tunnustus

Olen tapaillut muutaman kuukauden pienen lapsen yksinhuoltajaäitiä, viime aikoina hyvinkin tiiviisti. Hän kertoi minulle jo alussa että hänellä ollut hyvin pitkä ja rankka alkoholi- ja huumeongelma.Raitista elämää hänellä nyt takana noin seitsemän vuotta.Jokaisellahan meistä on omat luurankomme kaapissa, niin minullakin, kaksi syvää masennusjaksoa tosin reilun kymmenen vuoden takaa. Omasta taustastani johtuen olen mielestäni aika ymmärtäväinen ja suvaitsevainenkin. Nyt kumppanini kuitenkin kertoi lisää taustastaan,halusi kertoa mieltään painaneen asian. Olin toki aavistanutkin että hänen entiseen elämäänsä on kuulunut myös ainakin jonkinasteista rikollisuutta. Eilen illalla hän sitten kevensi mieltään ja kertoi syyllistyneensä vajaa kymmenen vuotta sitten rikoksista raskaimpaan josta tuomionsa lain edessä sovittanut. Omat ajatukseni ja tunteeni täysin sekaisin ja äärimmäisen ristiriitaiset. Toisaalla kintymys sekä äitiin että hänen lapseensa, toisaalta voimakas pelko siitä että en pysty asiaa voittamaan omassa mielessäni niin ettei se häiritsisi merkittävästi yhteistä tulevaisuuttamme.Tiedän toki että minun on yksin tämä käytävä läpi mutta jospa löytyisi joku joka olisi joutunut vastaavaa tilannetta läpikäymään?
2798
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jos olisin sinun asemassa en hetkeäkään epäröisi ja hakisi isoa kimppua ruusuja rakkaallesi. Jokaisella meillä on taakse jätetty elämä jonka haluaisimme unohtaa. Turha alkaa kaivelemaan vanhoja. Toivon paljon rakkautta teille...

Äänestä

jos haluat minut unohdat menneisyyteni, ellet häivy

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miten eteenpäin kirjoitti:

Olen tapaillut muutaman kuukauden pienen lapsen yksinhuoltajaäitiä, viime aikoina hyvinkin tiiviisti. Hän kertoi minulle jo alussa että hänellä ollut hyvin pitkä ja rankka alkoholi- ja huumeongelma.Raitista elämää hänellä nyt takana noin seitsemän vuotta.Jokaisellahan meistä on omat luurankomme kaapissa, niin minullakin, kaksi syvää masennusjaksoa tosin reilun kymmenen vuoden takaa. Omasta taustastani johtuen olen mielestäni aika ymmärtäväinen ja suvaitsevainenkin. Nyt kumppanini kuitenkin kertoi lisää taustastaan,halusi kertoa mieltään painaneen asian. Olin toki aavistanutkin että hänen entiseen elämäänsä on kuulunut myös ainakin jonkinasteista rikollisuutta. Eilen illalla hän sitten kevensi mieltään ja kertoi syyllistyneensä vajaa kymmenen vuotta sitten rikoksista raskaimpaan josta tuomionsa lain edessä sovittanut. Omat ajatukseni ja tunteeni täysin sekaisin ja äärimmäisen ristiriitaiset. Toisaalla kintymys sekä äitiin että hänen lapseensa, toisaalta voimakas pelko siitä että en pysty asiaa voittamaan omassa mielessäni niin ettei se häiritsisi merkittävästi yhteistä tulevaisuuttamme.Tiedän toki että minun on yksin tämä käytävä läpi mutta jospa löytyisi joku joka olisi joutunut vastaavaa tilannetta läpikäymään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu