Olemme mieheni kanssa olleet naimisissa kohta 7 vuotta ja meillä on 3 pientä lasta. Jo pitkän aikaa olen ajoittain pohtinut eroa , mutta yksinhuoltajaksi jääminen pelottaa. Mieheni käyttää alkoholia joka viikonloppu, ja olen huomannut taas kertaalleen että hän juo myös salaa. Se rasittaa minua suuresti. Otan itsekin joskus muutaman oluen, nykyään tosin kaadan niitä salaa lavuaariin jottei olisi niin paljon otettavaa. Myös lasten kasvatusmetodimme ovat erilaiset. Tuntuu että lapsemme pian suorastaan pelkäävät liikaa komentavaa/karjuvaa isäänsä, ainakin pelästyvät. Poikamme herkästi itkee, olen yrittänyt rohkaista häntä ja kehuakin. Miehelle olen puhunut asioista moneen kertaan, mutta tilanteet ajautuvat aina samaan pisteeseen tyhjistä lupauksista huolimatta.
Olen henkisestikin jo ihan poikki, mietin vaan voinko selvitä yksin 3 pienen kanssa, ja pärjäänkö taloudellisesti. En ole töissä. Lisähuolta antaa vajaa vuosi ostettu okt, jonka myynti nyt ei olisi järkevää myyntivoittoveron vuoksi(emme ole siis asuneet tässä vielä 2 vuotta). Lainaa minulla ei onneksi ole, lainat on mieheni nimellä, mutta meidän omistama okt on vakuutena ja nimeni pankin papereissa jossa suostun antamaan okt vakuudeksi.
Elämäni tuntuu olevan umpikujassa, rakkauskin melkeinpä hakoteillä. Viisaita ajatuksia kaivattaisiin.
Olen henkisestikin jo ihan poikki, mietin vaan voinko selvitä yksin 3 pienen kanssa, ja pärjäänkö taloudellisesti. En ole töissä. Lisähuolta antaa vajaa vuosi ostettu okt, jonka myynti nyt ei olisi järkevää myyntivoittoveron vuoksi(emme ole siis asuneet tässä vielä 2 vuotta). Lainaa minulla ei onneksi ole, lainat on mieheni nimellä, mutta meidän omistama okt on vakuutena ja nimeni pankin papereissa jossa suostun antamaan okt vakuudeksi.
Elämäni tuntuu olevan umpikujassa, rakkauskin melkeinpä hakoteillä. Viisaita ajatuksia kaivattaisiin.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kerran minulle sattui juuri samanlainen tapaus
Imatralla asuessani. Eräs mies joi miltei kaikki rahat,
ja välillä oli paha vaimolleenkin, ja vaimo oli ihan hermoromahduksen partaalla.
Ja minä ihan sattumalta menin sinne kylään, mies ei ollut kotona, oli varmaankin ryyppyreissulla.
Ja enää oli vain se radio siellä nurkassa myymättä
sillä mies halusi rahaa, että saisi viinaa.
Ja kun tämä vaimo kertoi minulle huolensa, minä annoin hänelle hyvin viisaan vastauksen, mikä ei ollut avioero, sillä heillä oli lapsia, kaksi poikaa ja yksi tytär. Mutta se vaimo teki juuri niinkuin häntä neuvoin. Ja kaikki muuttui. Mies lopetti juomisen ja vieraissa naisissa käymisen,
ja koko perhe tuli hyvin onnelliseksi, ja minä otin tämän miehen töihin minun liikkeeseeni, sillä hän oli arvoltaan konttoripäällikkö.
Ja koko perhe tuli onnelliseksi, ja alkoivat käymään yhdessä kirkossa, ja perheeseen tuli suuri ilo, sen kovan murheen tilalle, kun mies
aina joi ja juoksi vieraissa naisissa.
Jos haluat enemmän tietoja mikä kaiken muutti.
Kirjoita minulle E-mail os: [email protected]
mutta lapsen näkökulmasta. Se näkökulma on, että eroa, eroa, eroa. Oli kamalaa katsoa sitä touhua. Ei voinut tuoda kavereita kylään, kun hävetti niin. Isään ei voinut luottaa eikä tukeutua. Parempi oli, kun ero tuli. Siihen päättyi ahdistava ilmapiiri kotona.
Saman neuvon annan ihan aikuisen naisen näkökulmasta. Juoppo mikä juoppo. Ei se lupauksistaan huolimatta muutu. Aina se isäkin lupas äidille, että nyt ei enää. Vaan kuinkas kävikään, joka kerta. Kunnes äiti laittoi eron vireille.
Älä siitä omakotitalosta huolehdi. Myyntiin vain. Veroa menee myyntivoitosta vain alle 30 prossaa. Jos siis voittoa saatte. Jäähän siitä yli 70 prossaa kuitenkin voittoa. Ja muutenkin. Sen mitä rahassa menetät, saat mielenrauhassa takaisin monin verroin. Usko huvikses. Ihmettelet vielä, miten leppoisaa voikaan elämä olla, kun se kiviriippa on sydämeltäsi pois.
Sen päätät sitten itse, menetkö töihin vai et. Kyllä sinä lasten kanssa pärjäät. Voit pärjätä jopa paremmin, kun ei ole mies rahoja viinaan tuhlaamassa.
Päätös ei ole helppo, ennen kuin olet siitä aivan varma. Siihen asti se piinaa sinua. Mutta kun saat päätöksen tehtyä, piina katoaa.
edellisen vastaajan kanssa. kumpi on tärkeämpää onnellisuus vai raha? ja sinun täytyy miettiä, miten tämä vaikuttaa lapsiisi. haluaisitko heidän käyvän samanlaisen aviolitton läpi kuin kasvavat? haluatko heidän ymmärtävän tuollaisen käytösen olevan hyväksyttävää? onko tämä se kuva elämästä, mitä haluat antaa/opettaa heille?
sinä kyllä pärjäät, kuin vaan uskot itseesi. ota ohjat käsiin ja päätä haluatko jäädä vai lähteä. jos jäät, pistä loppu moiselle käytökselle ja hae miehesi kanssa yhdessä apua.
että ei ole ikinä häpeä pyytää apua. oli se sitten perheeltä, valtiolta jne. apua on meinaan varmasti tarjoalla haluavalle. kyllä sinä pärjäät!
kaikki järjestyy ja aina selviää.saat asumistukea jos tulosi ovat pienet jne.onko sinulla joku koulutus?oletko kotihoidontuella vielä?aina voi mennä kouluun,lapset hoitoon,löydät taatusti töitä-elämä tulee vastaan!!.tärkeintä että voit hengittää ja lastesi ei tarvitse jännittää,pelätä.tottakai siihen liittyy murhetta jne.minulla meni n.vuosi kun ositukset olivat viimein sovittuna ja tehtynä.stressasi tietysti mutta sukulaiset ja ystävät tukivat.lakiapua saat oikeusaputoimistosta.ei maksa mitään jos ei ole tuloja ja jos jotain saat osituksessa sitten katsotaan prosentuaalisesti paljonko pitää maksaa mutta ei se silloinkaan ole paljoa.aina muistelee ja kaipaa hyviä hetkiä mutta jälkeenpäin tajuaa että perhe-elämä ei ollut normaalia kun mies joi,valehteli...nyt kaikki hyvin.selvitä miehellesi ajatukset,yrittäkää ja jos ei onnistu niin ei.me yritimme hyvin paljon,halusin uskoa että ihminen voi muuttua mutta tiesinhän sen että aika harva alkoholisti kykenee siihen.lukuisten lupausten jälkeen väsyin totaalisesti.
silloin pitää erota.
-sellaista se elämä on-
Jaksamista! Rohkeutta!
Eipä tämä elämä täälläkään aina mitään ruusuilla tanssimista ole, niissä ruusuissa kunon ne piikit... Oletko miehellesi puhunut menosta AA-kerhoon? Oletko hänelle suoraan sanonut, että hänen juominen satuttaa sinua, heikentää teidän elämän tasoa, vieraannuttaa hänet lapsistaan? Oletko kysynyt mieheltäsi, miksi hän juo salaa? Onko hänellä huolia, murheita?? Voisitko sinä auttaa häntä nousemaan jaloilleen ja isäksi lapsillenne? Näitä kysymyksiä heittelen ihan omasta elämästäni. Nämä samat kysymykset heitin omalle aviomiehelleni eräänä iltana, kun istuimme yhdessä, tv kiinni, lapset nukkumassa. Kerroin hänelle, mitä mieltä minä olin meidän elämästämme ja kysyin häneltä hänen mielipiteensä. Ei se juominen heti siihen loppunut, mutta pikkuhiljaa huomasin hänen vähentävän juomista, olevan jopa ilman olutta. Hän viihtyi enemmän lapsien kanssa ja antoi myös minulle sitä kaivattua omaa aikaa. Kun lapset ovat pieniä, elämä ei aina näytä parhaita puoliaan, mutta kyllä ne lapset kasvavat ja jää myös enemmän aikaa parisuhteelle. Ei pidä heti ensimmäiseen ylämäkeen hyytyä;) Voimia Sinulle.