nuori nainen & vanhempi mies on huomattavasti luonnollisempi vaihtoehto...
ajatellaan koko asiaa.Eikö voitas ottaa ihmiset ihmisinä eikä sen ja sen ikäisinä.Ei ihmisen tunteet mene sen mukaan.Näin voi vain käydä,että ihastuu aivan eri ikäiseen kuin itse.