Miten teidän omat vanhemmat suhtautuivat päätökseenne lähteä vuodeksi (tai lyhyemmäksi/pidemmäksi aikaa) pois? Mun oma äiti ei ajatuksesta yhtään tykkää, enkä oikeen tiedä miten saisin sen uskomaan että ei se vuosi muualla ketään tapa :/ Miten te kerroitte vanhemmillenne että lähdette? :)
Kiitos tosi paljon kaikille jotka vastaa, en haluais äitini kanssa ihan kauheeta riitaa saada aikaseks!
Kiitos tosi paljon kaikille jotka vastaa, en haluais äitini kanssa ihan kauheeta riitaa saada aikaseks!
Vastaukset 14
Vanhimmat
No ei ne kauheasti tykänneet, mutta varmaan tottuneet että teen yleensä kuitenkin niinkuin itse tykkään..:) Aluksi äitini maanitteli olemaan lähtemättä, yritti vähän kieltääkin, ja heikompi olisi varmaan luopunut ajatuksesta tai alkanut kinastelemaan. Minä kuitenkin vain annoin sen puheitten mennä toisesta korvasta sisään, toisesta ulos, enkä sanonut juuta enkä jaata sen palopuheisiin.. Nyt vanhempani ovat kokonaan tottuneet ajatukseen että todella olen lähdössä!:) Piti vain vähä vähältä vihjailla että, "sitten kun lähden"..jne. Kyllä ne sitten ymmärsi.
Ehkä munkin täytyy vaan antaa puheitten mennä tosiaan toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Meiän äiti on aluks aina ihan kaikkea vastaan, mut ehkä sekin loppujen lopuks tajuaa että aikuinen ihminenhän mä olen ;)
minusta on ihan hyvä lähteä vähän kauemmas työn/kokemuksen hakuun, kun ei täällä kotomaassa tämä työllisyys ole kovin hyvä. Mikäs nuorilla onkaan lähtiessä kun on hyvä kielitaito ja koulutus. Oma tyttäreni aloitti ulkomailla oleskelun EF-kielikursseilla ja nyt viimeksi oli töissä Irlannissa..jos kaikki on kunnossa ja intoa riittää niin yritystä vaan...t. äitiliini
Olen itse vähän vanhempi kuin suurin osa tämän palstan auppareista. Olen asunut omillani 15-vuotiaasta, nyt olen 27.
Ensi kuussa lähden vuodeksi ulkomaille.
Äitini ei suostu hyväksymään asiaa. Hän sanoo jatkuvasti, että lähden orjatyöhön ja minua vaan huijataan : /
Sanoi myös että jos lähden, niin hän ei aio enää puhua minulle (ei ole nyt pariin viikkoon edes soittanut)
En minä Suomeen aio sen takia jäädä että joku niin haluaa. Elämässä täytyy tehdä mitä itse haluaa!
Ulkomaille lähteminen ei ole väärin, monet vanhemmat vaan yrittävät estää kun eivät osaa ymmärtää.
Tsemppiä!
Mulla tilanne melko samanlainen, kuin edellisellä vastaajalla. Oon 24v. ja asunut omillani melkein 4 vuotta.
Äiti ei ollenkaan voinut ymmärtää, miksi lähden ulkomaille "orjan palkalla" nyt kun valmistun ammattiin ja voisin mennä "oikeisiinkin" töihin tienaamaan. Mulle oli kuitenkin tuo vuosi ulkomailla on ollut kauan haaveena ja olin vankasti päättänyt lähteä. Rahalla ei ollu mulle niin suurta merkitystä. Kyllä sitä kai ehtii tienata myöhemminkin. Eli muhun ei millän lailla vaikuttanut äidin mielipiteet ja suostuttelu muuttamaan mielipidettä. Sitten äitikin alkoi pikku hiljaa myöntyä ajatukseen, että oon lähdössä ja nyt suhtautuu siihen tosi myönteisesti. Eli kannattaa vaan, pitää oman päänsä ja tehdä niin kuin itsestä tuntuu, niin kyllä se siitä!!
Kannattaa tosiaan tehdä niinkuin itseltä tuntuu. Itseämme vartenhan me tätä elämää eletään :)
Mulla samat ajatukset, eli raha ei ole se syy lähtöön vaan halu nähdä ja kokea uusia asioita.
Ne tuli kotiin töistä, minä istutin ne sohvalle ja "ilmoitin" että nyt on sit tällänen projekti! Ja jos pääsen niin minähän lähen....
äitin ensimmäiset sanat oli et "sun täytyy mennä kouluun".... :) Olihan ne ensimmäisen viis minuuttia aika puulla päâhän lyötyjä, mut selvittyään siitä tuumasivat et jos sä sitä haluut niin ilman muuta lähet!
Selvität asian äitis kans vaan rauhalisesti keskustellen! Teet sille selväks et nyt on sun elämäs tilaisuus eikä 15vuoden päästä!
Tsemppiä ja voimia!!!
Kirjaudun tänä keväänä ylioppilaksi, ja syksyllä olen menossa au pairina Espanjaan(jos järjestö hyväksyy minut).
Opintomessujen jälkeen tajusin, että haluan viettää välivuoden ulkomaalla, ja otin au pair-hommista enemmän selvää. Sitten kerroin vanhemmilleni suunnitelmastani.
Heillä ei ollut mitään sitä vastaan, mut mun isä kehotti mua valitsemaan Espanja eikä USA. Espanja sopi muutenkin paremmin mun suunnitelmiin, en siis luovuttanut maasta vain mun isän takia.
Kaikki mun tuttavat ovat kyllä kehottaneet minua olemaan varovainen ja vaihtamaan perhettä jos tulee suuria vaikeuksia, mutta muuten he ovat hyvin ymmärtäväisiä.
Voi vitsi, olispa munkin vanhemmat yhtä ymmärtäväisiä ja tukevia (enkä nyt siis tarkoita lihavaa :D) Niillä on tapana ilmoittaa oma mielipiteensä vähän turhan voimakkaasti eikä siihen yleensä oo vastaansanomista. Eihän ne kyllä voi kieltääkään ;)
Yleensä kun haluan saada vanhempani ylipuhutuksi(esim.kun halusin ottaa napalävistyksen), otan siitä jutusta ensin enemmän selvää(riskit, hinnat, jälkihoito ym.). Heidän on sitten helpompi sanoa kyllä kun olen asiaan niin hyvin perehtynyt. Sitä paitsi olen semmoinen "kiltti tyttö", joten ne luottaa minuun.
Joo, mäkin oon jo ottanu niin paljon selville kaikkea, verotuksen, kielikurssit, mahdollisuuden keskeyttää ym.
Ehkä se tästä :D
Isä oli että: "kannattaa!, mene vaan, tuen sinua"
Mutta äiti: "prkl prkl, sinne orjapalkalla, prkl, et varmasti pysy siellä kahta kuukautta pitempää, nyt meni opiskelut hukkaan, prkl". Minulla on ihana äiti
Ilmoitin vanhemmille joskus tammikuussa pitäväni välivuoden ja lkähteväni au pairiksi lukion jälkeen (kirjotukset on siis nyt menossa ja lakkiaiset kesällä tulossa).
Mulla oli monia syitä, esim. sanoin haluavani kokeilla jotain muuta ja elää ennen kuin aloitan taas istumisen koulussa.
Laitoinkin hakemuksen au pairiksi heti menemään, ja jos kaikki menee hyvin niin joskus kesän lopussa lähden.
Mutta tosiaan ne vanhemmat. Mulla ne oli heti tosi ymmärtäväisiä, kun sanoin kuluneeni aivan loppuun koulunkäymisestä. Ne vain sano että jos siltä tuntuu niin totta kai on hyvä pitää vähän väliä koulusta. Välillä äiti on kyllä ilmaissut huolensa tästä vuoden asumisesta usassa, mutta kyllä ne nyt näkee että olen todellakin niin tekemässä!
Kummallista kyllä, heti alkoi suvusta ja tutuilta kuulua kauheita kauhutarinoita muutamista aupaireista, jotka eivät koskaan päässeet lähtemään tai joutuivat tulemaan pian takaisin suomeen. Onneksi äiti ymmärsi että ei kaikille käy niin :)
Mutta kyllä se siitä!! Kun on omasta elämästä kyse niin ei kannata liikaa kuunnella muita jos ne ei tiedä asiasta mitään! Ihminen kun on nuori vain kerran...
Kirjoitusten jälkeen hankin pääsykoekirjat, mutta koska en oikein edennyt niitten luvussa, ja lisäksi juttelin siitä, miten ihanaa ois viettää vuosi ulkomailla, isä lopulta sanoi "Musta jotenkin tuntuu että haluaisit pitää välivuoden?". Minä siihen että no joo. En muista edes, miten kerroin vanhemmilleni, kyllä ne mut tuntien on tiennyt että ulkomaat on ollut mun haaveena jo pitkään. Eivätkä ne onneksi halunneet yrittää mun haavetta kieltää, miksipä olisivatkaan.