Poikaystäväni tunnusti tuijotelleensa ja haaveilleensa toisista naisista kanssaan sängyssä harrastaessaan itsetyydytystä. Minua tämä loukkasi. Miksi minä en riitä? Suurin osa naisista oli sellaisia vaaleita, hyvin kauniita naisia, yksi heistä oli kaverini. Yksi heistä oli hänen entinen saavuttamaton ihastuksensa.Minunkin pitää nykyään olla blondi jotta saisin tarpeeksi seksiä. Ollessani tumma sain seksiä vain noin kerran viikossa, silloinkaan ei milllään tahtonut onnistua hänen osaltaan. Minulle ei riitä yksi kerta viikossa, tarvitsen sitä päivittäin. Sitten värjäsin vaaleaksi, nyt saattaa seksiä tulla kaksi-kolmekin kertaa päivässä. Nyt sitten kuitenkin epäilen, ettei hän ajattele sängyssä ollessaan minua vaan niitä toisia. Ollessamme kapungilla hänen silmänsä kääntyvät muihin. Ei kuitenkaan heitä mitenkään kommentoi. Sain silti kuulla häneltä, miten kauniita ne naiset (joista oli haaveillut) olivat, se oli hänen syynsä. Luulin olevani kelvollinen ja riittävä, nyt olen tarpeeton, lihava ja ruma. En kelpaa. Itsetunto nollissa, itsemurha mielessä jatkuvasti. En jaksa. Sairaalloista mustasukkaisuutta, tiedän. Jatkuvasti pelkään että hän jättää minut. Päälle vuoden olemme olleet yhdessä. Yritin tappaa itseni kolme viikkoa sitten, ei onnistunut. Hän itki, kysyi mikä oli vialla. Olen yrittänyt puhua. Olo on vain tyhjä, aivan kuin jokin olisi sisältäni kuollut. Tiedän että se oli aivan normaalia ja pikku juttu, muista haaveileminen. Minä en vain kestä sitä. Olen hirvittävän herkkä, vanhempien hylkäämä ja muiden syrjimä. Ehkä se on minun osaltani syy käytökseeni. En osaa sanoa.
Pelkään vain niin paljon hylätyksi tulemista ja pettämisen mahdollisuutta.
En vain jaksa enää.
Pelkään vain niin paljon hylätyksi tulemista ja pettämisen mahdollisuutta.
En vain jaksa enää.
Vastaukset 13
Vanhimmat
jos et kelpaa miehellesi tummatukkaisena niin huh huh. ukko vaihtoon??
Kuules nyt, ei tuommosta kukaan jaksaisi loputtomiin..sinuna miettisin tosissani miehen jättämistä, löydät varmasti sellaisen ihana miehen joka rakastaa sinua juuri sellaisena kuin olet!
...ei ole kysymys enää miehestäsi tai muusta. Tarvitset ammattiauttajaa. Koita jaksaa!
En pysty. Olen yrittänyt. Valtava häpeäntunne estää, eikä puhuminen auta, olen sen huomannut monta kertaa. Edellisille vastaajille sanoisin, että rakastan miestäni kaikesta huolimatta, en pysty jättämään häntä, enkä ehkä edes halua, en oikein osaa sanoa. Haluan viettää loppuelämäni hänen kanssaa, en halua ketään muuta.
"Rakastan miestäni kaikesta huolimatta, en pysty jättämään häntä..."
Tuota noin, rakastatko tosiaan, vaiko takerrut siihen rakkauden ajatukseen; minullakin on joku.
Ennenkuin ihminen on kokonainen ja hyväksyy itsensä, ei hän kykene rakastamaan muita, vaan sitä kutsutaan takertumiseksi. Älä hae hyväksyntää mieheltäsi hiusten värjäämisellä yms. vaan olemalla oma itsesi.
Tilanteeseesi ei auta kuin ottaa itseään kiinni niskasta ja puhua. Aloita miehestäsi, istuta hänet kerrankin aloilleen ja kerro tunteesi ja mietteesi. Anna hänen myös vastata ja kertoa omista ajatuksistaan. Tämän jälkeen mieti tarkkaan omat motiivisi, ei suhteen tarkoitus ole toista alistaa ja tuhota itsetuntoa, vaan vahvistaa kahta ihmistä olemaan vahvoja yhdessä ja erikseen.
Mutta ei sen tarkoitus ole myöskään se että toisen on jatkuvasti kerrottava kuinka ihana se kumppani on saadakseen kumppaninsa tuntemaan olevansa se maailman ihanin. Ei kenenkään toisen tarvitse omaa itsetuntoasi pönkittää, vaan sinun on myös itse otettava vastuu itsestäsi.
Mitä sitten seksiin ja fantasioihin tulee, toisilla niitä on enemmän kuin toisilla.
Minäkin katselen mielelläni "valistuselokuvia" samanaikaisesti kun mies hyväilee minua. Samoin hän voi niitä vapaasti katsella. Sitä vartenhan seksi on keksitty että siitä nautitaan.
Osasin odottaa, että vastaan tulisi tällläinenkin ihminen. En allekirjoita mielipiteestäsi muuta kuin sen että minun pitäisi todella puhua. Mutta olen yrittänyt; kaksi viikkoa kaikki on hyvin ja sitten taas päin helvettiä. Sinun on turha kertoa minulle mitä on rakkaus, sillä minulla on siitä oma käsitykseni ja näkemykseni, enkä todellakaan ole samaa mieltä kanssasi. Minun pitäisi hakea apua; sen tiedän. Mutta en vain pysty, pelko siitä' että joku saisi tietää miten sairas olen on valtava. Perheeni ei "päälääkärillä" käyntiä hyväksyisi, tulisi vain vinoilua ja ilkkumista. Asun vielä yksikseni, mutta olen melkein varma että vanhempani ja muut tuttavani saisivat tavalla tai toisella tietää siitä. Seksillä en hae tietääkseni hyväksyntää. Vastauksesi oli kylmä ja minulle vain masentavampi, kiitos kuitenkin. Mainitsemiasi "valistusvideoita" en aio katsoa enkä aio antaa miehenikään, itsetunto ei kestä sitä.
Kiitos joka tapauksessa.
Minusta sinä näiden viestien perusteella olet liian riippuvainen muiden ihmisten mielipiteistä. Mene vain rohkeasti hakemaan apua ongelmiisi, ei perheesi edes tarvitse tietää siitä, jos se sinua epäilyttää. Se, että et itsetuntosyistä anna miehesi katsoa pornoa, on minusta huolestuttavaa. Ei ihmisellä pitäisi noin huonoa itsetuntoa olla.
Hei! Jos tarinasssasi on totta edes toinen puoli, minun täytyy antaa sinulle yksi neuvo: hae pian apua jostakin. Puhu ystävien, tuttavien kanssa ongelmistasi. Itsemurha on huono ratkaisu kaikkien kannalta. Vahvista itseäsi, ei elämä ole pelkkää seksiä, vaikka sitä nykyään tulviikin joka puolelta. Taidat olla kovin nuorikin vielä, ei työssäkäyvä aikuinen kai millään kerkiä seksiä harrastamaan montaa kertaa päivässä. Mieti, mitä haet seksin kautta, hyväksyntää kenties? Keksi jotain muuta tekemistä, että voisit itse hyväksyä itsesi. Sen mukana tulee sitten muidenkin hyväksyntä. Jos sinulla on pahoja hylkäämiskokemuksia takanasi, ne varmasti ovat jättäneet sinuun pysyvät vauriot. Mutta hae apua, keskustele aikuisten naisten kanssa asioistasi, huomaat että moni muu on kokenut samoin, ja silti löytänyt elämäänsä mielekkyyttä. Seksi on tärkeää, mutta älä myy itseäsi halvalla, olet arvokas ihminen. Sinun elämäsi on sinun ainoasi, älä tuhoa sitä. Hyvää jatkoa sinulle.
Itse ollessani 11-vuotias isäni lähti kotoa ja äitinä ajoi kolarin ja kuoli. Jäin yksin mummit ja ukit jo liian vanhoja hoitamaan minua. Joten jouduin erääseen perheeseen.
Koulussa olin hiljainen ja kaikki kiusasivat minua, koska minulla ei ollut varaa pukeutua niinkuin he. Perhe oli todella uskonnollinen helluntalaisperhe.
Perheen isä pahoinpiteli perheen äitiä ja minä yritin estää sen jouduin tulilinjalle. Isäntä hakkasi minua ja yrittä lähennellä repi vaatteita päältä ja kertoi kuinka minä haluan vanhempaa miestä.
Yritin olla lannistumatta olla vielä kiinni elämässä.
Ja niin minä tein säästin rahaa ja kävin yläasteen ohella töissä.
Koulussa olin yhtä suosittu kuin muutkin tytöt olin aikuistumassa saavuttamassa naisellisia muotojani.
Eli pojat alkoivat kiinnostua olihan minulla sitten poikaystävä kuin toinenkin...
Kummatkin hylkäsivät minut.
Aloin ottaa alkoholia...Kaupungilla sitten tapasin pojan parikymppisen itse olin tuolloin 16-vuotias. Hänelle menetin tai annoin neitsyyteni rakastuin häneen päätäpahkaa... Olin onnellinen tunsin että joku rakasti minua ja minä annoin kaikkeni suhteelle.
Olin kuitenkin sängyssä kokematon ja hän opetti minulle jotain jopa viisi kertaa päivässä aloin nauttia siitä.
Siitä tämä herra ei pitänyt, hän kai halusi että alistuisin niinkuin aiemminkin.
No suhteemme jatkuin jotenkin siinä sipsutellessaan kohti loppuaan.
Asuin hänen luonaan olin onnellinen ja niin rakastunut.
Kerran töistä tullessaan hän toi mukanaan erään vanhan ystävättärensä. Nainen n. 18-vuotias ja tumma erittäin kaunis.
Tuli kanssamme syömään olin laittanut ruuan valmiiksi kreikkalaista salaattia ja kanatortilloja.
Nainen oli erittäin mukava ja puhelias hän kertoi sitä sun tätä minun miehestäni...kuinka hän ihanasti toi joka päivä ruusuja ja plaa plaaa plaa..
Minä en tätä kestänyt lähdin makuuhuoneeseen lukemaan.
Kunnes mieheni tuli ja sanoi että minun pitäisi olla samanlainen...Naisellisempi...
Lähdin ostamaan viimeisillä rahoillani uusia vaatteita niin päällys kuin alus otin pitkien hiusteni latvoihin permanetin ja siinä sitten olin ihan muuttuneena...
En tunnistanut itseäni peilistä...tunsin suurta vihaa peilikuvaani kohtaan...itkin huusin paiskoin kaikki tavarat ympäri taloa...
Minä alistuin....Mieheni ei pitänyt juomisestä minä aloin juomaan salaa...mukaan tuli lääkkeet ja pilvi...lopulta yritin itsaria..
Ajattelin ettei muuta keinoa enään ole..
En onnistunut siinä mutta se oli todella lähellä.
Mieheni kysyi MIKSI? Minä vastasin etten ole enää kuin kuori...sisältä olen tyhjä ja ulkoisesti minut on muokattu...sinun makusi mukaan.
Hän ei ymmärtänyt.
Niin minä vielä yritin pelkäsin jättää hänet muuttaa takaisin paikkaan josta lähdin pelkäsin että tulen taas hylätyksi en pystynyt hylkäämään häntä koska tiedän miltä hylkääminen tuntuu..
Kunnes meni muutama kúukausi ja näin hänet yhteisessä kodissamme sen naisen kanssa makuuhuoneessa naimassa kuin kiimaiset kanit.
Tämä oli vapauttavaa toisaalta todella kipeää.
Kundi jonka kanssa olet ei ehkä tee samaa virhettä en halua pelotella.
Kuitenkin noin vuosi sitten yllätin heidät nyt minulla on uudet kuviot mies joka rakastaa minua sellaisena kuin olen...minun ei tarvitse muuttua. Olen onnellinen siitä etten onnistunut itsemurha yrityksessäni. Olen onnellinen että en ole enää hänen kanssaan.
Olen onnellinen että olen erilainen ja toista samanlaista ei ole olen yksilö joka saa olla millainen haluaa ja löytyy varmasti monia jotka arvostavat minua sellaisena kuin olen.
Eli sinäkin olet harvinainen luomus tällä planeetalla ja uskon että sinulle on paljon miehiä jotka eivät käytä sinua noin vaan arvostavat ja vaalivat sinua...
Minulla oli lapsuudessa myös paljon samantapaisia kokemuksia mm. perheväkivaltaa ja äitini on edelleen alkoholisti. Häneltä opin yhden hyvän asian; juoda ei kannata. Sitä olen noudattanut ja olen huomannut sen todella hyväksi periaatteeksi. Yläsasteella en ollut poikien keskuudessa suosittu muutoin kuin sellaisena, jolle saattoi uskoa huolensa. Muuta en sitten ollutkaan.
ei hyvältä vaikuta!
Olet täysin riippuvainen poikaystävästäsi ja hänen oikuistaan (tummasta blondi). Et välitä edes hänen törkeyksistään. Miksi pitää kertoa sinulle, että haaveilee toista naisista? Ja mainita heidät vieläpä nimeltä? En yhtään ihmettele miksi itsetuntosi on nollassa.
Itse haaveilen välillä vieraista miehistä ja katselen heidän peräänsä kaupungillakin jos olen tyttöseurassa tai yksin. Mielestäni siinä ei ole mitään pahaa. Siinä on jos kertoisin asiasta miehelleni! Pitäisin 1. luokan virheenä, että mieheni kertoisi jotain vastaavaa minulle.
Hakeudu ihmeessä hoitoon. Siitä ei kukaan saa tietää. Mitä häpeämistä on hoitoon hakeutumisessa? Häpeällisempää on KÄRSIÄ ja olla onneton. Siihen menee hirveästi energiaa.
Myönnän sen nyt, vaikka olen yrittänyt kieltää sen; olen hänestä riippuvainen. Mutta omituisinta tässä on se että hän on täysin tyytyväinen tilanteeseen; ei yhtään poikkipuolista sanaa kielloistani, vain samaa mieltä on ollut. Hän pitää siitä, kun turvaudun häneen. En katsele enkä edes haaveile toisista miehistä, he eivät kiinnosta. Miespuolinen ystäväni on tietääkseni kiinostunut minusta, hänet olen kylmästi torjunut, haluan olla vain kaveri. Mieheni tietää hänen tunteistaan, muttei kiellä häntä pitämästä minuun yhteyttä. Sitä ihmettelen. Jotenkin tuntuu, ettei hän ole edes mustasukkainen. Olen jo päättänyt, etten mene hoitoon; en vain pysty. Kiitos kuitenkin kun olette jaksaneet vastailla. Nyt on ainakin sellainen tunne että joku kuuntelee.
Tummathan on kauneimpia naisia,sanoohan se jo tilastot.Tekeekö kaverisi tuon tahallaan,vai on vain kumidaiju?