Oh, oi että ottaa päähän työntekijät, jotka eivät hoida kaikille yhteisiä työtehtäviä, eikä tietty omiaankaan vaan "nakittavat" tehtävät muille työntekijöille. Mä olen ahkera,ja mua ärsyttää tuollainen, ettei jokainen hoida omia hommiaan.
Mutta mitenpä puuttua asiaan.. ?
Mutta mitenpä puuttua asiaan.. ?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minulle sattui viimeinkin työpariksi sellainen, joka ei edes osaa mitään, juuri koulusta valmistunut. Hän yrittää joka käänteessä määräillä ja kontrolloida ja sen lisäksi vielä kaikin tavoin yrittää värvätä työpaikan esimiehiä puolelleen kyykyttämään minua. Eikä kukaan ole suostunut hänen vaateisiinsa, onneksi. Ensimmäinen työpaikkani, jossa kukaan ei ole lähtenyt kiusaajaa tukemaan. Muutkin ovat havainneet hänen moraalittomuutensa ja ihmettelevät hekin välillä outoa käytöstä. Hän avaa minulle nimellä osoitetut kirjeet, piilottaa postia, sotkee asioita selän takana, ei tee töitään ja sitten lykkää ne minulle. Hän yritti vallata työhuoneeni työllistetyn vahtimestarin avustuksella, mutta panin niin kovasti hanttiin, että hän joutui perääntymään. Tosin hän oli siitäkin käärmeissään ja yritti järjestää kaksi kertaa esimiehen kanssa neuvottelun, jossa hänen olisi pitänyt saada määrätä, miten esimies minua kohtelee. Kummallakin kerralla hän koki katkeran tappion. Nyt hän yrittää olla mielin kielin, kun joutui antamaan periksi ja menemään perehdytykseen, josta hän on jo liki kaksi kuukautta täysin kieltäytynyt, ollut vain täysihoidossa. Saapa nähdä, onko moinen moukka työpaikalla vielä pääsiäisen jälkeen, kyselemässä itsestäänselvyyksiä, painostamassa kaikin tavoin ja kaivelemassa aihetta riitaan päätyökseen. Hänellä on paha identiteettikriisi ja hän puhuu välillä mielisairaita eikä kykene vastaanottamaan mitään. Hän elää sisäisessä kaaoksessa ja yrittää kaikin voimin pitää yllä edustavaa ulkokuorta, raukka parka. Toivottavasti hän löytää itselleen sopivamman työpaikan kesäksi.
Meillä tilanne on se, että työntekijöillä on jokaisella oma vastuualua minkä hoitaa. lisäksi on yhteisiä töitä jotka kuuluu kaikille. Ylläri ylläri, yhteisiä tehtäviä tekee vaan 1 henkilö. AIna kun pitäisi tehdä porukalla on toisilla kiire tai jotain muuta. Itse olen ollut se kuka tekee noi yhteiset tehtävät. Nyt otin sen linjan, että yhteiset ommat jaetaa ja jokainen hoitaa oman osansa, jos ei hoida vataa siitä itse pomolle. Jos pidemmän päälle alkaisin hoitaa yhteiset tehtävät yksin, saisin tehdä niin aina. ..
Ota rennosti je tee niin kuin muutkin. Mikäli yhteiset työt eivät tule tehtyä, niin ennen pitkään asia tulee puheeksi. Yhteisössä ei kannata ryhtyä niuhottamaan, jos muut ottavat asiat rennommin. Teet sillä vain itsellesi hallaa, mikäli haluat pysyä siellä jatkossakin. Yritä sopeutua muiden tapaan hoitaa asiat ja katso, mitä siitä seuraa. Mitä ikinä päätätkin tehdä, niin kannattaa ensiksi miettiä miten nämä "laiskurit" asian kokevat, sillä he ovat työyhteisö, jossa joudut elämään. Työkavereitaan kun ei voi valita.
Mua ärsyttää suunnattomasti,että työntekijät ovat 'sairaslomalla' tai muuten vaan vapaalla.Sovitut lomat ja oikeat sairastumiset todistuksineen on ok,tottakai,mutta sellainen ottaa päähän,kun työntekijä ottaa pari päivää vapaat,kun on sairas.Sanoin,että sairaslomatodistus tänne ja kiitos.Mä joudun tekemään 7 päivää viikossa 10-14 tuntisia päiviä,sen takia,että jotkut laiskat paskat ottaa omaa lomaa noin vaan.Ja omat tärkeät hommat joudun siirtämään.En ole ollut kahteen vuoteen kipeä tai ainakaan poissa töistä.Ymmärrän,jos ollaan ihan oikeasti kipeänä,enkä itsekkään tulisi töihin,jos on esim.oksennustauti.Mutta pikku flunssa ei varmaan ole maailmanloppu.Kunnioitan itseäni ja alaisiani olemalla paikalla,mutta jossain sen rajan on mentävä.Itse en voi ottaa lomaa ollenkaan,kesällä voin sitten relata.Miettikää vähän laiskiaiset,että teidän takia koko työpaikan henki voi olla pilalla.Vähän pitää kunnioittaa itseään ja muita,olemalla siellä työpaikalla.Kiitos ja kumarrus.
valinnu!!