Olemme olleet naimisissa pian 20 vuotta ja meillä on 4 lasta. Mieheni on omasta mielestään lähes täydellinen. Hän ei koskaan myönnä, ei edes tunnista, omaa osuuttaan riitoihin ja perheen pahaan oloon. Minä olen kuulemma aina kaiken pahan alku. Tiedän ja tunnustan, että välillä näin onkin, muttei suinkaan aina. Alkuvuosina minä pyytelin anteeksi mykkäkouluiselta mieheltäni, mutta nykyään jos hän on minua loukannut niin minä en anteeksi anele. Ja siitä johtuen riidat jäävät sopimatta. Hän kun ei koskaan tee tai sano mielestään mitään pahaa niin hän ei anteeksikaan pyydä. Hän nimittelee minua mm.skitsofreeniseksi, vaikka minulla ei ole mitään mielenterveysongelmaa ja tulen oikein hyvin toimeen kaikkien muiden paitsi mieheni kanssa. Onko jollakin muulla puolisona tälläinen itse pyhyys ja miten jaksatte elää sellaisen ihmisen rinnalla?
Vaimossa aina vika
paha akka
61328
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Riitaan tarvitaan aina (vähintään) kaksi...
Puhuit kuin minun ex-miehestäni. (Huom. ex.) Yritin muuttaa itseäni, mutta kun toinen ei muutu, ei homma pelannut. Oli kuin olisi hakannut päätään seinään. Eikä siinä tullut kuin paha olo. Jopas helpotti kun erosimme.
Minullakin oli päässä vikaa,kun tuli riitaa. Oli minulla päässä vikaa silloinkin kun aloin puuhaamaan eroa. Nyt olen jo pikkuhiljaa taas päässyt takaisin omaksi itsekseni, sellaiseksi ihmiseksi joka olin ennen tätä täydellistä aviomiestä.
Luultavasi miehesi muuttuu aina vain täydellisemmäksi, pidä sinä huoli itsestäsi ja jaksamista sinulle.
Eipä pidä paikkaansa vanhat kliseet. Yksi riidanhaluinen riittää oikein hyvin.
Kun se pitkistyy, se mutkistuu. Täällä 21 v avioliittoa takana ja 4 lasta. Murrosikäisten tempaukset ovat saaneet meidän avioliittomme kriisin partaalle. Ja aina silloin kun sanon mitä oikeasti olen mieltä saan kuulla että "sähän oot ihan sekaisin".
Jotkut on kasvatettu lakaisemaan asiat maton alle ja kun niistä koettaa puhua, niin silloin sitä onkin ihan sekaisin.
Ihmettelen välillä mikä elämänkumppanini oikein
onkaan miehiään.
juu ja se on ihan totta että ihminen ei voi muuttua ja voi muuttua, paheitaan ei voi muutta niitä voi tulla niin paljon lisää että ihminen muuttuu täysin. Tästä syystä omat eronikin. Jos hyväksyin ne paheet mitä jo oli, niin lopulta niitä oli niin paljon lisää ettei voinut enää olla. Vaikka minähän se aina olin joka oli syyttelevä ym esim.jos olin töissä ja toinen juomassa... Että miun vika sori... niinkö?
Erosimme syksyllä 19 vuoden jälkeen. Vaimoni äiti usein loukkasi ja pahoitti hänen mielensä. Vaimo oli samanlainen, usein hän loukkasi minua, ei arvostanut mielipiteitäni jos ne vain erosivat omistaan. Tuntui, ettei hän edes ymmärtänyt loukanneensa, puhumattakaan, että olisi pyytänyt anteeksi. Useinkin hän puhui äitinsä loukkaavista puheista mutta ei nähnyt samaa vikaa itsessään.
Kaikki mitä hän teki, oli oikein. Jos minä tein toisin, se oli väärin. Esim. jos jokin tavara oli kadoksissa, aina minä sain syyttelyt. Vaikka tasan tarkkaan tiesin, etten ollut ko. tavaraan koskenutkaan, hän ei voinut myöntää, että itse oli sen hävittänyt.
No enpä sitä rinnaneloa loputtomiin jaksanut. Se meni niinpäin, että tyytymättömänä vaimon kohteluun minusta ei ollut enään hänelle juttuseuraa ja hän halusi eroa.