olen koko elämäni ajan halunnut olla sinkku. mennä miten haluan, flirtata kenen kanssa haluan, herätä sieltä mistä haluan. Muutaman kaverini on jotenkin vaikeata sulattaa tätä itsenäisyyttäni.. tulen hyvin toimeen heidän kanssaan ja myös heidän miestensä kanssa. Kaverini yritti etsiä minulle miestä.. ei oikein ehdokas sytyttänyt.. liekö syy ollut vain periaatteesta en halua että minulle järjestetään mies. osa syynä voi kyllä olla "lievä" sitoutumiskammoni.. Nyt tämä miespuolinen henkilö menee ulos yhden puolituttuni kanssa. Sain aivan mielettömän kohtauksen. Yhtäkkiä löysinkin miehestä vain hyviä puolia ja huonommatkin puolet käänsin päässäni hyviksi.. en pystynyt tunnustamaan tätä kenellekään. Minuun sattui, siis todella sattui. ja sattuu edelleen. en tiedä mitä kyseinen mies ajattelee minusta mutta jos olisin hiukan rohkeampi luonne ottaisin siitä selvää.. varmasti ottaisin. mutta nyt ennen rohkaistumista tarvitsee kärsiä. ja yrittää palata siihen tunteeseen että sinkkuus on ihanaa..
sinkkuus..
daisy
4740
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
kannata sanoa ei koskaan. Ihan siitä syystä, että ajatukset ja asenteet muuttuvat. Kuten olet jo huomannut =)
Näinhän se on, lupaukset ja periaatteet ovat pelkkää sanahelinää ennen kuin ne joutuvat koetukselle.
Et saa kyllä minulta sympatiaa/sääliä yhtään...mies on vapaa ja tekee mitä haluaa! Elä omaa elämääsi äläkä pilaa hyvää miestä omilla periaatteillasi! Jos olet sellainen että heräät useinkin jonkun panon vierestä niin sellaisena pysyt! Olisit joskus tehnyt jotain fiksua. Kukin pelaa itse korttinsa...jotkut yhtä huonosto kuin sinä...
T:Rahtari
Olipa kerran pieni tyttö, Liisa nimeltään. Eräänä päivänä hän sai lahjaksi nuken. Mutta voi voi, se ei ollutkaan sellainen nukke mitä hän on odottanut. Sellainen josta hän oli niin paljon kuullut puhuttavan ja jonka hän oli nähnyt leikkikalulehdessä. Väärät vaatteet, väärän merkkinen, vieläpä liian pieni.
Niinpä Liisa heitti nuken vihoissaan seinään. "Sinua minä en huoli, ruma nukke!" huusi Liisa suuttuneena. Toinen tyttö, Maija nimeltään, löysi nuken, otti sen hymyillen syliinsä sanoen: "Miten kaunis nukke, saanko pitää sen, saanhan?" Voi miten Liisan teki nyt mieli ottaa nukke pois Maijalta. Kylläpä tuntuikin kurjalta kun Maija onnellisena piti nukkea sylissään, silitti sen hiuksia ja vaihtoi sille vaatteita. "Mitä ihmettä minä nyt tekisin?" Kysyi Liisa itseltään. "Rikkoisinko nuken, vai varastaisinko sen? Piilottaisin niin, ettei kukaan koskaan löytäisi tuota rumaa, huonoa nukkea. Mutta jospa joku joskus sittenkin saisi sen käsiinsä ja alkaisi leikkiä sillä? Ei, sitä minä en kestäisi."
Halusiko Liisa nyt leikkiä sillä? No ei varmasti. Sehän oli Liisan mielestä huono ja ruma niin kuin ennenkin. "Mutta se on minun! Minä sain sen ensiksi." sanoi Liisa itkuaan pidellen. "Minä teen sillä mitä minä haluan!" Niinpä Liisa otti nuken Maijalta. Repi sen kappaleiksi, viskoi vimmoissaan nuken kappaleet pitkin pihaa.
Nyt oli pihassa taas kaikki niin kuin ennenkin. Kummallakaan tytöllä ei ollut nukkea, mutta eipä tainnut kumpikaan tytöistä hymyilläkään, ainakaan vähään aikaan. Mutta jos nukke olisi osannut puhua ja siltä olisi kysytty, niin mitä luulette, kumman tytön nukkena se olisi halunnut olla?